Minulla oli 90-luvun alussa saksanpaimenkoirauros Fennican Xetto eli Sepe , joka mukisematta sopeutui lajiin kun lajiin ja tehtävään kun tehtävään Vain taivas oli rajana. Sepe oli viestikoira, kävi rauniotreeneissä, harrasti hakua, kävi ipoilemassa, osasi jäljestää ja vetää asiaan kuuluvalla hartaudella mukuloita pulkassa. Lisäksi vielä tyyppi oli ihan hillittömän ihmisrakas ja ennenkaikkea ahne: Sepe oppi meetvurstisiivulla vaikka peruuttamaan puuhun :)
Ikävä kyllä elämäntilanteeni mullistui ylösalaisin ja jouduin koirasta luopumaan ennen koulutustunnusten saamista. Onneksi rakas ystäväperhe otti sen hoteisiinsa maalle, jossa se eli onnellisen loppuelämän kunnioitettuun 12,5-vuoden ikään asti.
Sen verran koirasta luopuminen teki kipeää, etten enää koskaan halunnut joutua vastaavaan tilanteeseen. Päätin kuitenkin, että minulla joskus vielä on koira. Ja tietysti saksanpaimenkoira.
Viime syksynä aloin oikein toden teolla ottamaan selvää koiramaailman asioista. Varsinkin sakemannien tilanteesta. Minulle oli aikamoinen järkytys, kun huomasin rodun jakautuneen niin totaalisesti käyttö- ja näyttelypuolen linjoihin. Itselleni on tärkeää ennenkaikkea terveys, mutta tietysti toimiva pääkoppa on ihan ehdoton edellytys. Ja pitäähän sakun näyttää sakulta. Tuntui melkein mahdottomalta yhdistää nämä asiat.
Käyttöpuolen sesset on pääosin harmaita, kevytrakenteisia ja alkavat muistuttaa malikoita. Näyttöpuolella koirat ovat ylikokoisia, etupäästään raskaita, luiskaperiä ja toivottoman tyhjäpäisiä. Meinasin pudota persauksilleni, kun erehdyin katsomaan Youbesta vuoden 2011 päänäyttelyn rohkeuskokeita. Noinko alas on vajottu?
Miten tämä minulle niin rakas rotu on voinut muuttua näin pahasti 15 vuodessa?
Ennen saattoi saada ihan koko paketin: keskikokoisen, kaksiviettisen, rohkean, terveen ja kauniin koiran. Nyt pitää itse valita, mitkä ominaisuudet on tärkeät ja yrittää zoomailla itselleen sopivaa hurttaa.
Kaiken lisäksi sakujen geenipooli on tosi kapea ja koirien keskimääräinen taso ja suorituskyky on menossa alaspäin.
Siksipä innostuin tästä Siirin yhdistelmästä oikein kovasti. Molemmat vanhemmat on tuontikoiria, suvut terveitä, kummallakin riitävän korkea koulutustunnus ja näyttävät perinteisiltä sakuilta. Kasvattaja on pitkän linjan harrastaja ja saanut omat hurttansa koulutettua pitkälle. Eli hänellä on näkemystä hyvästä koirasta.
Olen pyrkinyt suorittamaan oman taustatyöni mahdollisimman huolella. Nyt on oikeastaan herran hallussa, millainen geenimix sieltä maailmaan tupsahtaa. :)
Lopuksi vielä pikku klippi maailman kauneimmasta sakusta Dingo von Haus Gero v. 1983.
Minulle ulkonäkö on toisarvoinen asia, mutta tämän hepun liike lähentelee runoutta. Varsinkin hitaalla kuvatut osiot. Katsokaa ja nauttikaa! Tällaista ei enää näe.. :
