Natsikävelyä

Hopsansaa taas pitkästä aikaa!!!

Pääsykokeet on ohi ja pikkuhiljaa väsymys alkaa kaikota. On se jännä kun nukuttaa aamulla, päivällä, illalla ja kaikilla väliajoilla.

Sitten huomaa että on saanut ihan kunnon stressi-ihottuman, joka alkaa pikkuhiljaa kaikota.

Kotoa löytyykin sitten huonotapainen, mutta iloinen nelijalkainen. :)
Käytiin kerran treeneissä tottistelemassa, mutta siitä ei jäänyt mitään jälkipolvelle kerrottavaa. Silmät pyöri päässä flipperipalloina ja oltiin puruihin menossa.
Ei siis menty puruihin.

Kotioloissa otettiin taas natsikävely ohjelmaan. Seurataan liinassa, kunnes erikseen annetaan nuuskimiskäsky. Pissalla ja kakalla saa tietty käydä. Jossain vaiheessa katsotaan joku hyvä kohta, missä nakkaillaan palloa tai frisbeetä vapaana ja sitten taas käppäillään kurissa ja herran nuhteessa. Eilen tuli pari koiraa vastaan, eikä tuo mitenkään noteeraillut kun vaan lisäsi vauhtia ja pari pientä kiemuraa.

Muuten ei Siiriä hirveesti noteerailla kotioloissa.

Sirkustemppuja ja totista elämää

Näin keskitalvella ollaan oltu treenitauolla. Perjantaina alkaa taas hallikausi. Talvitauko ei ole tarkoittanut mitenkään laakereilla lepäämistä ja olenkin tauon aikan keskittynyt Siirin kanssa ulkomaailman ihmeellisyyksiin. Ollaan kävelty Soukassa ihmisten ilmoilla, bussipysäkillä kun tuli 20 ihmistä ulos autosta ja pulkkamäessa, missä on 30 kpl noin metrin mittaista kovaäänistä mukulaa. No problemos.
Sille vaan tarttee kertoa, miten missäkin tilanteessa ollaan ja ei saa jättää mitään itsetulkintoja vaihtoehdoksi. Mammeli kertoo, miten ollaan. Jos ei kerro ja hurtta menee puolustusmoodiin, saattaa sattua kipeästi. Eli hereillä pitää olla.

Isäntä oli yhden yön poissa ja sillä aikaa opeteltiin koiratanssin "kumarra"-liike. Jos ei koskaan päästä BH-kokeiden suomenmestaruuskisoihin, voidaan alkaa lentävästi tanssiharrastus :)

Siiri ja parhaalta kaverilta saatu siili:

SPL kesäleiri ja muutakin lomailulorvailua

Kyllä pelotti ja pelotti ihan huolella... Sakemanniliiton kesäleiri alkoi ja olin jotenkin ihan satavarma, että kummatkin meistä paiskastaan niskapersausotteella ulos sieltä huonon käytöksen vuoksi... :P Toisaalta mua lohduteltiin, ettei Siiri ole ainoa mekkalanpitäjä. On niitä muitakin. Ja olihan siellä varsin juhlavasti noin 600 hurttaa kaikkinensa.

Mukaan otettavien kamojen lista oli jo kolmen A4-paperin mittaisia ja näytti siltä, ettei romut mahdu henkilöautoon mitenkään, olisi pitänyt ennemminkin olla täysperävaunurekka.

Lämpöä oli noin + 29 astetta ja ilmasto oli trooppinen viikkoa ennen leiriä. Onneksi ilmat muuttuivat pari päivää ennen h-hetkeä ja koirien kannalta leirillä oli ihanteelliset olot: hädin tuskin 20 astetta ja pilvinen sää. Joskus rippaisi vähän vettä. Aukeiden peltojen viereen pysäköidyt autot oli muutenkin vailla aurinkosuojaa, joten sää oli mitä mainioin treenamisen kannalta.

Vähän pelotti, että jaksaako koira hillua koko viikon... Siiriraasu oli ollut muutenkin vähällä liikutuksella ja huonossa kunnossa johtuen mun kipeästä kintusta. Pitkiä lenkkejä ei kauheasti alkukesästä pystytty tekemään.

Mutta ei hätää eikä huolta!

Treeniryhmä koostui pitkälti meidän oman alaosaston porukasta ja saatiin sinne tosi mukavia ihmisiä Lahdesta ja Kuopiosta lisukkeksi. Molarit oli alaosaston omat tutut ja turvalliset ukot.  Pellot oli mahtavat, kelit tosi hyvät ja oppia tuli päähän ihan hirveästi!
Illat meni mukavasti solukämppien edessä hengaillessa pienessä siiderissä ja pääsi puhumaan kaiket illat maailman tärkeimmästä asiasta.. Ei kukaan varmaan arvaakaan mistä? :)

Käytössä oli uimahalli ja sauna klo 22 asti iltaisin ja hirveän hyvin järjestetty organisaatio. Ei voi kun ihailla ihmisiä, jotka uhraavat vuodesta toiseen oman lomaviikkonsa kouluttakseen toisten koiria ja ennen kaikkia ohjaajia!

Kämppäkaveriksi sain tosi mukavan nuoren neidon, jota tapasin pääosin nukkumaan mennessä. Hän sieti hyvin pitkämielisesti minun aika myöhäiset kämppään hiipparoinnit :)

Aamut alkoivat pääosin puoli seitsemän. Koira söi ensin ja sitten ulos. Kakofonia oli kaksi ekaa päivää aivan hirveä, mutta kummasti hurtat painekyllästyivät toistensa läsnäolosta ja loppuviikosta eleltiin kuin huopatossutehtaalla.

Ulkonakäymisen jälkeen menin itse aamupalalle, jossa sai mahansa täyteen kaurapuuroa ja leipää. Täytyy kyllä myöntää, että taisin kähveltää sieltä aina sämpylän lounaaksi, koska päivä oli PITKÄ ja intensiivinen ja meillä oli viimeinen ruokailuvuoro klo 16-17. Tuskaa helpotti treenikentän laidalle pyyhältävä kanttiiniauto, josta sai vielä lisäevästä ja KAHVIA!

Aamiaisen jälkeen ajeltiin pellolle muutaman kilometrin päähän. Aamupäivällä sai valita tottista tai jälkeä ja iltapäivällä oli purut. Me kaivattiin kipeästi tottista, joten sitä hinkattiin aamuisin ja sain aivan valtavasti hyviä, uusia juttuja toteutettavaksi. Purut meni nousujohteisesti hyvin tutun molarin kanssa. Siirin seilaaminen saatiin loppumaan, mikä on ohjaajallekin tosi mukava asia :)

                                         (Kuvat J.Saari ja T.Popper)

                                Rauhaa ja sinisiä aatoksia

                                                Ilme kertoo kaiken....

                               Elä sie ukko hillu. En anna pois.

                                          On se nyt P*RKELE kumma.. Tänne se tyyny  NYT!

Sitten pyyhällettiin syömään, sitten koira ulos ja sille evästä naamariin ja sitten piti taistella väsymystä vastaan.
Jaksaako mennä uimaan vai nukkuuko päikkärit? Kestoväsymys raitisilmamyrkytyksen jälkeen oli kauhea!
Jos erehtyi istumaan sängyn reunalle, nukahti pystyyn. 
Yhtenä päivänä otin Siirin kainaloon nukkumaan sänkyyn ja koira (ja minä) oli aivan onnesta sekaisin :) En vaan pystynyt/kyennyt/jaksanut komentaa sitä häkkiin nukkumaan :)
Nukuttiin tunnin päikkärit vierekkäin ja se oli niin ihanaa.. :)

Siirin lievästi epäluuloinen tapa katsoa elämää näkyi pari kertaa leirin aikana ja teki selväksi, että sen ei pidä antaa ratkaista mitään outoa tilannetta itse, vaan pitää olla hereillä ja tarvittaessa ottaa käskyn alle heti.

Kaikki kiva loppuu aikanaan ja tuli kotiinlähdön aika ja kotona koira nukkuikin kaksi päivää putkeen. Emännänkin aktiivisuustaso laski hetkeksi pakkasen puolelle kaiken hillumisen jälkeen.

Vanhuus ei tule yksin. :)

Akkujen lataamisen jälkeen lähdettiin keski-Suomeen mökkeilemään muutamaksi päiväksi, sieltä Rääkkyylään lapsuudenystävän poppoon luo kylään ja sieltä vielä Ylöjärvelle anoppilan mökille.
Rääkkylässä Lettuketun tytär opetti Siirin uimaan ja Ylöjärvellä Siiri pelasi tossupalloa saamallaan frisbeellä ja pallolla aamusta iltaan. Koira oli koko reissun onnesta soikeana.

