Treeniretkeilyä ja possunkorvia

Päätin piipahtaa Siirin kanssa kasvattajan alaosaston treeneissä vakoilemassa sunnuntaipäivän ratoksi. Minulla on vieläkin euforisen valaistunut olo ja kävelen ympyrää kotosalla ihan kun mulla olisi heliumpallo pään tilalla! Musta tuntuu, että mä opin enemmän kun Sepevainaan puru-uran aikana ikinä! Harmi vaan, ettei saanut nauhoitettua kaikkea mitä kuulin!

Mutta joo. Minun pitää lisätä mustavalkoisuutta kehiin ja kasvattaja ja alaosaston maalimies näytti ihan kädestä pitäen miten toimitaan. Mä olen vissiin vähän turhaan kukkahattuillu. Enkä ihan vähääkään...
Kummasti löyty koiralta korvat, vaikka toinen koiruus treenas vieressä. Mä en olisi ikukuunapäivänä uskonu, että tuollainen onnistuisi!
Jos koira alkaa kyttäilemään jotain vaikkapa toista koiraa, se kutsutaan luokse napakkaasti ja pidetään huoli siitä, että se tulee kanssa luokse.
Kyse ei ole fyysisestä väkivallasta vaan asenteesta. Minun virhe on se, etten riittävästi pidä huolta siitä, että käsky menee perille ja sitä noudatetaan. Ääntä saa ja voi korottaa ja hihnasta nykäistä reippaastikin, jos ei mene perille! Kehua pitää paljon ja HETI kun menee oikein.

Nämä jutut vaikuttaa kokeneitten koiraihmisten korvissa varmaankin koiranpidolta for dummies, mutta mullepa kaikki on aivan uutta ja ihmeellistä! :D

Minulle toinen megaylläri oli se, että Siirillä on kuulema tosi vahva laumavietti ja se tekee kaikkensa MINUN eteen. Ei siis patukan tai raksujen takia, ne on vaan lisäbonusta.
Olen jotenkin koko ajan kuvitellut, että se tekee juttuja puhtaasti hyötymismielessä saalisvietillä, ei siksi että se on oikeasti miellyttämisenhaluinen ja että sille riittäisi monesti pelkkä kiitos ja kunnon kehu palkaksi. Siksi olen ollut varsinainen nami- ja räsyautomaatti. Ei kuulema tarvitse olla. Ihan silloin tällöin riittää.

Me ollaan leikitty paljon saalis-ja rätinvetoleikkejä ihan pennusta asti ja mä olen kuvitellut tehneeni oikein. Sen sijaan mä kuulema sitten kuitenkin loppujen lopuksi nakkaan sille räsyn suuhun, vaikka sen pitäisi saalistaa sitä loppuun asti. Eli sillä vireystila laskee selvästi leikin alusta.
Kun Siirin kanssa leikittiin oikein, kaikki näytti ihan tanssilta! Jee, mikä ilo silmälle!!!!

Pitää mielessänsä kuivaharjoitella harjoitteet etukäteen ja visualisoida päässänsä se hetki, kun on antamassa rättiä suuhun palkaksi. Tähän asti olen ihan viime hetkellä kääntänyt rätin suuhun, liikehän  katkeaa siihen, vireystila laskee ja tulee tyhjäkäyntiä. Sen sijaan saalis tulee koko ajan paeta koirasta poispäin niin, että se todella saalistaa räsyn, eikä vaan tylsästi saa sitä. Tätä pitää miettiä silmät kierossa ja tehdä siitä selkärangasta lähtevä juttu.
Kaiken kaikkiaan äärettömän antoisa reissu! Ja olen tosi kiitollinen kaikesta palautteesta mitä sain!!!
Nyt on sellainen tunne, että tästä se nyt vihdoin ja viimein lähtee! Eka vuosi on ollut lähinnä kasvamisen odottelua ja suhteen luomista koiraan. Ja loputonta pähkäilyä, mitä koiralta voi ja pitää vaatia. Minulle sanottiin, että koiran tulisi tässä vaiheessa (vähän päälle 11 kk) osata kunnolla kolme käskyä: tänne, ei ja vapaa. Noilla käskyillä kotikoira selviää lopun ikänsä. :) Turhaan olen stressanut sitä, että pitäisi osata seuraamiskaavio ulkoa ja että ollaan jotenkin jälkijunassa.

