maanantai 30. joulukuuta 2013

Siirin joulu



Siirin joululomailu on ollut varsin kiireistä.

Ensin mentiin tuhatta ja sataa kasvattajalle heti perjantaina hoitoon, kun emäntä ja isäntä keksi lähteä yönylireissulle Tallinnaan.
Ikävää kun Tallinnassa ei ollut lunta.. :P Pelkkää pimeää vesisadetta ja vähän myrskyntynkää.. Tuuli meinasi välillä viedä vaatteet päältä. Syötiin hyvin  Ravintola Peppersackissa ja nukuttiin 20.kerroksessa Hotelli Olympiassa :) Ihanaa päästä "ulkomaille" ekaa kertaa tuon ötökän meille kotiutumisen jälkeen :D Erityisesti jäi mieleen Peppersackin alkupalat: vähän makeahkoa ruisleipää, uppopaistettu oliiviöljyssä, jossa runsaasti valkosipulia ja dippikastikkeena kermaviiliä, valkosipulia ja hunajaa? Slurps!

Koiruus pääsi kasvattajalla ulkosaunamajoitukseen juoksun vuoksi. Tontilla oli kuitenkin kaksi koiraherraa hoidossa, jotka hyvinkin ymmärsivät juoksuisten narttujen päälle. Onneksi ei tainut olla vielä ihan tärppipäivät, koska pojat malttoivat nukkuakin välillä.

Maanantaina matka jatkui kotiin. Yön nukuttua matka jatkui Tampereelle joululounaalle ja sieltä Pihtiputaalle muutamaksi päiväksi.
Siellä joka valveillaolohetki meni potentiaalisen kepinheittelyn tsuumaamiseen ja vieraiden ihmettelyyn. Tosin täytyy kyllä sanoa, että on tuo rauhoittunut vuodessa ihan hurjasti. Meno ei ollenkaan ollut enää niin hysteeristä kun vuosi sitten.

Joulupukki toi Siirille oikein hienon possun lahjaksi. Se ei kyllä kovin montaa minuuttia valitettavasti kestänyt :( Mutta koko olemassaoloajan se tuotti kyllä suunnattomasti iloa lahjan saajalle  :)


Kun vihdoin ja viimein tulimme kotiin ja kasattiin Siirin häkki, Siiri marssi häkin peränurkkaan asti sen näköisenä, ettei saa häiritä. 
Ja jos olisi voinut, olisi vetänyt häkinoven kiinni kaikkien nokan edestä ja laittanut "Ei saa häiritä"-lapun oveen kiinni. :) 

Uni maistui kiitettävästi kaiken reissaamisen jälkeen.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Kystä kyllä ja terapiakoirailua



Meidän hallikausitreenit jäi vähän tyngäksi, ehdittiin/päästiin tasan kerran treenaaman lämpimässä ja sitten neitokaiselle tulikin juoksu ja juoksuinen narttu on ehdoton nou-nou kyseisellä hallilla.
Mutta olihan se kertakin taas ihan oma pyörremyrskynsä :P
Hirveän säätämisen jälkeen päästiin viimein tottistelemaan ja hetken hapenvetämisen jälkeen puruihin. Kyllä se siitä. :D
Oli aika liukasta ulkona kun lunta oli satanut jonkin verran ja alkoi pikkuhiljaa sulamaan pois ja sitten alkoi aavistuksen pakastamaan.
Snowflake blue background, beautiful cold frozen snow border, Christmas tree ornament and decoration, winter holidays abstract design Stock Photo - 11600277


Ihan vihoviimeinen hallitreeni piti juhlistaa vähän pipareilla ja glögeillä. Ja ehkä kahvilla ja tortulla.

Meinasin pökrätä kun astelin sisään!
Pikkasen oli taas lähtenyt meidän porukalta mopo käsistä..
Pöytä notkui joulutorttuja, karjalanpiirakoita js munavoita, keksejä, piparkakkuja, pullaa, konvehteja ja sokerina pohjalla valtavankokoinen, suklainen ja superhyvä jouluhalko (EI siis megakokoinen kääretorttu :) )! Nam ja slurps!
Siiri oli juoksun vuoksi kotona, joten pystyin keskittymään pelkkään herkkujen mättämiseen. :D

Kun mutusteli ihan kaikkea olisi voinut hyvin jäädä mahan vierelle köllölleen ja ottaa pikku nokkaunet. :)
  Kuva Mia Emilia http://peikkokukkulalla.blogspot.fi

Lauantaina toimin Siirin autokuskina kun hän kävi kylässä hyvän ystävänsä luona syömässä lelusiiliä ja opettelemassa huonoille tavoille, niinkun esim. sohville hyppimistä..

Siirillä oli niin mahdottoman kivaa ja varmastikin jatkossa saa tuolta oikein hyvän hoitopaikan, jos on tarvetta sellaiselle :) Se on iso ilo ja oikeastaan se on paljon suurempi ilo, että tietää Siirin tekevän yhden ihmisen iloiseksi ja onnelliseksi läsnäolollaan.
Vähän niinkun terapiakoira :)



keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Saksan Sosiaalidemokraattinen Paimenkoira

Pitää olla varovainen siitä, mitä toivoo, koska toive saattaa toteutua moninkertaisena!