Kuvaaja M. Leino            Siiri uimamaisterina Rääkkylässä

                                          Relailua halon kanssa Osalassa keski-Suomessa

Meinattiin vielä lähteä vielä pohjoiseen kalaan, mutta päästiin vaan Äänekoskelle asti. Vettä tuli vaakasuoraan ja lämpöasteita oli ruhtinaallisesti 12.
Mietittiin 2 sekuntia ja päätettiin lähteä kotiin. Siellä on sentään lämmintä ja kuivaa, jos ei muualla niin ainakin sisätiloissa omalla sohvalla.

Äkkikäännös osoittautui hyväksi asiaksi, koska päästiin isännän kanssa kunnolla käymään autokaupoissa katselemassa erilaisia vaihtoautokotteroita. 
Yhtenä kauniina päivänä mentiin Automaahan ja mä ilmoitin siipalle, etten suostu poistumaan ulos ilman vaihtoautoa.

Vuoden keskinäisen väännön jälkeen meillä on nyt uusi perheenjäsen: Siirmobiili.
Tarkemmat speksit: Honda Accord Tourer vm. 2005. Karvan verran 100 tuhatta ajettu, automaattivaihteinen, ISOkonttinen auto.
Siippa itki verisiä kyyneleitä johtotähden viimeisellä matkalla.
Mä tanssin mielessäni voitontanssia... VIHDOIN JA VIIMEIN!!!

Tähän olikin hyvä lopettaa kesäloma ja mennä viikkoa aikaisemmin töihin kun alunperin oli aikomus.

Saapahan syksyllä ylimääräisen lomaviikon... :)

Treenikauden aukipoksautus!

Jiihaa!!! Vihdoin ja viimein ollaan päästy tositoimiin treenaamisessa! Alaosaston tottikset alkoivat pyörimään säännöllisesti, päästiin pururyhmään ja eilen korkattiin ensimmäinen jälki tälle vuodelle! Kyllä se tästä lähtee!
Koira ja emäntä on tasan yhtä väsyneitä äkilliseen liikunnan lisääntymiseen ja happimyrkytykseen :)

Tottistelua olen harrastellut enemmän ja vähemmän ihan alusta lähtien ja käytiinkin syksyllä treeniryhmässä, missä saatiin huisin hyviä ohjeita ja vinkkejä!

Niitä olin sitten omasta mielestäni noudatellut silmät kierossa vaan todetakseni, että ekassa kevään treenissä meidät taidettiin paiskata esikouluun opettelemaan perusasentoa. Olin sitten onnistunut opettamaan koiran poikittamaan edessä seuraamisessa, mikä on kyllä kisakoirahommeleihin halajavalle aika iso moka. No ollaan nyt koko viikon opeteltu oikeaa sivussa istumista ja puolen askeleen seuraamista. Onneksi Siri on sisimmiltään kärsivällinen luonne, eikä ole pahemmin ottanut kärsäänsä asiasta. Nyt se vihdoin istua tököttää siinä missä kuuluukin eikä lähde seurailemaan käskyn kuullessaan, vaan silloin kun oikeasti lähdetään liikkeelle.
Ollaan vielä ihan erikseen käyneet opettelemassa A-estettä ja hyppimistä kentällä ihan ruokapalkalla, toisen huomattavan paljon edistyneemmän kanssatreenarin kanssa. Menihän se esteiden yli ja takaisin ihan nameillakin :)
Toka tottis meni huti. Siiri oli syönyt jotain moskaa ulkona ja oksenteli ja ripuloi eli tuli huilipäivä.

Kauden ensimmäinen jälki hermostutti turkasen paljon. En ehtinyt tehdä kun kymmenisen katastrofijälkeä viime kesän ja syksyn lopussa, ennen kun plantaarifaskiitti esti kokonaan kävelyn, saati sitten jäljentallailun.

Onneksi sain tällä kertaa apuja Siirin veljen omistajattarelta, jonka kanssa värkättiin kevään ekat jäljet kaupunginpuutarhan hienoon nurmikkoon.
Pahaksi onneksi Herra Varis bongas meidät ja kiinnostui siitä mitä me teemme. Herra Varis kutsui sitten muutkin sukulaiset koivun nokkaan pällistelemään touhujamme.

(Piirros: Seppo Leinonen, www.seppo.net)

 

Kun ensimmäinen jälki oli valmis ja odoteltiin sen vanhenemista, koko varisklaani kävi mutustelemassa sen antimia. Sillä seurauksella, että jäljessä oli aika paljon tyhjiä kohtia.

Samoin kävi Siirin jäljen kanssa.

Kummallekin koiruudelle täytyy nostaa hattua siitä, että kumpikin rauhottui jäljelle, ajoi sen tyhjistä kohdista huolimatta enemmän tai vähemmän häkeltyen ja pääsivät maaliin asti. Harmitti Siirin puolesta että varisklaani oli vedellyt naamariinsa sen hienon loppupalkkakasan ruokaa ja jäljen pää oli tyhjä. Elekielestä näki, että nyt hämmästytti ja vähän kyrsi :P
Hetken aikaa pyöriteltiin ajatusta ilmakivääristä, ihan vaan pelottelutarkoituksessa tietty... :)

No sittenpä päästään ekoihin oikeisiin purutreeneihin. Kopsaus Naamakirjasta:

"Olin toissailtana vihdoin ja viimein ekoissa oikeissa puruissa Siirin kanssa. Joo..On mennyt vähän pitkäksi tämä alkamisajankohta, mutta kai se ohjaajasta huolimatta meni ihan ok. Kertoisin mielelläni miten meni, mutta kun en muista siitä mitään muuta kun että räkä valu nenästä ja en nähnyt mitään kun tukka oli huonosti kiinni. :D Ai miten niin olin kauhusta kankeana :P Juu..ja olisin kyntänyt turvallani ympäri kenttää ellei toinen molari olisi yhdellä ( :P ) kädellä pidellyt liinanpäästä kiinni... On ollut joskus arvokkaimpiakin hetkiä elämässä :D"

Ei muuta sanottavaa.

Treeniretkeilyä ja possunkorvia

Päätin piipahtaa Siirin kanssa kasvattajan alaosaston treeneissä vakoilemassa sunnuntaipäivän ratoksi. Minulla on vieläkin euforisen valaistunut olo ja kävelen ympyrää kotosalla ihan kun mulla olisi heliumpallo pään tilalla! Musta tuntuu, että mä opin enemmän kun Sepevainaan puru-uran aikana ikinä! Harmi vaan, ettei saanut nauhoitettua kaikkea mitä kuulin!

Mutta joo. Minun pitää lisätä mustavalkoisuutta kehiin ja kasvattaja ja alaosaston maalimies näytti ihan kädestä pitäen miten toimitaan. Mä olen vissiin vähän turhaan kukkahattuillu. Enkä ihan vähääkään...
Kummasti löyty koiralta korvat, vaikka toinen koiruus treenas vieressä. Mä en olisi ikukuunapäivänä uskonu, että tuollainen onnistuisi!
Jos koira alkaa kyttäilemään jotain vaikkapa toista koiraa, se kutsutaan luokse napakkaasti ja pidetään huoli siitä, että se tulee kanssa luokse.
Kyse ei ole fyysisestä väkivallasta vaan asenteesta. Minun virhe on se, etten riittävästi pidä huolta siitä, että käsky menee perille ja sitä noudatetaan. Ääntä saa ja voi korottaa ja hihnasta nykäistä reippaastikin, jos ei mene perille! Kehua pitää paljon ja HETI kun menee oikein.

Nämä jutut vaikuttaa kokeneitten koiraihmisten korvissa varmaankin koiranpidolta for dummies, mutta mullepa kaikki on aivan uutta ja ihmeellistä! :D

Minulle toinen megaylläri oli se, että Siirillä on kuulema tosi vahva laumavietti ja se tekee kaikkensa MINUN eteen. Ei siis patukan tai raksujen takia, ne on vaan lisäbonusta.
Olen jotenkin koko ajan kuvitellut, että se tekee juttuja puhtaasti hyötymismielessä saalisvietillä, ei siksi että se on oikeasti miellyttämisenhaluinen ja että sille riittäisi monesti pelkkä kiitos ja kunnon kehu palkaksi. Siksi olen ollut varsinainen nami- ja räsyautomaatti. Ei kuulema tarvitse olla. Ihan silloin tällöin riittää.

