Vetämisenestoa ja ohittelua

Mulla läpsähti tänään oikein kunnolla päähän, että Siiri EI ole seurakoira. Ei ole, eikä siitä tule sellaista.

12 sukupolveen ei taida löytyä muita kun työ- ja kisakoiria, tiesi yhden sisarruksenomistava kertoa. Koko maailmaa Siirin ei tarvitse rakastaa, kunhan oppii sietämään.

Kyllähän minä tein pienenä sille kaikenmaailman sosiaalistumista edistäviä juttuja, mutta näköjään ne on valuneet kun vesi hanhen selästä. :)
Toisaalta, ei ne turhia olleet. Siirillä oli hauskaa juuri siinä hetkessä, mutta eipä niistä mitään hyötyä ole ollut näin vanhemmalla iällä. Ja minä kukkahattuna voin ajatella, että Siiri sai kivemman lapsuuden :)

Sitä ei niin kauheasti kiinnosta lauman ulkopuoliset tyypit, ei koirat tai ihmiset. Omat kaverit on sitten omia kavereita. Nyt kun ikää on kunnioitettavat kokonaista 8.5 kk, tämä alkaa pikkuhiljaa korostumaan. Varsinkin kun  ensimmäinen juoksu on alkanut ja virallinen eka mörköikä, jolloin ihan KAIKKI on potentiaalisen epäilyttävää.
Irokeesi pystyssä käppäillään ja haukutaan vastaantulijat, koirat, lastenvaunut ja roskakatosten auki jääneet ovet.
Niitä sitten yksitellen käydään läpi, että EI. Roskista ei haukuta eikä naapurin karhuntaljasetää. Eikä vastaantulevia koiria, eikä paljon mitään muutakaan. Nyt ollaan päästy 75% varmuuteen haukkumattomuudesta. Ihan nokakkain tapahtuvat kohtaamiset on vielä ihan liikaa. Silloin rähistään.

Ai että on kärähtänyt käpyrauhanen kerran jos toistekin tuon koiruuden vetämisen kanssa. Samoin ajoittaiseen remmiräyhäämiseen.  Mikään kielto,pölläyttely, maanittelu, leikkiminen ja huomion pois kääntäminen on ollut yhtä tyhjän kanssa.
Tänään sitten päätin, että nyt loppuu sikailu. Heti kun hihna kiristyi, vaihdoin randomisti suuntaa ja nykäisin hihnasta, enkä sanonut sanaakaan. Hetken aikaa vei, ennenkun neitokainen älysi seurata MINUN tekemisiä. Eli minä päätän suunnan  ja hän läpsyttelee perässä.

Sain Siirin loppujen lopuksi kulkemaan 6 (!) vinttikoiran ohi haukahtamatta kertaakaan. (En kyllä KÄSITÄ miten se vinttikoiranainen sen tekee..Kaikki kulkee sievässä suuruusjärjestyksessä, eikä yksikään koira sanonut mitään Siirille, paitsi yksi vähän jupisi...)

Natsimeininki jatkui iltalenkillä. Heti kun kiristi, suunnan vaihdos. Heti kun korvat nousi turhan pystyyn, tiukka kielto ja kovasti kehuja kun mentiin eteenpäin.
Sillä seurauksella, että ohitettiin 2 dobberia ja niiden isäntää vähän kaartaen, mutta ilman haukkumista ja korvatkin alkoivat löytymään.

Treeneissä sain mukavaa palautetta mun ihkuista haalareista: kylmähuonepilkkihaalareista vuodelta 92, mallia Kesko. Arvuuteltiin, että onko ne Konnunsuon vankilan talkkarin työasu tms. :)
Juu ei. Ne palveli mua vuonna keppi ja kivi ja varmasti palvelee jatkossakin. Oli mulla silkkihuivi kaulassa antamassa mannermaista tyylikkyyttä! :D

Siiri toimi ihan hyvin kun treenattiin ekaa kertaa seuraamista. Eli istutaan jalan vierelle ja katsotaan silmiin. Jos joskus ottaa jonkun askeleen johonkin suuntaan, ei pitäisi mennä liike rikki. Eli seuraa tarkoittaa istumista tarkkaavaisesti mamman kintun vieressä tapahtui mitä tapahtui.

Toinen juttu koski palkkaamista. Anna motskari tai tennispallo. Sano "Tule!". Koiruus ei tule. Näyttää sulle keskivarvasta ja pitkää nenää. Kelaa liinasta lähelle ja ota kylkikarvoista kiinni ja sano painokkaasti:" Tule" ja paina jalkoja vasten. Meillä neitokainen teki sellaisen elokuvadraamallisen kohtauksen, että oksat pois :) Huuto ja mekkala oli kauhea, mutta alkoi kiinnostamaan luoksetulo.
 Asutaan kuitenkin automäärältään Suomen suurimpien risteyksien kainalossa. Luoksetulo on OLTAVA ehdoton.
Koiruutta täytyy tietenkin kovasti rapsutella ja kehua, kun tekee oikein.

Siiri tolkkuntuu? Ehkä?