Vuosien ajan toivoin hyvää harrastekoiraa. 
Nyt mulla on sellainen ja mun oma hermorakenne, temperamentti ja vauhti ei vaan tahdo riittää.
Mä hoksasin, että mun aivojen hermonpäätteiden välinen tiedonkulku on vähän niinkun auringonpaisteinen mutkainen kylätie, missä ruosteinen, kampiakseliviallinen Ooppeli yrittää kuskailla takapaksissa tietoa toiselle hermonpäätteelle.

Tarvetta olisi ratakireälle Bugatti Veyron Super Sportille. Mielellään mahdollisimman isolla takakontilla ja suorapainotteiselle radalle :D



Laitoin kasvattajallekin naamakirjaan itkupotkuraivariviestiä siitä, kuinka jumalattoman monta toistoa tarvitaan, että ohjaaja oppii? "Satoja" oli lakoninen vastaus :)

Meitin maalimies sanoi, ettei ole vuosikausiin törmännyt noin tolkuttoman saalisviettiseen koiraan. Sen lisäksi Siiri huomaa ja noteeraa putoavan lehdenkin kentällä.
Ei kuulema ole maailman helpoin ensikoira; ei mikään ihme, että kuski putoaa välillä kyydistä :D

Pitää vaan keskittyä sen kanssa hallintaan. Mä olen ollut sen kanssa liian löpperö. Jatkossa puruissa tarvitaan sitä muutenkin entistä suuremmissa määrin, joten tuo hallintahommeli on ollut kovasti työn alla viime päivinä. Siiri osaa teknisesti asiat jo ja siltä pitää vaatia asioita. 

Jos kerran se ei ota kärsäänsä vaadittuja asioita, niin miksi minulla on vaikeuksia käskeä ja vaatia? Kukkahattu mikä kukkahattu..




Tottista ollaan tehty kaatosateessa ja myrskyssä rapapellolla ja viereisen urheilukentän peltihallin luona, jossa lauma pikkumiehiä nakkeli kiviä hallin seinään. Vastaantulijoina sauvakävelijöitä, pyöräilijöitä ja hölkkääjiä. Ja pieniä koiria. Ja homma kyllä toimi kun muisti vaan vaatia! 

Ainut pikku probleemos oli koiruuden palloon hitsaaminen. En sitten palikkapäänä älynnyt ottaa toista palloa mukaan irroituksiin. 

Viime purutreeneissä Siiri sitten suuttui ja melkein mustaksi muuttui ja antoi molarin essulle kyytiä. Hetken aikaa pelkäsin jopa molarin sukukalleuksien puolesta... Samalla minulta melkein amputoitui 5 sormea, ne kun oli väärässä paikassa väärään aikaan. Sillä sitä nopeutta emännälle täällä haikaillaan.... :)

Siirin touhuilun kontrasti on aika iso: kotona kun herran enkeli ja kentällä raivoava piru. 
On ihan mahdotonta selittää kentällä käymättömälle siipalle, millainen Siiri on tosi toimissa.

Siipan mielestä Siiri on yhä edelleen Saksan Sosiaalidemokraattinen paimenkoira, joka vain tossupalloilisi aamusta iltaan. 

No juu.. Onhan se yksi totuus :)

lauantai 26. lokakuuta 2013

Metsälenkkilöytö

Ihanaa löytää sellainen metsälenkkipätkä, jossa saa aivan rauhassa paahtaa vapaana niin paljon kun huvittaa! Meillä oli mukana sienienpoimintavehkeet, mutta ainuttakaan tunnistettavaa sientä ei tupsahtanut nokan eteen. :P Johtuen varmaan siitä, ettei kovinkaan montaa sientä kuulu tunnistettavien listaan ;)

Tässä neljän viikon takaisia kuvia Siirin lempparipaikasta:



Niin se vaan on uskomatonta kuinka nopeasti kelit vaihtelee... Nyt on kaikki lehdet pudonneet puista ja vettä vaan sataa lähes tauottomasti kaiken nielevässä mustuudessa. 

Oikein odottaa niitä ensilumia. Saisi vähän valoa tähän pimeyteen.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Suojelususi ja muu elämä

Niin.
Otsikko on sikäli virheellinen, koska muuta elämää ei oikeastaan enää ole :)
En oikein tiedä, missä vaiheessa näin pääsi käymään.
Jotenkin olen viimeiseen asti roikkunut kaikilla neljällä raajalla jokaiseen suuntaan: aviomies, kaverit, koira ja treenit ja yrittänyt hiki hatussa pitää nämä osa-alueet balanssissa.


