Perun kaikki viimepäivien marinat pentuajan kammottavuudesta. Koiruli nukkui tänään ihan klo 8 asti ja on muutenkin käyttäytynyt suorastaan mallikelpoisesti. Vein Siirin eilen illalla klo 21-22 viimeisen kerran ulos ja käppäiltiin myllylenkki. Iltaruoka oli vähän isompi kun aiemmin. Voipi olla, että siksi unikin maistui paremmin.
Isäntä kävi tänään päivällä kävelemässä suht reippaasti samaisen lenkin ja koiruus on ollut huomattavasti rauhallisempi. Joka paikassa varoitellaan ettei tämänikäistä saisi vielä varsinaisesti lenkittää, mutta alanpa taipua pikkuhiljaa sille kannalle että käyttölinjainen sakunpoikanen tarvitsee liikuntaa ja aivonystyräleikkejä. Ei sitä kuitenkaan jalattomaksi juoksuteta.
Kaikenlaiset pallo-ja keppileikit loppu nyt, tosin ei niitä aikaisemminkaan rehellisyyden nimessä paljoa ollut. Mutta nekin tuntuivat olevan liikaa. Onpahan tullut todettua, että saalisviettiä riittää kokonaiselle kylälle :) Ja sehän oli tilauksessakin. Joten turha inistä.
Tänään istuksin koneella ja koiruus makoili jaloissa lattialla. Yhtäkkiä se ponkas ylös ja lähti tuhatta ja sataa eteiseen. Hiipparoin perässä vakoilemaan mihin se säntäsi. Kenkätelineestä pilkotti hännän pää. Kauhealla ähellyksellä ja ryminällä alkoi pentu peruuttamaan suussaan eilen annettu luu. Sinne se oli tämän valtavan aarteen kätkenyt ja yhtäkkiä makoillessaan muisti luun olemassaolon.
Vaniljasudella siis kuitenkin on muisti! :D
