X-asento ja savuporonluut

No pitihän tämäkin päivä kokea: pyörtyä kupsahdin  x-asentoon treenikentän tantereeseen kesken purujen niin että pöllähdys kävi!  Silmät muljahti päässä ja poistuin sekunniksi tältä planeetalta.

Onneksi herrasmiesmäiset molarit hoiti asian hienosti! Toinen otti hurtan kiinni hihaan mallikelpoisesti ja mun apparimolari nappasi liinasta kiinni kun minusta vedettiin töpseli irti. Onneksi virkosin siinä vaiheessa kun selkä tömähti maahan ja onneksi kentän nurmi oli paksu ja pehmeä :)

Tunne oli karmaiseva kun taju alkoi palata: älysin heti, että mulla on purumoodissa oleva koira irti jossain ja ei hajuakaan missä...
Minulle kyllä kerrottiin ihan heti, että homma on hanskassa.
Ja niinhän se olikin: Siiri sai normitreeniä sillä välin kun vedin happea ihan huolella ja yskin paskaa keuhkoista ulos. Rakas koirani ei edes huomannut, että pilotti putosi kyydistä :)
Sitten kun elvyin riittävästi, jatkettiin treeniä normaalisti ja vein lopuksi koiran autoon.

Seuraavana päivän kävin tohtorilla ja syykin pökertymiseen selvisi: mulla oli pitkäaikainen, paha astmakohtaus+ kunnon keuhkoputkentulehdus + kentälle menemisen jännitys eli hengittämisen unohdus aiheutti akuutin happikadon ja pyörtymisen.

Eli oikeasti ei kannata pelleillä sairauksien kanssa... Mä kuvittelin olevani ihan kunnossa 2 viikon sairastelun jälkeen, kroppa vaan oli tottunut pikkuhiljaa tulemaan toimeen minimihapen kanssa ja
sitten kun lähti riekkumaan, happi ei sitten riittänytkään.

Tuo astmakin on tosi jännä juttu... Minulla on se ollut jo vuositolkulla ja kuvittelin tietäväni, miten se käyttäytyy. Todellisuudessa mulla ei ollut harmainta aavistustakaan, kuinka pahassa jamassa keuhkoni olivat.
Elimistö on käsittämättömän sopeutuvainen ja vaan alistuu pikkuhiljaa alhaiseen hapen määrään niin, ettei sitä itse tajua. Parin viikon sairastelun aikana keuhkoputkien haarakkeet olivat hissun kissun supistuneet ihan pieniksi pilleiksi ja ne olivat keränneet itseensä aika paljon irtoamatonta tavaraa, joka ei tavallisella yskimisellä lähtenyt pois. Keuhkoventilaatio oli jotakuinkin minimin alarajoilla.

Loppu hyvin, kaikki hyvin!
Saikkua tuli tämä viikko ja ehdoton treenikielto.
Minulle riitti kyllä tuo tipahtaminen ekaksi ja vikaksi kerraksi, se säikäytti kyllä pahanpäiväisesti.
Onneksi pojat hoiti homman himaan! :) Aloin vihdoin ja viimein miettimään tupakanpolton lopettamista; tätä menoa päädyn vainaaksi aika nopeasti.

Annoin eilen Siirille paahdettuja poronluita, joita siippa oli pohjoisen reissultaan kiikuttanut tuliaiseksi. Kuunneltiin rouskutusääniä kopasta ja sitten kummallista äheltämistä. Sippa kutsui koiran luokseen ja huomasi, että hampaiden väliin oli jäänyt tosi iso, neulanterävä ja kova luunsäle. Kuinkahan paljon vastaavanlaisia luunsäröjä se oli ehtinytkään niellä jo?
Lähdin tuhatta ja sataa lähikauppaan hakemaan tankoparsaa ja syötettiin sitä sitten puoli purkillista höystettynä paraffiiniöljyllä.