Me ollaan leikitty paljon saalis-ja rätinvetoleikkejä ihan pennusta asti ja mä olen kuvitellut tehneeni oikein. Sen sijaan mä kuulema sitten kuitenkin loppujen lopuksi nakkaan sille räsyn suuhun, vaikka sen pitäisi saalistaa sitä loppuun asti. Eli sillä vireystila laskee selvästi leikin alusta.
Kun Siirin kanssa leikittiin oikein, kaikki näytti ihan tanssilta! Jee, mikä ilo silmälle!!!!

Pitää mielessänsä kuivaharjoitella harjoitteet etukäteen ja visualisoida päässänsä se hetki, kun on antamassa rättiä suuhun palkaksi. Tähän asti olen ihan viime hetkellä kääntänyt rätin suuhun, liikehän  katkeaa siihen, vireystila laskee ja tulee tyhjäkäyntiä. Sen sijaan saalis tulee koko ajan paeta koirasta poispäin niin, että se todella saalistaa räsyn, eikä vaan tylsästi saa sitä. Tätä pitää miettiä silmät kierossa ja tehdä siitä selkärangasta lähtevä juttu.
Kaiken kaikkiaan äärettömän antoisa reissu! Ja olen tosi kiitollinen kaikesta palautteesta mitä sain!!!
Nyt on sellainen tunne, että tästä se nyt vihdoin ja viimein lähtee! Eka vuosi on ollut lähinnä kasvamisen odottelua ja suhteen luomista koiraan. Ja loputonta pähkäilyä, mitä koiralta voi ja pitää vaatia. Minulle sanottiin, että koiran tulisi tässä vaiheessa (vähän päälle 11 kk) osata kunnolla kolme käskyä: tänne, ei ja vapaa. Noilla käskyillä kotikoira selviää lopun ikänsä. :) Turhaan olen stressanut sitä, että pitäisi osata seuraamiskaavio ulkoa ja että ollaan jotenkin jälkijunassa.

Muuten kai se suurin ongelma Siirin koulutuksessa on se, että multa loppuu kunto kesken sen palkkiosaalishillumisen kanssa. Kai sitä pitäisi kiltisti hinata hanurinsa taas punttikselle ja yrittää puhaltaa tähän nikotiininraiskaamaan ihmisraunioon vähän elämää... :D

Ja sitten asiasta kukkaruukkuun.... :)

Minulla on ollut tapana antaa Siirille joskus aamuruuan jälkeen siankorva natusteltavaksi ennen töihinlähtöä. Ihan sillä ajatuksella, että sillä on jotain tekemistä ennenkuin siippa herää. Kauhealla innolla se on ottanut minulta korvan ja pyyhältänyt suoraan huoneeseensa ja omaan petiinsä korva suussa. Sitten olen sulkenut oven ja portin ja lähtenyt töihin.

Uutta minulle oli se, että Siiri oli järjestelmällisesti jättänyt possunkorvan syömättä ja nukkunut sen vieressä siihen saakka, kun siippa on päästänyt koiruuden huoneesta pois. Silloin se on napannut korvan suuhunsa onnesta soikeana ja mennyt aina olohuoneen siniselle matolle sitä syömään. :)
Samoin kaikki  herkkutikut ja muut "pienet" herkut syödään sinisen maton päällä.
Ainoastaan luut kalutaan omassa huoneessa. Kai ne sitten on liian isoja houkutuksia tai sitten se on päätellyt, että luut tarkoittaa pitkää yksinoloaikaa ja että niitä on turha säästellä. Vain herra tietää... :D

Pyykkäilyä ja kävelemistä

Ihanainen perjantai! Sain töiden jälkeen kunnolla siivottua ja luututtua lattiat, kävin Siirin ja Ramonan+omistajan kanssa tunnin kirmailulenkin golfkentällä (ei niin sallittua...mutta yritettiin liikkua incognito eli pimeinä, ilman otsalamppua :D ), pesin pyykit ja silitin petivaatteet ja kaiken kruunasi jäähdytetty valkoviinilasillinen :)

Olen oikeasti vieläkin superhyperhämmästynyt ja onnesta soikeana, että tuo "kävele!"-käsky toimii! Siiri kävelee koiven vieressä ihan niin kuin se olisi tehnyt sitä aina.
Naapurin pelottava ukko ei ollut mitään, kiljuva lapsilauma ohitettiin ilman sen kummempia seremonioita. Näyttäisi siltä, että kun Siiri on käskyn alla, sen ei tarvitse stressata ympäristöä millään lailla? Eli se antaa suosiolla ohjat minulle? No enivei..Oli syy mikä tahansa, alan kouluttamaan myös tuota ukkoa käyttämään sitä samalla lailla! I-H-A-N-A-A!!!! :D

Vetämisen estoa taas kerran

Hahaa!!! Mä kekkasin vihdoinkin ratkaisun tuohon vetämiseen! Se jeesaa sekä minua että koiraa.
Uusi käsky: "Kävele!"
Eli hihna on suht lyhkäisellä, vauhti reipas, motivaatiopatukka kainalossa, ketju lähellä korvia, mutta hihna löysällä ja käsky: "Kävele"
Kaikki nuuskimiset sun muut estetään ja kävellään reippaasti suuntaan x. Jossakin vaiheessa voi antaa käskyn:"Nuuski vaan" ja antaa koiran nuuskia. Sitten taas käskytetään kävele ja jatketaan reippaasti matkaa. Välillä palkitaan koira motskarilla ja kunnon taistelulla. Sitten otetaan motskari pois ja käskytetään uudestaan kävele.
Tällä konstilla ei vetämistä eikä rähinää, vaikka perässä kulki 2 koiraa. Homma sujui kun tanssi! Jepujee!!!!! :D
( Häpeäkseni tunnustan, että tämä konsti oli koirakuiskaaja Cesar Millanin ohjelmassa...ja toimii)

Motivointipatukka=motskari  www.elaintarvike.fi

Auton vaihtoa ja golffailua

Isäntä meinasi saada aivoverenvuodon viime treenien jälkeen kun siivosi auton. Olen monesti sanonut, ettei Sedan-mallinen Passatti ole oikeasti mikään fiksu koirankuljetusauto. Ennemmin tai myöhemmin sisustukselle käy ohraisesti. Vaikka tuo koiruus ei syö turvavöitä, niin kyllä se siellä kotterossa pomppii ikkunoita vasten. Oviverhoilu saa kiitettävästi osumaa ja ikkunoiden vieressä on syviä kynsien viiltojälkiä. Liisariautosta joutuu vielä pahimmillaan luovutusvaiheessa maksamaan mojovan laskun.

Omana autona on vielä epäkäytännöllisempi sporttikupee Mersu. Siiri on matkustanut siinä tasan yhden kerran. Vienosti kyselin jossakin vaiheessa, että voisikos sen vaihtaa johonkin järkevään farkkuun? Ilmeisesti sana "järkevä" pisti isännän kuupan nurin ja kieltäytyi ehdottomasti farmarista, koska ne on tyhmän näköisiä. Hmm. Jaa.
Mese vie kiitettävästi bensaa: 10 l/100 km näillä ruuhkilla on täysin tavallinen kulutuslukema, hiilidioksidia pukkaa kiitettävästi, joten autoverokin on tähtitieteellinen. Lisäksi jättimäiset huoltolaskut tyyliin:"Annamme kaikkiin paikkoin valohoitoa ja tarkistamme sulat. Hinta 400 euroa. Jos havaitsemme vikoja, jokainen osa maksaa erikseen (tukkuhinta x 5) ja asennustyö on 300 euroa tunti".
Vakuutukset ja muut kustannukset sitten vievätkin ne loput lantit.
Mutta onhan sillä kieltämättä kiva ajaa. Eihän siitä pääse mihinkään. :D Mutta ei siinä koiria kuskailla.
Meillä on vielä päällä tämä asunnon etsintäprojekti, joka näyttää siltä että kauemmaksi täytyy muuttaa, jotta saa elämänlaatua. Tarkoittaa siis sitä, että pitää saada bensalaskut pienemmiksi. Eli Mersu: Bye-bye.... Ja isäntä saa itkupotkuraivarin.

Ihanainen Ramona nähtiin tänään viereisellä golf-kentällä ja rouva Elli. Ai että Siirillä meinasi mennä kuuppa nurin pelkästä Ramonan äänen kuulemisesta. Saati sitten, että joutui kulkemaan 50 metriä Ramonan jälkeen ennen kentälle menoa. Vetäminen oli ihan jotain superjärkyttävää. Ei auttanut MIKÄÄN. Pakko tuolle asialle on NYT tehdä jotain, koska ei se ainakaan pienene iän myötä. Päinvastoin.
Vähän yli unnin kirmailun jälkeen otettiin parkkipaikalla vähän tottista.
Olipas oikein mukavaa!