Siiri on vihdoin ja viimein yhteiskuntakelpoinen! Kävimme maanantaina hakemassa toisen nelostehoste- ja rabiesrokotuksen. Olen odottanut tätä kun kuuta nousevaa! Vihdoin ja viimein saa kulkea vapaasti ihan missä lystää.
Sehän on fakta, että suurin osa kaupunkikoirista on rokotettu. Myös harraste-, näyttely- ja metsästyskoirat. Oikeastaan ainut ryhmä jossa ei ehkä olla niinkään tarkkoja, on pihassa ikänsä elelevät seura- ja vahtisesset. Sekin on ihan ok, koska todennäköisyys törmätä ei-rokottamattomaan, tautiseen hurttaan on tosi pieni. Ainakin näillä seuduilla.

Eläinlääkärissä Siiri käyttäytyi kuulema kun tyypillinen rotunsa edustaja ja yritti vilpittömästi ymmärtää, mitä tapahtuu. Piippas, kiljui ja mekkaloi, mutta toisaalta myös rauhoittui. Yritti kähveltää eläinlääkärin korvienkatsomishärvelin. Koiruus tuntui pitävä koko tutkimus-ja rokotussessiota jättiläismäinenä hevosenleikkinä. Tohtorilla ei kuitenkaan mennyt hermo, siitä kiitos hänelle. Siiri painoi siellä 13.6 kiloa eli viimeisen parin kuukauden aikana tullut huimat 10 kiloa massaa.

Mun käsivarren ja ranteiden arvet alkaa parantua, eikä kädet enää näytä lihamyllyn läpi menneiltä ja sääretkin melkein on ok. Satunnaisia hammasjälkiä siellä täällä.
Eikä se koiruus tarkoittanut pahaa hammastellessaan.
Alkaa kyllä pikkuhiljaa kuullostamaan siltä, että olisi ollut perheväkivallan uhrina, mikä melkein on totta.. :) Perheenjäsen tuottaa jatkuvaa tuskaa ihon lävistämisellä ja harjoittaa henkistä väkivaltaa estämällä nukkumisen ja uhri vaan katselee asiaa ruusunpunaisten silmälasien takaa..

Mutta eniveis, on Siiri mahdottoman kiva kapistus! :) Varsinkin kun se viime perjantain jälkeen on tuntunut saavan järkeä päähänsä. En tiedä mikä salama sitä löi päähän, mutta kaikenlainen sikailu meidän poissaolessa loppui. Ei pissejä tai kakkoja lattialla, ei silputtuja tavaroita lattialla eikä leikkin hakemista hampailla tai mitään muutakaan.
Vetämisenkin on lopettanut lähes kokonaan ulkona, ollaan sitä kovasti harjoiteltu.

Ehkä se lopetti pikkupentuna olemisen ja alkoi pennuksi?

Auringonpaisteessa

Siripiri Säkkärähäntä kauniina auringonpaisteisena päivänä takapihalla.

Paimenkoirana olemisen raskaus

Fanfaareja, enkelikuoroa ja muutama halleluujaa! Tulin kotiin eilen töistä pitkän päivän jälkeen ja TADAA!!! Ei yhtään pissaa lattialla, ei silputtuja hesareita, ei koppaa nurin niskoin nurkassa ja lepäilypeitotkin juuri siinä asennossa lattialla kun oli aamullakin. Ihme on tapahtunut!
Heräs kyllä epäilys että tässä on jotain takana. Kohta possahtaa pommi jossain...
Mutta ei. Siiri oli maanut ilmeisen koomassa koko päivän. Kai torstainen vierailu oli väsyttänyt neitokaisen perusteellisesti.

Illalla lähdettiin hakemaan siippaa lentokentältä. Parkkeerasin auton pikapysäytysparkin nurkkaan, jotta mulla olisi paremmin toimintatilaa hurtan kanssa. Joskus se sinkoaa autosta kun ritsan ammus ja liikennettähän riittää parkissa näin kesäaikaan.

Käppäiltiin sisään terminaaliin. Ihmisiä tuli vastaan valtavia määriä, eikä Siiri ollut juuri moksiskaan. Alkuunsa se yritti nuuskia vastaantulijoita, mutta sitten se jossakin vaiheessa luovutti.
Odoteltiin aulassa joku parisenkymmentä minuuttia. Koiruus käyttäytyi oikein nätisti ja oli hiljaa. Pääasiassa istui ja makoili. Mitä nyt yritti mennä lentokentän kaupan lasiseinän läpi kun ei raukka ymmärtänyt sellaisia olevan olemassakaan. Päähän tais tulla kuhmu.

Vihdoinkin tuttu hahmo tuli kohti perässävedettävän matkalaukun kanssa. Voi sitä iloa! :D
Siippa jäi makselemaan parkkimaksua ja me mentiin ulos odottelemaan.
Siitä Siiriltä paloi päreet ihan kokonaan.

