Poliisihelikopteri ja Interfloran mies

Kait tuo penikka pitää julistaa hyvähermoiseksi. Tänään asuinalueemme yllä leijailli poliisihelikopteri aika matalalla. Siippa kutsui Siirin katsomaan häkkyrää lähemmin. Siirihän tuli. Katsoi siippaa ja katsoi kopteria. Kun siippa ei reagoinut mitenkään niin hurttakin iski takaliston penkkiin ja vain katsoi. Eikä ääntäkään. Siinä sitten ihailivat yhdessä 20 minuuttia ilmahäkkyrää.
Säksätys oli tosi kova ja ilmavirtaukset myös, sen verran matalalla kopteri teki työtänsä.

Muutamaa tuntia myöhemmin ovikello soi pari kertaa. Siippa pisti Siirin koiraportin taakse, laahusti ovelle ja avasi sen. Siellä seisoa tökötti Interfloran parrakas mies kukkapuketti kainalossa.
Oli tuomassa kukkia kämpän edelliselle asukkaalle.

Siirillä ei ilmekään värähtänyt ja oli taas hipihiljaa. Katsoi ukkelia kyllä, mutta ilmeisesti luotti siihen, että siippa häätää tunkeilijan pois, joten ei vaivautunut päästämään ääntäkään.

Tässä tulee mieleen pari skenaariota: murtomiehet tulee, hurtta pitää suunsa kiinni, antaa putsata kämpän ja heiluttaa häntäänsä hei-heiksi. Tai sitten perinteisemmin päästää kyllä äänettömästi sisään, muttei päästäkään ulos. Kannattaisin jälkimmäistä suhtautumistapaa...

Känninen susi ja ulossulkemisia

Siiri meni maanantaina sukukokoukseen isän, veljen ja levykkeellä olevan siskon kanssa. Suomalaiskansalliseen tapaan ensin huudettiin ja pidettiin mekkalaa, sitten meni taju kankaalle ja lopulta podettiin krapulaa aika pitkälle. :) Vähän niin kuin juhannus:)
Kyse oli siis välikuvauksista, johon isi-Cäsarkin ja velipoika Cäsar Jr. raahattiin. Sisko Sele oli tietokonelevykkeen  muodossa.
Siirin lonkat oli A/A ja kyynärät 0/0. Sisaruksetkin oli terveitä ja isi-Cäsarin lonkat oli A/A ja kyynärät ok. Riemu repesi!!! Ainut ikävä juttu oli Siirin 8. selkänikama, koirilla on yleensä 7. Todennäköisesti ei aiheuta ongelmia, mutta saattaa olla kohonnut spondyloosiriski. Mutta joo..Elämä on täynnä riskejä...

Vein päivää ennen kuvauksia Siirin kasvattajalle, joka vei koiruuden kuvauksiin. Siinä ei ollut mitään ongelmia, Siiri oli viettäny siellä jo kesälomaviikon. Ja tosi kiva, että kasvattaja vei: meillä ei ollut MITÄÄN mahdollisuuksia kuskata hurttaa mihinkään keskellä päivää.

Olihan se jotenkin liikuttava, kun hain sen huoltsikan pihalta pakettiautosta. Isipappa makoili silmät kiharassa viereisessä boksissa ja Siiri katseli katse tyhjänä minua. Oikein näki kun ajatukset uiskentelivat käsipohjaa päässä... sitten kolahti kaksi hernettä yhteen ja se selkeästi mietti että: "Haistan hämärästi jotain....Sen pitäisi ollaa jotenkin minuun liittyvä juttu...Hmmm..." Voi sitä toikkaroivaa iloa kun tajusi, että emäntähän siinä :)

Siiri onnistui myös tässä päivänä yhtenä sulkemaan mut kämpästä ulos. Isäntä lähti autonpesuun ja minä piipahdin takapihalle, minne hurttakin halusi. Onnistui sitten pomppaisemaan toista takaovea vasten niin, että kahva meni kiinni-asentoon. Aika monta kertaa kiersin talon: hermo ei kestänyt kuunnella piippaamista ja Siirin ihka ensimmäistä vapaata koko kämpässä... Onneksi siippa tuli ihan tunnissa paikalle ja tuhottuja juttuja ei ollut yhtään..