Vetämisenestoa ja ohittelua

Mulla läpsähti tänään oikein kunnolla päähän, että Siiri EI ole seurakoira. Ei ole, eikä siitä tule sellaista.

12 sukupolveen ei taida löytyä muita kun työ- ja kisakoiria, tiesi yhden sisarruksenomistava kertoa. Koko maailmaa Siirin ei tarvitse rakastaa, kunhan oppii sietämään.

Kyllähän minä tein pienenä sille kaikenmaailman sosiaalistumista edistäviä juttuja, mutta näköjään ne on valuneet kun vesi hanhen selästä. :)
Toisaalta, ei ne turhia olleet. Siirillä oli hauskaa juuri siinä hetkessä, mutta eipä niistä mitään hyötyä ole ollut näin vanhemmalla iällä. Ja minä kukkahattuna voin ajatella, että Siiri sai kivemman lapsuuden :)

Sitä ei niin kauheasti kiinnosta lauman ulkopuoliset tyypit, ei koirat tai ihmiset. Omat kaverit on sitten omia kavereita. Nyt kun ikää on kunnioitettavat kokonaista 8.5 kk, tämä alkaa pikkuhiljaa korostumaan. Varsinkin kun  ensimmäinen juoksu on alkanut ja virallinen eka mörköikä, jolloin ihan KAIKKI on potentiaalisen epäilyttävää.
Irokeesi pystyssä käppäillään ja haukutaan vastaantulijat, koirat, lastenvaunut ja roskakatosten auki jääneet ovet.
Niitä sitten yksitellen käydään läpi, että EI. Roskista ei haukuta eikä naapurin karhuntaljasetää. Eikä vastaantulevia koiria, eikä paljon mitään muutakaan. Nyt ollaan päästy 75% varmuuteen haukkumattomuudesta. Ihan nokakkain tapahtuvat kohtaamiset on vielä ihan liikaa. Silloin rähistään.

Ai että on kärähtänyt käpyrauhanen kerran jos toistekin tuon koiruuden vetämisen kanssa. Samoin ajoittaiseen remmiräyhäämiseen.  Mikään kielto,pölläyttely, maanittelu, leikkiminen ja huomion pois kääntäminen on ollut yhtä tyhjän kanssa.
Tänään sitten päätin, että nyt loppuu sikailu. Heti kun hihna kiristyi, vaihdoin randomisti suuntaa ja nykäisin hihnasta, enkä sanonut sanaakaan. Hetken aikaa vei, ennenkun neitokainen älysi seurata MINUN tekemisiä. Eli minä päätän suunnan  ja hän läpsyttelee perässä.

Sain Siirin loppujen lopuksi kulkemaan 6 (!) vinttikoiran ohi haukahtamatta kertaakaan. (En kyllä KÄSITÄ miten se vinttikoiranainen sen tekee..Kaikki kulkee sievässä suuruusjärjestyksessä, eikä yksikään koira sanonut mitään Siirille, paitsi yksi vähän jupisi...)

Natsimeininki jatkui iltalenkillä. Heti kun kiristi, suunnan vaihdos. Heti kun korvat nousi turhan pystyyn, tiukka kielto ja kovasti kehuja kun mentiin eteenpäin.
Sillä seurauksella, että ohitettiin 2 dobberia ja niiden isäntää vähän kaartaen, mutta ilman haukkumista ja korvatkin alkoivat löytymään.

Treeneissä sain mukavaa palautetta mun ihkuista haalareista: kylmähuonepilkkihaalareista vuodelta 92, mallia Kesko. Arvuuteltiin, että onko ne Konnunsuon vankilan talkkarin työasu tms. :)
Juu ei. Ne palveli mua vuonna keppi ja kivi ja varmasti palvelee jatkossakin. Oli mulla silkkihuivi kaulassa antamassa mannermaista tyylikkyyttä! :D

Siiri toimi ihan hyvin kun treenattiin ekaa kertaa seuraamista. Eli istutaan jalan vierelle ja katsotaan silmiin. Jos joskus ottaa jonkun askeleen johonkin suuntaan, ei pitäisi mennä liike rikki. Eli seuraa tarkoittaa istumista tarkkaavaisesti mamman kintun vieressä tapahtui mitä tapahtui.

Toinen juttu koski palkkaamista. Anna motskari tai tennispallo. Sano "Tule!". Koiruus ei tule. Näyttää sulle keskivarvasta ja pitkää nenää. Kelaa liinasta lähelle ja ota kylkikarvoista kiinni ja sano painokkaasti:" Tule" ja paina jalkoja vasten. Meillä neitokainen teki sellaisen elokuvadraamallisen kohtauksen, että oksat pois :) Huuto ja mekkala oli kauhea, mutta alkoi kiinnostamaan luoksetulo.
 Asutaan kuitenkin automäärältään Suomen suurimpien risteyksien kainalossa. Luoksetulo on OLTAVA ehdoton.
Koiruutta täytyy tietenkin kovasti rapsutella ja kehua, kun tekee oikein.

Ekat PURUT! Jee!!!

No niin. Nyt olen vihdoin tarttunut härkää sarvista ja kävin Siirin kanssa alaosaston kentällä katsomassa, onko neitokaisesta suojelukoiraksi. Kyllä kuulema on ja se on hieno asia!

Kyllä minä  olen tätä päivää jännittänyt. Viime aikoina se on kovastikin mietityttänyt varsinkin ennen nukkumaanmenoa: ...mitä JOS se ei sitten kuitenkaan...mitä JOS minä olen sen jotenkin onnistunut pilaamaan..mitä JOS minä en enää muistakaan, mitä siellä pitää tehdä...entä JOS se tekee täyskäännöksen kun näkee molarin ja ampuu takas autoon.... Näitä jossitteluita riittää. Ja taas riittää. Varsinkin yön pimeinä tunteina.

Sitä mä en enää muistanut, kuinka raskasta on seistä liinanpäässä ja yrittää pysyä tolppana ja kuinka vaikeaa on pysyä pystyssä, kun toinen rempoo liinan päässä koko painollaan. Ja sintti on kuitenkin vasta 8-kuinen pentu! :D Käynti tahi kaksi punttisalilla tekisi varmaan terää tälle nikotiinin saastuttamalle ihmisrauniolle, jotta kunto kestäisi jatkossa. Siirin oma kuntosali (sohvanpaiskelu) on selkeästi vaikuttanut neitokaisen voimia kohottavasti.

Sain ystävälliseltä kanssatreenaajalta Gappayn pehmustetut valjaat lainaksi. Ne olikin PALJON paremmat kun Siirin leveä nahkapanta. Kuormitusta ei tullut niskaan ja sitä ei tarvinnut varoa. Huvitti vaan, että valjaiden pukeminen pimeässä on näköjään ihan niks naks-juttu. Mentiin autolle, otettiin Siiri ulos, kanssatreenaaja puki valjaat pimeässä, mustalle koiralle, mustan auton vieressä, kessu huulessa noin puolessa minuutissa. Siinä ajassa taisi valjaat vielä tulla säädetyiksi. Minä temppuilisin vielä varmaan tällä hetkelläkin niiden säätöjen kanssa, joten harjoitus tekee näköjään mestarin. Siirikin oli niin häkeltynyt toiminnan tehokkuudesta, ettei juurikaan älynnyt pistää vastaan :D Samalla tehokkuudella ne valjaat myös hävisi päältä treenien jälkeen. Vieläkin olen ihan h-moilasena koko jutun kanssa. Jos osaa niin osaa, eikä tartte paljoa mietiskellä! :D

Siiri veti tuhatta ja sataa kentälle kun otin sen autosta, hädin tuskin pystyssä pysyin. Kiroilin mielessäni ääliömäisiä pikkupoikia, jotka olivat särkeneet tuhkakuppina toimineen lasitölkin kentän kulmaan. Siinä oli ainut järkevä kulkutie kentälle, joka ei ole liukas. Kentälle pääsee myös parin ojan yli menevän rampin kautta, mutta niissä on mukavasti kuuraa, joten olin ihan satavarma että ensidebyytti kentälle tapahtuisi nenä kenttää kyntäen. Onneksi selvisin ihan hyvin rampista ja kauhuskenaario jäi väliin.

Molari heilui ja juoksenteli edestakaisin purutyyny käsissään. Siiri alkoi raivoisasti haukkumaan epäilyttävää nahkaessuista kaveria, ihan selkeästi pelkäsi hyypiötä. Molari tuli lähemmäksi ja nakkeli purutyynyä ja sai Siirin vihdoin kiinnostumaan siitä. Antoi purun kellistyen maahan. Siitä sitten kanavoitiin, potkittiin tyynyä ja taisteltiin. Seuraavaksi antoi purun polviltaan ja viimein seisten ihan kunnolla taistellen tyynystä. Siinä vaiheessa Siiriltä oli kaikki pelot hälvenneet ja toimi täysin puhtaasti saaliilla.