Suomennan koirienkielestä:" On se nyt PRKLE sellainen juttu että MINÄ löydän meidän koko lauman ja nyt se PRKLE on taas hajalla!!! Äsken se oli tuossa ja nyt se on poissa!!! Se on varmasti tuo tai TUO tai tuo tai tuo tuolla kaukana! Minä teen työtä paimenkoirana ja hillutaan ihan miten sattuu!! Tänne kaikki ja HETI!!"
Varmasti kaikille läsnäoleville tuli selväksi, että meidän penikkaa ottaa rajusti pattiin.
Onneksi siippa hiihteli paikalle ja kaikki hyvin taas. Koko kotimatkan Siiri piti päänsä siipan penkinreunalla ja piti huolta ettei häviä enää uudestaan... :D

Kyläilyä

Pyyhkästiin Siirin kanssa Lettu-ketun luokse kylään tänään. Täytyy sanoa, että olen kakarasta kerrankin ylpeä! Piti kiivetä kerrostalon kolmanteen kerrokseen (ei hissiä) aika helvatanmoisen pelottavan ja liukkaan portaikon kautta. Siiri ei edes kysellyt, vaan alkoi kipuamaan ylöspäin koska minäkin menin ylöspäin. <3 Välillä kuului pieni "piip", mutta sitkeästi, hitaasti ja määrätietoisesti mentiin.Kovasti kehuin sinttiä matkan varrella.
Portaikko oli tosi pelottava: kaiteen läpi näki alas asti ja väri oli pelottavan pilkukas.

Perille päästyä Siiri nuuhkas isäntäväkeä kerran ja totesi, että nämähän on tuttuja tyyppejä :)
Käytti sitten kovasti aikaansa isännän kanssa leikkimiseen ja viihtyi hyvin :)

Ajattelin kantaa Siirin portaat alas kotia mennessä, mutta ei sitten tarvinnutkaan. Puin Siirille autoiluvaljaat ennen lähtöä ja totesin niiden antavan tosi hyvin tukea alaspäin liikuttaessa. Mentiin hissukseen ja kovasti kehuen.
Sepe-vainaa liukastu kerran tosi pahasti ja sen jälkeen se yritti paniikinomaisesti selvitä portaista edes jotenkuten.
Eli vahingosta viisastuneena... :D

Siiri sivistää itseään

No niin. Hurtta on nyt aidossa YYA-hengessä lukenut kasan venäläisiä aikakauslehtiä varmaan sen kunniaksi, että siippa on Moskovassa tällä hetkellä. Siiristä löytyy kuitenkin kunnon suomalaispatriootti, koska oli rehellisyyden nimessä kusaissut yhden päälle :)
Siirin huoneen hyllyssä on siis siipan opiskelunaikaisia kansioita vino pino ja yksi oli saanut varsin vauhdikkaan vastaanoton. Sillä oli ilmeisen tylsää, koska sippa oli lähtenyt lentokentälle ja minä olin kuuntelemassa illalla luentoa koirien rauhoittelevista eleistä :)... Hmm...Rauhoittelevia eleitä kuulema voi harjoitella ihan itsekin. Sitten voi kommunikoida koiran kanssa. Nyt kun tuo hurtta puhuu venäjää, voi mennä himppasen haastelliseksi :)
Luennoitsija oli tarmokas kukkahattutäti, joka välillä puhui ihan viisaita ja välillä järjettömyyksiä. Meinasin vetää kahvin väärään kurkuun, kun joku kysyi siltä sellaisista vetämisenestovaljaista, jossa oli kiinnitysrenkula rinnan kohdalla. Täti vastasi tormakkaasti, että koira saa skolioosin. Mää yritin piipittää, että oiskos ne kuitenkin olleet jälkivaljaat, jossa naru menee mahan alta ja takajalkojen välistä ja ettei ole tarkoituskaan yrittää ohjata koiraa normaalisti niin, että narut menee vinoon.
Vastaus meni sellaiseksi yleiseksi mutinaksi, ettei oikein tullut selväksi olisiko sittenkin tullut pahimmansorttinen väärinkäsitys.
No enivei..oli siellä luennolla ihan asiaakin.
Tosin täti EI kertonut mitä tehdä koiralle, jota tätä kirjoittaessa on vetänyt paperisilppurin johdon naamariinsa ja heiluttaa vielä häntäänsä. Se kävi selväksi, että pakko ja väkivalta on poissuljettu, joten ehkä me Siirin kanssa aletaan kukkaishipeiksi ja vaan rakastetaan maailmaa.

Siiri 14 viikkoa vanha

 

Aika totisen näköinen torvensoittaja... :D 

*Muoks* Vielä yksi kuva lempihommasta:

Punkkeja ja kuraa

Y-Ä-K!!!! Ensimmäinen punkki bongattu koiran kaulasta tällä viikolla. Että ne osaa olla vastenmielisiä!
Siinä siipan kanssa nahisteltiin, kumpi saa kunnian nyppiä se hirvitys pois. Ja kuten aina meitin huushollissa, emäntä tekee likaisen työn.



 Kuva:Timo Hautaniemi


Ajoin punkinpoistoepisodin jälkeen pakoputki punaisena lähimpään apteekkiin ja ostin pikavauhtia niskaan levitettävän punkkikarkotteen. Tehoa siinä pitäisi olla kuukaudeksi.