Pikkuhiljaa ote on livennyt. Nykyään minua ympäröi pikkuruinen mikrokosmos johon sisältyy (luojan kiitos) vielä aviomies, treenit ja treeneissä saadut ystävät. Mikrokosmoksen ytimenä häärää musta, nelijalkainen häntäänsä heiluttava otus :D



Ajattelumaailmani on muuttunut totaalisen oudoksi ja olen tartuttanut sen ilmeisesti myös rakkaaseen mieheeni. Olimme harvana vapaailtana Bauhausissa katselemassa porakoneita. Mua alkoi jo haukotuttaa ja kyllästyttää loputon hyllyjen kiertäminen ja ilmoitin, että lähden kohta autolle.
Minun täysin koirahommista pihalla oleva siippani tokaisi: "Alkaa emännän viettikestävyys ja toimintakyky näköjään loppumaan."
Silloin mä ajattelin, että NYT me uidaan tosi syvissä vesissä.... :)

Tämä ei ole mikään valitusvirsi, ei sinne päinkään, vaan lähinnä hämmennys siitä, miten elämä voi muuttua!
Rakkaita vanhoja kavereitani näen harvemmin, mutta ei se yhteydenpito nyt kuitenkaan ole ihan loppu. Mieheni on tyytyväinen, kun koiruus tekee mitä pyytää pissilenkillä, eikä syö naapurin koiraa. Ja salaa pullistelee ylpeydestä aina silloin ja tällöin, kun kuulee, että joku asia on vihdoin ja viimein mennyt hienosti.

Treeniporukasta alkaa tulla kakkosperhe, koska ne ihmiset on niitä, mitä eniten näkee. Ja ne on oikeasti ihania!

Se vaan on jännää, että mullakin on oikeasti ollut hurjan laaja seuraelämä aikaisemmin ja olin aina suuna päänä syöksymässä ihan mihin vaan.



Nykyään on purut tiistaina, perjantaina ja sunnuntaina. Ohjattu tottis maanantaisin. Kaikkeen menee aikaa ainakin 3 tuntia. Sitten pitää käydä vielä jälkeä treenaamassa. Siis käytännössä keskiviikkona tai torstaina. Lauantain haluan pitää vapaana. Paitsi sekin muuttuu. Lauantaina saatiin jälkivuoro pelloille.

Eli se ainut teoreettinen vapaapäivä viikossa on kämpän siivouspäivä, isännän lepyttelypäivä ja yritystä rentoutua vähän niinkun ne muutkin ihmiset :)
No rehellisyyden nimessä: saahan sitä vapaapäivän sillä, että vaan ilmoittaa ettei tule treeneihin. Mutta siitä tulee järkyttävän huono omatunto....

Sitten vielä lopuksi Siirin uusi lystinpitoleikki. Bongattiin iltalenkillä eilen jäähallin vieressä oikein iso lumikasa!
Ja voi sitä riemua kun pääsi loikkimaan ylös, alas, sinne ja tänne lumipallojen perään :D
Oli vähän utopistinen olo kun lämpötila oli kuitenkin reilusti plussan puolella ja lumikasa oli iso!
No eipä taida kauan kestää kun saadaan ihan oikeaa lunta taivaan täydeltä.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

X-asento ja savuporonluut

No pitihän tämäkin päivä kokea: pyörtyä kupsahdin  x-asentoon treenikentän tantereeseen kesken purujen niin että pöllähdys kävi!  Silmät muljahti päässä ja poistuin sekunniksi tältä planeetalta.

Onneksi herrasmiesmäiset molarit hoiti asian hienosti! Toinen otti hurtan kiinni hihaan mallikelpoisesti ja mun apparimolari nappasi liinasta kiinni kun minusta vedettiin töpseli irti. Onneksi virkosin siinä vaiheessa kun selkä tömähti maahan ja onneksi kentän nurmi oli paksu ja pehmeä :)


Tunne oli karmaiseva kun taju alkoi palata: älysin heti, että mulla on purumoodissa oleva koira irti jossain ja ei hajuakaan missä...
Minulle kyllä kerrottiin ihan heti, että homma on hanskassa.
Ja niinhän se olikin: Siiri sai normitreeniä sillä välin kun vedin happea ihan huolella ja yskin paskaa keuhkoista ulos. Rakas koirani ei edes huomannut, että pilotti putosi kyydistä :)
Sitten kun elvyin riittävästi, jatkettiin treeniä normaalisti ja vein lopuksi koiran autoon.

Seuraavana päivän kävin tohtorilla ja syykin pökertymiseen selvisi: mulla oli pitkäaikainen, paha astmakohtaus+ kunnon keuhkoputkentulehdus + kentälle menemisen jännitys eli hengittämisen unohdus aiheutti akuutin happikadon ja pyörtymisen.

Eli oikeasti ei kannata pelleillä sairauksien kanssa... Mä kuvittelin olevani ihan kunnossa 2 viikon sairastelun jälkeen, kroppa vaan oli tottunut pikkuhiljaa tulemaan toimeen minimihapen kanssa ja
sitten kun lähti riekkumaan, happi ei sitten riittänytkään.

Tuo astmakin on tosi jännä juttu... Minulla on se ollut jo vuositolkulla ja kuvittelin tietäväni, miten se käyttäytyy. Todellisuudessa mulla ei ollut harmainta aavistustakaan, kuinka pahassa jamassa keuhkoni olivat.
Elimistö on käsittämättömän sopeutuvainen ja vaan alistuu pikkuhiljaa alhaiseen hapen määrään niin, ettei sitä itse tajua. Parin viikon sairastelun aikana keuhkoputkien haarakkeet olivat hissun kissun supistuneet ihan pieniksi pilleiksi ja ne olivat keränneet itseensä aika paljon irtoamatonta tavaraa, joka ei tavallisella yskimisellä lähtenyt pois. Keuhkoventilaatio oli jotakuinkin minimin alarajoilla.