Ohjeeksi tuli antaa mahdollisimman paljon uusia kokemuksia ja paljon treeniä, koska on jonkinverran varauksellinen pentu. Mutta vietit löytyy ja pääsi tosi nopeasti pelostaan pois eli on ihan ok aloittaa treenit.
Mä melkein hyperventiloin onnesta :) Kyllä tämä vanha mopo käynnistyy vielä, kun tarpeeksi jaksaa polkea...

Oikosulku ja luun piilottamisen vaikeus

Nyt mä tiedän, miten koiran saa oikosulkuun. Antaa tennispallon suuhun ja laittaa toisen lattialle. Nytkin on mennyt 15 minuuttia lattialla olevaa palloa tuijotellessa.
Kauhea ongelma: 2 palloa, yksi suu.. :) Sitten selvisi sekin dilemma: aletaan pelata tossupalloa ilman tossua ja lykitään lattialla olevaa toisella pallolla kohti emännän jalkoja. Kauan tuon funtsaamiseen menikin. :)

Saalisleikit meni treeneissä ihan mukavasti pitkäpiuhaisellakin ja vieläkin pitää tuota irroitusta harjoitella kunnolla. Otettiin ekaa kertaa mukaan ihan tottisliikkeitä saalisleikin lomaan: istumista ja maahan menoa ja sitten taas hurjaa taistelua. Meni oikeastaan yllättävän hyvin. Olimme kehittyneet koirakkona kuulema ihan hirvittävän paljon ja Siiriltä voi kuulema alkaa vaatimaan asioita. Ei pelkästään pyytämään.
Vauhtia ja moottoria löytyy tekemiseen ja se on hurjan iloinen asia!

Tapasin treeneissä kauan kadoksissa olleen ihmisen, hän kävi aikoinaan samoissa puruissa minun ja Sepen kanssa. Olipas kiva tavata jälleen! Hänen kommenttinsa Sepestä oli hauska: älyttömän hyvä koira, joka oli käsittämättömän äänekäs. :D Jotenkin palaset alkaa pikkuhiljaa loksahdella kohdilleen.

Ainiin..neitokainen piilotti illalla luutansa pitkään ja hartaasti. Ainakin kymmenen minuuttia koiruus ravasi ympäri kämppää piipaten huolestuneella äänellä ja sai luunsa vihdoin ja viimein jemmaan.
10 pisteen kysymys: löydätkö sinä sen kuvasta? :D

Koirakieltä ja koulussa opittua

Ensinnäkin haluan esitellä koirasanaston, jonka JOKAINEN koiranomistaja pitäisi tuntea paremmin kun omat aluskalsarinsa:

Tämä koskee kaikkia kokomaailmannoutajia,maastonakkeja, vappuviuhkoja, mettäkoiria, ratakoiria,näyttelytähtiä, kisatykkejä, vetokoiria, laumanvartijoita  ja mamman puudeleita + lukuisia muita, jotka ei mahdu lueteltuihin alalajeihin. Koirakieli on universaali ja tämä mainio piirretty bostoninterrieri välittää loistavalla tavalla koirien peruskielenkäyttöä.:)

Jokaisen koiranomistajan velvollisuus on opetella nämä perusaakkoset. Maailmassa olisi niin paljon vähemmän väärinymmärrettyjä ja käytöshäiriöisiä koiraparkoja, jos jokainen koiranomistaja vaivautuisi alkeiskurssin verran opetella parhaimman kaverinsa kommunikointia.

Asiasta kukkaruukkuun:
Siirin kanssa oli ilo otsalamppuilla eilen illalla. Siiri löysi 3 metrin kepakon tai siis kaatunen näreen, sai sille megaraivareita ja juoksi tsiljoonaa kepakko suussa. Yhtäkkiä kuulu kauhea tuskanhuuto ja multa meinas sydän pysähtyä. Neitokainen vaan jatkoi riekkumistaan kiljumisen jälkeen. Kutsuin sen luo ja juoksin vähän karkuun. Siiri kepakon kanssa perässä. Otin alaleuan alta nätisti kiinni toisella kädellä ja toisella kupeesta ja juttelin nätisti ja rauhoitin sen siihen keppi suussa. Hetken kulutta se pudotti sen ihan itse. Silloin otin kaulapannasta kiinni ja laitoin hihnaan ja jatkettiin matkaa ilman keppiä ja se meni TOSI hyvin. :) Muutaman metrin päässä pysähdyin katsomaan, löytyykö pahempia vammoja, mutta päällisin puolin tuo oli ihan ok.
Ai että mä oon iloinen! Kentällä opittu rauhoituskonsti toimii myös IRL. Kun sain vammat tarkistettua, niin järkkäsin kunnon kekkereet koiralle! :)

Sen verran asiasta tietämättömille selvennys, että jos en olisi rauhoittanut koiraa, vaan ottanut siltä kepakon suoraan suusta tai komentamalla, seurauksena olisi ollut entistäkin taistelutahtoisempi ja kepin perään loikkivampi koira, jota olisi ollut pirun hankala tutkia. Nyt se sai tilanteen päässänsä vietyä loppuun, eikä hirveää hinkua kepin kimppuun enää ollut. Tässä siis karvahattuselitys, mutta saapi kelvata. :D
 

Saalisleikkejä

Olipa mukava tottistreeni eilen! Siirin kanssa tehtiin taas saalisleikkejä ja näköjään on siitä on ollut hyötyä, että ollaan riekuttu kotona ja lomalla. Sain positiivisia kommentteja siitä, että koiruus osaa rauhoittua motskari suussa, osaa kanavoida ja että meidän leikkiminen alkaa näyttää oikeaoppiselta!
Jepajee!
Hirveästi oppii muita seuraamalla. Tämän päivän TÄRKEÄT asiat ranskalaisilla viivoilla:

-esteiden yli hyppiminen ei saisi koskaan tapahtua saalilla eli palkkana ei koskaan pallo tai keppi tai motskari. Se on puhdas vietitön tottelevaisuusliike, jonka harjoittelu aloitetaan matalalta korkeudelta ja nostetaan pikkuhiljaa. Mulle uusi asia. Olisin opettanut pallolla ja olis menny mönkään..

-sivulle tulo: mene ensin itse sivulle, sano käsky ja palkkaa. Opeta siihen, että mamman koipi on maailman paras. Tarpeeksi kun hinkkaa oikeaoppisesti, voi alkaa seurauttamaan. Pikkuhiljaa... Itse olen seinää vierellä opettanut sivulle tuloa takaa kiertäen ja saanut aikaan melkein vinon koiran, kun seinää ei olekaan. Siis pakitetaan takaisin alkuun ja aloitetaan jalan vieressä istuskelua.

- Siirille pitää opettaa irroittaminen oikeaoppiseksi ensi viikkoon mennessä. Eli viereen, toinen käsi kupeelle, toinen leuan alle ja rauhoittavaa kehumista. Kun irroittaa, käsi pantaan, eikä pidä päästää koiraa patukalle. Pitää rauhallisesti ottaa patukka käteen ja jatkaa bileitä. Jos koiruus härkki patukkaa ennen aikojaan, pitää nipistää kupeesta. Teoriassa hyvin yksinkertaista, käytäntö ei niinkään. Tässä voi monta kohtaa mennä solmuun :D

-Noutoliike: ei sattumoisin listallani isolla kirjoitettuna... Eli puretaan suoritus pieniksi palikoiksi ja suoritetaan nurinniskoin...Ideana on se, että koira oppii että nouto-käsky tarkoittaa rauhallisesti istumista emännän edessä, kapula suussa ilman mäystämistä. Se kapulan varsinainen heitto ei ole kun pikku sivujuttu tässä liikkeessä.
Siinäpä nämä tärkeimmät väläykset asioista.

Sitä minä vaan hämmästelen, että miten ihmeessä nenästä alkaa aina valua tuplamäärä tavaraa juuri kun on kentällä?  Ja tietenkään ei ole mitään nenäliinoja käytössä.
Siinä kun roikkuu liinan päässä sateen piiskatessa, turpa täynnä räkää, polvillaan liejukossa voi ihan itse päässänsä miettiä, onko koiraurheilu juuri sinun lajisi...
Mun vastaus: ON! :D
Se ON sikakivaa!!!!

