Siiri käy, kukkuu ja toimii hyvin. Ihanaa! Lääkekuuri alkaa vissiin pikkuhiljaa tepsimään. Muuta eroa entiseen ei ole, kun että juoksupissat alkaa pikkuhiljaa muuttumaan kyykkypissoiksi. Mä olin jotenkin mieltäny tuon juosten pissaamisen johtuvan malttamattomuudesta, mutta se olikin vissiin johtunut pissimisen kipeydestä.
Läiskät naamassa ja tassussa eivät ole levinneet.
Vettä on nyt kokoajan ollut saatavissa ja vedenlutkutus on loppunut lähes kokonaan.
Ulkona lenkillä se kyllä etsii joka ikisen lätäkön ja lämpäreen ja käy siellä juomassa ja läiskimässä :D Se taitaa mennä ihan lystinpidon puolelle... On siis kestokurainen :)
Siippa oli nyt sitä mieltä, ettei koiruutta saa stressata pätkääkään, eikä sitä VOI lähteä kiikuttelemaan mihinkään mökeille monen tunnin automatkan päähän, vieraiden ihmisten keskelle.
Mä olen taas sitä mieltä, että normi, tervepäinen saku olisi suht tyytyväinen vapaana juoksennellessaan, joku kepukka suussa. Että tuskin olisi saanut siitä mitään hirveitä stressisieppejä :)
On vaan jotenkin liikuttavaa, kuinka vakavasti isäntä on Siirin sairastelun ottanut.
Ja tietysti tosi hyvä niin. Ja onhan se niin, että möksän vieressä on järvi ja siinehän koiruus olisi parkkerannut. Ja jos on pissatulehdus, se ei ole kovin hyvä juttu.
Eli ollaan oltu kotosalla ja vein neitokaisen pitkälle iltalenkille. Sai mellastaa vapaana, koska täällä ei oikeastaan ole ketään, jota asia kiinnostaisi... :) Vauhtia riitti. Mulla oli kainalossa vanha farkunlahje, jonka totesin hurtan silmissä olevan maailman paras juttu! :) Vastaantulevat ihmiset ja koirat saivat olla ihan rauhassa, kun heitin nokan eteen lahkeen ja tappelin siitä. Annoin kanniskella sitä ihan rauhassa ja otin sen kainaloon, kun mielenkiinto loppui.