Loppu hyvin, kaikki hyvin!
Saikkua tuli tämä viikko ja ehdoton treenikielto.
Minulle riitti kyllä tuo tipahtaminen ekaksi ja vikaksi kerraksi, se säikäytti kyllä pahanpäiväisesti.
Onneksi pojat hoiti homman himaan! :) Aloin vihdoin ja viimein miettimään tupakanpolton lopettamista; tätä menoa päädyn vainaaksi aika nopeasti.

Annoin eilen Siirille paahdettuja poronluita, joita siippa oli pohjoisen reissultaan kiikuttanut tuliaiseksi. Kuunneltiin rouskutusääniä kopasta ja sitten kummallista äheltämistä. Sippa kutsui koiran luokseen ja huomasi, että hampaiden väliin oli jäänyt tosi iso, neulanterävä ja kova luunsäle. Kuinkahan paljon vastaavanlaisia luunsäröjä se oli ehtinytkään niellä jo?
Lähdin tuhatta ja sataa lähikauppaan hakemaan tankoparsaa ja syötettiin sitä sitten puoli purkillista höystettynä paraffiiniöljyllä.

Tankoparsa muodostuu pitkistä, kovista kuiduista, jotka ei liukene kunnolla koiran mahassa. Ne tekee sellaisen spagettimaisen sotkun vierasesineiden ympärille, eli terävät sirut pitäisi tulla turvallisemmin mahasta pois. Paraffiiniöljy liukastaa paketin ulostuloa sopivasti.


Hämmästelen vaan syvästi, että kuinka tuollaisia luita voidaan edes markkinoida koirille? Luunsirut olivat tosi järkyttävän isoja ja teräviä. Älkää ikinä ostako omille koirillenne!

Jatkossa Siiri syö tasan tarkkaan pelkästään pakastettuja naudan ydinluita.




perjantai 27. syyskuuta 2013

Wirallisia kuvaustuloksia ja Walastumisia!

Siirin viralliset lonkka-ja kyynärlausunnot saapuivat tänään ja ilokseni voin todeta, että ihan hyvät tulokset: B/A ja 1/1. Eli voi hengittää ja treenailla niin paljon kun sielu sietää :)
Jos joku paikka prakaa, niin sillehän ei voi mitään ja niillä korteilla pelataan, mitä sattuu kädessä olemaan.
Vähän kyllä jännitti, koska lopullisten kuvien ottaja Kari Ventelä arvosteli lonkat B/B ja kyynärät 1/1 eli siihen nähden tulokset parani.

Kiitokset jälleen kasvattajalle, joka kiikutti koiruliinin Kankaanpäähän kuvauksiin! Vein Siirin kasvattajalle päivää aikaisemmin ja vein mukana häkin, peitot, ruuat ja piimät ja koiraa hakiessani huomasin, ettei mikään tuomani kama ollut liikkuunut yhtään mihinkään kuistilta... :D
Kasvattajalla taitaa olla himppasen suoraviivaisempi toimintatapa kun minulla ja Siirikin oli ihan elämäänsä tyytyväinen, vaikka sapuskasta jäi piimä antamatta ja pääsi ulkorakennukseen nukkumaan :D

Asiasta kukkaruukkuun...



Meidän treeniryhmässä on monta (6 kpl) suunnilleen saman ikäistä koiraa ja suurin osa on saman isukin (Cäsar vom Irrbühl) jälkeläisiä.


Kaikki koiruudet toimii minun silmissä tosi hienosti ja tekevät superhienoa tottista ja ovat Siiriä valovuosien päässä puruissa.

Itse en ole saanut Siiriä edes seuraamaan kunnolla. Tai sain seuraamaan ja istumaan perusasennossa TOSI vinossa ja sen korjaaminen on kestänyt kauan. Ihan vaan siksi, että mulla kesti jestaksen kauan ymmärtää oikea pallon (palkan) paikka. SPL kesäleirillä koin valaistumisen ja sen jälkeen ymmärsin suunnilleen homman nimen. 
Sain hyviä neuvoja asiaan, mutta huomasin sellaisen mielenkiintoisen seikan, etten oikeasti edes yrittänyt korjata asiaa.

Tietoisuus siitä, että on hyvä koira ja että ohjaaja on tumppu aiheutti sen, etten sitten uskaltanut loppujen lopuksi yrittää opettaa oikein sille yhtään mitään.
Tai yritin siis jotenkin venkuloida asiassa ja toivoin kai, että se oppii jostain salamaniskusta tottiksen salat ilman, että minä puutun asiaan mitenkään :)
No eihän se niin mene.
Tietenkään.


Tilasin sitten Adlibriksestä Susanna ja Juha Korrin kirjan: "Tavoitteena huippukoira" ja luin sen alusta loppuun ihan ahmaisemalla. Päinvastoin kun tavalliset koirakirjat, tämä neuvoi asiat silloin kun joku oli mennyt pieleen. Eli kuinka korjataan erilaisilla koirilla asentovirheitä, koulutusvirheitä ja ties mitä virheitä! Ihan huippu kirja!!!!