Tankoparsa muodostuu pitkistä, kovista kuiduista, jotka ei liukene kunnolla koiran mahassa. Ne tekee sellaisen spagettimaisen sotkun vierasesineiden ympärille, eli terävät sirut pitäisi tulla turvallisemmin mahasta pois. Paraffiiniöljy liukastaa paketin ulostuloa sopivasti.

Hämmästelen vaan syvästi, että kuinka tuollaisia luita voidaan edes markkinoida koirille? Luunsirut olivat tosi järkyttävän isoja ja teräviä. Älkää ikinä ostako omille koirillenne!

Jatkossa Siiri syö tasan tarkkaan pelkästään pakastettuja naudan ydinluita.

Wirallisia kuvaustuloksia ja Walastumisia!

Siirin viralliset lonkka-ja kyynärlausunnot saapuivat tänään ja ilokseni voin todeta, että ihan hyvät tulokset: B/A ja 1/1. Eli voi hengittää ja treenailla niin paljon kun sielu sietää :)
Jos joku paikka prakaa, niin sillehän ei voi mitään ja niillä korteilla pelataan, mitä sattuu kädessä olemaan.
Vähän kyllä jännitti, koska lopullisten kuvien ottaja Kari Ventelä arvosteli lonkat B/B ja kyynärät 1/1 eli siihen nähden tulokset parani.

Kiitokset jälleen kasvattajalle, joka kiikutti koiruliinin Kankaanpäähän kuvauksiin! Vein Siirin kasvattajalle päivää aikaisemmin ja vein mukana häkin, peitot, ruuat ja piimät ja koiraa hakiessani huomasin, ettei mikään tuomani kama ollut liikkuunut yhtään mihinkään kuistilta... :D
Kasvattajalla taitaa olla himppasen suoraviivaisempi toimintatapa kun minulla ja Siirikin oli ihan elämäänsä tyytyväinen, vaikka sapuskasta jäi piimä antamatta ja pääsi ulkorakennukseen nukkumaan :D

Asiasta kukkaruukkuun...

Meidän treeniryhmässä on monta (6 kpl) suunnilleen saman ikäistä koiraa ja suurin osa on saman isukin (Cäsar vom Irrbühl) jälkeläisiä.

Kaikki koiruudet toimii minun silmissä tosi hienosti ja tekevät superhienoa tottista ja ovat Siiriä valovuosien päässä puruissa.

Itse en ole saanut Siiriä edes seuraamaan kunnolla. Tai sain seuraamaan ja istumaan perusasennossa TOSI vinossa ja sen korjaaminen on kestänyt kauan. Ihan vaan siksi, että mulla kesti jestaksen kauan ymmärtää oikea pallon (palkan) paikka. SPL kesäleirillä koin valaistumisen ja sen jälkeen ymmärsin suunnilleen homman nimen. 
Sain hyviä neuvoja asiaan, mutta huomasin sellaisen mielenkiintoisen seikan, etten oikeasti edes yrittänyt korjata asiaa.

Tietoisuus siitä, että on hyvä koira ja että ohjaaja on tumppu aiheutti sen, etten sitten uskaltanut loppujen lopuksi yrittää opettaa oikein sille yhtään mitään.
Tai yritin siis jotenkin venkuloida asiassa ja toivoin kai, että se oppii jostain salamaniskusta tottiksen salat ilman, että minä puutun asiaan mitenkään :)
No eihän se niin mene.
Tietenkään.

Tilasin sitten Adlibriksestä Susanna ja Juha Korrin kirjan: "Tavoitteena huippukoira" ja luin sen alusta loppuun ihan ahmaisemalla. Päinvastoin kun tavalliset koirakirjat, tämä neuvoi asiat silloin kun joku oli mennyt pieleen. Eli kuinka korjataan erilaisilla koirilla asentovirheitä, koulutusvirheitä ja ties mitä virheitä! Ihan huippu kirja!!!!

Siinä kirjassa oli Kultainen Viisaus, joka on pakko jakaa!!!

