perjantai 31. toukokuuta 2013

Varvashässäkkää ja mustekalasuhmurointia

Paketoin auton hienosti ennen viime puruja avaruuspeittoon. Homma oli lievästi sanottuna haastellista erittäin tuulisen päivän vuoksi.
Hirveän ähellyksen ja sähellyksen jälkeen auto oli paketissa, mutta hoksasin etten saa koiraa ulos sieltä ja että ikkunat pitäisi laskea alas..... Lisää ähellystä ja sähellystä....

Pääsin viimein kentänreunalle ja sieltä ilmoitettiin ystävällisesti ja jalosti, että yhdessä Transportterissa on ylimääräinen häkki ja että Siiri pääsee sinne, jos haluaa.
Mä olin niin iloinen! Tottakai otin tarjouksen vastaan!
Purin peittohässäkän ja sain kun sainkin koiran pois sieltä naarmuttamatta siipan kotteroa.

Kävin purujen välissä katsomassa, kuinka juoksuisen neitokaisen elo sujui kahden herrasmiehen kanssa. Ihan hyvin muuten, mutta kun lähestyin autoa alkoi kuulumaan paniikin- ja kivunsekainen huuto. Syöksyin Siirin häkkiin ja totesin, että neitokainen oli hyppinyt päin häkin seinämää ja jäänyt roikkumaan jumiin yhden varpaan anturan varaan aika korkealle. Otin Siirin puoliksi syliin, nostin ja irroitin kovaonnisen anturan häkinseinästä. Välitömästi kun laskin otuksen lattialle se sai kauheat raivarit viereisille häkkikavereille. Jotenkin se oli sitä mieltä, että se oli totaalisesti näiden herrasmiesten syy, että häntä sattui....Aika universaalia toimintaa... :) Varpaat oli kuitenkin onneksi kaikki kunnossa.

Purut pidettiin pöydällä ja ne meni ihan hyvin, Siiri lopetti puolelta toiselle seilaamisen. Mälväsi jonkin verran hihaa, mutta se johtui luultavasti ihan vaan oudosta pöydästä.

Vein koiran omaan autoon ja oltiin jo lähdössä pois kun vastakkaiseen suuntaan ajava molari huitoi pysähtymään. No mulla oli perskutarallaa jäänyt yksi mustekala kiinni toisen eturenkaan vanteeseen. Siellä se iloisesti pyöriskeli ja läpsytteli pyörän pyörimisen tahdissa.  Eikä hävettänyt yhtäään... Taas jälleen kerran.... :P


maanantai 27. toukokuuta 2013

Autonvaihtoprojekti on taas nytkähtänyt aavistuksen eteenpäin. :)
Kävin Biltemasta hakemassa avaruuspeiton ja kasan mustekaloja. Paketoin Passatin aika mielenkiintoisen, hirvittävän näköiseen pakettiin ja näytin siipalle, että tällaisen virityksen joutuu jatkossa tekemään joka treeneihin. Muuten meillä ei ole koiraa, koska se on kuollut lämpöhalvaukseen, sydäriin tai johonkin muuhun kauheaan.

Seuraavana päivänä töistä tullessani isäntä makas sohvanpohjalla lätty kädessä ja kysyi, että eikös tällainen olisi aika hyvä koirankuljetusauto ja näytti farmari-Passattia :D  Nyt hän sitten vihdoin ja viimein käsitti, kuinka välttämätöntä on saada farkku tähän huusholliin!
Ennenkun se auto oikeasti ilmaantuu tänne saattaa mennä päiviä poikineen, mutta onpahan ainakin autonvaihtoprojekti lyöty tulille. Se tässä on kaikkein tärkeintä! Jipii!

Viime treeneissä tuli sellainen olo, että voisin istua aasinhattu päässä nurkassa naama seinään päin vaikka maailman tappiin asti.


Ennen puruja otettiin vähän tottista. Ekaan kertaan Siirin elämässä kenttä oli muita koiria, ihmisiä ja sieltä täältä tupsahtelevia maaliehiä täynnä. Raasu meni ihan sekaisin ja oli himppasen haasteellista saada se kuuntelemaan minua. Räyhäämistä ja möyhyämistä joka suuntaan, Siiri oli selkeästi puruihin menossa ja kierrokset meni katosta läpi. Piti ihan tosissaan tehdä töitä, että sille löytyi korvat. Kyllä otti aivoon ihan huolella...
Kaikki muut tepastelee sotilaallisessa järjestyksessä ja osaa kaiken ja meidän hurtta on raivohullu sekopää. Tosi kiva.