Peuhaamista ja irtokoiria

Siirillä on ollut ihan vaihderikas viikko. Sunnuntaina pääsi remuamaan Salsan ja Celen kanssa koirapuistoon. Salsa on suursnautserityttö ja Cele siskohilma. Kivaa oli! Vauhtia ja vaarallisia tilanteita oli runsaasti, mutta niistä selvittiin. :)

Tiistai-iltana käytiin käveleskelemässä talon viereltä menevää valaistua kuntopolkua pitkin. Ilta alkoi sopivasti hämärtää ja ajattelin, ettei kukaan muu hullu ole liikenteessä enää tähän aikaan ja päästin koiruuden irti. Siiri nuuskutteli omiaan ja sai yhtäkkiä siepin ja lähti täysillä juoksemaan polun mutkaa kohti. Huusin iloisesti tänne ja se vaihtoi suuntaa ilmalennosta ja tuli eteen istumaan (loistosuoritus!!!!). Päästin toisen kerran menemään ja sama juttu. Sitten minua alkoi kovasti epäilyttämään moinen sinkoilu ja pistin neitokaisen remmiin. Jotain siellä mutkassa kiinnosti turhan paljon.
Mutkan jälkeen alkaa lehvistöholvi, jossa on tosi pimeää.
Käännyttiin sinne ja yhtäkkiä näin ison, mustan hahmon josta lähti syvä, matala murina.
Siiri seisoi oikean jalkani takana ihan hiljaa. Hetken aikaa löi päässä tyhjää ja yritin pikavauhtia miettiä eri vaihtoehtoja, jotka kaikki oli järjestään kaikki yhtä huonoja.
Päätin sitten huutaa rauhallisesti kovalla äänellä, että "Onko tällä irtokoiralla omistaja lähellä? Kutsu koirasi luokse NYT!" Ensin ei tapahtunut mitään, mutta sitten karjaisin toisen kerran kovempaa.
Silloin kuulin kun jostain kaukaisuudesta kuului ääni: "Nappe, tule tänne.." Muutaman iäisyyden kestävän sekunnin jälkeen hurtta paineli tiehensä.

Meidän naapuritalon koira tappoi vastapäisen talon koiran muutama viikko sitten ja tämä sesse on vielä omistajallaan. Tosi ulkoiluttaa narttua kuonokoppa päässä, mutta silti.
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/119167-tappajakoira-raateli-pennun-henkihieveriin
Kyllä tuosta tapauksesta pieni pelko jäi. Siiri on kasvanut kyllä joo, mutta on vielä lapsi. Sillä ei ole mitään mahdollisuuksia, jos aikuinen koira käy päälle tosissaan.

Mutta summa summarum: Siiri tuli luokse superhienosti, ei pelännyt, mutta ei myöskään hölmöillyt, piti suunsa kiinni oikeassa kohti, minä onnistuin pysymään coolina ja hermostumatta ja selvisimme säikähdyksellä :)

Tilanteen jälkeen tupakinsytyttämisestä ei oiken meinannut tulla mitään... Sen verran jalat ja kädet vatkasi jännityksen purkauduttua. :)

Muutamia jälkiä olen tehnyt ja tulos on vielä aika kaaosta..Jäljestää kyllä, mutta missä rauha ja harmonia? :D

Ilme on lähinnä tallainen:

 

Vielä lopuksi mahdottoman hieno biisi, vaikken räpistä mitään ymmärrä (Topi Sorsakoski ja Agents on paras!) :

Haukkuuko tuo teidän koira koskaan?

Mies lähti käyttämään Siiriä postilaatikolla ja pienellä lenkillä. Naapurinrouva tuli vastaan ja kysyi hyvin hämmästyneenä, että osaako se teidän koira haukkua? Kun hän ei ole kuullut koskaan minkäänlaista ääntä meiltä ja sentään seinänaapureina ollaan. Vaikka hän on yhtäaikaa Siirin kanssa takapihalla, meidän puolelta ei ikinä tule mitään ääntä. Hän oli jo ajatellut, että onko koirassa joku vika tai jotain, joka estää haukkumisen?

Naapurinrouva on yöhoitajana läheisessä sairaalassa ja on kotona päivät ja olinkin alkuun tosi huolestunut siitä, että penikka toivottavasti osaa olla hiljaa kotona päivisin silloin kun olemme poissa.
Näköjään huoli oli turha. Naapuri kehui sitä kuinka hyvin olimme kouluttaneet koiran.
Ukkoni minun oli ihan hämillään kehuista kun hän tuli sisään:" Eihän me olla koulutettu tätä mitenkään!"

No ei suoranaisesti olla, mutta ollaan kuitenkin.

