Toka juoksu alkoi ja tokat viralliset purut

No niin...Tulihan ne sieltä ne puolukkapäivät melkein päivälleen 6 kuukauden välein. Koira vaan nuuskii ja nuuskii, on älyttömän hellyydenkipeä ja tunkee syliin ja ruoka ei maistu. Barca-nappulat joutuu puolittelemaan ja lihan määrää lisäämään, jotta kuppi tyhjenisi.
Rasittavaa.

Ei ne juoksut kuitenkaan estä puruihin osallistumista. Joten treenit oli eilen. Nyt mä olin varustautunut: tukka oli kunnolla kiinni, käsissä hanskat ja liina oli vaihtunut nylon-liinasta puuvillaiseen. Lisäksi olin pidellyt viikolla liinan päässä satakiloista siippaani, joka riuhtoili sitä parhaansa mukaan.. Töminä oli aika juhlavaa!  :D Mitähän uudet naapurit on meistä ajatellut? Yhtenä iltana helvetillinen töminä ja seuraavana iltana siirrettiin vanhasta kämpästä akvaario uuteen ja lutrattiin noin 1000 litraa vettä erinäisten sattumusten jälkeen... :P Äänimaailma meidän kerrostalohuoneistossa on ollut aika erikoinen.

Purut meni ihan mallikkaasti kun kaikki itseaiheutetut häiriötekijät oli siivottu pois. Siirilläkin oli kaksi hernettä avaruudessa kolahtanut yhteen ja se taisi älytä, mitä siltä haetaan.

Minä pysyin pystyssä kunnolla ja pystyin vihdoinkin kuuntelemaan vierihoitoa tekevän kakkosmolarin puhetta ja ohjeita kunnolla.  Ja jopa muka siitä jotain ymmärsinkin.

Tämä kahden molarin systeemi on ihan huippuhyvä! Toinen keskittyy koiraan ja toinen hermoraunio-ohjaajaan. On paljon helpompi yrittää pysyä patarauhallisena kun toinen koko ajan puhuu  rauhallisella äänellä, mihin käsi pistetään seuraavaksi, miten liinaa pidetään kiinni ja miten koira päästetään taas riekkumaan.
Mä olisin pihalla kun lumiukko jos joutuisin itsekseni pähkimään noita kaikkia juttuja.

Samaan aikaan toinen molari opettaa koiraa koko ajan ilman että sen tarvitsee yhtään keskittyä minun mahdolliseen tunarointiin.

Kuulema sekä koira että emäntä oli edistynyt huomattavasti edellisviikkoon verrattuna ja  Siiri on hyvä koira, jolla päästään mahdollisesti etenemään suhteellisen vauhdikkaasti. Hällä ei kuulema ole puutteita millään osa-alueella, joita jouduttaisiin erityisesti työstämään.

Sen verran tuo metamorfoosi sohvapotusta varjeluskoiraksi ottaa koville, että tänään tuo koira on lähinnä makoillut x-asennossa lattialla ja nukkunut. Ja nähnyt hurjia unia: tassut käy välillä tuhatta ja sataa. :)
Huvittavaa lähinnä on se, ettei se oikeistaan muuten näe unia kun vasta purujen jälkeen.
Kai se normielämä on sen verran tylsää ettei se oikein riitä hyvien unien aineksiksi. :)

Treenikauden aukipoksautus!

Jiihaa!!! Vihdoin ja viimein ollaan päästy tositoimiin treenaamisessa! Alaosaston tottikset alkoivat pyörimään säännöllisesti, päästiin pururyhmään ja eilen korkattiin ensimmäinen jälki tälle vuodelle! Kyllä se tästä lähtee!
Koira ja emäntä on tasan yhtä väsyneitä äkilliseen liikunnan lisääntymiseen ja happimyrkytykseen :)

Tottistelua olen harrastellut enemmän ja vähemmän ihan alusta lähtien ja käytiinkin syksyllä treeniryhmässä, missä saatiin huisin hyviä ohjeita ja vinkkejä!

Niitä olin sitten omasta mielestäni noudatellut silmät kierossa vaan todetakseni, että ekassa kevään treenissä meidät taidettiin paiskata esikouluun opettelemaan perusasentoa. Olin sitten onnistunut opettamaan koiran poikittamaan edessä seuraamisessa, mikä on kyllä kisakoirahommeleihin halajavalle aika iso moka. No ollaan nyt koko viikon opeteltu oikeaa sivussa istumista ja puolen askeleen seuraamista. Onneksi Siri on sisimmiltään kärsivällinen luonne, eikä ole pahemmin ottanut kärsäänsä asiasta. Nyt se vihdoin istua tököttää siinä missä kuuluukin eikä lähde seurailemaan käskyn kuullessaan, vaan silloin kun oikeasti lähdetään liikkeelle.
Ollaan vielä ihan erikseen käyneet opettelemassa A-estettä ja hyppimistä kentällä ihan ruokapalkalla, toisen huomattavan paljon edistyneemmän kanssatreenarin kanssa. Menihän se esteiden yli ja takaisin ihan nameillakin :)
Toka tottis meni huti. Siiri oli syönyt jotain moskaa ulkona ja oksenteli ja ripuloi eli tuli huilipäivä.

