torstai 14. kesäkuuta 2012

Siiri tolkkuntuu? Ehkä?

Siiri on vihdoin ja viimein yhteiskuntakelpoinen! Kävimme maanantaina hakemassa toisen nelostehoste- ja rabiesrokotuksen. Olen odottanut tätä kun kuuta nousevaa! Vihdoin ja viimein saa kulkea vapaasti ihan missä lystää.
Sehän on fakta, että suurin osa kaupunkikoirista on rokotettu. Myös harraste-, näyttely- ja metsästyskoirat. Oikeastaan ainut ryhmä jossa ei ehkä olla niinkään tarkkoja, on pihassa ikänsä elelevät seura- ja vahtisesset. Sekin on ihan ok, koska todennäköisyys törmätä ei-rokottamattomaan, tautiseen hurttaan on tosi pieni. Ainakin näillä seuduilla.

Eläinlääkärissä Siiri käyttäytyi kuulema kun tyypillinen rotunsa edustaja ja yritti vilpittömästi ymmärtää, mitä tapahtuu. Piippas, kiljui ja mekkaloi, mutta toisaalta myös rauhoittui. Yritti kähveltää eläinlääkärin korvienkatsomishärvelin. Koiruus tuntui pitävä koko tutkimus-ja rokotussessiota jättiläismäinenä hevosenleikkinä. Tohtorilla ei kuitenkaan mennyt hermo, siitä kiitos hänelle. Siiri painoi siellä 13.6 kiloa eli viimeisen parin kuukauden aikana tullut huimat 10 kiloa massaa.

Mun käsivarren ja ranteiden arvet alkaa parantua, eikä kädet enää näytä lihamyllyn läpi menneiltä ja sääretkin melkein on ok. Satunnaisia hammasjälkiä siellä täällä.
Eikä se koiruus tarkoittanut pahaa hammastellessaan.
Alkaa kyllä pikkuhiljaa kuullostamaan siltä, että olisi ollut perheväkivallan uhrina, mikä melkein on totta.. :) Perheenjäsen tuottaa jatkuvaa tuskaa ihon lävistämisellä ja harjoittaa henkistä väkivaltaa estämällä nukkumisen ja uhri vaan katselee asiaa ruusunpunaisten silmälasien takaa..

Mutta eniveis, on Siiri mahdottoman kiva kapistus! :) Varsinkin kun se viime perjantain jälkeen on tuntunut saavan järkeä päähänsä. En tiedä mikä salama sitä löi päähän, mutta kaikenlainen sikailu meidän poissaolessa loppui. Ei pissejä tai kakkoja lattialla, ei silputtuja tavaroita lattialla eikä leikkin hakemista hampailla tai mitään muutakaan.
Vetämisenkin on lopettanut lähes kokonaan ulkona, ollaan sitä kovasti harjoiteltu.

Ehkä se lopetti pikkupentuna olemisen ja alkoi pennuksi?