© Richard Pasley - Doctor Stock/Science Faction/Corbis



Sitten tuli purujen vuoro ja eka tolppatreeni pitkässä pikalukollisessa liinassa. Kaikki meni muuten alkuun hienosti, mutta rauhavaiheessa kun piti pitää vaan nätisti kättä purutyynyn alla, niin minä melkein kuristin koiraparan. Mulla oli järjestelmällisesti käsi kaulalla, vaikka piti olla leuan alla. Alkaahan se häiritsemään hapenottokykyä... :P

Suurempi emämoka tuli siinä kun mun piti hivuttautua liinaa pitkin koiraa päin. Sormi hipaisi pikalukkoa ja PAM! Siiri lähti kun Nato-ohjus liinasta irti ja kohti molaria.
Sydän pysähtyi, jalat meni veteläksi ja aivot tyhjeni täysin. Katsoin vaan kauhusta täysin hyytyneenä kun koira kirmasi veskarin päälle täysin valtoimenaan.

Noin ei vaan tehdä! Ei ikinä, ei missään tilanteessa! Koira on pidettävä kiinni maksoi mitä maksoi ja sillä selvä!
Onneksi tuossa ei käynyt kuinkaan, Siiri ampasi tietysti suoraan purutyynyyn, mutta lähinnä tuo periaatteellinen puoli otti huolella aivoon. Noin ei vaan saa tapahtua. Piste.
Eikä se helpottanut asiaa, että siinä oli noin 15-päinen yleisö katselemassa ja kuulin sen kauhistuneen kohahduksen kun lukko napsahti irti...

Veskari otti Siirin tyynen rauhallisesti vastaan ja hivutti sen minulle ja sain sen takaisin liinaan kiinni, mutta minulta meni kyllä loppupuruissa täysin pasmat sekaisin. Onneksi sain liinanhallintaan apuja ja sain koiran vihdoin autoon.

Teki mieli itkeä ja hakata puupäätä seinään ja ketutus hipoi katonrajaa. Siis ihan KAIKKI meni päin prinkkalaa omien hölmöilyiden takia. Me ei IKINÄ selvitä tästä mihinkään suuntaan... BYÄÄH!!!!

(http://littleonehealthy.com/laugh-vs-crying/)

Sitten loppukevennykseksi toinen puoli Siiristä. Siippa istui sohvalla ja ynisi huvikseen koiralle. Siirillä meni korvat länään ja se alkoi kovasti etsiä jotain olkkarin pöydän alta. Sieltä löytyi rakas musta räsy, jota se tuputti väen vängällä siipan naamaa ja suuta kohti ja pudotti siihen. Sitten se nuoli poskea ja samalla heilutti häntäänsä korvat länässä. Ihan kun se olisi sanonut: "Älä ole surullinen, tässä maailman paras räsy, pure sitä, se on kiva!" :)



sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Huh hellettä! Purut ja vanha kämppä vihdoin paketissa!

Oli aika monivaiheinen päivä. Saatiin vihdoin ja viimein vanhan huushollin ulko-ovi painettua viimeistä kertaa kiinni ja enää sinne ei tarvitse mennä. *Iso huokaisu*
Äkkiä lähdettiin sieltä tekemään sapuskaa kotiin ja kotoa lennosta puruihin. Auton lämpömittari näytti +24.5 C!

Pikkasen minua huoletti mustan suden pärjääminen mustassa autossa suht ahtaassa lentokopassa ja ottihan se koville. Pistin kaikki autonovet auki ja pyyhkeen auringonpuoleisen ikkunan eteen, ettei se päässyt suoraan paistamaan koppaan. Onneksi kävi tuulenvire ja kävin juottamassa ja kävelyttämässä koiruutta vähän väliä.
Ostoslistalla on siis avaruuspeite auton päälle ja kunnon koppatuuletin. Auton vaihto ei vaan vielä ole ajankohtaista.. :P

Sen verran Siiri ehti meuhkata toisille koirille, että kun vein sen kentälle sillä oli jotakuinkin takki tyhjä jo valmiiksi. Eli meidän purut ei kauaa kestäneet.

Haukku kuitenkin irtosi ihan kivasti ja irroituksetkin oli suht ok. Eli kehitystä edelliseen oli taas tapahtunut. Edellisellä kerralla molari joutui tekemään haukun irtoamiseen enemmän töitä.