Muuten kai se suurin ongelma Siirin koulutuksessa on se, että multa loppuu kunto kesken sen palkkiosaalishillumisen kanssa. Kai sitä pitäisi kiltisti hinata hanurinsa taas punttikselle ja yrittää puhaltaa tähän nikotiininraiskaamaan ihmisraunioon vähän elämää... :D

Ja sitten asiasta kukkaruukkuun.... :)

Minulla on ollut tapana antaa Siirille joskus aamuruuan jälkeen siankorva natusteltavaksi ennen töihinlähtöä. Ihan sillä ajatuksella, että sillä on jotain tekemistä ennenkuin siippa herää. Kauhealla innolla se on ottanut minulta korvan ja pyyhältänyt suoraan huoneeseensa ja omaan petiinsä korva suussa. Sitten olen sulkenut oven ja portin ja lähtenyt töihin.

Uutta minulle oli se, että Siiri oli järjestelmällisesti jättänyt possunkorvan syömättä ja nukkunut sen vieressä siihen saakka, kun siippa on päästänyt koiruuden huoneesta pois. Silloin se on napannut korvan suuhunsa onnesta soikeana ja mennyt aina olohuoneen siniselle matolle sitä syömään. :)
Samoin kaikki  herkkutikut ja muut "pienet" herkut syödään sinisen maton päällä.
Ainoastaan luut kalutaan omassa huoneessa. Kai ne sitten on liian isoja houkutuksia tai sitten se on päätellyt, että luut tarkoittaa pitkää yksinoloaikaa ja että niitä on turha säästellä. Vain herra tietää... :D

Putkiluusätky

Siiri söi tässä yhtenä päivänä varsin onnellisena  naudan raakaa putkiluuta.

Kuului sellaista tasaista jyrsimisen ääntä huoneen nurkassa, satunnaisia rouskaisuja ja rehellistä pureskelua.
Minä siinä touhulin omiani ja ajattelin sinisiä aatoksia, kunnes yhtäkkiä hätkähdin: hillitöntä rouskuttelua ja PURESKELUA! Pureskelu tarkoittaa myös nielaisuja! Viipotin pikavauhtia katsomaan, mitä se koira touhuaa. Luu oli tuhannen palasina lattialla ja siitä oli irronut ihan selviä luunsäleitä. Osa oli selvästi päätynyt mahaan asti.

Paraffiiniöljyä oli onneksi täysi pullollinen ja annoin sapuska kippoon reilun rannelorauksen.
Takavarikoin kaikki luunsäröt roskiin ja sitten alkoi tuskainen odottelu.
Tuleeko kakka, jääkö jumiin suolistoon ja kuoleeko se?

No kakki ei sitten tullut silloin kun piti. Nälkä koiralla kyllä oli ihan normaalisti ja annoin tavallisesti sapuskaa. Tunnit kuluivat hissukseen matelemalla..
Ei kakkia.
Lisää paraffiiniöljyä.
Koira oma pirteä itsensä vai oliko sittenkään? Selvästi näyttää jotenkin apaattiselta ja voipuneelta.
Paitsi että tossupallon peluu kyllä näytti maistuvan. Ehkä tuhkausaikaa ei tarvitse vielä varata...
Kaivelin Viikin pieneläinklinikan numeron esiin puhelimesta varmuuden vuoksi.