Kauden ensimmäinen jälki hermostutti turkasen paljon. En ehtinyt tehdä kun kymmenisen katastrofijälkeä viime kesän ja syksyn lopussa, ennen kun plantaarifaskiitti esti kokonaan kävelyn, saati sitten jäljentallailun.

Onneksi sain tällä kertaa apuja Siirin veljen omistajattarelta, jonka kanssa värkättiin kevään ekat jäljet kaupunginpuutarhan hienoon nurmikkoon.
Pahaksi onneksi Herra Varis bongas meidät ja kiinnostui siitä mitä me teemme. Herra Varis kutsui sitten muutkin sukulaiset koivun nokkaan pällistelemään touhujamme.

(Piirros: Seppo Leinonen, www.seppo.net)

 

Kun ensimmäinen jälki oli valmis ja odoteltiin sen vanhenemista, koko varisklaani kävi mutustelemassa sen antimia. Sillä seurauksella, että jäljessä oli aika paljon tyhjiä kohtia.

Samoin kävi Siirin jäljen kanssa.

Kummallekin koiruudelle täytyy nostaa hattua siitä, että kumpikin rauhottui jäljelle, ajoi sen tyhjistä kohdista huolimatta enemmän tai vähemmän häkeltyen ja pääsivät maaliin asti. Harmitti Siirin puolesta että varisklaani oli vedellyt naamariinsa sen hienon loppupalkkakasan ruokaa ja jäljen pää oli tyhjä. Elekielestä näki, että nyt hämmästytti ja vähän kyrsi :P
Hetken aikaa pyöriteltiin ajatusta ilmakivääristä, ihan vaan pelottelutarkoituksessa tietty... :)

No sittenpä päästään ekoihin oikeisiin purutreeneihin. Kopsaus Naamakirjasta:

"Olin toissailtana vihdoin ja viimein ekoissa oikeissa puruissa Siirin kanssa. Joo..On mennyt vähän pitkäksi tämä alkamisajankohta, mutta kai se ohjaajasta huolimatta meni ihan ok. Kertoisin mielelläni miten meni, mutta kun en muista siitä mitään muuta kun että räkä valu nenästä ja en nähnyt mitään kun tukka oli huonosti kiinni. :D Ai miten niin olin kauhusta kankeana :P Juu..ja olisin kyntänyt turvallani ympäri kenttää ellei toinen molari olisi yhdellä ( :P ) kädellä pidellyt liinanpäästä kiinni... On ollut joskus arvokkaimpiakin hetkiä elämässä :D"

Ei muuta sanottavaa.

Muuttamista ja muuttamista

Hui kauhistus! Luin viimeinkin edellisiä postauksiani ja huomasin, että siellä on pelkkää tuhoa, hävitystä, vangitsemista ja vankilanrakentelujuttuja.
Totuus ei kuitenkaan ole noin synkkä!!!  :)

Me olemme tehneet muuttoa jo aika pitkään ja se on vienyt kaikki voimat kirjoittaa hyvistä asioista: pitkistä metsälenkeistä vapaana, tottisteluista, jotka pikkuhiljaa alkaa muotoutumaan, luitten kaluamisesta, hyvistä fiiliksistä ja uuden kodin olemassa oloon tottumisesta :)

Siiri sai uuden hienon xxxxl-kokoa olevan näyttelyhäkin uuteen kotiin. Naapurin rekkamies Eero auttoi häkin raahaamisesta autosta vanhaan kotiin kun siippa oli muutaman päivän itärajan takana työasioissa ja totesin, etten perskeleessä saa sitä valtavaa pakettia raahattua mitenkään päin auton peräkontista. Sitten älysin, että on aivan turha kasailla sitä vanhaan kotiin, koska toivottavasti kaikki kamat on siirtyneet seuraavan viikonlopun aikana uuteen paikkaan. Joten uusi raahaus autoon, kun siippa vihdoin saapui matkaltaan.

Siiriä hämmensi mattojen häviäminen tosi paljon: kuinka ihmeessä syödä muruluu sapuskan jälkeen kun ei ollut enää sinistä mattoa, jonka päällä se on aina syöty? Vähän aikaa se toikkaroi eksyneen näköisenä ympäri kämppää ja hoksasi, että oma häkki on paras paikka jyrsiä jälkiruoka. Yleisesti ottaen se kyllä sopeutui pikavauhtia uuteen kotiin. Oikein hämmästyin iloisesti :)

Kaikin puolin neitokaisesta on kehkeytynyt ihana ja herttainen tapaus kotioloissa! :D  Satunnaiset pikku irtaimiston syömisäksidentit on ihan vahinkoja...

Päätettiin alunperin siipan kanssa, että kerrankin on aikaa muuttamiselle ja saa kaikki asiat tehdä rauhassa, koska vanhassa kämpässä on 3 kuukauden irtisanomisaika ja aikaa on loputtomasti loppusiivota ja siirrellä akvaariota ja viedä kamoja...