Siinä kirjassa oli Kultainen Viisaus, joka on pakko jakaa!!!

Siis sivulla 15: " Jotkut ohjaajat ottavat koiran ajatellen, että katsotaan nyt mitä tästä tulee. He tarkkailevat kriittisesti analysoiden pennun reaktiota suuressa maailmassa, mutta eivät ole siinä mitenkään mukana. Väistämättä tällaisen koirakon suhde jää aina viileäksi. Koiran on vaikea luottaa ohjaajaansa, joten se tekee helposti omia ratkaisujaan, koska sen on aina pitänyt pärjätä itse.
Eräs kilpailija maailman huipulta totesi kerran:" Kun minä otan seuraavan pennun, niin päätän (se on hyvä pentu ja) siitä tulee hyvä koira." Lause kiteyttää, kuinka paljon omistaja voi tehdä harrastuskaveruuden eteen. Pelkästään hänen mieltymisensä valitsemaansa pentuun auttaa jo paljon, koska silloin ihminen kannustaa luontevasti pentua enemmän."

BINGO! Minulle kävi Siirin kanssa vähän tuolla lailla ihan vahingossa. Odotin NIIN monta vuotta, että saan koiran ja pääsen sen kanssa puruihin, että loppupeleissä jäädyin aivan täysin kun pentu muutti taloon. 
Huomasin aika nopeasti, kuinka paljon koulutusmetodit oli muuttuneet Sepe-vainaan ajoista ja loppujen lopuksi kehitin itselleni aikamoisen mörkön koko tottista ja puruja kohtaan.

Huomasin pikkuhiljaa, etten oikein kouluttanut sitä mitenkään. Ihailin vain niitä piirteitä, jotka oli minusta lupaavia ja hienoja puru-uraa ajatellen. En uskaltanut puuttua, rangaista, palkita ja juhlia oikeita suorituksia. Keskityin vain siihen, kuinka kauhean paljon minun huonot ominaisuudet ja osaamattomuus hidastaa koiran oppimista.
No ei tarvitse olla kauhea sherlokki ymmärtääkseen sen, että tuo ei ole kauhean hedelmällinen tapa yhteistyöhön.



Eli kun luin tuon edellämäinitun luvun Korrien kirjasta koin valaistumisen: Me tehdään jatkossa yhdessä juttuja!!!

Kuulostaa tyhmän yksinkertaiselle, mutta sen jälkeen homma alkoi toimia taas!:)

Eli tehdään yhdessä! Minä etsin omaa oikeaa paikkaa liikkeessä ja samoin Siiri. Yhdessä tutkitaan, miten tämä liike oikeasti menee. Sitten pidetään kauheat bileet kun homma toimii oikein :)
Yhdessä sukelletaan purujen maailmaan ja teoriaan, yhdessä zoomaillaan asioita ja Siiri on mulle maailman paras koira :D

Mikä on maailman mystisin juttu: tämä oikeasti toimii!!!






keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Osmankäämikoira

En jaksa purnata ja valittaa huonosta/puutteellisesta koiranhallinnasta tai muusta sen enempää, joten siirryn ihan toisiin juttuihin:

Osmankääminkoiraan.

Kaikki tietää ojien pientareilla elävät osmankäämipötkylät ja kuinka kivasti ne suorastaan räjähtää kun nyppäisee niistä pikku nipistyksellä pikku nipistyksen...






Minun koira on samanlainen.

Otin pikku nipistyksellä vähän aluskarvaa pois ja KABUUUM!!!!! koko kämppä on ollut sen jälkeen TÄYNNÄ irtokarvaa noin 3 viikkoa ja homma tulee vielä jatkumaan kohtuullisen pitkän ajan.

Onneksi rakas ystäväni keksi alkaa uuden harrastuksen: kehräyksen. Eli kaikki Siirin irtokarvat pitäisi kerätä talteen, jotta hän saa riittävästi raaka-ainetta en-tiedä-mihinkä-mutta-varmasti-järki-hommaan....? Ehkä? :)

Juu. Helppoa sanottuna, mutta kun neitokainen inhoaa vilpittömästi yli KAIKEN kylkiä kutittavaa ja riipivää furminaattori-harjaa. Siihen auttoi tiukka "istu"-käsky ja narupallo suuhun lutisteltavaksi harjaamisen ajaksi ja lopun palkaksi kuivattu kanafilee. Silti teki tiukkaa olla harjattavana ja se tuli selväksi. Sain puolikkaan kauppakassin täyteen tuon ötökän karvoja, mutta lisää tietysti tarvittaisiin... Minuun voi ottaa yhteyttä, jos koirankarvoja on pilvin pimein ja haluaa päästä niistä eroon... :)

Piti karvanlähdön ajaksi antaa oikein erikoisöljyä eli kylmäpuristettua rypsiöljyä, joka on tasapainotettu omega 3 ja 6 välillä. Muille kiikutan superkallista Nutrolinia.

torstai 1. elokuuta 2013

Takaisin normipäiväjärjestykseen

Siirillä oli tokat purut loman jälkeen tiistaina.