Lisää sapuskaa, ei kakkia.
Tässä vaiheessa stressikäyräkäppyrät hipoivat emännällä taivaissa ja verenpainelukemat kanssa.

Käytiin ulkona vähän pitemmällä vapaanaololenkillä. Ei kakkaa.

Voi jumantsuide. Tähänkö tämä nyt sitten päättyy!  11 kk syntymäpäivien kunniaksi päästään leikkaukseen tukkeuman takia. Tai sitten koira kuolee yöllä repeytyneen suolenseinämän vuoksi.

Päästiin kotipihalle ja kas vain! Siiri kyykistyi sievästi ja sieltähän tupsahti varsinmoinen läjä!
En varmasti ole ikinä aikasemmin tanssinut inkkaritanssia höyryävän kasan ympärillä, mutta niin siinä taisi tällä kertaa käydä!  :D

Ihan tuli mieleen laadukkaasta huumorista tunnetun Pahkasika-lehden sarjakuvastrippi "Miihkalin-kakka".  http://www.kolumbus.fi/leo.mirala/Salmilaisia_kuuluisuuksia/Miihkali.htm

Tämä kyseinen Siirin jyrsimä putkiluu oli aika pieni ja ohutseinäinen, joten Siirin puruvoima vaan sai sen palasiksi. Tähän asti luut on olleet tosi paljon isompia, joten se ei ole saanut niitä säpäleiksi. Siksipä en ole osannut niitä pahemmin varoa.

Jälkeenpäin kuulin, että tankoparsaa kannattaa antaa heti perään, jos epäilee, että koira on syönyt luunsäröjä. Parsa hajoaa mahassa spagettimaiseksi säikeeksi mahassa ja paketoi luunsärön sellaiseksi, ettei se pääse hajottamaan suolistoa.
Eli tankoparsa-säilykepurkki ilmestyy meidän ruokakaappiin heti paraffiiniöljyn viereen.

Syvä huokaus....  Viimeisen vuoden aikana olen saanut melkein-sydänkohtauksia enemmän kun koko nelikymmenvuotiaan elämäni aikana yhteensä tuon koiruuden takia.....Mutta on se NIIN rakas :)

Irtoripsi-Siiri

Hohhoijaa. Olen jo juhlinut siippani kanssa monesti, että on se kiva, ettei koiruus enää revi kaikkea ja on ihan sivistyneesti kotona, mutta kekkerit taisivat olla ennenaikaiset.
Siirille oli iskenyt turhamaisuuden puuska tänään ja oli päättäväisesti etsinyt esiin minun irtoripset.

Mysteeriksi jäi, mistä se oli ne esiin tonkinut, koska mikään laatikko tai kaapinovi ei ollut avoinna.
Onneksi liimaputilo löytyi SEN raadellun sohvan alta.
Hetken aikaa jo mietiskelin, kuinka paljon paraffiiniöljyä pitää tällä kertaa antaa. Liima on kuiteskin liimaa.
Eli kaikille sakemanninpentua harkitseville tiedoksi: varovaisten laskelmien mukaan Siiri on maksanut meille ostohinnan lisäksi noin 3000 euroa irtaimiston tuhoamista. Sen verran pitää vähintään massi kestää käyttölinjaisen sakunpennun omistamista. Eli miettikää nyt kuitenkin kahteen kertaan. :)

Pahaa ruokaa ja blogin 100. postaus!

Voi voi Siiri parkaa, kun sillä on niin lahopäinen emäntä, joka ei osaa laskea. Niinhän siinä kävi joulunpyhinä, että ruoka loppui kesken. Koiruus on koko ikänsä syönyt Barcaa ja sitä ei nyt vaan saa muualta kun kasvattajalta, maahantuoja JH Eläintarvikkeesta Lahdesta ja muutamasta jälleenmyyntipisteestä, jotka on kovin kaukana meistä.
Sapuskana se on ollut vallan loistavaa! Kasvu on ollut tasaista, turkki kiiltää, kynnet on hyvät ja näyttää vielä maistuvan elukalle. Etuna vielä se, että ruoka on pellettinä, eikä normi papana. Eli tämä ei turpoa, eikä sitä tarvitse turvottaa. Kastuessaan muodostaa muutamassa minuutissa sellaisen jähmeän tahnan. Eli ei niin paljon tarvitse pelätä vatsalaukun kiertymää kun normipapanan kanssa.

