Vettä on vaan satanut ja satanut ja satanu...Kyllä se nyt on syksy....
Siitä huolimatta ollaan kävelty pitkiä lenkkejä metsässä, vaikka mun luupiikki kantapäässä on ajoittain tehnyt käppäilystä tuskaa. Jäljenteko ei vaan kertakaikkia onnistu vielä tuon kintun kanssa, toivottavasti se paranee ennen lumien tuloa. Olisi kiva saada tehtyä ainakin muutama jälki vielä tänä vuonna.
Pari kertaa ollaan käyty ihan kentällä treenailemassa niitä saalisleikkejä ja irroituksia ja mä olen vaan hidas. AIVAN liian hidas... Aina tahtoo jäädä näpit väliin, vaikka on pitkä naru ihan oikeaoppisen motskaripatukan päässä. Siiri saa aina purun ennen aikojaan. Perskule!
Mä en vaan saa syöksyttyä patukan kimppuun ennen sitä. Eikä auta vaikka pidän pannasta kiinni. Se on OIKEASTI nanosekunninnopea! Sen verran päätin, että käyn investoimassa kunnon nahkahanskoihin, viimeksi liina oli ihan veressä kun sormet otti vähän osumaa. :P
Kyllä noi treenit vastaa rasittavuudeltaan "Annen kanssa aerojumppaa"-kasettia. :D
Tänää käytiin taas Ramonan kanssa iltakuraleikkimössöjuoksemassa kaupunginpuutarhassa.
Ihan huippuhyvä homma oli alussa ohitustilanteiden harjoittelua kunnianarvoisan Mocca-rouvan kanssa. Hän ei pahemmin vastaantulijoista piittaa ja tuollainen räyhäävä pikkusintti on rouvan silmissä pelkkää ilmaa. Eli paras mahdollinen harjoittelukaveri!
Mocca ja emäntä meni alussa puskan taakse piiloon ja ilmestyivät nokan eteen vähän yllättäen.
Siirihän vähän räyskähti ja minä karjasin että: " Ei perskele" ja tarrasin niskatukasta kiinni. Heti kun hiljeni, kehuin kauhean kovasti koiruuttaa iloisella äänellä ja mentiin ohi. Toistettiin 6-7 kertaa ja lopulta meni ihan mallikkaasti. Tuli tosi iloinen olo.
Lopulta seistiin muuten vaan juttelemassa. Mocca oli emännän luona ja Siiri siinä nuuskiskeli maata, muttei erityisemmin yrittänyt toisen koiran luo. Olin oikeastaan aika hämmästynyt. Mutta tietysti äärettömän iloinen!
Pitää vaan olla riittävän jämäkkä ja mennä reippaasti vastaan ja sillä hyvä. Olen huomannut, että sitä vaistomaisesti kiristää hihnaa ja hidastaa vauhtia ja ääni muuttuu hermostuneeksi ja sitä alkaa pälättää "Ei nyt saa, ei, älä mene, ei saa räyhätä pälä pälä pälä..." No nuo signaalit kertoo koiralle satavarmasti, että jotain on hätänä, tähän pitää reagoida ja hihnan päässä oleva tyyppi ei hallitse hommaa ollenkaan.
Ja sitten sinulla on remmirähjä hihnan toisessa päässä.
Ramonan kanssa käveltiin ensin hihnassa parisataa metriä ja sitten kun kummatkin käyttäytyivät kunnolla, päästettiin irti.
Voi sitä autuutta ja onnea! Tilaa oli jalkapallokentällinen juosta ja reunassa oli megaisoLÄTÄKKÖ!!! Jeeee!!!
Hillitöntä kirmailua ja taklausta ja roiskimista ja vedessä kieriskelyä. Ihanaa!!!