Minäkin pysyin pystyssä jo huomattavasti paremmin ja alkoi jo olla käsitystä, mihin käsi menee seuraavaksi ja minkälainen hihnaote kannattaa pitää.
Kentältä pois päin juostessa Siiri sylkäsi purutyynyn pois suusta esteiden takana ja nykäs ihan huolella, jolloin lensin komeasti polvilleni. Kanssatreenailija oli ottanut kaksi urostansa autosta pois ja ne putkahti nokan eteen puun takaa. Siiri teki sellaisen kunnon loikan niitä kohti, mutta ei haukkunut tai räyhännyt. Mä sain karjastua sille maahan ja se kyllä maastoutui ihan nanosekunnissa. Kaiken arvokkuuteni kooten nousin ylös ja vein sen autolle juomaan.

Jotain hyvää polvien saamasta tällistä: viikkoja kestänyt vasemman puoleisen polven kipu ja jomotus on nyt poissa! Rysäys ilmeisesti pisti jonkun palikan kohdilleen. :)
Hyvä niin.

Illalla oli ihan pakko käppäillä lähiterassille juomaan tuoppi olutta. Kesähän on siis täällä.
Vihdoin ja viimein!


lauantai 18. toukokuuta 2013

Toka juoksu alkoi ja tokat viralliset purut

No niin...Tulihan ne sieltä ne puolukkapäivät melkein päivälleen 6 kuukauden välein. Koira vaan nuuskii ja nuuskii, on älyttömän hellyydenkipeä ja tunkee syliin ja ruoka ei maistu. Barca-nappulat joutuu puolittelemaan ja lihan määrää lisäämään, jotta kuppi tyhjenisi.
Rasittavaa.

Ei ne juoksut kuitenkaan estä puruihin osallistumista. Joten treenit oli eilen. Nyt mä olin varustautunut: tukka oli kunnolla kiinni, käsissä hanskat ja liina oli vaihtunut nylon-liinasta puuvillaiseen. Lisäksi olin pidellyt viikolla liinan päässä satakiloista siippaani, joka riuhtoili sitä parhaansa mukaan.. Töminä oli aika juhlavaa!  :D Mitähän uudet naapurit on meistä ajatellut? Yhtenä iltana helvetillinen töminä ja seuraavana iltana siirrettiin vanhasta kämpästä akvaario uuteen ja lutrattiin noin 1000 litraa vettä erinäisten sattumusten jälkeen... :P Äänimaailma meidän kerrostalohuoneistossa on ollut aika erikoinen.

Purut meni ihan mallikkaasti kun kaikki itseaiheutetut häiriötekijät oli siivottu pois. Siirilläkin oli kaksi hernettä avaruudessa kolahtanut yhteen ja se taisi älytä, mitä siltä haetaan.

Minä pysyin pystyssä kunnolla ja pystyin vihdoinkin kuuntelemaan vierihoitoa tekevän kakkosmolarin puhetta ja ohjeita kunnolla.  Ja jopa muka siitä jotain ymmärsinkin.

Tämä kahden molarin systeemi on ihan huippuhyvä! Toinen keskittyy koiraan ja toinen hermoraunio-ohjaajaan. On paljon helpompi yrittää pysyä patarauhallisena kun toinen koko ajan puhuu  rauhallisella äänellä, mihin käsi pistetään seuraavaksi, miten liinaa pidetään kiinni ja miten koira päästetään taas riekkumaan.
Mä olisin pihalla kun lumiukko jos joutuisin itsekseni pähkimään noita kaikkia juttuja.

Samaan aikaan toinen molari opettaa koiraa koko ajan ilman että sen tarvitsee yhtään keskittyä minun mahdolliseen tunarointiin.

Kuulema sekä koira että emäntä oli edistynyt huomattavasti edellisviikkoon verrattuna ja  Siiri on hyvä koira, jolla päästään mahdollisesti etenemään suhteellisen vauhdikkaasti. Hällä ei kuulema ole puutteita millään osa-alueella, joita jouduttaisiin erityisesti työstämään.

Sen verran tuo metamorfoosi sohvapotusta varjeluskoiraksi ottaa koville, että tänään tuo koira on lähinnä makoillut x-asennossa lattialla ja nukkunut. Ja nähnyt hurjia unia: tassut käy välillä tuhatta ja sataa. :)
Huvittavaa lähinnä on se, ettei se oikeistaan muuten näe unia kun vasta purujen jälkeen.
Kai se normielämä on sen verran tylsää ettei se oikein riitä hyvien unien aineksiksi. :)


tiistai 14. toukokuuta 2013

Treenikauden aukipoksautus!