Ekat oli viime viikon perjantaina. Niistäpä ei ole paljoankaan kerrottavaa: huusi, möykkäsi ja riehui niin paljon autossa, että jaksoi omalla vuorolla hädin tuskin sanoa "hau" ja "hau hau krööh puuh piiuuhhhhhh hau" Ja sitten loppui ääni ja kunto. Lyhyestä virsi kaunis.. :P

Hienon Siirimobiilin takapaksi vähän enemmän osumaa. Verhoilussa oli raatelujälkiä ja koirakalteri oli säälittävästi vinksin vonksin. Häkkituuletinkin oli saanut sen verran kyytiä että makoili toisessa paksin takanurkassa väsyneesti pyörimässä. Tuhoa katsellessani tuli mieleen, että ehkä sittenkään minun loistoajatus isosta tilasta, koiraveräjistä auton takaluukussa ja kalterista takapenkkien takana ei ollut kovinkaan nerokas.

Pakko se vaan on laittaa häkkiin. Muuten autosta ei ole kun muisto jäljellä kuukauden päästä.

Tiistain puruihin olin ehtinyt ostaa sille kunnon häkin ja kaivella esiin räjähtäneet vanhat lakanat ikkunoiden peitoksi.


Tadaa!!!! Ei ylimääräistä mekkalaa, ilmastointi pelasi autossa kun pysty pitämään kaikkia läpiä auki ja treenivuoroon sai vietyä suht täysissä voimissa oleva hurtta.

Tiistaina tytsästä löytyikin ylimääräinen vaihde.
Aikaisempi: "Anna mulle se tyyny nyt heti! Mä haluan sen TYYNYN NYT! Viuh väyh ja väyh!"
muuttui versioon : "Anna saa*ana ukkoperke*e tänne se HETI!!! RÄYH ja saatanattos RRRRÄYH!!!!" Siis suuttua tussahti molarille ihan huolella pöytätreenien aikana, mikä oli erinomaisen hyvä asia :)

Nyt täytyy huolella alkaa vääntämään tottelevaisuutta oikein huolella käsi kädessä purutreenien kanssa.
Siirissä elää kuulema Cäsarin jälkeläisten tapaan "pikku perkele" ja hallinta on kaiken A ja O.

Huvittavaa on, että se pikku perkele tuoksuu laventelilta, silloin kun asiat on sen mielestä hyvin :)





Tiistaina purujen jälkeen auton ilma oli sakeanaan laventelia. Sillä oli siis superkivaa, vaikka molari antoi painetta tuutin täydeltä. :D

perjantai 26. heinäkuuta 2013

SPL kesäleiri ja muutakin lomailulorvailua

Kyllä pelotti ja pelotti ihan huolella... Sakemanniliiton kesäleiri alkoi ja olin jotenkin ihan satavarma, että kummatkin meistä paiskastaan niskapersausotteella ulos sieltä huonon käytöksen vuoksi... :P Toisaalta mua lohduteltiin, ettei Siiri ole ainoa mekkalanpitäjä. On niitä muitakin. Ja olihan siellä varsin juhlavasti noin 600 hurttaa kaikkinensa.

Mukaan otettavien kamojen lista oli jo kolmen A4-paperin mittaisia ja näytti siltä, ettei romut mahdu henkilöautoon mitenkään, olisi pitänyt ennemminkin olla täysperävaunurekka.

Lämpöä oli noin + 29 astetta ja ilmasto oli trooppinen viikkoa ennen leiriä. Onneksi ilmat muuttuivat pari päivää ennen h-hetkeä ja koirien kannalta leirillä oli ihanteelliset olot: hädin tuskin 20 astetta ja pilvinen sää. Joskus rippaisi vähän vettä. Aukeiden peltojen viereen pysäköidyt autot oli muutenkin vailla aurinkosuojaa, joten sää oli mitä mainioin treenamisen kannalta.

Vähän pelotti, että jaksaako koira hillua koko viikon... Siiriraasu oli ollut muutenkin vähällä liikutuksella ja huonossa kunnossa johtuen mun kipeästä kintusta. Pitkiä lenkkejä ei kauheasti alkukesästä pystytty tekemään.

Mutta ei hätää eikä huolta!

Treeniryhmä koostui pitkälti meidän oman alaosaston porukasta ja saatiin sinne tosi mukavia ihmisiä Lahdesta ja Kuopiosta lisukkeksi. Molarit oli alaosaston omat tutut ja turvalliset ukot.  Pellot oli mahtavat, kelit tosi hyvät ja oppia tuli päähän ihan hirveästi!
Illat meni mukavasti solukämppien edessä hengaillessa pienessä siiderissä ja pääsi puhumaan kaiket illat maailman tärkeimmästä asiasta.. Ei kukaan varmaan arvaakaan mistä? :)

Käytössä oli uimahalli ja sauna klo 22 asti iltaisin ja hirveän hyvin järjestetty organisaatio. Ei voi kun ihailla ihmisiä, jotka uhraavat vuodesta toiseen oman lomaviikkonsa kouluttakseen toisten koiria ja ennen kaikkia ohjaajia!