Hyvää punkki-infoa saa: http://www.punkki.net/artikkelit/koirakissa.html  Sieltä tämä kuva on kopsattu. Olisin ottanut kuvan Siirin punkista, mutta ällötti niin perskuleesti ja yritin vain säilyä elossa punkinpoisto-operaatiossa. Mihinkään ylimääräiseen en kyennyt. :P

Siiri oppi perjantaiaamuna avaamaan oman huoneen vaatekaappien ovet eli siis minun vaatekaappien ovet. Mitään ei ollut revitty onneksi revitty.
Olipahan vaan koko maallinen omaisuus levitetty pitkin lattiaa... Erityisesti rullalla oleva nahkanauha (koruihin tarkoitettu, ei mitään pervoa :) ) oli saanut kyytiä. Selvästi nahkanauhan pää oli ollut neitokaisen suussa ja sitten huoneessa oli juostu pirunmoista rallia ympäri ämpäri. Ihme, ettei ollut saanut itseään köytettyä siinä ruljanssissa. :D

Tänään on satanut vettä ihan kaatamalla ja kaikki ojat sun muut vesilämpäreet tulvii huolella. Siiri pomppi kaikki mahdolliset olemassa olevat ja kuvitellut vesilämpäreet läpi ikionnellisena. Mitä kuraisempi, sitä parempi! 

Kiva päivä

Aamulla siippa lupasi jalomielisesti käyttää Siiri kävelyllä. Vastaan tuli tuttu Aku, jota oli kiva käydä paiskomassa tassulla ja vähän haukahdella:) Aku kesti lapsukaisen lähentelyt Stoalaisella tyyneydellä.

Päivällä aloin mietiskelemään, että kylläpä koiruuden turkki kiiltää ja varsinkin uusi karva! Onpa hyvää öljyä, mitä ruokaan on lisätty.  Sitten läpsähti päähän, että pikkasen LIIAN hyvää öljyä. Isäntä oli ostanut extra virgin oliv oilin ihan parempiin salaatteihin roiskastavaksi. Tuskinpa koiranraksuhin... Kävin sitten pitkin ja hiippaavin askelin ostamassa isännälle uuden pullon ja Siirille ihan rypsiöljyä.

Yksin ei koiruuden tarvinnut olla tänään kun vaivaiset 2.5 tuntia. Olkoonkin, että yleensä neito vetää unta palloon kaikki ajat kun minä olen töissä ja herää henkiin kun tulen kotiin: " Jeee!!! Purulelu tuli himaan!"-tyyliin. :P

Ekaa kertaa Siirin tulon jälkeen käytiin töiden jälkeen ihan keskenämme siipan kanssa Sellossa pällistelemässä ja ihan ruokaostoksilla.  Melkein hyperventiloin sen valtavan ihmismassan näkemisestä!
Niin sitä kummasti on mökkihöpertynyt tuon koiruuden johdosta :)

Siippa haki kameraansa uuden töröttimen. Virallinen nimi taitaa olla objektiivi :) Siinä pitäisi olla valovoimaa..tai whatever....  Eli suomeksi sanottuna mustasta koirasta pitäisi jatkossa saada hyviä ja teräviä kuvia ihan sisätiloissa. Mikäli olen ymmärtänyt oikein tämän valokuvaslangin...Mutta paljon pitää kuulema olla töröttimiä eri tilanteisiin ja siihen menee paljon rahaa. Tämän verran käsitin rautalangasta vääntäen. Kokeiltiinkin sitä uutta ihmeellistä iltasella ja toden totta! Saatiin Siirin luunsyömisestä ensmmäinen järkevä kuva! Ehkä kuvia alkaa valumaan tännekin pikkuhiljaa.

Sellosta tultaessa Ramonan omistajatar soitti ja pyysi lähistölle tärskyille ja sehän sopi paremmin kuin hyvin.
Siiri ja Ramona peuhasivat keskenään ihan hengähdyksiin asti ja sitten tuli geimeihin mukaan ohi kulkenut berninpaimenkoira Lila.
Siiri innostui hetken ihmettelyn jälkeen (miksi sinulla on valkoista naamassa... miksi olet noin iso vaikka olet vauva...en ole ennen nähnyt tuollaista...) peuhaamaan oikein kunnolla. Ramona taas tykkäs että PÖH! leikkikää keskenänne.... Minä tsuumailen....
Sitten kun Siiriltä loppui patterit ja se vaan makasi reporankana heinikossa, otti Ramona johdon käsiinsä. Lila-riepu sai sitten kunnollisen tuplajuoksutuksen :)

Kaiken huippu oli se, kun kotiinmenomatkalla käytiin eläinkaupassa ja ostettiin naudan niskaluita kasan, jota yhtä sai iltasella järsiä :)
Siiri on tänään väsynyt, mutta onnellinen ja hyvä niin :)

Kuparidieetin seurauksia

Noohh....Näköjään ei saatukkaan kerättyä kaikkea järsittävää saksihampaan huoneesta pois. Kohtaloansa uhmaten Siiri veti torstaina naamariinsa vielä printterin laturin... Olin täysin epäuskon vallassa, en edes tiennyt, että meillä on tuollaisia vimpaimia.