Jiihaa!!! Vihdoin ja viimein ollaan päästy tositoimiin treenaamisessa! Alaosaston tottikset alkoivat pyörimään säännöllisesti, päästiin pururyhmään ja eilen korkattiin ensimmäinen jälki tälle vuodelle! Kyllä se tästä lähtee!
Koira ja emäntä on tasan yhtä väsyneitä äkilliseen liikunnan lisääntymiseen ja happimyrkytykseen :)

Tottistelua olen harrastellut enemmän ja vähemmän ihan alusta lähtien ja käytiinkin syksyllä treeniryhmässä, missä saatiin huisin hyviä ohjeita ja vinkkejä!

Niitä olin sitten omasta mielestäni noudatellut silmät kierossa vaan todetakseni, että ekassa kevään treenissä meidät taidettiin paiskata esikouluun opettelemaan perusasentoa. Olin sitten onnistunut opettamaan koiran poikittamaan edessä seuraamisessa, mikä on kyllä kisakoirahommeleihin halajavalle aika iso moka. No ollaan nyt koko viikon opeteltu oikeaa sivussa istumista ja puolen askeleen seuraamista. Onneksi Siri on sisimmiltään kärsivällinen luonne, eikä ole pahemmin ottanut kärsäänsä asiasta. Nyt se vihdoin istua tököttää siinä missä kuuluukin eikä lähde seurailemaan käskyn kuullessaan, vaan silloin kun oikeasti lähdetään liikkeelle.
Ollaan vielä ihan erikseen käyneet opettelemassa A-estettä ja hyppimistä kentällä ihan ruokapalkalla, toisen huomattavan paljon edistyneemmän kanssatreenarin kanssa. Menihän se esteiden yli ja takaisin ihan nameillakin :)
Toka tottis meni huti. Siiri oli syönyt jotain moskaa ulkona ja oksenteli ja ripuloi eli tuli huilipäivä.

Kauden ensimmäinen jälki hermostutti turkasen paljon. En ehtinyt tehdä kun kymmenisen katastrofijälkeä viime kesän ja syksyn lopussa, ennen kun plantaarifaskiitti esti kokonaan kävelyn, saati sitten jäljentallailun.



Onneksi sain tällä kertaa apuja Siirin veljen omistajattarelta, jonka kanssa värkättiin kevään ekat jäljet kaupunginpuutarhan hienoon nurmikkoon.
Pahaksi onneksi Herra Varis bongas meidät ja kiinnostui siitä mitä me teemme. Herra Varis kutsui sitten muutkin sukulaiset koivun nokkaan pällistelemään touhujamme.


(Piirros: Seppo Leinonen, www.seppo.net)
 
Kun ensimmäinen jälki oli valmis ja odoteltiin sen vanhenemista, koko varisklaani kävi mutustelemassa sen antimia. Sillä seurauksella, että jäljessä oli aika paljon tyhjiä kohtia.

Samoin kävi Siirin jäljen kanssa.

Kummallekin koiruudelle täytyy nostaa hattua siitä, että kumpikin rauhottui jäljelle, ajoi sen tyhjistä kohdista huolimatta enemmän tai vähemmän häkeltyen ja pääsivät maaliin asti. Harmitti Siirin puolesta että varisklaani oli vedellyt naamariinsa sen hienon loppupalkkakasan ruokaa ja jäljen pää oli tyhjä. Elekielestä näki, että nyt hämmästytti ja vähän kyrsi :P
Hetken aikaa pyöriteltiin ajatusta ilmakivääristä, ihan vaan pelottelutarkoituksessa tietty... :)

No sittenpä päästään ekoihin oikeisiin purutreeneihin. Kopsaus Naamakirjasta:

"Olin toissailtana vihdoin ja viimein ekoissa oikeissa puruissa Siirin kanssa. Joo..On mennyt vähän pitkäksi tämä alkamisajankohta, mutta kai se ohjaajasta huolimatta meni ihan ok. Kertoisin mielelläni miten meni, mutta kun en muista siitä mitään muuta kun että räkä valu nenästä ja en nähnyt mitään kun tukka oli huonosti kiinni. :D Ai miten niin olin kauhusta kankeana :P Juu..ja olisin kyntänyt turvallani ympäri kenttää ellei toinen molari olisi yhdellä ( :P ) kädellä pidellyt liinanpäästä kiinni... On ollut joskus arvokkaimpiakin hetkiä elämässä :D"

Ei muuta sanottavaa.