Kämppäkaveriksi sain tosi mukavan nuoren neidon, jota tapasin pääosin nukkumaan mennessä. Hän sieti hyvin pitkämielisesti minun aika myöhäiset kämppään hiipparoinnit :)

Aamut alkoivat pääosin puoli seitsemän. Koira söi ensin ja sitten ulos. Kakofonia oli kaksi ekaa päivää aivan hirveä, mutta kummasti hurtat painekyllästyivät toistensa läsnäolosta ja loppuviikosta eleltiin kuin huopatossutehtaalla.

Ulkonakäymisen jälkeen menin itse aamupalalle, jossa sai mahansa täyteen kaurapuuroa ja leipää. Täytyy kyllä myöntää, että taisin kähveltää sieltä aina sämpylän lounaaksi, koska päivä oli PITKÄ ja intensiivinen ja meillä oli viimeinen ruokailuvuoro klo 16-17. Tuskaa helpotti treenikentän laidalle pyyhältävä kanttiiniauto, josta sai vielä lisäevästä ja KAHVIA!

Aamiaisen jälkeen ajeltiin pellolle muutaman kilometrin päähän. Aamupäivällä sai valita tottista tai jälkeä ja iltapäivällä oli purut. Me kaivattiin kipeästi tottista, joten sitä hinkattiin aamuisin ja sain aivan valtavasti hyviä, uusia juttuja toteutettavaksi. Purut meni nousujohteisesti hyvin tutun molarin kanssa. Siirin seilaaminen saatiin loppumaan, mikä on ohjaajallekin tosi mukava asia :)

                                         (Kuvat J.Saari ja T.Popper)

                                Rauhaa ja sinisiä aatoksia



                                                Ilme kertoo kaiken....
                               Elä sie ukko hillu. En anna pois.

                                          On se nyt P*RKELE kumma.. Tänne se tyyny  NYT!

Sitten pyyhällettiin syömään, sitten koira ulos ja sille evästä naamariin ja sitten piti taistella väsymystä vastaan.
Jaksaako mennä uimaan vai nukkuuko päikkärit? Kestoväsymys raitisilmamyrkytyksen jälkeen oli kauhea!
Jos erehtyi istumaan sängyn reunalle, nukahti pystyyn. 
Yhtenä päivänä otin Siirin kainaloon nukkumaan sänkyyn ja koira (ja minä) oli aivan onnesta sekaisin :) En vaan pystynyt/kyennyt/jaksanut komentaa sitä häkkiin nukkumaan :)
Nukuttiin tunnin päikkärit vierekkäin ja se oli niin ihanaa.. :)

Siirin lievästi epäluuloinen tapa katsoa elämää näkyi pari kertaa leirin aikana ja teki selväksi, että sen ei pidä antaa ratkaista mitään outoa tilannetta itse, vaan pitää olla hereillä ja tarvittaessa ottaa käskyn alle heti.

Kaikki kiva loppuu aikanaan ja tuli kotiinlähdön aika ja kotona koira nukkuikin kaksi päivää putkeen. Emännänkin aktiivisuustaso laski hetkeksi pakkasen puolelle kaiken hillumisen jälkeen.

Vanhuus ei tule yksin. :)

Akkujen lataamisen jälkeen lähdettiin keski-Suomeen mökkeilemään muutamaksi päiväksi, sieltä Rääkkyylään lapsuudenystävän poppoon luo kylään ja sieltä vielä Ylöjärvelle anoppilan mökille.
Rääkkylässä Lettuketun tytär opetti Siirin uimaan ja Ylöjärvellä Siiri pelasi tossupalloa saamallaan frisbeellä ja pallolla aamusta iltaan. Koira oli koko reissun onnesta soikeana.

Kuvaaja M. Leino            Siiri uimamaisterina Rääkkylässä


                                          Relailua halon kanssa Osalassa keski-Suomessa

Meinattiin vielä lähteä vielä pohjoiseen kalaan, mutta päästiin vaan Äänekoskelle asti. Vettä tuli vaakasuoraan ja lämpöasteita oli ruhtinaallisesti 12.
Mietittiin 2 sekuntia ja päätettiin lähteä kotiin. Siellä on sentään lämmintä ja kuivaa, jos ei muualla niin ainakin sisätiloissa omalla sohvalla.

Äkkikäännös osoittautui hyväksi asiaksi, koska päästiin isännän kanssa kunnolla käymään autokaupoissa katselemassa erilaisia vaihtoautokotteroita. 
Yhtenä kauniina päivänä mentiin Automaahan ja mä ilmoitin siipalle, etten suostu poistumaan ulos ilman vaihtoautoa.

Vuoden keskinäisen väännön jälkeen meillä on nyt uusi perheenjäsen: Siirmobiili.
Tarkemmat speksit: Honda Accord Tourer vm. 2005. Karvan verran 100 tuhatta ajettu, automaattivaihteinen, ISOkonttinen auto.
Siippa itki verisiä kyyneleitä johtotähden viimeisellä matkalla.
Mä tanssin mielessäni voitontanssia... VIHDOIN JA VIIMEIN!!!





Tähän olikin hyvä lopettaa kesäloma ja mennä viikkoa aikaisemmin töihin kun alunperin oli aikomus.

