maanantai 28. tammikuuta 2013

Treeniretkeilyä ja possunkorvia

Päätin piipahtaa Siirin kanssa kasvattajan alaosaston treeneissä vakoilemassa sunnuntaipäivän ratoksi. Minulla on vieläkin euforisen valaistunut olo ja kävelen ympyrää kotosalla ihan kun mulla olisi heliumpallo pään tilalla! Musta tuntuu, että mä opin enemmän kun Sepevainaan puru-uran aikana ikinä! Harmi vaan, ettei saanut nauhoitettua kaikkea mitä kuulin!



Mutta joo. Minun pitää lisätä mustavalkoisuutta kehiin ja kasvattaja ja alaosaston maalimies näytti ihan kädestä pitäen miten toimitaan. Mä olen vissiin vähän turhaan kukkahattuillu. Enkä ihan vähääkään...
Kummasti löyty koiralta korvat, vaikka toinen koiruus treenas vieressä. Mä en olisi ikukuunapäivänä uskonu, että tuollainen onnistuisi!
Jos koira alkaa kyttäilemään jotain vaikkapa toista koiraa, se kutsutaan luokse napakkaasti ja pidetään huoli siitä, että se tulee kanssa luokse.
Kyse ei ole fyysisestä väkivallasta vaan asenteesta. Minun virhe on se, etten riittävästi pidä huolta siitä, että käsky menee perille ja sitä noudatetaan. Ääntä saa ja voi korottaa ja hihnasta nykäistä reippaastikin, jos ei mene perille! Kehua pitää paljon ja HETI kun menee oikein.



Nämä jutut vaikuttaa kokeneitten koiraihmisten korvissa varmaankin koiranpidolta for dummies, mutta mullepa kaikki on aivan uutta ja ihmeellistä! :D

Minulle toinen megaylläri oli se, että Siirillä on kuulema tosi vahva laumavietti ja se tekee kaikkensa MINUN eteen. Ei siis patukan tai raksujen takia, ne on vaan lisäbonusta.
Olen jotenkin koko ajan kuvitellut, että se tekee juttuja puhtaasti hyötymismielessä saalisvietillä, ei siksi että se on oikeasti miellyttämisenhaluinen ja että sille riittäisi monesti pelkkä kiitos ja kunnon kehu palkaksi. Siksi olen ollut varsinainen nami- ja räsyautomaatti. Ei kuulema tarvitse olla. Ihan silloin tällöin riittää.

Me ollaan leikitty paljon saalis-ja rätinvetoleikkejä ihan pennusta asti ja mä olen kuvitellut tehneeni oikein. Sen sijaan mä kuulema sitten kuitenkin loppujen lopuksi nakkaan sille räsyn suuhun, vaikka sen pitäisi saalistaa sitä loppuun asti. Eli sillä vireystila laskee selvästi leikin alusta.
Kun Siirin kanssa leikittiin oikein, kaikki näytti ihan tanssilta! Jee, mikä ilo silmälle!!!!

Pitää mielessänsä kuivaharjoitella harjoitteet etukäteen ja visualisoida päässänsä se hetki, kun on antamassa rättiä suuhun palkaksi. Tähän asti olen ihan viime hetkellä kääntänyt rätin suuhun, liikehän  katkeaa siihen, vireystila laskee ja tulee tyhjäkäyntiä. Sen sijaan saalis tulee koko ajan paeta koirasta poispäin niin, että se todella saalistaa räsyn, eikä vaan tylsästi saa sitä. Tätä pitää miettiä silmät kierossa ja tehdä siitä selkärangasta lähtevä juttu.
Kaiken kaikkiaan äärettömän antoisa reissu! Ja olen tosi kiitollinen kaikesta palautteesta mitä sain!!!
Nyt on sellainen tunne, että tästä se nyt vihdoin ja viimein lähtee! Eka vuosi on ollut lähinnä kasvamisen odottelua ja suhteen luomista koiraan. Ja loputonta pähkäilyä, mitä koiralta voi ja pitää vaatia. Minulle sanottiin, että koiran tulisi tässä vaiheessa (vähän päälle 11 kk) osata kunnolla kolme käskyä: tänne, ei ja vapaa. Noilla käskyillä kotikoira selviää lopun ikänsä. :) Turhaan olen stressanut sitä, että pitäisi osata seuraamiskaavio ulkoa ja että ollaan jotenkin jälkijunassa.



Muuten kai se suurin ongelma Siirin koulutuksessa on se, että multa loppuu kunto kesken sen palkkiosaalishillumisen kanssa. Kai sitä pitäisi kiltisti hinata hanurinsa taas punttikselle ja yrittää puhaltaa tähän nikotiininraiskaamaan ihmisraunioon vähän elämää... :D

Ja sitten asiasta kukkaruukkuun.... :)

Minulla on ollut tapana antaa Siirille joskus aamuruuan jälkeen siankorva natusteltavaksi ennen töihinlähtöä. Ihan sillä ajatuksella, että sillä on jotain tekemistä ennenkuin siippa herää. Kauhealla innolla se on ottanut minulta korvan ja pyyhältänyt suoraan huoneeseensa ja omaan petiinsä korva suussa. Sitten olen sulkenut oven ja portin ja lähtenyt töihin.

Uutta minulle oli se, että Siiri oli järjestelmällisesti jättänyt possunkorvan syömättä ja nukkunut sen vieressä siihen saakka, kun siippa on päästänyt koiruuden huoneesta pois. Silloin se on napannut korvan suuhunsa onnesta soikeana ja mennyt aina olohuoneen siniselle matolle sitä syömään. :)
Samoin kaikki  herkkutikut ja muut "pienet" herkut syödään sinisen maton päällä.
Ainoastaan luut kalutaan omassa huoneessa. Kai ne sitten on liian isoja houkutuksia tai sitten se on päätellyt, että luut tarkoittaa pitkää yksinoloaikaa ja että niitä on turha säästellä. Vain herra tietää... :D