Kovasti kuparipitoisesta ja rustoluupainotteisesta ruokavaliosta johtuen minua odotti varsin lystikäs näky perjantaiaamulla klo 5.40. Koko Siirin buduaari oli pissan, sonnan ja yrjön kyllästämä.. Kävin siis hetken tuumailemassa ulkona ja poltinpa tupakin.
Ei auttanut muuta kun vetää kumihanskat käteen ja alkaa kuuraushommiin. 45 minsaa aamujumppaa tekee terää! Onneksi siipalla oli etäpäivä ja kävi vielä ystävällisesti hakemassa apteekista Attapektia.
Siiri oli koko päivän tosi väsynyt ja surkea. Muutaman kerran vielä päiväsaikaan joutui juoksemaan ulkona vesiripulilla.

Minulla oli illalla suoraan töiden jälkeen menoa, joten koko Siirin hoitaminen jäi siipan harteille ja siitä hatunnosto hänelle.

Lauantaina sai kuivamuonaa kunnolla turvotettuna ihan pienissä erissä pitkin päivää ja tänään taas siirryttiin normimoodiin.

Siirrettiin tänään kaikki pc-hässäkät sun muut sähkövempaimet pois Siirin huoneesta ja siirrettiin meitin makkariin.
Nyt meidän makkari näyttää koirankopilta, mutta elukalla on ruhtinaalliset tilat.. :P
Taitaa tulla kämpänvaihto eteen.
Ei mene tasan nallekarkit tässä maailmassa.

Käytiin tänään alaosaston treenejä katsomassa ja onneksi sinne tuli Ramonakin... Paras kaveri <3

Emännän koipi ja lisää lampunjohtoja

Ensinnäkin inhorealistinen kuva kauniista kesäsäärestä, joka siis johtuu tuosta Snappertunan pihvinhakureissusta...Onneksi työkaverini on tehnyt vanhan pohjoisen reseptin mukaisen salvan jota läträilen koipeen monta kertaa päivässä. Ei suostunut kertomaan ainesosia... Epäilen käärmeensylkeä ja muurahaisenmyrkkyä :) Ja on unohtunut tarkentaa sitä, että olin siis täysin selvin päin! Pienessä känässä tuskin olisin saanut noin meheviä mustelmia. Laskeutuminen olisi todennäköisesti ollut huomattavasti rennonletkeämpi! :) Mutta juu...ei tee mieli pitää minkäänsortin hametta :)

Siiri on popsinut kahden viime vuorokauden aikana naamariinsa kahden lampun johdot ja meinaa siis viettää loppuelämänsä kynttilänvalossa. Olin satavarma ekan pöytälampun jälkeen, että se paskoo kilometrin verran kuparikaapelia ja kuolee sisäiseen verenvuotoon, mutta jalkalamppuepisodin jälkeen olen satavarma siitä että sakemannin sisuskalut on tehty teflonista..
Kotona ollaan tehty mittavia uudelleenjärjestelyjä. Kaikki järsittävät ei-toivotut-kohteet on siivottu huitsin helkkariin ja toivottavasti se riittää.  Isännän pään päällä on leijaillut mustia pilviä ja olen ollut kuulevani jotain: "rukkaset....löytöeläinkoti....huuto.net..."
Täytyy kyllä sanoa, että viimeisen kuukauden aikana on tapahtumia enemmän kun edellisen  10 vuoden aikana :) Ihmekös väsyttää kestona...
Ainiin...Siiri painaa 10.5 kiloa ja piti tänää valjaita ekan kerran nappuloita hakiessaan.

Yöllisiä johtohommeleita

Siirillä oli ilmiselvästi viimeyönä tylsää. Pisteli joutessaan poskeensa pöytälampun johdon. Aamulla sitten ihmettelin mustia kaapelinpätkiä että mistä hiivatista ne on lähtöisin. Löytyi pitkiä johdonpätkiä ja suupalan kokoisia nysiä.
Sieluni silmin näin hurttaparan paskovan kuparikaapelia kilometrin ja kuolevan sitten sisäiseen verenvuotoon törröttävien kaapelikuitujen vuoksi...  :P

Ei hätää toistaiseksi! Koira käy, kukkuu ja toimii hyvin ja toistaiseksi kaikki ok.. :)

Isäntä tuli reissusta kotiin ja vastaanotto oli aika laimea. Edes ovikelloa pimputtanut televisioluvantarkastaja ei saanut liikettä niveliin!

Syynä oli se, että Siirillä oli oikea luu. Oikea pakastettu rustoluu... Nam!
Herää vaan kysymys, että mikä hiivatin vahtikoira tuo tuollainen on? Ovikellon pimputus aihetti kaksi hännänheilutusta, eikä muuta.
Murtovarkaiden taivas :)

Paras kaveri

 

Siiri joutui tänään tylsästi jäämään 8 tunniksi yksin kotia. Isäntä lähti Jyväskylään ja emännällä oli täysi päivä töissä . Onneksi tuli viesti Ramonan  emännältä, että mites ois tärskyt tänään ? Hyväksyin oikopäätä. Yllä kuvia Siirin parhaasta kaverista ja neitokaisesta. Jostain syystä en pysty latailemaan videoklippiä tapaamisesta, mutta yritellään.