Saapahan syksyllä ylimääräisen lomaviikon... :)

torstai 20. kesäkuuta 2013

Kinttuvammaa emännällä, rokotuksia ja merenrantaoleilua

Emäntää on vaivannut polvi jo muutaman viikon ja kipu on ollut aika sietämätöntä 3 viikkoa eli treenaaminen on ollut jotakuinkin jäissä. Raahasin vihdoin kortisonipiikkikammoiset luuni ortopedille, joka kertoi mikä kintussa on vikana:
Molemmin puolin polvea oli limapussin tulehdus ja reisilihaksen vieressä/sisällä/jossain kulkee jänne joka oli kiristynyt, paksuuntunut ja tulehtunut. Eli sainpas sitten 6 (!!!) kortisonipiikkiä:  2 kipaletta molemmin puolen polvea ja 4 sarjassa reittä pitkin. ***KELE ***TANA, että oli muuten kivuliain lääkärikäynti IKINÄ!!!!


Jotenkin ottaa aivoon ihan suunnattomasti: syksyllä vaivasi plantaarifaskiitti ja nyt tuo perskutarallaan polvi. Olenko oikeasti NÄIN romu? Eihän tästä tule hevon kukkaruukkua, jos aina menee joku paikka sököksi kun pitäisi alkaa hommiin?
Tosi pikkuhiljaa tässä on huomannut, että kipu laantuu pikkuhiljaa..Ja jalka jopa alkaa taipumaan! Ihanaa!

Sakemanniliiton kesäleiri lähenee uhkaavasti ja kyllä siellä haluaisi kirmailla suhteellisen vapautuneesti. Päästiin vielä omien molareiden ryhmään ja saatiin Siirin kanssa puolentoista tunnin sitkeällä soittelulla solukämppä opiston alueella.
Hui pelottaa! Viimeksi on tullut leireiltyä noin 30 vuotta sitten! :) Toivottavasti kämppäkaveri on kiva. Takaporttina kyllä on mökkilomailu 8 kilsan päässä Siirin siskon luona, jos kämppiksen kanssa ei kemiat  kohtaa. :D

Siirin yksivuotisrokotus oli vähän aikaa sitten. Otti pikkasen pattiin siipan työmatka, joka osui samaan aikaan eli koiruus piti viedä Mersulla elukkalääkäriin ilman omaa kuljetuskoppaa. Ei huolta, Siiri istua napotti kun Buddhan kuva takapenkillä ja katseli maisemia.



Sitten kun se kyllästyi ruuhkiin, heittäytyi nukkumaan. Kuorsasi eläinlääkärin pihaan asti.

Rouva Hapankorppu oli yhtä suoraluontoinen kun aina: "Kylkiluut pitäisi tuntua paremmin. Tarkkaile ruokamäärää, painoa tulee lihaksien kehityksen takia lisää, joten kylkiluutuntuma on paras mittari." Sanoi siis suomeksi, että Siiri on vähän paksu.

Hmmm..saattaa pitää paikkansa.... Vaihdoin sen ruokinnan muutama viikko sitten sellaiseksi, että puolet Barcaa, puolet lihaa. On vähän vaikea tasapainoilla oikean määrän kanssa aluksi ja voi olla, että se on vähän lihonnut... Ehkä..Toisaalta sillä voi olla isot luut ja hidas aineenvaihdunta, niinkun emännälläkin. Voihan se sillälaillakin periytyä :)

Liiasta proteiinista ei ole muuta haittaa kuulema kun liiallisesti erittyvä korvavaha ja rasvapatit nahan alla. Eli jos niitä alkaa esiintymään, pitää vähentää lihan määrää. Munuaiset ei kuulema ehdi koiran elinaikana kärsiä liiasta proteiinin saannista.

Siiri antoi nostaa itsensä pöydälle, tutkia hampaat ja korvat ja kuunnella sydänäänet täysin mallikelpoisesti ilman turhia piippailuja. Että olin tyytyväinen! Rouva Hapankorppukin sanoi, että näkee että on työkoira: kun hän alkoi tutkimaan koiraa, koiran ryhti parani ja olemus muuttui. :)
Kun istuskelin odottamassa kirjallisten töiden tekemistä, koiruus tutki paikkoja hetken, työnsi päänsä roskikseen, huokaisi syvään ja painui maate. :)

Eilen käytiin rakkaan työkaverin merenrantaparatiisimökissä. Saatiin kahvittelukutsu hänen loman aikana ja erikseen pyysi myös Siiriä käymään. Olenhan viimeisen vuoden aikana ehtinyt raportoida työkaveriraukalle suunnilleen joka kakkakikkareen, jonka koiruus tekee. Ehkä se oli ihan reilua käydä näyttämässä hälle mistä puhun :)
Rakkaus oli molemminpuoleista: Siiri sai itselleen uskollisen pallonheittäjän ja työkaveri sai itsellen a friend forever. Win-win tilanne puhtaimmillaan!


Taas jälleen koiruus oli mallikelpoinen joka suhteessa. Oikein ihmetyttää, mihin se mitään kuuntelematon tihulainen on hävinnyt? :D