Totuus ei kuitenkaan ole noin synkkä!!! :)
Me olemme tehneet muuttoa jo aika pitkään ja se on vienyt kaikki voimat kirjoittaa hyvistä asioista: pitkistä metsälenkeistä vapaana, tottisteluista, jotka pikkuhiljaa alkaa muotoutumaan, luitten kaluamisesta, hyvistä fiiliksistä ja uuden kodin olemassa oloon tottumisesta :)
Siiri sai uuden hienon xxxxl-kokoa olevan näyttelyhäkin uuteen kotiin. Naapurin rekkamies Eero auttoi häkin raahaamisesta autosta vanhaan kotiin kun siippa oli muutaman päivän itärajan takana työasioissa ja totesin, etten perskeleessä saa sitä valtavaa pakettia raahattua mitenkään päin auton peräkontista. Sitten älysin, että on aivan turha kasailla sitä vanhaan kotiin, koska toivottavasti kaikki kamat on siirtyneet seuraavan viikonlopun aikana uuteen paikkaan. Joten uusi raahaus autoon, kun siippa vihdoin saapui matkaltaan.
Siiriä hämmensi mattojen häviäminen tosi paljon: kuinka ihmeessä syödä muruluu sapuskan jälkeen kun ei ollut enää sinistä mattoa, jonka päällä se on aina syöty? Vähän aikaa se toikkaroi eksyneen näköisenä ympäri kämppää ja hoksasi, että oma häkki on paras paikka jyrsiä jälkiruoka. Yleisesti ottaen se kyllä sopeutui pikavauhtia uuteen kotiin. Oikein hämmästyin iloisesti :)
Kaikin puolin neitokaisesta on kehkeytynyt ihana ja herttainen tapaus kotioloissa! :D Satunnaiset pikku irtaimiston syömisäksidentit on ihan vahinkoja...
Päätettiin alunperin siipan kanssa, että kerrankin on aikaa muuttamiselle ja saa kaikki asiat tehdä rauhassa, koska vanhassa kämpässä on 3 kuukauden irtisanomisaika ja aikaa on loputtomasti loppusiivota ja siirrellä akvaariota ja viedä kamoja...
Ekat kaksi viikkoa se olikin ihan jees.
Sitten alkoi palaa käpyrauhanen.
Romut ei lopu IKINÄ!!!!
GRRRR........
Koiruus ravasi ympyrää stressaantuneena ja oli aina liikuttavan iloinen kun mentiin vanhalle kämpälle, mutta ilo loppui siinä vaiheessa kun siellä ei sitten ollutkaan enää oikein mitään sitä kiinnostavaa. Turkki hilseili ja karvanlähtöaika oli muutenkin pahimmillaan.
Nyt tämä muuttourakka alkaa pikkuhiljaa olla ohi ja aikaa on kulunut noin 6 viikkoa.
Kuusi helvatan pitkää viikkoa....
Sillä seurauksena, että siipalla selkä sökönä, akvaario on vielä muuttamatta ja puolet loppusiivouksesta tekemättä.
Vanha kämppä vaan ottaa ihan hirveästi kupoliin ja se ei häviä, vaikka kuinka yrittää olla sitä aktiivisesti ajattelematta.
Ainut positiivinen asia tapahtui sillä hetkellä kun muuttoa avustava pitkäpartainen ja punapitkähiuksinen työkaverinretku astui ensimmäistä kertaa asuntoomme sisään...Nurkasta alkoi kuulumaan tsasaista moottorisahan hyrinää.... Jopa mulla nousi karvat pystyyn! Ei Siiri koskaan ennen ole moista äännellyt... Minä kun olin kuvitellut, ettei koiruus osaa vahtia ollenkaan ja että se päästää kaikki mahdolliset Jehovan todistajat, huoltomiehet ja rosvot sisään silmää räpäyttämättä.
Väärässä olin.
Jos olisin roisto ja se kammottava murina kuuluisi sisätiloista, jonne olen menossa, läväyttäisin murretun oven kiinni ja jatkaisin matkaa. Sen verran hiuksia nostattava ääni tuo oli.
Hyvä ja syvä helpotuksen huokaus... Kyllä se sittenkin vahtii!
Kaiken kaikkiaan ne vanhan kansan päivän katastrofimuutot on kuitenkin ne kaikkein parhaimmat! Hetken aikaa kaikki itkevät verikyyneleitä, mutta sitten se on nopeasti loppu!