Lomailua ja jumittumisia

Vietettiin luksusloma viikonloppuna näin hienoissa maisemissa Snappertunassa! Aurinko paistaa tohotti koko ajan ja tuli sellainen olo, että olisi ollut pitempäänkin lomalla. Perjantaina tosin tuuli yritti repiä vaatteita pois päältä, mutta lauantaina tyyntyi.
Siirilläkin oli oikein kissanpäivät. Sai juoksennella vapaasti mökin takana olevassa metsässä keppi suussa niin paljon kun lystäs. Pääsi grillikodalle seuraamaan pihvienpaistoa ja emännän turvalleenmuksahdusta x-asennossa.
Olin pihvejä hakemassa mökiltä kun kopiocrocsin remmiin tarttui kepakko ja lensin kaksoiskierteellä tantereeseen. On puoli sääriluuta lahjakkaan kukertavan kellertävänmusta tällä hetkellä ja varmasti lystikkäämmäksi muuttuu vielä :)
Lauantaina käytiin ajelemassa ja ihmettelemässä Raaseporin linnan raunioita, Billnäsin ja Fiskarsin ruukkielämää ja Tammisaaren keskusta. Se oli kyllä ihana pikku kaupunki! Porvoon oloinen, mutta paljon enemmän vanhoja taloja ja ihmisiä pilvin pimein.Siiri paineli joka paikassa kun vanha tekijä.
Fiskarsin kohdalla se alkoi roikkumaan lahkeessa ja ynisemään: "mä en jaksa enää, mennään jo pois, en tahdo kävellä"... Piti sitten lapsukainen viedä mökille lepäilemään.
Sunnuntaina tultiin kotiin ja voi sitä riemua! Joka nurkka nuuskittiin huolella ja jippii löytyi luu :)
Eipä sitä hurtanpoikanen muuta tarvitse ollakseen onnellinen.

Päästin kakaran takapihalle samalla kun polttelin puolihuolimattomasti tupakkia. Yhtäkkiä se livahti aidanpiennojen läpi. Sillä seurauksella, että koira oli tukevasti jumissa. Ei päässyt etukautta eikä peruuttamalla läpi ja mulle iski kammottava paniikki. Huutelin siinä sitten isäntää hakemaan sahaa, mutta jollakin ihmeen Houdini-kikalla tuo kakara pääsi pinteestä! :D
Näin jo sieluni silmin Länsiväylän otsikon jostain uusavuttomasta akasta, joka joutu soittamaan hälytyskeskukseen jumiutuneen koiran takia...Jestas sitä häpeän määrää.....

Ruuhkia ja nappularuutua

Piti eilen käydä Siirin kasvattajan luona opettelemassa sitä kuuluisaa makkara-nappula-whatever-jäljen tekoa, mutta eipä sitten mentykään. Lähdin töistä hyvissä ajoin ja huomasin istuvani ruuhkassa. Turuntiellä oli kaksi isoa kolaria ja sehän tukkii koko etelä-Suomen. Ajelin 12 kilometrin matkaa 1.5 tuntia! Ehdin siinä reissussa kiroilla itseni uuvuksiin ja totesin etten kertakaikkia jaksa lähteä ajelemaan enää yhtään mihinkään. :P
Sovittiin sitten, että mennään koirulin kanssa sinne ensi viikolla.

Tänään käytiin Ramonan kanssa riekkumassa kaupungin puiden- ja kukkienkasvatuspuistossa. Aivan ihana paikka ja tosi upeat isot nurmikentät! Koiruudet painoivat peräkanaa kuin arojänöset korvat lepattaen. :)
Ramonan emäntä näytti, miten nappularuutu tehdään. Eli tallataan nurmikolle pieni neliskanttinen alue (n.1mx1m) ja kylvetään kuivamuonanappuloita tallatulle alueelle.
Sitten päästetään koira nuuskimaan nappuloita ja syömään niitä.
Idea on se, että koira oppii että vain rikotun maan kohdalla löytyy ruokaa ja ei-tallatulla ei mitään.
Helpottaa tulevaisuudessa jäljen ajamista. Muutenkin opin tänään koirista ja kouluttamisesta ihan hillittömän paljon, kiitos Ramonan emännän! :)
Koiruus riehui puoltoistatuntia ja nukkui 5 tuntia taju kankaalla.

Rokotus

Vihdoin ja viimein tuo hurtanpoikanen sai ensimmäisen rokotuksensa. Ajanvaraustilanne oli kuin raikas tuuli menneisyydestä: eläinlääkäri oli puhelimessa tismalleen yhtä töykeä hapankorppu kun 90-luvulla kun käytin Sepeä siellä milloin mistäkin syystä. Oikein tuli kotoinen olo :)
Lääkärinä hän on valtaisan pätevä ja hyvä, eikä keskity puhumaan kukkaiskieltä hysteerisille omistajille. Eläimen hyvinvointi on tärkeintä ja sillä sipuli.

