Pikkusintithän on ihania ja viimeinkin niistä on kuvia! Ikää lapsukaisilla noin 3 päivää:
Onko liikuttavampaa asiaa olemassa kun marsunkokoisen sakun tassu? :)
Pikkuiset painoivat n.350-420 grammaa syntyessään ja nartut olivat isompia kun urokset. Kaksi narttua on pikimustia ja kahdella on ruskeat merkit. Yhdellä mustalla on valkoinen läikkä rinnassa.
Synnytys meni muuten hyvin, mutta yksi narttu menehtyi synnytyskanavaan. :(
Ja juuri kun sain edellisen tekstin julkaistua, sain kasvattajalta viestin: Pennut on syntyneet. 6 urosta ja viisi narttua, joista yksi syntyi valitettavasti kuolleena. Mutta meille on pentu! Jippijippiijippiii!!!!! :D
No juups.. Pakko harrasta sijaistoimintaa eli kirjoittelua, koska Wolkessa ei ole tapahtunut vielä mitään ihmeellistä. Minä siis varasin Wolkesta narttupennun eli siksi odottelen niitä narttuja. Jotenkin kuvittelisin pääseväni nartun kanssa helpommalla. Cäsar ei kuulema ole ihan niitä eniten ihmistä mielistelevimpiä tyyppejä eli jos periyttää tuota piirrettä, narttu saattaa olla minulle parempi ratkaisu. Ei ole AINA pakko kerjätä verta nenästään... :) Mutta totuushan on se, että jos pentuja syntyy vaikkapa se maksimimäärä 11 kpl ja niistä on uroksia se 11 kpl, saatan varata sellaisen hiljaisen, nurkassa kyhjöttäjän. Tai sitten sen pikkaisen eloisimman...Tai sitten sen, joka pistää kampoihin kaikille kaikkialla ja haastaa koko maailman, koska pennunhan tulee olla virkeä? :D
Aasinsilta koulutukseen tulee tästä eli virkeän ja maailmasta kiinnostuneen pennun koulutus on helpompaa kun passiivisen kyhjöttäjän. Mutta pysyykö se lapasessa loppuun asti? Ja osaako sitä valita oikean sortin koulutussysteemin koiraa varten?
Olen lukenut lukemattomia nettisivuja koulutuksesta. On shapingia, naksutinkoulutusta, jääkautta, kolinapurkkia, korkeaa ja matalaa energiaa, saalisviettiä, pakkoa ja prässäämistä, sitruunapantoja ja koulutuskaulainta....Vähemmästäkin menee sekaisin.
Mulla oli Sepen kanssa käytössä pallo, iso pallo, nakki ja meetvurstinsiivu. Kieltona A-A-A sormi pystyssä ja kehuna "hyvä poika". Niillä me kyllä aika pitkälle pärjättiin. Eikä siinä oikeastaan muuta tarvittu eikä mulla noille mitään hienoa teorianimeä. Oppi se kuitenkin aika hyvin. Oikeastaan kaikki, mitä pyysin.
Mulle alkaa pikkuhiljaa nousta paniikki, miten hemmetissä tuon tulevan pikkusintin kanssa pärjääkään? Ja varsinkin kun olen reteesti ilmoittanut maailmalle, että tästä tulee mun seuraava kisakoira. Siis mihin kisoihin ja millä menetelmällä? *P-a-n-i-i-k-k-i!!! *
Minulla oli 90-luvun alussa saksanpaimenkoirauros Fennican Xetto eli Sepe , joka mukisematta sopeutui lajiin kun lajiin ja tehtävään kun tehtävään Vain taivas oli rajana. Sepe oli viestikoira, kävi rauniotreeneissä, harrasti hakua, kävi ipoilemassa, osasi jäljestää ja vetää asiaan kuuluvalla hartaudella mukuloita pulkassa. Lisäksi vielä tyyppi oli ihan hillittömän ihmisrakas ja ennenkaikkea ahne: Sepe oppi meetvurstisiivulla vaikka peruuttamaan puuhun :)
Ikävä kyllä elämäntilanteeni mullistui ylösalaisin ja jouduin koirasta luopumaan ennen koulutustunnusten saamista. Onneksi rakas ystäväperhe otti sen hoteisiinsa maalle, jossa se eli onnellisen loppuelämän kunnioitettuun 12,5-vuoden ikään asti.
Sen verran koirasta luopuminen teki kipeää, etten enää koskaan halunnut joutua vastaavaan tilanteeseen. Päätin kuitenkin, että minulla joskus vielä on koira. Ja tietysti saksanpaimenkoira.
Viime syksynä aloin oikein toden teolla ottamaan selvää koiramaailman asioista. Varsinkin sakemannien tilanteesta. Minulle oli aikamoinen järkytys, kun huomasin rodun jakautuneen niin totaalisesti käyttö- ja näyttelypuolen linjoihin. Itselleni on tärkeää ennenkaikkea terveys, mutta tietysti toimiva pääkoppa on ihan ehdoton edellytys. Ja pitäähän sakun näyttää sakulta. Tuntui melkein mahdottomalta yhdistää nämä asiat.