Saalisleikkejä ja palaverointeja

Tein tuossa blogitekstien kamalien kirjoitusvirheiden poisto- urakkaa  ja niitähän riittää... Kunhan edes pahimmat ja silmäänpistävimmät häippäs pois.. Pilkkusäännöistä olen yhä edelleen ihan pihalla. Koittakaa vain kestää! :)

Siirillä oli maanantaina taas saalisleikkitreenit ja nyt minäkin pääsin jyvälle. Pikkuhiljaa alkaa lihasmuistista löytyä ne oikeat liikkeet ja meillä meni oikein hyvin! Siirillä on huisi saalisvietti ja taistelutahtoa löytyy pienen gallialaisen kylän verran. Nimi pitäisi olla Jamosch Cirix
On tainnut  pienenä pudota taikapataan :D
Ekan kenttäkierroksen jälkeen Siiri oli tietty autossa, niinkuin muutkin koirat ja kävin hakemassa sitä autosta pois tokaa kierrosta varten. Yhtäkkiä tajusin, ettei sitä näkynyt missään ja säikähdin kauheasti että,  hitto se on karannut! Kun menin kotteron viereen näin, että se veteli hirsiä takapenkillä täysin tyytyväisenä. Kun näytin sille liinaa, se sai kauhean siepin: "Jee kentälle! Missä kenttä?! Mitä pitää tehdä? Tahtoo sinne!"
Täytyy kyllä sanoa, että harvassa on ne koirat jotka nukkuu vuoronsa välillä treenikentällä. Enpä ole tainnut tavata toista samanlaista koiraa.

Siippa päätti yhtenä päivänä ottaa koirulin mukaan palaveriin. Siiri sai kyllä nukkua autossa Keilaniemessä palaverin ajan, mutta parempi ja kivempi mukana kun kotona sohvaa paiskomassa. Todettiin, että siipan firma pitäisi maksaa koiranraksut, koska tuohan edesauttaa myyntihommeleita tosi paljon: "Jos et allekirjoita sopimusta niin käydäänhän vähän autolla neuvottelemassa..." Paska puoli on se, että Siirin kiltteys huokuu parin kilometrin päähän :D Kukaan ei voi tuollaisia uhkauksia ottaa tosissaan...

Remmiräyhäämisen poistoa ja vesikirmailuja

Vettä on vaan satanut ja satanut ja satanu...Kyllä se nyt on syksy....
Siitä huolimatta ollaan kävelty pitkiä lenkkejä metsässä, vaikka mun luupiikki kantapäässä on ajoittain tehnyt käppäilystä tuskaa. Jäljenteko ei vaan kertakaikkia onnistu vielä tuon kintun kanssa, toivottavasti se paranee ennen lumien tuloa. Olisi kiva saada tehtyä ainakin muutama jälki vielä tänä vuonna.

Pari kertaa ollaan käyty ihan kentällä treenailemassa niitä saalisleikkejä ja irroituksia ja mä olen vaan hidas. AIVAN liian hidas... Aina tahtoo jäädä näpit väliin, vaikka on pitkä naru ihan oikeaoppisen motskaripatukan päässä. Siiri saa aina purun ennen aikojaan. Perskule!
Mä en vaan saa syöksyttyä patukan kimppuun ennen sitä. Eikä auta vaikka pidän pannasta kiinni. Se on OIKEASTI nanosekunninnopea! Sen verran päätin, että käyn investoimassa kunnon nahkahanskoihin, viimeksi liina oli ihan veressä kun sormet otti vähän osumaa. :P
Kyllä noi treenit vastaa rasittavuudeltaan  "Annen kanssa aerojumppaa"-kasettia. :D

Tänää käytiin taas Ramonan kanssa iltakuraleikkimössöjuoksemassa kaupunginpuutarhassa.
Ihan huippuhyvä homma oli alussa ohitustilanteiden harjoittelua kunnianarvoisan Mocca-rouvan kanssa. Hän ei pahemmin vastaantulijoista piittaa ja tuollainen räyhäävä pikkusintti on rouvan silmissä pelkkää ilmaa. Eli paras mahdollinen harjoittelukaveri!

Mocca ja emäntä meni alussa puskan taakse piiloon ja ilmestyivät nokan eteen vähän yllättäen.
Siirihän vähän räyskähti ja minä karjasin että: " Ei perskele" ja tarrasin niskatukasta kiinni. Heti kun hiljeni, kehuin kauhean kovasti koiruuttaa iloisella äänellä ja mentiin ohi. Toistettiin 6-7 kertaa ja lopulta meni ihan mallikkaasti. Tuli tosi iloinen olo.
Lopulta seistiin muuten vaan juttelemassa. Mocca oli emännän luona ja Siiri siinä nuuskiskeli maata, muttei erityisemmin yrittänyt toisen koiran luo. Olin oikeastaan aika hämmästynyt. Mutta tietysti äärettömän iloinen!
Pitää vaan olla riittävän jämäkkä ja mennä reippaasti vastaan ja sillä hyvä. Olen huomannut, että sitä vaistomaisesti kiristää hihnaa ja hidastaa vauhtia ja ääni muuttuu hermostuneeksi ja sitä alkaa pälättää "Ei nyt saa, ei, älä mene, ei saa räyhätä pälä pälä pälä..." No nuo signaalit kertoo koiralle satavarmasti, että jotain on hätänä, tähän pitää reagoida ja hihnan päässä oleva tyyppi ei hallitse hommaa ollenkaan.
Ja sitten sinulla on remmirähjä hihnan toisessa päässä.

Ramonan kanssa käveltiin ensin hihnassa parisataa metriä ja sitten kun kummatkin käyttäytyivät kunnolla, päästettiin irti.
Voi sitä autuutta ja onnea! Tilaa oli jalkapallokentällinen juosta ja reunassa oli megaisoLÄTÄKKÖ!!! Jeeee!!!
Hillitöntä kirmailua ja taklausta ja roiskimista ja vedessä kieriskelyä. Ihanaa!!!

Siirin ensimmäinen koulupäivä

Siirillä alkoi nyt totinen koulutie. Tänään menimme ensimmäistä kertaa alaosaston treeneihin, vaikka vettä tuli kun aisaa ja tuuli meinasi puhaltaa koko porukan Espoonlahteen.
Ihan ikuri ekaksi koiruus keksi karata autosta, venkoilla itsensä pannasta irti ja juosta parin auton päähän 4-vuotiaan juuri autosta pois otetun saku-uroksen luokse.
Näytti sille keskaria ja alkoi ärhentelemään... Siiristä meinasi tulla rukkaset ennenkuin meidän loistelias ura edes alkoikaan... :P  Sain sen onneksi kiinni ja tuupattua takaisin autoon. 

Kentällä neitokainen leikki tuhatta ja sataa, mutta emännän koordinaatiokyky meinasi loppua kesken. Neljän raajan hallitseminen+koira+juuttisolmu+liina osoittautui käsittämättömän vaikeaksi yhdistelmäksi. Vettä tuli miljoona litraa sekunnissa taivaalta ja tuuli meinas puhaltaa koko sakin mereen. Mutta kaikesta huolimatta, koin muutaman valaistumisen hetken... :D Kouluttajat oli superhyperhyviä!!!! Siiri on nopea, vahva, taistelutahtoinen ja ilmeisen kehityskelpoinen narttu. Kun saisi vielä ohjaajan samoille linjoille! :D

Kotiharjoituksena saimme rauhoittamisia, saalisleikkejä (patukka pitää olla pehmeämpi ja siinä pitää olla kunnon naru) ja yritystä siihen, ettei saa ihan heti purua. Mun ote juuttisolmussa on sellainen, että se väkisinkin lyö hampaat sormiin ja se vaikeuttaa mun treenaamista...Irroituksessa ei saisi yhtään vetää, vaan pitää koiran alaleuassa tukea nätisti ja samoin tein irroittaa ote kun patukka putoaa käskyllä "irti". Vetämään ei MISSÄÄN tapauksessa tuossa tilanteessa saa alkaa. Mä en varmaan nuku viikkoon näiden juttujen takia... Huoh.. 

Siirin ensimmäinen oikeilla ohjeilla tehty jälkitreeni.

Siiri tapasi taas eilen Ramonan piiiitkästä aikaa ja lystiä oli! Kirmailujen jälkeen pistettiin koirat autoon ja Ramonan ihanainen omistaja neuvoi oikeaoppisen jäljenteon.
Ensin tehtiin jälki Ramonalle ja sitten Siirille. Ramonan omistaja demonstroi jäljen ajamista Ramonalla ja Siirin ollessa vuorossa käveli vieressä ja opetti kädestä pitäen, millä kireydellä liinaa pidellään ja miten sitä löysätään.
Hetken aikaa oli valaistunut olo! Sitten seurasi pitkä ja syvä helpottunut huokaisu, etten ollut sittenkään saanut pilattua tuota elikon nenänkäyttöä ihan täysin..