No sitten iski ihan paniikki, että mitäs nyt tilalle? No päädyin sitten ostamaan ABC:ltä Hau-hau Championin kana-riisi-pipanoita ihan vaan siksi, että tuo oli ainut mitä siinä tilanteessa sai. Piti saada jotain vehnätöntä. Vehnä ei kuulu koiran eikä oikeastaan ihmisenkään ruokavalioon. Ainakaan tässä muodossa, mitä sitä meille tällä hetkellä tarjoillaan. (Kuori pois jauhettuna ja kiillotettuna, pelkkä tärkkelys jäljellä)

Niitähän tuo koiruus ei sitten syönyt. Ei sitten mitenkään päin.

Sitten kun niitä Hau-haun pipanoita oli liottanut 3 tuntia piimässä ja pipanat oli sellaisia luttanoita ja märkiä ja mössö oli turvonnut kaksinkertaiseksi, Siiri kävi pitkin hampain lipomassa ne naamariin. Elekielestä näkyi kyrsimisen määrä.
Oli joulunpyhät ja asialle ei vaan voinut mitään. Jotenkin outoa nähdä maailman ahnein koira vapaaehtoisella paastolla.

Siippa sitten kävi työmatkan ohessa hakemassa kasvattajalta säkillisen herkkuruokaa, kun päästiin arkeen taas kiinni. Voi sitä autuutta! Neitokainen lipoi sapuskaa naamariin silmät puoliummessa ja ihan transsissa.  Kaikki hyvin taas! :D


Tämä on muuten tämän blogin 100. postaus!
Siiri on melko tarkkaan 11 kuukautta vanha ja en olisi ikikuuna päivänä uskonut, että tuosta karvakorvasta olisi niin paljon kirjoitettavaa! Varsinkin kun itse en ole koskaan ollut mikään kynäniekka ja äikäntunneilla taisin nukkua koulussa. Just siellä luokan takarivissä ja ikkunan vieressä verhoihin kietoutuneena. Siksipä pilkkusäännöt taisi jotenkin ohittaa mun aivojen muistikeskuksen ja muutenkin sanajärjestykset heittää häränpyllyä koko ajan.

Alunperin ja oikeastaan yhä edelleen halusin kirjoittaa itselleni päiväkirjaa tuon koiruuden elämästä ja myös vapauttaa naamakirjakaverini varsin yksitotisista postauksista: "Siiri teki kakan ulos ja nyt se puri mua käteen/jalkaan/naaamaan/nenään/ you name it ! Ihqu!!! :D"
Iso yllätys on ollut, että tähän blogiin on eksynyt aika paljon ihmisiä ja ilmeisesti minulla on ihan vakkarilukijoitakin. Alkuunsa siitä tuli hirveä ramppikuume, mutta näköjään kaikkeen tottuu.. :)

Kommentteja ja keskustelua ja parannusehdotuksia kaipailisin kovasti! Jokaikinen kommentti on aina lämmittänyt sydäntä. Itse kun pölisee pitkät pätkät yksinpuhelua bittiavaruuteen, on huikea tunne saada vastakaikua!

Tämä vuosi tuon koiruuden kanssa on ollut huikean opettavainen ja olen tutustunut isoon määrään tosi hienoihin ihmisiin. Olen saanut roppakaupalla neuvoja, ohjeita ja kommentteja, jotka toden totta on saanut aivonystyrät liikkeeseen ihan ylikuumenemiseen asti! :)

Tietyt koulutukselliset asiat ovat muuttuneet 90-luvulta ihan huikean paljon ja pelkkään hyvään suuntaan. Ei ole yhtään ikävä natsiaikaa.