Käytiin eilen kentällä ihmettelemässä. Luulin että oli treeniaika, mutta eipä sitten ollutkaan. Taisi äitienpäivä sotkea kuvioita. Eipä se mitään. Tutkailtiin paikkoja ja leikittiin hetki purupatukan kanssa.  Lähettiin pikku kävelylle hiekkatielle ja Siiri tuli vastustamaton jano. Pinkas sitten tuhatta ja sataa ojaa kohti ja PLUMPS. Sinnehän se tippui.
Onneksi ei vettä ollut kun mahaan asti, mutta kestihän se pienen tovin päästä sieltä ylös. Piti juosta pätkän matkaa ojan pohjalla ja siinä juostessa hoksasi, että tämähän on kivaa! Ei sitten ollutkaan niin kiire pois.
Annoin autolla pakasterasiassa vettä. No neito otti rasian reunasta kiinni ja kippas sen päähänsä.
Oli sitten kokovartalomärkä.
Ei taida olla penaalin terävin kynä tää meitin hurtta :)

No mutta iltasella maistui keppileikki:

Kuivattu kala ja nakkeja

Minulle on näköjään tupsahtanut kaksi blogin seuraajaa, kiitoksia heille! Iskee ihan ramppikuume kirjoitteluun, kun tietää että joku muukin lueskelee näitä tekstejä.. Hui! :D
Alunperin kirjoittelin ihan omaksi iloksi ja vähän niinkuin päiväkirjaksi, mutta sitten minua pyydettiin tekemään blogi julkiseksi, koska Siiri on NIIIN ihana ja olisi kiva seurailla sen elämää aina silloin tällöin. Toinen syy julkiseksi tekemissä oli mun Facebook-kommenttien muuttuminen varsin yksitoikkoisiksi: "Nyt Siirille tuli ISO kakka ja se puri mua kädestä". Joten päätin antaa kavereille armon ja laitoin naamakirjaan blogilinkin, mistä kiinnostuneet voi käydä lukemassa pikkuhurtan kuulumisia.

Tämä koiranomistajan elämä jaksaa olla ihmeellisiä asioita täynnä. Käytiin käveleskelemässä iltalenkki mukavassa auringonpaisteessa. Siiri nuuskutti ja teki normaaleja hihnasyöksymisiään puolelta toiselle kun yhtäkkiä hoksasin, että sen suusta törröttää pyrstö. Siis kalanpyrstö.
Kaivelin sen tietysti Siirin kiduksista esiin ja totesin että kuivattu ahvenhan se. Sellainen pieni.
Kai se on jonkun eväslaatikosta pudonnut, koska vettä täälläpäin ei nyt oikein ole.  Olen sen kidasta kaivellut kaikenlaisia nenäliinapapereita, sanomalehtiä, tupakantumppeja, pikkukiviä ja muuta moskaa, mutta kyllä tämä kalahommeli oli kaiken huippu. Kaikkea se löytääkin :)

Ja lopuksi vielä pieni opettavainen kokemus.
Päätin tehdä Siirille ihan ikusen ensimmäisen makkarajäljen ja kävin juhlallisesti paikallisesta S-marketissa varta vasten hakemassa paketin nakkeja.
Kuvittelin mielessäni pilppuavani ne pieniksi ja pistäväni joka askelmaan pikku nökön. Sitten Siiri ajaa jälkeä keskittyneesti ja huolellisesti kuono maassa joka askelman tarkistaen ja syö ne pikku nököt. Sitten aurinko laskee ja fanfaarit soi ja Siirin ensidebyytti Suurena Jäljestäjänä saa kunniakkaan lopun.

Muistinkos kysyä Siiriltä, tykkäkö se nakeista?
En.
Ja Siiri ei tykkää nakeista.

Onneksi asia kävi selväksi edellisenä iltana, kun huvikseni päätin antaa tätä suurta herkkua piskille. Siiri otti nakinpalan innokkaasti suuhunsa, meni hämmentyneen näköiseksi ja PLOP sylkäs sen suusta ulos. Otti palan toiseen kertaan suuhun ja sama juttu. Kolmannella kerralla pari varovaista pureskelua ja viimein vaivalloinen nielaisu. Toinen nakinpala ja sama reaktio. Ei selkeästi ollu meitin neitokaisen herkkuruokaa.
Olispas ollut tosi mukava kylvää noita Saaroisten lahjoja maailmalle pitkin peltoa ja katsoa nakinpaloja syljeskelevää koiraa. Se ensimmäinen jälkihän on se kaikkein tärkein joka jättää muistijäljen aivoihin. Siinä olis mennyt loppuelämä syljeskellessä. :P

Onneksi pääsen kasvattajan luo tekemään pentujälkeä, etten ihan sössi tuota tärkeää juttua :)

Elämän pieniä merkkipaaluja

Siiri hyppäsi eilen pienten koiranpentujen Mount Everestille: sohva on valloitettu! Ensin funtsailua keittiössä, kiihtyvää jömpsis-tumpsis-askellajia, tarkka tähtäys ja onnistunut mahalasku. Ikävä kyllä sieltä tupsahdettiin yhtä nopeasti alas. Ikävä emäntä kielsi moisen lystinpidon.

Tänään mentiin neitokaisen kanssa ekan kerran alaosaston treeneihin pällistelemään.
Tietty oltiin myöhässä tapamme mukaan, piti ajella kunniakierros pitkin kyliä kun suunta oli aavistuksen hukassa, mutta päästiin perille.

Sieltä löytyikin velipoika ja uusi megakiva kamu Ramona! Vettä satoi, mutta kivaa oli! :)
Mukava huomata, että Siiri osasi oikeasti leikkiä. Ei ole mennyt hukkaan pentutapaamiset.