Ekat kaksi viikkoa se olikin ihan jees.
Sitten alkoi palaa käpyrauhanen.
Romut ei lopu IKINÄ!!!!

GRRRR........


Koiruus ravasi ympyrää stressaantuneena ja oli aina liikuttavan iloinen kun mentiin vanhalle kämpälle, mutta ilo loppui siinä vaiheessa kun siellä ei sitten ollutkaan enää oikein mitään sitä kiinnostavaa. Turkki hilseili ja karvanlähtöaika oli muutenkin pahimmillaan.

Nyt tämä muuttourakka alkaa pikkuhiljaa olla ohi ja aikaa on kulunut noin 6 viikkoa.

Kuusi helvatan pitkää viikkoa....

Sillä seurauksena, että siipalla selkä sökönä, akvaario on vielä muuttamatta ja puolet loppusiivouksesta tekemättä.
Vanha kämppä vaan ottaa ihan hirveästi kupoliin ja se ei häviä, vaikka kuinka yrittää olla sitä aktiivisesti ajattelematta.

Ainut positiivinen asia tapahtui sillä hetkellä kun muuttoa avustava pitkäpartainen ja punapitkähiuksinen työkaverinretku astui ensimmäistä kertaa asuntoomme sisään...Nurkasta alkoi kuulumaan tsasaista moottorisahan hyrinää.... Jopa mulla nousi karvat pystyyn! Ei Siiri koskaan ennen ole moista äännellyt... Minä kun olin kuvitellut, ettei koiruus osaa vahtia ollenkaan ja  että se päästää kaikki mahdolliset Jehovan todistajat, huoltomiehet ja rosvot sisään silmää räpäyttämättä.

Väärässä olin.

Jos olisin roisto ja se kammottava murina kuuluisi sisätiloista, jonne olen menossa, läväyttäisin murretun oven kiinni ja jatkaisin matkaa. Sen verran hiuksia nostattava ääni tuo oli.
Hyvä ja syvä helpotuksen huokaus... Kyllä se sittenkin vahtii!

Kaiken kaikkiaan ne vanhan kansan päivän katastrofimuutot on kuitenkin ne kaikkein parhaimmat! Hetken aikaa kaikki itkevät verikyyneleitä, mutta sitten se on nopeasti loppu!

Sisustusvinkkejä ja tuotemainontaa

Siirin yhdistetyt karkaus-ja sisustusvinkit osa 7653: (P.S. Älä näytä tätä omalle koirallesi) 

Avaa hienon tee-se-itsehäkin säppilukko sillä aikaa kun omistajat piipahtaa kaupassa. Venkuloi itsesi käsittämättömän pienestä reiästä Houdinimaisesti ulos. Tipauta pöydältä täysi rasiallinen hienointa Diorin jauhepuuteria lattialle ja ota häkin takaosan päältä musta lakana ja pyörittele huolellisesti puuterissa. Sen jälkeen juokse raivokkaasti lakana hampaissa ympäri huonetta. Pudota pöydältä ohimennen vahingossa siihen jäänyt kuivakukka-asetelma ja silppua kaikki käsittämättömäksi mössöksi. Levitä se puuterin kanssa ympäri lattiaa. Sitten makoilet (musta koira) viattomasti lattialla "minä en ole tehnyt mitään"-ilmeellä ja ota coolisti omistajat vastaan.

Musta koira puuterin kuorruttamana ja kukkien terälehtiä päässään on aika unohtumaton näky... menin itse niin sekaisin, etten tajunnut ottaa kuvaa. Yritin miettiä että pitäiskös hyperventiloida, pissiä housuihinsa vai vaan kiljua. Näky oli vaan hervoton! :D

Ja sitten ihan toiseen asiaan, mikä on talvisaikaan maailman paras luiden katkoontumisestojuttu: kunnolliset liukuesteet kengissä!

Juu.. Olen haaveillut Icebugeista, mutta siinä vaiheessa kun olin ollut 147. kerran turvallani jäisellä tiellä ja massissa sattui olemaan se 150 e ylimääräistä, muutkin oli älynneet käydä ostamassa kaikki järkevät mallit loppuun kaupoista.

Piti siis ottaa vaihtoehto B käyttöön ennen kun rikon luuni lopullisesti ja makaan ikuisessa x-asennossa.

Päätin ostaa ihan tuiki tavalliset liukuesteet kenkiini. Kävelin 3 paria halpismalleja sököksi noin kuukaudessa ja sitten paloi käämit.
 Tilasin siis varuste.netistä vähän järeämmät värkit, Icers Vibramit:

Näitä suosittelen lämpimästi! Kunnolliset tarranauhakiinnitykset ja KUNNOLLISET vaihdettavat nastat. Jokainen näkyvä nasta on käytännössä kaksipäinen eli pohjassa on päkiän alla 11 nastaa, joita todellisuudessa on 22 ja kannassa 6 eli oikeasti 12. Ne ei mene solmuun satunnaisesta asvalttikävelystä ja kunnon pohja eristää kylmää tehokkaasti.