Siis sivulla 15: " Jotkut ohjaajat ottavat koiran ajatellen, että katsotaan nyt mitä tästä tulee. He tarkkailevat kriittisesti analysoiden pennun reaktiota suuressa maailmassa, mutta eivät ole siinä mitenkään mukana. Väistämättä tällaisen koirakon suhde jää aina viileäksi. Koiran on vaikea luottaa ohjaajaansa, joten se tekee helposti omia ratkaisujaan, koska sen on aina pitänyt pärjätä itse.
Eräs kilpailija maailman huipulta totesi kerran:" Kun minä otan seuraavan pennun, niin päätän (se on hyvä pentu ja) siitä tulee hyvä koira." Lause kiteyttää, kuinka paljon omistaja voi tehdä harrastuskaveruuden eteen. Pelkästään hänen mieltymisensä valitsemaansa pentuun auttaa jo paljon, koska silloin ihminen kannustaa luontevasti pentua enemmän."

BINGO! Minulle kävi Siirin kanssa vähän tuolla lailla ihan vahingossa. Odotin NIIN monta vuotta, että saan koiran ja pääsen sen kanssa puruihin, että loppupeleissä jäädyin aivan täysin kun pentu muutti taloon. 
Huomasin aika nopeasti, kuinka paljon koulutusmetodit oli muuttuneet Sepe-vainaan ajoista ja loppujen lopuksi kehitin itselleni aikamoisen mörkön koko tottista ja puruja kohtaan.

Huomasin pikkuhiljaa, etten oikein kouluttanut sitä mitenkään. Ihailin vain niitä piirteitä, jotka oli minusta lupaavia ja hienoja puru-uraa ajatellen. En uskaltanut puuttua, rangaista, palkita ja juhlia oikeita suorituksia. Keskityin vain siihen, kuinka kauhean paljon minun huonot ominaisuudet ja osaamattomuus hidastaa koiran oppimista.
No ei tarvitse olla kauhea sherlokki ymmärtääkseen sen, että tuo ei ole kauhean hedelmällinen tapa yhteistyöhön.

Eli kun luin tuon edellämäinitun luvun Korrien kirjasta koin valaistumisen: Me tehdään jatkossa yhdessä juttuja!!!

Kuulostaa tyhmän yksinkertaiselle, mutta sen jälkeen homma alkoi toimia taas!:)

Eli tehdään yhdessä! Minä etsin omaa oikeaa paikkaa liikkeessä ja samoin Siiri. Yhdessä tutkitaan, miten tämä liike oikeasti menee. Sitten pidetään kauheat bileet kun homma toimii oikein :)
Yhdessä sukelletaan purujen maailmaan ja teoriaan, yhdessä zoomaillaan asioita ja Siiri on mulle maailman paras koira :D

Mikä on maailman mystisin juttu: tämä oikeasti toimii!!!

Kinttuvammaa emännällä, rokotuksia ja merenrantaoleilua

Emäntää on vaivannut polvi jo muutaman viikon ja kipu on ollut aika sietämätöntä 3 viikkoa eli treenaaminen on ollut jotakuinkin jäissä. Raahasin vihdoin kortisonipiikkikammoiset luuni ortopedille, joka kertoi mikä kintussa on vikana:
Molemmin puolin polvea oli limapussin tulehdus ja reisilihaksen vieressä/sisällä/jossain kulkee jänne joka oli kiristynyt, paksuuntunut ja tulehtunut. Eli sainpas sitten 6 (!!!) kortisonipiikkiä:  2 kipaletta molemmin puolen polvea ja 4 sarjassa reittä pitkin. ***KELE ***TANA, että oli muuten kivuliain lääkärikäynti IKINÄ!!!!