Oli se hämmästyttävää, kuinka paljon sisarrukset muistuttivat toisiaan. Ilmeet, eleet, olemus, ääni ja temperamentti oli kun yhdestä puusta veistetty. Itseasiassa en osannut erottaa omaa hurttaani veljestä, jos joku seisoi kropan edessä. Päät ja naamat oli niin samanlaiset.
Siiri painaa nyt 8.8 kiloa ja veli 6.6 kiloa joten neitokainen on ollut ruoka-aikana kotona....
Pitää vissiin pistää hurtta kaloritarkkailulle :)

Ramonasta Siiri saa tosi kivan kaverin ja sain Ramonan emännän puhelinnumeron. Asutaan aika lähekkäin, joten päästään näpsäkkäästi kimpassa lenkeille ja leikkimään. Velipoika asuu taas sen verran etäällä, että tapaamiset ajoittuu lähinnä treeneihin. Mutta sekin on tosi mukava!
Minulla oli jo vähän huoli tuosta leikkitilanteesta, koska Siirillä alkaa olla sen verran luonnetta ja virtaa ettei sitä voi oikeasti päästää rääkkäämään esim. labbiksenpentua.

Siiriä kehuttiin kovasti, että siitä tulee tosi hyvä harrastuskoira ja se lämmitti kovasti sydäntä. Sen verran tuskainen kuukausi on takana. Sananmukaisesti :D

Nyt mulla on aika väsynyt susi kaluamassa luuta jalkojen päällä. Punkkitarkastus  on tehty, eikä yhtään havaittu. Hyvä niin.

Täällä asuu sittenkin Saksanpaimenkoira!

Eikä Freddie Krugerin ja sapelihammastiikerin risteymä. Olen niin onnellinen, että meinaan pökertyä :) Olen nyt kaksi päivää tiukasti ja tiiviisti yrittänyt takoa tuolle sintille päähän, että lahkeet ja kädet on ehdoton nou-nou ja että räsyleikit ja pallot on maailman paras juttu.
Ja äsken se sitten tapahtu: istuin lattialla ja heittelin palloa!

Juu...Ei kuullosta kauhean hohdokkalta.

Viikko sitten tuossa olisin ollut sokea, kädet jyrsittynä, jalat amputoituna polvista lähtien ja jäännöksien päällee Siiri olisi luultavasti pissinyt, jos olisin yrittänyt samaa.
Eli se olisi ollut silkka itsemurha. Hampaat kävi sen verran kovaa.
Nyt tuo päätön saksihammas vihdoinkin käsitti, mikä on homman nimi.
Se osasi leikkiä oikein! Jipii!
Siiri ei purrut kertaakaan ja me leikittiin kuitenkin aika kovaa. Meni siinä leikin tiimellyksessä 3 kertaa maahan aika hienosti ja istui pikavauhtia. Mä voisin itkeä onnesta!!!!

Karvaformulaan löytyi ratti. Pitkä ja syvä huokaisu....

En olekaan kukkahattutäti!!!!

Tänään siihen tuli sitten vahvistus, etten olekaan ylireagoiva, kaikesta mariseva kukkahattutäti!! Jeee!
Meillä on töissä yksi nuori neitokainen, joka käy treeneissä alaosaston kentällä. Oli sitten ottanut Siirin puheeksi, kun osottautui että Siirin veli käy hengailemassa kyseisellä kentällä. .
Velipojan emäntä oli huokaissut syvään ja sanonut,että: " Ihan kauhea pentu. Herättää aamuneljältä. Virtaa kun pienessä kylässä heti aamusta lähtien. Ei ole moksiskaan, vaikka taivas putoo niskaan ja jestas sitä puremisen määrää.." Kuullostaako tutulta? JEEEEEEEE! En ole yksin! :D
Kuulema kovasti odottaa vertaistukea. Sitähän piisaa! :D
Maalimieskin oli oikein kiinnostunut Siiristä ja odottaa puhelinsoittoa :D  Ei vois mennä paremmin....

Tehtiin Siirin kanssa iltasella myllylenkki toiseen suuntaan. Moneen kertaan se yritti syödä mun Crocsit, mutta vedin aina hihnan lyhkäseksi ja kielsin napakkaasti. Annoin sen sijaan suuhun solmulelun.
Meni pikkuhiljaa jakeluun, että mua ei (ainakaan tällä hetkellä) purra.
Vastaan tuli Tolleriuros Aku emäntänsä kanssa. Päästettiin sitten koiruudet vapaaksi. Siiri oli ekaa kertaa vapaan aikuisen koiran kanssa.
Aku-parka.... Siiri juoksi ympyrää Akun ympäri ja räksytti niin perskuleesti ja Aku seisoi stoalaisen tyyneenä keskellä. Kerran herralla meni hermot ja se karjaisi oikein kunnolla: Siiri veti välittömästi selälleen ja tukki leipäläpensä :D Hyvä Aku!

Kotona tytskä sai sapuskaa ja alkaa pikkuhiljaa toivottavasti rahoittumaan. Mamma alkaa olla sippi.. :)