Saalisvietin kanssa on tosi paljon mukavampi touhuta kuin pelkän pakon ja vietinnoston kanssa niin korkealle kun menee ja sitten katsotaan, toimiiko koira. Jos ei toimi, niin pistetään toimimaan.. Siksi olen mieluummin nykyään kukkahattu tiettyyn pisteeseen asti... Oikeasti rajansa kaikella. Minusta tuntuu, että mitä tahansa nykyään keksitään, se on lastenleikkiä verrattuna ysäritouhuihin.

Saksanpaimenkoira on aina saksanpaimenkoira: lojaalimpaa, hömelömpää, rakastettavampaa, kuuliaampaa, yksiniittisempää ja parempaa kaveria ei vaan ole.  :)
Olen NIIN tyytyväinen siitä että viime talvena jotakuinkin näihin aikoihin otin puhelimen, rimpautin Jamolle ja varasin pennun.
Ainut raivostuttava juttu tuon elikon kanssa on se, että se on pikimusta ja se, että se on äärettömän vaikea kuvata. 600 kuvaa ja 20 julkaisukelpoista....Hohhoijaa...Tai sitten kyllä voi kuvaajassakin olla jotain vikaa. Kamerakin on vaihtunut pariin otteeseen matkan varrella.

Joululoma ja Siirin ensimmäinen uusi vuosi

Lähdimme joulun jälkeisenä perjantaiaamuna kohti keski-Suomea. Auto oli pakattu kattoa myöten (?) muutaman päivän lomailua varten, mutta löytyi sieltä takapenkiltä paikka koiruudellekin. Siellä se veteli 6.5 tunnin nokoset. Piti välillä herättää pissille, mutta heti oli kiire takaisin autoon nukkumaan. Mökkitiellä se heräsi eloon ja alkoi vienosti ynisemään ja kun se pääsi autosta ulos alkoi hillittömät bileet!

Mökki ympäristöineen näytti ihan satumaisemalta: pakkasenpurema puuterilumi peitti puut ja tienoon ja lunta satoi hiljalleen. Pihassa oli ihanat koskemattomat nietokset ja äidin tekemät jääkynttilälyhdyt.

Ei ollut kauan.

Päästettiin Siiri autosta ulos ja idylli katosi kun pieru Saharaan.
Tontin joka neliömetriä koristi Siirin riemuhelikopteriloikinnan jäljet ja taisi siinä mennä yksi jäälyhtykin rikki. Koskemattomat hanget oli sekunnissa tipotiessään.

Neitokainen revitteli tuhatta ja sataa pitkin ja poikin tontin kulmasta toiseen ja piti kivaa. Eihän sitä voi nauramatta katsella! :D

Joulupukki oli lahjaksi jättänyt Siirille hienon pallo-narulelun. Meni 25 sekuntia ja se näytti tältä:

Kotiin tultiin uuden vuoden aattona ja täysin sippi koira maata rönötti takapenkillä: ei äännähdystäkään koko reissun aikana.

Pommit alkoivat paukkumaan pikkuhiljaa kun saavuimme kotiin. Siiri ei ollut moksiskaan. Se tuli kanssani takapihalle tupkille ja katsoi pää hämmästyksestä vinossa kun vastapäisen talon pihalla räjäyteltiin roomalaista kynttilää.
Myöhemmin illalla viereisestä talosta räjäyteltiin oikein isoja paukkuja. Niitä vastaan Siiri meni selkä irokeesilla ja syvällä haukulla. "Mitä hel*****iä tuutte mun reviirille meuhkaamaan. Menkää POIS!!!!"
Niin että paukkuarkuutta ei tarvitse pelätä.
Sitä ei ole.