Alusta lähtien ihan ekasta päivästä lähtien, kuljimme kaikista asunnon ovista. Ovia avattiin, pistettiin kiinni ja avattiin ja seuraavalle ovelle. Missään vaiheessa pennulle ei sanottu juuta eikä jaata.
Ei kehuttu tai rapsuteltu. Tottakai se yritti tulla perässä ja surkeana piippas kun jäi oven taakse.  Ovi aukeni 3 sekunnin kuluttua silloin kun pentu oli hiljaa.
Kun Siiri kasvoi, jätimme AINA jotain kivaa järsittävää poissaolojen ajaksi. Siirin huoneen ovi kiinni ja radio soimaan, niin ei kuuntele turhia kopinoita.  Ennen lähtöä ensin radio auki, sitten megaherkku purulelu asemiin omaan huoneeseen, komennus sinne, ovi kiinni ja kämpästä poistuminen. Kun tultiin takaisin, kuuntelimme oven takana, että on täysin hiljaista. Sitten sisälle, Siirin huoneelle, ovi auki ja päästämään sintti pissalle. Ei mitään ylimääräisiä lässytyksiä tai rapsutuksia.
Eli tuleminen ja meneminen on täysin tavallinen, jokapäiväinen juttu.

Autossa emme ole antaneet minkäänlaista huomiota alusta lähtien. Ei hyvää eikä huonoa. Autossa ei keskustella ja sillä siisti. Eli koiruus menee takapenkille, vinkuu kolme kertaa ja alkaa nukkumaan. :)

Välillä on ihan aavemaista, kuinka voi olla noin hiljaista. Edesmennyt Sepe piti  jeesuksenmoista metakkaa kotona, autossa, kentällä, no ihan missä vaan. Saattoipa olla, että herran hermorakenne ei ollut paras mahdollinen. Ihme ettei ole lopun iän tinnitusta tullut. Sepe huusi, ujelsi, piippas, vinkui, mökelsi, mekkaloi, örisi ja vihelsi. Hiljaista oli ainoastaan silloin kun se nukkui. Melkein. Silloin se kuorsasi.
Mikä tahansa huomio nosti metelin 10 potenssiin 4.

On Siiri nyt keksinyt sen, että muita koiria pitää haukkua hihnassa ja lapsia kanssa. Sekin alkaa olla pikkuhiljaa hanskassa. Olen ottanut julman niska-persausotteen ja kieltänyt jämäkkäästi. Heti ollaan jatkettu matkaa iloisesti tennispallon kanssa kun äänensävy on muuttunut.

Ja vielä lisäykseksi, että jokapäivä ollaan jälkiä tehty, vaikka ekan "virallisen" jäljen jälkeen ajattelin, että tämä homma oli nyt tässä... :)

Pari kuvaa neitokaisesta kirsikkapuun juurella:

Siirin ensimmäinen oikeilla ohjeilla tehty jälkitreeni.

Siiri tapasi taas eilen Ramonan piiiitkästä aikaa ja lystiä oli! Kirmailujen jälkeen pistettiin koirat autoon ja Ramonan ihanainen omistaja neuvoi oikeaoppisen jäljenteon.
Ensin tehtiin jälki Ramonalle ja sitten Siirille. Ramonan omistaja demonstroi jäljen ajamista Ramonalla ja Siirin ollessa vuorossa käveli vieressä ja opetti kädestä pitäen, millä kireydellä liinaa pidellään ja miten sitä löysätään.
Hetken aikaa oli valaistunut olo! Sitten seurasi pitkä ja syvä helpottunut huokaisu, etten ollut sittenkään saanut pilattua tuota elikon nenänkäyttöä ihan täysin..

Intoa puhkuen totesin uuden ajan koittavan ja että nyt aletaan jälkeä ajamaan oikein tosissaan! Moni hakusessa oleva asia selveni ja kirkastui mielessä. Koko illan puhua pajatin siipparaasulle, kuinka mitäkin kuuluu tehdä missäkin ja kuinka helppoa asiat vaan on kun ne osaa.
Jotenkin siipan katse lasittui siinä kolmannen tunnin kohdalla ja katsoin paremmaksi lopettaa höyryämisen.

Tänään  löysin Sepen jäämistöstä ketjupannan ja kävin ostamassa kunnon jälkiliinan ja koiranmakkaraa. Aloituspaalua en löytänyt mistään ( pitkä metallitikku, jonka päässä nököttää kyltinnäköinen lätkä, hässäkkä työnnetään maahan jäljen aloitusmerkiksi) joten ostin sitten Honkkarista makkaratikku-setin. 4 kpl hinta 4.95 euroa. Saa kelvata.