Ollaan Siirin kanssa rämmitty kallioilla, umpihangessa, sössöteillä, lähes pystysuorissa mäissä ja ties missä, mutta ikinä ei ole ote livennyt! Ainoastaan täysin peilikirkkaalla jäällä pitää askeltaa hieman raskaammin. Tosi helppo laittaa kenkiin ja ottaa pois. Kannattaa huomioida, että nuo rei'ittää tehokkasti kaikki muovimatot ja pehmeät pinnat.

Vielä toinen kuva varuste.netistä:

Ehkä mitään jääkiipeilyä ihan harrastuksenaan pitävän ei noita kannata käyttää, mutta tällaisella semijuuserilla toimii paremmin kun hyvin. Nastat eivät ole kuluneet yhtään, vaikka olen kävellyt tosi paljon ihan hiekan peittämillä asvalttiteillä viime päivinä.
Ostin myös yhden ruokatunnin aikana samanlaiset työkaverille, joka on onnistunut kolme kertaa kaatumaan tosi pahasti talven aikana. Ja hän on ollut enemmän kun tyytyväinen :)

On niin paljon mukavampi olo kun tietää pysyvänsä pystyssä, oli tilanne mikä tahansa! :)
Näitä käyttää Kanadan pelastusviranomaiset ihan jokapäiväisesti talvisaikaan, joten eivät ole turhia leluja. Hinta on n. 50 euroa, mutta ovat joka pennin arvoiset!

Kirjallisuusharrastuksen rajoittamista

No minulla paloi rehellisesti ottaen totaalisesti päreet tässä päivänä yhtenä kun tulin kotiin ja huomasin rakkaan raamattuni "Farmakologian ja toksikologian" tuhannen peeen päreenä Siirin huoneessa. En edes tiennyt, että se on siellä! Itku ja parku oli kamala!!!

Muistan syöneeni opiskeluaikoina kaksi kuukautta kaurapuuroa, että sain tuon kirjan ostettua. Hinta oli suunnilleen 450 markkaa, mikä oli tähtitieteellinen summa noihin aikoihin (v.1991). Kävin iltatöissä ja viikonlopputöissä, opiskelin päivisin ja aloin lukemaan tentteihin klo 24 kun muut meni nukkumaan.
Aamulla raahauduin yliopistolle klo 8 ja aloitin labraharjoittelut. Klo 16 päivä oli ohi ja minulla oli tunnin siirtymäaika duunipaikkaan. Siellä vuoro loppui klo 22 ja sitten pääsi tunnin bussimatkan jälkeen kotiin. Sitten alkoikin tentteihin luku. Lopetin yleensä siinä klo 5 ja aloin nukkumaan. Kello soi siinä 6.30.  En hirveästi muista tuosta ajanjaksosta juuri mitään muuta kun tuon mustakantisen, kultapainatuksilla olevan 500-sivuisen farmasian raamatun.

Se tentittiin ensin kolmessa osassa ja sitten oli lopputentti. Pänttäsin sitä päähäni kaikki mahdolliset vapaahetket ja olin ihan loppu kun sitten vihdoin ja viimein sain lopputentin suoritettua.
Kirja oli tietyn ajanjakson symboli. Silloin oli valmis menemään läpi harmaan kiven ja valmis tekemään töitä vaikka kuinka ja paljon, jotta saisi elämäänsä paremmaksi.

Ja sitten tuo perskeleen musta, kävelevä melkein karvakinnaspari veti juuri SEN opuksen naamariinsa.
Että otti pattiin.
Ihan huolella.

Päätin kirvelevin sydämin, että nyt loppu kaikki hilluminen, järsiminen ja muu sikailu kotosalla silloin kun ollaan poissa. Ajelin Biltemaan, hommasin pari pakettia lehtikompostikehikkopakettia ja kasan nippusiteitä ja väsäsin sille oman nurkkauksen.

Alkuperäinen lehtikomposti:

Paketissa on siis neljä irrallista seinämää ja jousen näköiset hässäkät, jolla osat kiinnitetään toisiinsa. Siitä tulee aika löyhä liitos, joten päätin käyttää vanhaa kunnon nippusidettä. Jouset käytin saranoiksi. Yhden paketin hinta oli siis 9,99 euroa.

Ylläolevan valokuvan mukaisen tsydeemin hinnaksi tuli kokonaiset 20 euroa. Tosin rehellisyyden nimessä täytyy sanoa, että jouduin hommaamaan vielä kattoon ja lattiaan lisäpalat eli kävin hakemassa vielä yhden paketin lisää. Tuo hässäkkä on tosi iso, kuva vääristää jonkun verran. Lisäsin vielä pari peittoa häkin päälle tuonne takareunaan.  Siiri käy makoilemassa siellä vähän väliä ja se tykkää siellä olla. Makuualustoja kävin ostamassa vielä lisää Ikeasta, yhden peiton hinta oli 3,99.