Käyttöpuolen sesset on pääosin harmaita, kevytrakenteisia ja alkavat muistuttaa malikoita. Näyttöpuolella koirat ovat ylikokoisia, etupäästään raskaita, luiskaperiä ja toivottoman tyhjäpäisiä. Meinasin pudota persauksilleni, kun erehdyin katsomaan Youbesta vuoden 2011 päänäyttelyn rohkeuskokeita. Noinko alas on vajottu?
Miten tämä minulle niin rakas rotu on voinut muuttua näin pahasti 15 vuodessa?
Ennen saattoi saada ihan koko paketin: keskikokoisen, kaksiviettisen, rohkean, terveen ja kauniin koiran. Nyt pitää itse valita, mitkä ominaisuudet on tärkeät ja yrittää zoomailla itselleen sopivaa hurttaa.
Kaiken lisäksi sakujen geenipooli on tosi kapea ja koirien keskimääräinen taso ja suorituskyky on menossa alaspäin.
Siksipä innostuin tästä Siirin yhdistelmästä oikein kovasti. Molemmat vanhemmat on tuontikoiria, suvut terveitä, kummallakin riitävän korkea koulutustunnus ja näyttävät perinteisiltä sakuilta. Kasvattaja on pitkän linjan harrastaja ja saanut omat hurttansa koulutettua pitkälle. Eli hänellä on näkemystä hyvästä koirasta.
Olen pyrkinyt suorittamaan oman taustatyöni mahdollisimman huolella. Nyt on oikeastaan herran hallussa, millainen geenimix sieltä maailmaan tupsahtaa. :)
Lopuksi vielä pikku klippi maailman kauneimmasta sakusta Dingo von Haus Gero v. 1983.
Minulle ulkonäkö on toisarvoinen asia, mutta tämän hepun liike lähentelee runoutta. Varsinkin hitaalla kuvatut osiot. Katsokaa ja nauttikaa! Tällaista ei enää näe.. :
Iso huokaisu....Odottavan aika on piiitkä. Siirihän on vielä äitinsä Wolken mahassa ja siellä seurana on röntgenkuvan mukaan 9-10 sisarrusta! Wolke-raasu on tankkiauton kokoinen, muistuttaa erehdyttävästi käpylehmää ja alkaa ymmärrettävistä syistä olla hieman väsynyt. Laskettu aika on ensi perjantaina, mutta poksahdus voi tapahtua milloin tahansa. Narttun kantoaika on 63 vrk ja Wolkea on hyppyytetty Cäsarilla 2-3 kertaa. Ensimmäinen kerta oli 16.12.2012 ja siitä tuo perjantai on laskettu. Eli voi mennä viikonkin myöhempään.
Niin ja onhan se tietty teoreettinen mahdollisuus, että syntyy vain uroksia. Toisaalta mun pitkä ja ei-niin-menestyksekäs ura lottovoittajana antaa kyllä jonkunlaisen todennäköisyyden myös tuolle vaihtoehdolle...Mutta toivotaan parasta! :)
Nimistä käytiin tänään keskustelua siipan kanssa. Kennelnimen pitäisi kuulema olla hienostunut ja jotain menneisyyden eleganssia heijastava. Niinkun esim. Cartier. Meinasin purskauttaa kahvit näytölle kun kuulin tuon, mutta juups... totta toinen puoli. Käytiin viime vuonna Berliinissä ja piipahdettiin Cartierin kelloliikkeen ikkunan takana. Ikkunassa oli puolen miltsin arvoinen bling-bling-BLING kello, enkä edes uskaltanut nokkaa pistää kiinni lasiin kuolatakseni kelloa vartijoiden vuoksi.
Siippa sanoi tänään, että tämä on mun ainoa mahdollisuus saada Cartier, joten kannattaisi käyttää tilaisuutta hyväkseen. Toinen asia on se, kuinka tämän pyynnön kehtaa esittää kasvattajalle (joka on by the way maailman mukavimpia ihmisiä). Olishan se komea nimi: Jamosch Cartier, kutsumanimi Siiri. :D
Itsellä alkaa pikkuhiljaa kierrokset nousemaan ja aika monta kertaa olen eksynyt eläinkaupan panta&muu-säläosastolle. Viimeksi käpälöin Paris Hilton-tyylistä, vaaleanpunaista strassipantahässäkkää. Olis aika hieno! Toinen asia on, suostuuko siippa lähtemään ulos moisen kanssa. Sille pitää varmaan hommailla joku maastokuvioinen, katu-uskottava härpätin erikseen. :) Aika huvittava tuo linja: nimessä pitää olla säihkettä, mutta kamojen pitää olla luterilaisen puritaanisia. Muuten menettää kasvonsa. Ehkä tuo on joku mystinen mies-juttu...Ei voi tietää, kun ei ole niin paljoa testosteronia suonissa pöhisemässä.
No se on sen ajan murhe. Ehkäpä tässä on paljon muutakin shoppailtavaa ennen kuin kakara tulee kotiin.