Jotenkin ottaa aivoon ihan suunnattomasti: syksyllä vaivasi plantaarifaskiitti ja nyt tuo perskutarallaan polvi. Olenko oikeasti NÄIN romu? Eihän tästä tule hevon kukkaruukkua, jos aina menee joku paikka sököksi kun pitäisi alkaa hommiin?
Tosi pikkuhiljaa tässä on huomannut, että kipu laantuu pikkuhiljaa..Ja jalka jopa alkaa taipumaan! Ihanaa!

Sakemanniliiton kesäleiri lähenee uhkaavasti ja kyllä siellä haluaisi kirmailla suhteellisen vapautuneesti. Päästiin vielä omien molareiden ryhmään ja saatiin Siirin kanssa puolentoista tunnin sitkeällä soittelulla solukämppä opiston alueella.
Hui pelottaa! Viimeksi on tullut leireiltyä noin 30 vuotta sitten! :) Toivottavasti kämppäkaveri on kiva. Takaporttina kyllä on mökkilomailu 8 kilsan päässä Siirin siskon luona, jos kämppiksen kanssa ei kemiat  kohtaa. :D

Siirin yksivuotisrokotus oli vähän aikaa sitten. Otti pikkasen pattiin siipan työmatka, joka osui samaan aikaan eli koiruus piti viedä Mersulla elukkalääkäriin ilman omaa kuljetuskoppaa. Ei huolta, Siiri istua napotti kun Buddhan kuva takapenkillä ja katseli maisemia.

Sitten kun se kyllästyi ruuhkiin, heittäytyi nukkumaan. Kuorsasi eläinlääkärin pihaan asti.

Rouva Hapankorppu oli yhtä suoraluontoinen kun aina: "Kylkiluut pitäisi tuntua paremmin. Tarkkaile ruokamäärää, painoa tulee lihaksien kehityksen takia lisää, joten kylkiluutuntuma on paras mittari." Sanoi siis suomeksi, että Siiri on vähän paksu.

Hmmm..saattaa pitää paikkansa.... Vaihdoin sen ruokinnan muutama viikko sitten sellaiseksi, että puolet Barcaa, puolet lihaa. On vähän vaikea tasapainoilla oikean määrän kanssa aluksi ja voi olla, että se on vähän lihonnut... Ehkä..Toisaalta sillä voi olla isot luut ja hidas aineenvaihdunta, niinkun emännälläkin. Voihan se sillälaillakin periytyä :)

Liiasta proteiinista ei ole muuta haittaa kuulema kun liiallisesti erittyvä korvavaha ja rasvapatit nahan alla. Eli jos niitä alkaa esiintymään, pitää vähentää lihan määrää. Munuaiset ei kuulema ehdi koiran elinaikana kärsiä liiasta proteiinin saannista.

Siiri antoi nostaa itsensä pöydälle, tutkia hampaat ja korvat ja kuunnella sydänäänet täysin mallikelpoisesti ilman turhia piippailuja. Että olin tyytyväinen! Rouva Hapankorppukin sanoi, että näkee että on työkoira: kun hän alkoi tutkimaan koiraa, koiran ryhti parani ja olemus muuttui. :)
Kun istuskelin odottamassa kirjallisten töiden tekemistä, koiruus tutki paikkoja hetken, työnsi päänsä roskikseen, huokaisi syvään ja painui maate. :)

Eilen käytiin rakkaan työkaverin merenrantaparatiisimökissä. Saatiin kahvittelukutsu hänen loman aikana ja erikseen pyysi myös Siiriä käymään. Olenhan viimeisen vuoden aikana ehtinyt raportoida työkaveriraukalle suunnilleen joka kakkakikkareen, jonka koiruus tekee. Ehkä se oli ihan reilua käydä näyttämässä hälle mistä puhun :)
Rakkaus oli molemminpuoleista: Siiri sai itselleen uskollisen pallonheittäjän ja työkaveri sai itsellen a friend forever. Win-win tilanne puhtaimmillaan!

Taas jälleen koiruus oli mallikelpoinen joka suhteessa. Oikein ihmetyttää, mihin se mitään kuuntelematon tihulainen on hävinnyt? :D