Intoa puhkuen totesin uuden ajan koittavan ja että nyt aletaan jälkeä ajamaan oikein tosissaan! Moni hakusessa oleva asia selveni ja kirkastui mielessä. Koko illan puhua pajatin siipparaasulle, kuinka mitäkin kuuluu tehdä missäkin ja kuinka helppoa asiat vaan on kun ne osaa.
Jotenkin siipan katse lasittui siinä kolmannen tunnin kohdalla ja katsoin paremmaksi lopettaa höyryämisen.

Tänään  löysin Sepen jäämistöstä ketjupannan ja kävin ostamassa kunnon jälkiliinan ja koiranmakkaraa. Aloituspaalua en löytänyt mistään ( pitkä metallitikku, jonka päässä nököttää kyltinnäköinen lätkä, hässäkkä työnnetään maahan jäljen aloitusmerkiksi) joten ostin sitten Honkkarista makkaratikku-setin. 4 kpl hinta 4.95 euroa. Saa kelvata.

Hirveellä huurulla päätin käyttää loppulomani jäljentekoon: tänään iltasella yksi ja jatkossa aamulla ja illalla ennen ruuan antamista.
Siispä tuumasta toimeen.

Eilisestä opittua teoriaa:

Jäljen tallaaminen:

Osta jotain tummaa, tiivistä, murenematonta ja suhteellisen hajutonta koiranmakkaraa (esim. Pedigree kana-riisi). Pilppua sentti kertaa sentin palasiksi. Tallaa jälkipaalun oikealle puolelle  sellainen parin askelluksen verran sinne ja tänne oleva neliönmuotoinen alkukohta ja laita siihen koiranmakkarapaloja. Lähde kulkemaan suht normaalia askellusta, mutta niin että isket päkiät maahan ensi ja vähän hieraiset maata. Askeleen kohdalle sitten makkarapala. Alkuunsa joka askeleelta pitäisi löytyä makkara. Jäljen pituus alkuunsa noin 80 askellusta. Jäljen lopuksi laita isompi kasa koiranmakkaraa, jotta hurtta saa oikean palkinnon ja joutuu (=saa) ihan syödäkseen.

Jäljen ajaminen:

Rauhoita koira autoon ja laita ketjupanta kaulaan oman pannan lisäksi. Laita jälkiliina kiinni omaan pantaan ja kuljeta koira noin metrin päähän jälkipaalusta. Kytke jälkiliina ketjupantaan niin, ettei se kurista.  Laita jälkiliina kulkemaan etu- ja takajalkojen välistä ja ota koira jalkojesi väliin. Näytä kädelläsi jälkeä ja sano napakkaasi: "jälki". Koiran jäljestäessä anna liinan olla löysällä, jos se epäröi ja yrittää pyöriä tai mennä takajäljelle, estä sitä tiukalla liinalla.
Anna koiran itse ratkaista ongelmakohdat ja kehu sitä onnistumisesta. Jäljen loputtua ja koiran syödessä irroita liina ja lähde jäljeltä pois.

Tämänpäiväinen käytäntö:

Jäljen tallaaminen:


Osta jotain tummaa, tiivistä, murenematonta ja suhteellisen hajutonta koiranmakkaraa (esim. Pedigree kana-riisi).
  Kävin lähiPrismassa, Ei siellä ollut tuollaisia herkkuja. Ostin sitten Hau-Hau Championia pötkön. Oli ihan halpaakin.

Pilppua sentti kertaa sentin palasiksi.
 No ei perkeles saa mitään sentti kertaa sentin pilppua. Tämä halpamoska on pelkkää riisiä ja tahmeaa kun mikä ja sotki minut, leikkulaudan ja keittiön ihan shaisseksi.
 
Tallaa jälkipaalun oikealle puolelle  sellainen parin askelluksen verran sinne ja tänne oleva neliönmuotoinen alkukohta ja laita siihen koiranmakkarapaloja.
 Juu laittaisin, mutta tuo moska ei lähde irti sormista.

Lähde kulkemaan suht normaalia askellusta, mutta niin että isket päkiät maahan ensi ja vähän hieraiset maata. Askeleen kohdalle sitten makkarapala. Alkuunsa joka askeleelta pitäisi löytyä makkara.
 Mutta kun ei löydy! Yhä edelleen tuo tahmea paska juuttuu kengänpohjaan kiinni ja on mahdoton irroittaa sieltä kun on muutenkin huono ja kummallinen asento ja reidet huuttaa maitohappohelvetissä hoosiannaa!

Jäljen pituus alkuunsa noin 80 askellusta.
 Ei ollut. 60 askellusta ja kylvin hiestä märkänä ja pumppu meinas tulla rinnasta ulos. Mun jälki loppui siihen.

Jäljen lopuksi laita isompi kasa koiranmakkaraa, jotta hurtta saa oikean palkinnon ja joutuu (=saa)
ihan syödäkseen.
 Juu. Näytti maistuvan.

Jäljen ajaminen:

Rauhoita koira autoon ja laita ketjupanta kaulaan oman pannan lisäksi.
Jep.

Laita jälkiliina kiinni omaan pantaan ja kuljeta koira noin metrin päähän jälkipaalusta.
Koira huijasi.Oli muka ihan iisi kun menin autolle. Rapsuttelin ja sillä ei huolta huomisesta. 
Ei se ollut yhtään rauhallinen ja lähti kun Nato-ohjus autosta. En ollut tottunut 5 metrin liinan ja poltti kämmeniinaika kivat palorakkulat ja koira ehti aika kauas.

Kytke jälkiliina ketjupantaan niin, ettei se kurista. 
Kytkisin, jos saisin tuon kiinni. Kelattuani koko helavatan liinan, tuo pentele on nenän edessä  ja pomppii kun arojänis ja hyvällä tsäkällä sain sen kiinni oikeaoppisesti. Operaation aikana olen käynyt mahallani, lässyttänyt, kironnut ja toivonut että viereisen leikkipuiston uteliaat mukulat ja niiden kohtuuttoman kiinnostuneet ja epäuskoiset vanhemmat voisi ampua kuuta kiertävälle radalle.

Laita jälkiliina kulkemaan etu- ja takajalkojen välistä ja ota koira jalkojesi väliin.
Niih. Tarvitseeko kertoa, että helpommin sanottu kun tehty. Se oli hetken siellä ja totesin, että jäljestää voi ihan normiotteessakin. Kunhan se perskule menee eteenpäin. Vaikka päällään.

Näytä kädelläsi jälkeä ja sano napakkaasi: "jälki".
Tän mä sain sille kuiskattua.

Koiran jäljestäessä anna liinan olla löysällä, jos se epäröi ja yrittää pyöriä tai mennä takajäljelle, estä sitä tiukalla liinalla.
 No tämä meni tsäkällä niinkuin oppikirjassa.

Anna koiran itse ratkaista ongelmakohdat ja kehu sitä onnistumisesta.
No mä olin NIIIIN onskuna siitä, että hurtan nokka oli lopulta oikeaan suuntaan ja se alkoi alkusähellyksen jälkeen toimimaan, että kehuin sitä varmuuden vuoksi. Seurauksena, että heti jäi 5 makkaraa välistä, kun otti minusta häiriötä. Pitäisi oppia pitämään turpa kiinni.

Jäljen loputtua ja koiran syödessä irroita liina ja lähde jäljeltä pois.
Kuten sanottu: näytti maistuvan ja mentiin pois. Se meni niinkuin piti.

Tämän perusteella me saadaan Siirin kanssa SchH 1 tunnus noin 45,5 vuoden päästä. Sillä edellytyksellä että maalimiehet ja tuomarit säilyy samoina (dementia iskee ja ne antaa kaikille koulutustunnuksen, jolla on runko ja neljä sen alla roikkuvaa kohtaa: koirat, autot, kissat) ja koirille keksitään kuolemattomaksi tekevä lääke.  Eipä masenna juuri yhtään.

Paranemista ja neito oikeasti osaa jo jotain!

Siirillä alkaa tosiaan olemaan enemmän virtaa, eikä nuku päivisin enää yhtä paljon kun ennen. Puuhailee kuulema omiaan, eikä juurikaan häiritse isännän työntekoa. Hyvä niin.
Paras leikki on sellainen, että on räsy suussa ja samalla potkiskelee palloa ympäri kämppää. Jos ei ole räsyä, minun reppanat, entiset kopiocrocsit ajaa suussapidettävän asiaa.
Huomenna on eläinlääkärin tarkastuskäynti, että pissitulehdus on oikeasti pois.