Hirveellä huurulla päätin käyttää loppulomani jäljentekoon: tänään iltasella yksi ja jatkossa aamulla ja illalla ennen ruuan antamista.
Siispä tuumasta toimeen.

Eilisestä opittua teoriaa:

Jäljen tallaaminen:

Osta jotain tummaa, tiivistä, murenematonta ja suhteellisen hajutonta koiranmakkaraa (esim. Pedigree kana-riisi). Pilppua sentti kertaa sentin palasiksi. Tallaa jälkipaalun oikealle puolelle  sellainen parin askelluksen verran sinne ja tänne oleva neliönmuotoinen alkukohta ja laita siihen koiranmakkarapaloja. Lähde kulkemaan suht normaalia askellusta, mutta niin että isket päkiät maahan ensi ja vähän hieraiset maata. Askeleen kohdalle sitten makkarapala. Alkuunsa joka askeleelta pitäisi löytyä makkara. Jäljen pituus alkuunsa noin 80 askellusta. Jäljen lopuksi laita isompi kasa koiranmakkaraa, jotta hurtta saa oikean palkinnon ja joutuu (=saa) ihan syödäkseen.

Jäljen ajaminen:

Rauhoita koira autoon ja laita ketjupanta kaulaan oman pannan lisäksi. Laita jälkiliina kiinni omaan pantaan ja kuljeta koira noin metrin päähän jälkipaalusta. Kytke jälkiliina ketjupantaan niin, ettei se kurista.  Laita jälkiliina kulkemaan etu- ja takajalkojen välistä ja ota koira jalkojesi väliin. Näytä kädelläsi jälkeä ja sano napakkaasi: "jälki". Koiran jäljestäessä anna liinan olla löysällä, jos se epäröi ja yrittää pyöriä tai mennä takajäljelle, estä sitä tiukalla liinalla.
Anna koiran itse ratkaista ongelmakohdat ja kehu sitä onnistumisesta. Jäljen loputtua ja koiran syödessä irroita liina ja lähde jäljeltä pois.

Tämänpäiväinen käytäntö:

Jäljen tallaaminen:


Osta jotain tummaa, tiivistä, murenematonta ja suhteellisen hajutonta koiranmakkaraa (esim. Pedigree kana-riisi).
  Kävin lähiPrismassa, Ei siellä ollut tuollaisia herkkuja. Ostin sitten Hau-Hau Championia pötkön. Oli ihan halpaakin.

Pilppua sentti kertaa sentin palasiksi.
 No ei perkeles saa mitään sentti kertaa sentin pilppua. Tämä halpamoska on pelkkää riisiä ja tahmeaa kun mikä ja sotki minut, leikkulaudan ja keittiön ihan shaisseksi.
 
Tallaa jälkipaalun oikealle puolelle  sellainen parin askelluksen verran sinne ja tänne oleva neliönmuotoinen alkukohta ja laita siihen koiranmakkarapaloja.
 Juu laittaisin, mutta tuo moska ei lähde irti sormista.

Lähde kulkemaan suht normaalia askellusta, mutta niin että isket päkiät maahan ensi ja vähän hieraiset maata. Askeleen kohdalle sitten makkarapala. Alkuunsa joka askeleelta pitäisi löytyä makkara.
 Mutta kun ei löydy! Yhä edelleen tuo tahmea paska juuttuu kengänpohjaan kiinni ja on mahdoton irroittaa sieltä kun on muutenkin huono ja kummallinen asento ja reidet huuttaa maitohappohelvetissä hoosiannaa!

Jäljen pituus alkuunsa noin 80 askellusta.
 Ei ollut. 60 askellusta ja kylvin hiestä märkänä ja pumppu meinas tulla rinnasta ulos. Mun jälki loppui siihen.

Jäljen lopuksi laita isompi kasa koiranmakkaraa, jotta hurtta saa oikean palkinnon ja joutuu (=saa)
ihan syödäkseen.
 Juu. Näytti maistuvan.

Jäljen ajaminen:

Rauhoita koira autoon ja laita ketjupanta kaulaan oman pannan lisäksi.
Jep.

Laita jälkiliina kiinni omaan pantaan ja kuljeta koira noin metrin päähän jälkipaalusta.
Koira huijasi.Oli muka ihan iisi kun menin autolle. Rapsuttelin ja sillä ei huolta huomisesta. 
Ei se ollut yhtään rauhallinen ja lähti kun Nato-ohjus autosta. En ollut tottunut 5 metrin liinan ja poltti kämmeniinaika kivat palorakkulat ja koira ehti aika kauas.