Siiri on nyt perehtynyt lääketieteelliseen kirjallisuuteen enemmän kun valelääkäri Laiho, joten sen pitäisikin varmaan avata oma vastaanotto. Tienaisi omat luu- ja pöperörahansa. Eikä olisi pahitteksi, että pikkuhiljaa korvaisi aiheuttamansa vahingot :)

Siiri on ilmeisesti ihan viihtynyt buduaarissaan. Jos tulee pitempi yksinoloaika, annan sille yleensä naudan putkiluun kaluttavaksi. Tänään oli ensimmäisen kerran vähän pitempi päivä yksin kotoa: neitokaisen katse oli kihara ja Siiri haukotteli syvästi ja hartaasti kun availin sille ovia ja oli ihan juuri heränneen näköinen.
Ilta onkin mennyt ulkoillessa ja tossupalloa pelatessa. Mitään ei ole tuhottu, särjetty tai pureskeltu. Jee!!!! Luu oli syöty ja koira vaikutti ihan elämäänsä tyytyväiseltä.

Isäntähän tekee etätöitä kotona, joten harvemmin koiruudelle tulee yksinoloaikaa enemmän kun 2-3 tuntia. Eli aivan turha soitella eläinsuojelutarkastajia paikalle.

Tästä kuvasta pääsenkin kätevällä aasinsillalla tulossa olevaan muuttoon... :) Kuvassa näkyvä sohvanräpyskä lähti tänään yhden hyllykön kanssa Ämmässuolle vihdoin ja viimein! Sortti-aseman miehet kävivät aamutuimin hakemassa ne kyytiinsä pientä korvausta vastaan.

Ukkoja oli kovasti naurattanut sohvan räjähtänyt ilme... Siiri haukahti pari kertaa kun kuuli, että jotain tapahtuu. Toinen miehistä tokas siihen, ettei mahda sohvan "omistaja" oikein tykätä, että sohvaan kajotaan.  :) Toinen oli hämmästellyt, että minkäkokoinen saksihammas saa näin pahaa jälkeä aikaiseksi? Isäntä tuumas, että pikkainen 6 kk vanha sakemannityttö. Molemmat ukot oli silmät ymmyrkäisenä hämmästelleet koiruliinin voimia, varsinkin kun kuulivat että sohvaa oli paiskottu pitkin ja poikin huonetta. Se on oikeasti painava :)

Uusi koti ja kirjallisuusharrastusta

Tämä alkutalvi on mennyt lähinnä uuden asunnon etsimisessä. Oltiin käyty ainakin sadassa näytössä Lohja-Kirkkonummi-Vihti-akselilla katsomassa 3-4h 75-85 neliön rivareita, kunnes mulla yhtäkkiä läpsähti päähän, että EI!
En TODELLAKAAN halua tikanpönttöön ja miksi helvatassa huoneiden pitää olla kanakopin suuruisia?!  Ja miksi muka meillä pitäisi sellaisia olla? Ei tarvita muuta privattitilaa kun makuuhuone, muu voi olla minkälaista tilaa vaan, kunhan on tilaa hengittää!

Laitoin täysin uuden haun etuovi.comiin: 2 h+k+s , yli 70 neliötä ja tadaa! Sieltä se meitin uusi koti löytyi! :) Vain kymmenen kilsaa töistä, 6 kilsaa treenikentältä ja puoli kilometriä meren rannasta. Ihanaa!! :)Siirillä tulee tossupallotilat lisääntymään kymmenenkertaisesti kun ei ole tylsiä seiniä edessä.:D

Toisaalta sellainen 3 metrin huonekorkeus ja keittö+olkkari on aakeeta laakeeta, saattaa muuttaa meidän huonekalut entistäkin pienemmiksi, kolhuisimmiksi ja vanhemmiksi...(Siis kuvassa olevat ei todellakaan ole meidän huonekaluja)
Voi voi. Joutuu ihan huonekalukauppaan. Vielä kerran voi voi!!!!  :)
Isännän mielestä noi nykyiset on ollut ihan hyvät tähän asti. Voipi muuttua ääni kellossa. Elää toivossa hän....  :)

Käytiin uuden huushollin yhtiökokouksessa ja kävi ilmi, että hallituksen puheenjohtaja on samassa puulaakissa töissä kun minä. No ei se mitään. Siinä vaiheessa kun katsottiin kokouksen jälkeen meitin autohallipaikkaa, veri hyytyi jäseniin... Kävi ilmi, että hallituksen puheenjohtaja on yhteisen yrityksemme toimitusjohtajan chafööri ja että toimitusjohtajan Audi A8-sarjan lippulaiva on VIEREISESSÄ parkkiruudussa! (Karvahattuversion ovh n. 124 000 euroa. Juu..Luit aivan oikein.. :P) Ja halli on aika ahdas... Ja autoni ovet aukeaa aika laajalle....  :P Ja ei puhettakaan, että koiruutta voi päästää puolta kilometrä lähemmäksi tuota Vähän Fiinimpää Kotteroa.
En ole nukkunut kunnollisia yöunia tuon jälkeen.
Kyllä tämä maailma on pieni paikka.

