perjantai 4. toukokuuta 2012

Koira myytävänä tai ei sittenkään

Pennun omistajana olo ei ole auvoisaa.
Juu..On ne sööttejä, pentukarvaisia, hassuja asioita tekeviä otuksia. Kolikon kääntöpuoli on raateluhampaat suussa, ainainen nälkä (herättää viimeistään klo 5.15), intoa on enemmän kun älyä ja kuntoa ja kokoaikainen vääntö, kuka määrää, vie loputkin mehut reppanasta omistajasta..
Jeps. Puhun justiinsa Siiristä.
En oikeasti muistanut, kuinka jeesuksen karmeita aamuherätykset on ja että kuinka helvatan ärsyttävää on kuunnella jatkuvaa piippaamista. Milloin mistäkin aiheesta.
Tänään hoksasin lenkillä, ettei TODELLAKAAN kannata viskellä tennispalloja, neito käy sen jälkeen NIIN kierroksilla, että rauhoittuminen on melkein mahdotonta. Ja se taas tietää hyökkäyksiä lahkeeseen, nilkkaan, käsiin  ja ihan mihin vaan.
Sitten jouduin olemaan ikävä ihminen ja otin klassisen niska-persausotteen..itseasiassa 3 kertaa. Sitten löytyi korvat.
Ja sen hoksasin kanssa, ettei Siirille kannata lässyttää pätkääkään, hää käyttää hetkellistä heikkoutta välittömästi hyväksi. Mielessäni jo rustailin myynti-ilmoitusta nettiin..
Voi mä NIIN odotan, että kakara kasvaisi pikakelauksella 3-vuotiaaksi!

Illalla päätettiin sitten pestä sudenpentu. Kokomusta väri alkoi olla ruskeantäplikkään laikullinen. Olin valmistutunut täyteen sotaan, mutta jostain kumman syystä Siiri tykkäsi olla pestävänä. Vaahdotettiin oikein hienolla koirashampoolla ja huuhdeltiin läpimällä vedellä. Kunnon kuivaus paksulla froteepyyhkeellä. Sitten meillä oli puhdas, elämäänsä tyytyväinen, luuta kaluava, vaniljalta tuoksuva susi.
Kuka sitä raaskisi vaniljasutta myydä? :D