Kytke jälkiliina ketjupantaan niin, ettei se kurista. 
Kytkisin, jos saisin tuon kiinni. Kelattuani koko helavatan liinan, tuo pentele on nenän edessä  ja pomppii kun arojänis ja hyvällä tsäkällä sain sen kiinni oikeaoppisesti. Operaation aikana olen käynyt mahallani, lässyttänyt, kironnut ja toivonut että viereisen leikkipuiston uteliaat mukulat ja niiden kohtuuttoman kiinnostuneet ja epäuskoiset vanhemmat voisi ampua kuuta kiertävälle radalle.

Laita jälkiliina kulkemaan etu- ja takajalkojen välistä ja ota koira jalkojesi väliin.
Niih. Tarvitseeko kertoa, että helpommin sanottu kun tehty. Se oli hetken siellä ja totesin, että jäljestää voi ihan normiotteessakin. Kunhan se perskule menee eteenpäin. Vaikka päällään.

Näytä kädelläsi jälkeä ja sano napakkaasi: "jälki".
Tän mä sain sille kuiskattua.

Koiran jäljestäessä anna liinan olla löysällä, jos se epäröi ja yrittää pyöriä tai mennä takajäljelle, estä sitä tiukalla liinalla.
 No tämä meni tsäkällä niinkuin oppikirjassa.

Anna koiran itse ratkaista ongelmakohdat ja kehu sitä onnistumisesta.
No mä olin NIIIIN onskuna siitä, että hurtan nokka oli lopulta oikeaan suuntaan ja se alkoi alkusähellyksen jälkeen toimimaan, että kehuin sitä varmuuden vuoksi. Seurauksena, että heti jäi 5 makkaraa välistä, kun otti minusta häiriötä. Pitäisi oppia pitämään turpa kiinni.

Jäljen loputtua ja koiran syödessä irroita liina ja lähde jäljeltä pois.
Kuten sanottu: näytti maistuvan ja mentiin pois. Se meni niinkuin piti.

Tämän perusteella me saadaan Siirin kanssa SchH 1 tunnus noin 45,5 vuoden päästä. Sillä edellytyksellä että maalimiehet ja tuomarit säilyy samoina (dementia iskee ja ne antaa kaikille koulutustunnuksen, jolla on runko ja neljä sen alla roikkuvaa kohtaa: koirat, autot, kissat) ja koirille keksitään kuolemattomaksi tekevä lääke.  Eipä masenna juuri yhtään.

Rakas sisko ja blogikikkailua

Tänään Siiri tapasi siskonsa vihdoin ja viimein! Onneksi sisko Selen taannoisessa valkokärpässieniäksidentissä ei käynnyt kuinkaan ja tapauksesta selvittiin pelkällä säikähdyksellä.

Ensin vähän pöhistiin puolin ja toisin, mutta sitten löytyi yhteisymmärrys ja ilmeisesti vieläpä muistivat toisensa! Eihän siitä ole kun kuukausi kun ne edellisen kerran leikkivät keskenään, silloin Sele oli vielä kasvattajan luona.
Kummallakin tyttösellä oli pinkki panta, samat ilmeet ja eleet, pikimusta väri ja valkeat läntit rinnassa. Siirillä taisi olla pikkaisen isompi. Oli ihan aavemaista nähdä oma koira kahtena kappaleena! :D

Ja taas oli pikku valokuvauksellinen ongelma: kaksi pikimustaa koiraa ja vauhtia tsiljoona kilometriä tunnissa.. Selen emäntä yritti parhaansa ja minulla ei ollut edes kameraa mukana.
Mutta kyllä ne toisistaan tykkäsivät!
Kyllä oli koiruus suhteellisen poikki kun tultiin kotiin. Takajalat sojotti seinää vasten ylöspäin ja muu kroppa kyljellään ja unta palloon. Lempiasento :D

Iltasella ajattelin tehdä blogista jotenkin paremman näköisen. Kikkailin ulkoasuilla ja kirjasimilla ja ties millä, mutta päädyin sittenkin tähän vanhaan hyvään formaattiin. :D

Puun takaa tullut Ronja ja lomailua kasvattajan luona

Haimme eilen Siirin kotiin. Se on ollut viikonpäivät kasvattajan luona hoidossa, kun itse olimme pohjoisessa sukuloimassa ja hummamassa.
Kuvittelin nukkuvani reissussa joka aamu nautinnollisesti puolillepäivin, mutta paskat. Silmät aukesi kello 6 ja olin singahtamassa päästämään koiruus ulos pissalle.
Sitten heräilin hetken ja totesin, että päästän korkeintaan itseni ulos tupakalle, joten väärä hälytys.