Siirin kanssa ollaan touhuttu tottistelua lähinnä iltalenkeillä ja hävyttömän vähän muuta.
Se on lähinnä keskittynyt sivistämään itseään. Ensimmäisellä kirjallisuuspiirikerrallaan hän luki perusteellisesti sentin silpuksi "Ihmisen fysiologia ja anatomia"-kirjan: 1000-sivuisen eepoksen, jota vihasin opiskeluaikoina.
Toissapäivänä hän syventyi hieman useampaan eri aihepiiriin, koska unohdin lukita yhden kaapin eli silloin ahmaistiin:  Lääkärin käsikirja v.96 , kaksi Suuren Käsityön vuosikertaa, lastenkirja: "Kapu Karvakorva -koira jota kukaan ei määräillyt" (!), muutama Mercurin myyntikurssikansio ja pari johtamisfilosofiakurssia.

Eli  täysin oppinut lääketieteeseen painottunut yrityskonsultti. Sellaisen saisi nyt halvalla. Vähän Sarasvuolle kilpailua :)

Saalisleikkejä ja laastareita

Ollaan nyt leikitty neitokaisen kanssa niitä saalisleikkejä oikein ajatuksen kanssa. Eilen Siiri saalisti niin maan perusteellisesti ja sai ihan eläväisen saalinkin.
Mun etusormen.
Täytyy kyllä sanoa, että mukavampiakin tuntemuksia elämässä on ollut. Aika iso puruvoima yhdistettynä salamannopeuteen pudotti polvilleen sanotaan nyt jotakuinkin sekunnin tuhannesosassa.
Rääkäisy kuului varmaan Marjolahteen asti! :D

 ( Ne, jotka ei tiedä... Eemeli hilasi siskonsa lipputankoon ja hän kiljaisi, että täältä näkyy Marjolahteen asti!)

Verta suihkusi kädestä ja minulla meni hetken aikaa miettiessä, että mitä tapahtui. Etusormi jäi koiran kulmurin ja kepin väliin ja mitään luita ei ollut onneksi rikki. Iso vekki tuli kuiteskin.
Minä olin vaan liian hidas, koiran vika se ei ollut mitenkään päin.

Minusta oli parempi, että haava vuosi kunnolla bakteerit pois. En kuitenkaan halunnut, että polku näyttää teurastusalueelta, joten riipaisin itseltäni heijastinliivin veks ja kiedoin käden ympäri. Kotiin ei ollut kun muutama sata metriä. Sukelsin käteni kanssa heti keittiön hanan alle ja siippa pyyhälsi katsomaan mitä tapahtui. No sehän näki ensimmäisenä lattialle pudonneen verisen heijastinliivin ja meni naamasta hassun valkoiseksi. Minusta näytti että se pyörtyy justiinsa! Sain kuitenkin hänelle kerrottua, että kaikki on ihan hyvin, pitäisi jostain jotain laastarintapaista vaan löytää.

No laastareita ei tietenkään ollut, mutta sideharsoa löytyi. Tein siitä haavatyynyn ja Cobanin itseensätarttuvasta siteestä kiinnittimen. On muuten by the Way oikeasti tosi hyvä side esim. karvaisen tassun sitomiseen: kiinnittyy kunnolla itseensä, mutta ei karvoihin. Värejä löytyy kaikenlaisia. Ainut, mistä pitää pitää huoli on se, ettei sido liian tiukalle, koska tällä siteellä on taipumus kiristyä pikkuhiljaa itsekseen. Eli eka kiekka TOOOOSI löyhää kierrosta.

(Ja mä en muuten saa pennin hyrrää mistään mainostamisesta. Kunhan kerron, mikä toimii! :D)

Lopputulos oli kyllä aika juhlavan näköinen paketti (väri musta). Ennen paketintekoa huuhtelin haavan vielä kunnolla 3%:lla vetyperoxidilla.

Onneksi jäykkäkouristusrokotus tuli otettua viime keväänä, kun Siirin parasta hupia oli syödä mun nilkat ja kädet jauhelihaksi.

Ikävää on se, että ollaan jouduttu perumaan Siirin ja siskon kurinpitokorkeanpaikanleiri Vermon parkkipaikalla. Käytiin jo kerran yhdellä leirivisiitillä ja sillä oli käsittämättömän hieno vaikutus kumpaankin eläimeen.

Treeniretkeilyä ja possunkorvia

Päätin piipahtaa Siirin kanssa kasvattajan alaosaston treeneissä vakoilemassa sunnuntaipäivän ratoksi. Minulla on vieläkin euforisen valaistunut olo ja kävelen ympyrää kotosalla ihan kun mulla olisi heliumpallo pään tilalla! Musta tuntuu, että mä opin enemmän kun Sepevainaan puru-uran aikana ikinä! Harmi vaan, ettei saanut nauhoitettua kaikkea mitä kuulin!