Tänään kävin hakemassa sille lentoboksin, jonka ostin firman sisäiseltä kirppikseltä ruhtinaalliseen 35 euron hintaan. Sillä oli kuljetettu yhden kerran 6 kuukauden ikäinen suursnautserinpoikanen Floridasta Zürichin kautta Suomeen. Boksi mahtuu just ja just auton takapenkille jos on tarvis ja siitä on sille kotona kotikoppi. Sitä ei niin vaan paiskota ja jyrsitä, on paksua kovaa muovia ja painaa kun synti... Mitat on sellaiset, että luultavasti mahtuu sinne vielä aikuisenakin. Eli loisto-ostos!

Muuten tuli yhden työkaverin sukulaisten koirasta puhe..en muista kuollaksenikaan rotua, mutta pieni se on. Ikää on saman verran kun Siirillä eli 4 kk, mutta painaa 3 kg (Siiri 17 ja jotain)
Työkaveri sanoi, että koiruus alkaa pikkuhiljaa tulla luokse, kun sitä kutsutaan nimellä. Välillä tulee, välillä ei. Mä olin vähän huuli pyöreänä.

Tottakai tulee luokse, kun kutsutaan "tänne". Ja eihän oma nimi ole mikään luoksetulokäsky vaan herätys, että "kerron sinulle mitä seuraavaksi".
Siiri osaa istua, tulla luokse, mennä maahan (vähän väärin, mutta enivei, opetellan toisella käskysanalla oikein), etsiä, tunnistaa pallon, luun, tossun, pikkuhiljaa kävelee hihnassa nätisti eli heti höllää ja tulee luokse kun hihna kiristyy liian kireälle (saa makkaraa milli x milli siivun) ja osaa odottaa ruokaansa, kunnes sanotaan "ole hyvä". Ollaan leikitty vaihtamisleikkiä eli sillä pallo suussa, mulla kädessä tossu. Se tulee pallon kanssa hillumaan sanon irti, se päästää heti ja saa tossun poisheitettynä palkaksi ja päinvastoin. Siiri rakastaa tätä leikkiä! :D
Samalla saa kätevästi sanan "irti" opetettua nätisti.
Oikeasti meitin neiti on tällaiseksi amatööriksi ilmeisen hyvällä mallilla.
Seuraamista ja siihen kuuluvaa tutittamista en ole uskaltanut vielä kauheasti touhuta, koska en osaa. Riittävästi otti pannuun toi maahanmenon väärinopetus noin niinkun tottiksen kannalta. Jos en edes sitä hallitse, haluan oppia kentällä miten ne tehdään oikeasti oikein.

Mutta siihen nähden, että on samanikäisiä koiria, jotka tuskin nimeänsä tuntee, meidän asiat on hyvin :D

*Muoks*
Nyt kun oikein aloin asiaa ajattelemaan, osaahan se pakittaa "pakki päälle"-komennolla, tules pois = häipyy sieltä missä mahtaakin olla ja "ei hampaita"= jos sattuu innostuksissaan ottamaan hampailla kiinni (sillai nätisti) ja ÄPPÄPPÄPPÄPP!!! lopettaa minkä tahansa toiminnan, mikä sattuu just nyt olevan päällä :D

Ruuhkia ja nappularuutua

Piti eilen käydä Siirin kasvattajan luona opettelemassa sitä kuuluisaa makkara-nappula-whatever-jäljen tekoa, mutta eipä sitten mentykään. Lähdin töistä hyvissä ajoin ja huomasin istuvani ruuhkassa. Turuntiellä oli kaksi isoa kolaria ja sehän tukkii koko etelä-Suomen. Ajelin 12 kilometrin matkaa 1.5 tuntia! Ehdin siinä reissussa kiroilla itseni uuvuksiin ja totesin etten kertakaikkia jaksa lähteä ajelemaan enää yhtään mihinkään. :P
Sovittiin sitten, että mennään koirulin kanssa sinne ensi viikolla.

Tänään käytiin Ramonan kanssa riekkumassa kaupungin puiden- ja kukkienkasvatuspuistossa. Aivan ihana paikka ja tosi upeat isot nurmikentät! Koiruudet painoivat peräkanaa kuin arojänöset korvat lepattaen. :)
Ramonan emäntä näytti, miten nappularuutu tehdään. Eli tallataan nurmikolle pieni neliskanttinen alue (n.1mx1m) ja kylvetään kuivamuonanappuloita tallatulle alueelle.
Sitten päästetään koira nuuskimaan nappuloita ja syömään niitä.
Idea on se, että koira oppii että vain rikotun maan kohdalla löytyy ruokaa ja ei-tallatulla ei mitään.
Helpottaa tulevaisuudessa jäljen ajamista. Muutenkin opin tänään koirista ja kouluttamisesta ihan hillittömän paljon, kiitos Ramonan emännän! :)
Koiruus riehui puoltoistatuntia ja nukkui 5 tuntia taju kankaalla.

Kuivattu kala ja nakkeja

Minulle on näköjään tupsahtanut kaksi blogin seuraajaa, kiitoksia heille! Iskee ihan ramppikuume kirjoitteluun, kun tietää että joku muukin lueskelee näitä tekstejä.. Hui! :D
Alunperin kirjoittelin ihan omaksi iloksi ja vähän niinkuin päiväkirjaksi, mutta sitten minua pyydettiin tekemään blogi julkiseksi, koska Siiri on NIIIN ihana ja olisi kiva seurailla sen elämää aina silloin tällöin. Toinen syy julkiseksi tekemissä oli mun Facebook-kommenttien muuttuminen varsin yksitoikkoisiksi: "Nyt Siirille tuli ISO kakka ja se puri mua kädestä". Joten päätin antaa kavereille armon ja laitoin naamakirjaan blogilinkin, mistä kiinnostuneet voi käydä lukemassa pikkuhurtan kuulumisia.

Tämä koiranomistajan elämä jaksaa olla ihmeellisiä asioita täynnä. Käytiin käveleskelemässä iltalenkki mukavassa auringonpaisteessa. Siiri nuuskutti ja teki normaaleja hihnasyöksymisiään puolelta toiselle kun yhtäkkiä hoksasin, että sen suusta törröttää pyrstö. Siis kalanpyrstö.
Kaivelin sen tietysti Siirin kiduksista esiin ja totesin että kuivattu ahvenhan se. Sellainen pieni.
Kai se on jonkun eväslaatikosta pudonnut, koska vettä täälläpäin ei nyt oikein ole.  Olen sen kidasta kaivellut kaikenlaisia nenäliinapapereita, sanomalehtiä, tupakantumppeja, pikkukiviä ja muuta moskaa, mutta kyllä tämä kalahommeli oli kaiken huippu. Kaikkea se löytääkin :)

Ja lopuksi vielä pieni opettavainen kokemus.
Päätin tehdä Siirille ihan ikusen ensimmäisen makkarajäljen ja kävin juhlallisesti paikallisesta S-marketissa varta vasten hakemassa paketin nakkeja.
Kuvittelin mielessäni pilppuavani ne pieniksi ja pistäväni joka askelmaan pikku nökön. Sitten Siiri ajaa jälkeä keskittyneesti ja huolellisesti kuono maassa joka askelman tarkistaen ja syö ne pikku nököt. Sitten aurinko laskee ja fanfaarit soi ja Siirin ensidebyytti Suurena Jäljestäjänä saa kunniakkaan lopun.

Muistinkos kysyä Siiriltä, tykkäkö se nakeista?
En.
Ja Siiri ei tykkää nakeista.

Onneksi asia kävi selväksi edellisenä iltana, kun huvikseni päätin antaa tätä suurta herkkua piskille. Siiri otti nakinpalan innokkaasti suuhunsa, meni hämmentyneen näköiseksi ja PLOP sylkäs sen suusta ulos. Otti palan toiseen kertaan suuhun ja sama juttu. Kolmannella kerralla pari varovaista pureskelua ja viimein vaivalloinen nielaisu. Toinen nakinpala ja sama reaktio. Ei selkeästi ollu meitin neitokaisen herkkuruokaa.
Olispas ollut tosi mukava kylvää noita Saaroisten lahjoja maailmalle pitkin peltoa ja katsoa nakinpaloja syljeskelevää koiraa. Se ensimmäinen jälkihän on se kaikkein tärkein joka jättää muistijäljen aivoihin. Siinä olis mennyt loppuelämä syljeskellessä. :P

Onneksi pääsen kasvattajan luo tekemään pentujälkeä, etten ihan sössi tuota tärkeää juttua :)