Olihan tuo elämä jotenkin luonnottoman helppoa, ei siitä osannut oikeastaan edes nauttia kauheesti.
Piti oikein itseään suitsia, että en syyllistynyt järkyttävään puhelinhäiriköintiin jatkuvalla kyselyllä miten kultamussukalla menee.
Ehkä mies, joka kisaa sakemannien suomenmestaruustasolla suojelussa, pärjää meitin moppi ö-tason hanipupuselle....Ehkä....Ei voi olla varma, koska juuri meidän Siiri on NIIN ainutlaatuinen... :D

Kyllä mulla oli sitä sinttiä välillä niin ikävä. Teki mieli soittaa Jarille ja sanoa, että anna luuri Siirille, haluan jutella vähän. :)
Se kyllä nauroi aika p****sesti kun kerroin tuon. Tuumasi vaan, että olis ollut luurissa aika hiljaista :)
Eikä se onneton ollut leikkinyt Siirin kanssa edes tossupalloa, vaikka erikseen pyysin... Oli kyllä vienyt kentälle  ja leikkinyt sen kanssa riepotteluleikkejä. :D
Tosin nätisti kun hampaat on lähtemässä.

Reissu teki Siirille oikein hyvää: meille tuli takaisin korkeampi, sähäkkäämpi ja virtaviivaisempi hurtta. Oli nähnyt äiteensä ja jopa leikkinyt sen kanssa, oli antanut köniin velipojallensa, nähnyt kissoja ja 5 viikoisia sakunpentuja, nähnyt traktoreita ja muita vanhempia koiria ja mennyt laumana iltalenkille. Kuulostaa siis koiruuden laatulomalle!!!
Kasvattajan luona Siiri oli sitten pistetty kaloritarkkailulle. Kun tarttis vähän kiinteytyä..
Hmmm...Kröhöm... Pitäähän sille antaa nami, kun sen noin vetoavasti pyytää... Ai eikö? :D

Siiri oli taas liikuttavan iloinen kun tuli kotiin: jokaista lelua tervehdittiin korvat rusetilla ja häntä heiluen. Jokaikinen nurkka piti nuuskia huolella ja sitten lösähtää keskelle eteisen käytävää, mistä on mainiot näkymät joka suuntaan.

Tänään käytiin Siirin kanssa hilputtelemassa iltalenkki. Olin tietoisesti lähtenyt vähän myöhemmin liikkeelle,  haluan pitää tuota kakaraa mahdollisimman paljon vapaana. Juuri kun olimme lopettelemassa viimeistä peltopätkää ja oli laittanut koiruuden kiinni, huomasin metsänrajasta ilmestyvän mustan koiran, joka erehdyttämättömästi muistutti sakemannia. Ja sehän se oli! Musta käyttölinjainen narttu Ronja, 9.5 vuotias vanhempi rouvashenkilö. Mahdottoman kiltti tapaus.

Käännyimme takaisin tulosuuntaan koirat vapaana ja voi jestas sitä kirmailemisen määrää! :D
Koirat puhuivat välittömästi samaa kieltä ja Siiri oli Ronjan komennuksen jälkeen asiaankuuluvan kunnioittava. Molempien piti jokainen kuralätäkkö piti koluta. Pohjamutia myöten. Olipa yllättävää...  Ja niitä oli viimepäivien vesisateiden jälkeen paljon. Tosi paljon.
Kulkeekohan tuo itsensä sottaaminen mustassa värigeenissä?

Mulla oli valecrocsit (uudet, entiset syöty) jalassa ja koivet oli harmaan savikerroksen peittämät kun tulin kotiin.
Yllättävän pitkä pinna Ronjalla oli tuon sintin kanssa ja voisin jopa väittää, että silläkin oli kivaa!
Kotiutin suohirviön ja tyydyin vaan pyyhkimään koko koiruuden puhtaaksi.
Vessan lattialla oli tekeytymässä minulle tehty villatakki pyyhkeiden sisällä ja sattuneesta syystä en halua  mitään ylimääräisiä jalkoja sitä tallomaan.
Onneksi karvakasa ei nuku samassa huoneessa :D Haju on hirveä.