Mutta joo. Minun pitää lisätä mustavalkoisuutta kehiin ja kasvattaja ja alaosaston maalimies näytti ihan kädestä pitäen miten toimitaan. Mä olen vissiin vähän turhaan kukkahattuillu. Enkä ihan vähääkään...
Kummasti löyty koiralta korvat, vaikka toinen koiruus treenas vieressä. Mä en olisi ikukuunapäivänä uskonu, että tuollainen onnistuisi!
Jos koira alkaa kyttäilemään jotain vaikkapa toista koiraa, se kutsutaan luokse napakkaasti ja pidetään huoli siitä, että se tulee kanssa luokse.
Kyse ei ole fyysisestä väkivallasta vaan asenteesta. Minun virhe on se, etten riittävästi pidä huolta siitä, että käsky menee perille ja sitä noudatetaan. Ääntä saa ja voi korottaa ja hihnasta nykäistä reippaastikin, jos ei mene perille! Kehua pitää paljon ja HETI kun menee oikein.

Nämä jutut vaikuttaa kokeneitten koiraihmisten korvissa varmaankin koiranpidolta for dummies, mutta mullepa kaikki on aivan uutta ja ihmeellistä! :D

Minulle toinen megaylläri oli se, että Siirillä on kuulema tosi vahva laumavietti ja se tekee kaikkensa MINUN eteen. Ei siis patukan tai raksujen takia, ne on vaan lisäbonusta.
Olen jotenkin koko ajan kuvitellut, että se tekee juttuja puhtaasti hyötymismielessä saalisvietillä, ei siksi että se on oikeasti miellyttämisenhaluinen ja että sille riittäisi monesti pelkkä kiitos ja kunnon kehu palkaksi. Siksi olen ollut varsinainen nami- ja räsyautomaatti. Ei kuulema tarvitse olla. Ihan silloin tällöin riittää.

Me ollaan leikitty paljon saalis-ja rätinvetoleikkejä ihan pennusta asti ja mä olen kuvitellut tehneeni oikein. Sen sijaan mä kuulema sitten kuitenkin loppujen lopuksi nakkaan sille räsyn suuhun, vaikka sen pitäisi saalistaa sitä loppuun asti. Eli sillä vireystila laskee selvästi leikin alusta.
Kun Siirin kanssa leikittiin oikein, kaikki näytti ihan tanssilta! Jee, mikä ilo silmälle!!!!

Pitää mielessänsä kuivaharjoitella harjoitteet etukäteen ja visualisoida päässänsä se hetki, kun on antamassa rättiä suuhun palkaksi. Tähän asti olen ihan viime hetkellä kääntänyt rätin suuhun, liikehän  katkeaa siihen, vireystila laskee ja tulee tyhjäkäyntiä. Sen sijaan saalis tulee koko ajan paeta koirasta poispäin niin, että se todella saalistaa räsyn, eikä vaan tylsästi saa sitä. Tätä pitää miettiä silmät kierossa ja tehdä siitä selkärangasta lähtevä juttu.
Kaiken kaikkiaan äärettömän antoisa reissu! Ja olen tosi kiitollinen kaikesta palautteesta mitä sain!!!
Nyt on sellainen tunne, että tästä se nyt vihdoin ja viimein lähtee! Eka vuosi on ollut lähinnä kasvamisen odottelua ja suhteen luomista koiraan. Ja loputonta pähkäilyä, mitä koiralta voi ja pitää vaatia. Minulle sanottiin, että koiran tulisi tässä vaiheessa (vähän päälle 11 kk) osata kunnolla kolme käskyä: tänne, ei ja vapaa. Noilla käskyillä kotikoira selviää lopun ikänsä. :) Turhaan olen stressanut sitä, että pitäisi osata seuraamiskaavio ulkoa ja että ollaan jotenkin jälkijunassa.

Muuten kai se suurin ongelma Siirin koulutuksessa on se, että multa loppuu kunto kesken sen palkkiosaalishillumisen kanssa. Kai sitä pitäisi kiltisti hinata hanurinsa taas punttikselle ja yrittää puhaltaa tähän nikotiininraiskaamaan ihmisraunioon vähän elämää... :D

Ja sitten asiasta kukkaruukkuun.... :)

Minulla on ollut tapana antaa Siirille joskus aamuruuan jälkeen siankorva natusteltavaksi ennen töihinlähtöä. Ihan sillä ajatuksella, että sillä on jotain tekemistä ennenkuin siippa herää. Kauhealla innolla se on ottanut minulta korvan ja pyyhältänyt suoraan huoneeseensa ja omaan petiinsä korva suussa. Sitten olen sulkenut oven ja portin ja lähtenyt töihin.

Uutta minulle oli se, että Siiri oli järjestelmällisesti jättänyt possunkorvan syömättä ja nukkunut sen vieressä siihen saakka, kun siippa on päästänyt koiruuden huoneesta pois. Silloin se on napannut korvan suuhunsa onnesta soikeana ja mennyt aina olohuoneen siniselle matolle sitä syömään. :)
Samoin kaikki  herkkutikut ja muut "pienet" herkut syödään sinisen maton päällä.
Ainoastaan luut kalutaan omassa huoneessa. Kai ne sitten on liian isoja houkutuksia tai sitten se on päätellyt, että luut tarkoittaa pitkää yksinoloaikaa ja että niitä on turha säästellä. Vain herra tietää... :D

Putkiluusätky

Siiri söi tässä yhtenä päivänä varsin onnellisena  naudan raakaa putkiluuta.