lauantai 11. toukokuuta 2013

Muuttamista ja muuttamista

Hui kauhistus! Luin viimeinkin edellisiä postauksiani ja huomasin, että siellä on pelkkää tuhoa, hävitystä, vangitsemista ja vankilanrakentelujuttuja.
Totuus ei kuitenkaan ole noin synkkä!!!  :)



Me olemme tehneet muuttoa jo aika pitkään ja se on vienyt kaikki voimat kirjoittaa hyvistä asioista: pitkistä metsälenkeistä vapaana, tottisteluista, jotka pikkuhiljaa alkaa muotoutumaan, luitten kaluamisesta, hyvistä fiiliksistä ja uuden kodin olemassa oloon tottumisesta :)

Siiri sai uuden hienon xxxxl-kokoa olevan näyttelyhäkin uuteen kotiin. Naapurin rekkamies Eero auttoi häkin raahaamisesta autosta vanhaan kotiin kun siippa oli muutaman päivän itärajan takana työasioissa ja totesin, etten perskeleessä saa sitä valtavaa pakettia raahattua mitenkään päin auton peräkontista. Sitten älysin, että on aivan turha kasailla sitä vanhaan kotiin, koska toivottavasti kaikki kamat on siirtyneet seuraavan viikonlopun aikana uuteen paikkaan. Joten uusi raahaus autoon, kun siippa vihdoin saapui matkaltaan.

Siiriä hämmensi mattojen häviäminen tosi paljon: kuinka ihmeessä syödä muruluu sapuskan jälkeen kun ei ollut enää sinistä mattoa, jonka päällä se on aina syöty? Vähän aikaa se toikkaroi eksyneen näköisenä ympäri kämppää ja hoksasi, että oma häkki on paras paikka jyrsiä jälkiruoka. Yleisesti ottaen se kyllä sopeutui pikavauhtia uuteen kotiin. Oikein hämmästyin iloisesti :)

Kaikin puolin neitokaisesta on kehkeytynyt ihana ja herttainen tapaus kotioloissa! :D  Satunnaiset pikku irtaimiston syömisäksidentit on ihan vahinkoja...



Päätettiin alunperin siipan kanssa, että kerrankin on aikaa muuttamiselle ja saa kaikki asiat tehdä rauhassa, koska vanhassa kämpässä on 3 kuukauden irtisanomisaika ja aikaa on loputtomasti loppusiivota ja siirrellä akvaariota ja viedä kamoja...




Ekat kaksi viikkoa se olikin ihan jees.
Sitten alkoi palaa käpyrauhanen.
Romut ei lopu IKINÄ!!!!

GRRRR........


Koiruus ravasi ympyrää stressaantuneena ja oli aina liikuttavan iloinen kun mentiin vanhalle kämpälle, mutta ilo loppui siinä vaiheessa kun siellä ei sitten ollutkaan enää oikein mitään sitä kiinnostavaa. Turkki hilseili ja karvanlähtöaika oli muutenkin pahimmillaan.

Nyt tämä muuttourakka alkaa pikkuhiljaa olla ohi ja aikaa on kulunut noin 6 viikkoa.

Kuusi helvatan pitkää viikkoa....

Sillä seurauksena, että siipalla selkä sökönä, akvaario on vielä muuttamatta ja puolet loppusiivouksesta tekemättä.
Vanha kämppä vaan ottaa ihan hirveästi kupoliin ja se ei häviä, vaikka kuinka yrittää olla sitä aktiivisesti ajattelematta.

Ainut positiivinen asia tapahtui sillä hetkellä kun muuttoa avustava pitkäpartainen ja punapitkähiuksinen työkaverinretku astui ensimmäistä kertaa asuntoomme sisään...Nurkasta alkoi kuulumaan tsasaista moottorisahan hyrinää.... Jopa mulla nousi karvat pystyyn! Ei Siiri koskaan ennen ole moista äännellyt... Minä kun olin kuvitellut, ettei koiruus osaa vahtia ollenkaan ja  että se päästää kaikki mahdolliset Jehovan todistajat, huoltomiehet ja rosvot sisään silmää räpäyttämättä.

Väärässä olin.

Jos olisin roisto ja se kammottava murina kuuluisi sisätiloista, jonne olen menossa, läväyttäisin murretun oven kiinni ja jatkaisin matkaa. Sen verran hiuksia nostattava ääni tuo oli.
Hyvä ja syvä helpotuksen huokaus... Kyllä se sittenkin vahtii!

Kaiken kaikkiaan ne vanhan kansan päivän katastrofimuutot on kuitenkin ne kaikkein parhaimmat! Hetken aikaa kaikki itkevät verikyyneleitä, mutta sitten se on nopeasti loppu!