Kuului sellaista tasaista jyrsimisen ääntä huoneen nurkassa, satunnaisia rouskaisuja ja rehellistä pureskelua.
Minä siinä touhulin omiani ja ajattelin sinisiä aatoksia, kunnes yhtäkkiä hätkähdin: hillitöntä rouskuttelua ja PURESKELUA! Pureskelu tarkoittaa myös nielaisuja! Viipotin pikavauhtia katsomaan, mitä se koira touhuaa. Luu oli tuhannen palasina lattialla ja siitä oli irronut ihan selviä luunsäleitä. Osa oli selvästi päätynyt mahaan asti.

Paraffiiniöljyä oli onneksi täysi pullollinen ja annoin sapuska kippoon reilun rannelorauksen.
Takavarikoin kaikki luunsäröt roskiin ja sitten alkoi tuskainen odottelu.
Tuleeko kakka, jääkö jumiin suolistoon ja kuoleeko se?

No kakki ei sitten tullut silloin kun piti. Nälkä koiralla kyllä oli ihan normaalisti ja annoin tavallisesti sapuskaa. Tunnit kuluivat hissukseen matelemalla..
Ei kakkia.
Lisää paraffiiniöljyä.
Koira oma pirteä itsensä vai oliko sittenkään? Selvästi näyttää jotenkin apaattiselta ja voipuneelta.
Paitsi että tossupallon peluu kyllä näytti maistuvan. Ehkä tuhkausaikaa ei tarvitse vielä varata...
Kaivelin Viikin pieneläinklinikan numeron esiin puhelimesta varmuuden vuoksi.

Lisää sapuskaa, ei kakkia.
Tässä vaiheessa stressikäyräkäppyrät hipoivat emännällä taivaissa ja verenpainelukemat kanssa.

Käytiin ulkona vähän pitemmällä vapaanaololenkillä. Ei kakkaa.

Voi jumantsuide. Tähänkö tämä nyt sitten päättyy!  11 kk syntymäpäivien kunniaksi päästään leikkaukseen tukkeuman takia. Tai sitten koira kuolee yöllä repeytyneen suolenseinämän vuoksi.

Päästiin kotipihalle ja kas vain! Siiri kyykistyi sievästi ja sieltähän tupsahti varsinmoinen läjä!
En varmasti ole ikinä aikasemmin tanssinut inkkaritanssia höyryävän kasan ympärillä, mutta niin siinä taisi tällä kertaa käydä!  :D

Ihan tuli mieleen laadukkaasta huumorista tunnetun Pahkasika-lehden sarjakuvastrippi "Miihkalin-kakka".  http://www.kolumbus.fi/leo.mirala/Salmilaisia_kuuluisuuksia/Miihkali.htm

Tämä kyseinen Siirin jyrsimä putkiluu oli aika pieni ja ohutseinäinen, joten Siirin puruvoima vaan sai sen palasiksi. Tähän asti luut on olleet tosi paljon isompia, joten se ei ole saanut niitä säpäleiksi. Siksipä en ole osannut niitä pahemmin varoa.

Jälkeenpäin kuulin, että tankoparsaa kannattaa antaa heti perään, jos epäilee, että koira on syönyt luunsäröjä. Parsa hajoaa mahassa spagettimaiseksi säikeeksi mahassa ja paketoi luunsärön sellaiseksi, ettei se pääse hajottamaan suolistoa.
Eli tankoparsa-säilykepurkki ilmestyy meidän ruokakaappiin heti paraffiiniöljyn viereen.

Syvä huokaus....  Viimeisen vuoden aikana olen saanut melkein-sydänkohtauksia enemmän kun koko nelikymmenvuotiaan elämäni aikana yhteensä tuon koiruuden takia.....Mutta on se NIIN rakas :)

Irtoripsi-Siiri

Hohhoijaa. Olen jo juhlinut siippani kanssa monesti, että on se kiva, ettei koiruus enää revi kaikkea ja on ihan sivistyneesti kotona, mutta kekkerit taisivat olla ennenaikaiset.
Siirille oli iskenyt turhamaisuuden puuska tänään ja oli päättäväisesti etsinyt esiin minun irtoripset.

Mysteeriksi jäi, mistä se oli ne esiin tonkinut, koska mikään laatikko tai kaapinovi ei ollut avoinna.
Onneksi liimaputilo löytyi SEN raadellun sohvan alta.
Hetken aikaa jo mietiskelin, kuinka paljon paraffiiniöljyä pitää tällä kertaa antaa. Liima on kuiteskin liimaa.
Eli kaikille sakemanninpentua harkitseville tiedoksi: varovaisten laskelmien mukaan Siiri on maksanut meille ostohinnan lisäksi noin 3000 euroa irtaimiston tuhoamista. Sen verran pitää vähintään massi kestää käyttölinjaisen sakunpennun omistamista. Eli miettikää nyt kuitenkin kahteen kertaan. :)