Joulurauhaa ja korvatulppien kummallista katoamista

Ihanaa joulurauhaa! Kerrankin on ollut riittävän pitkät lomat, on todella päässyt rentoutumaan!

Jotenkin Siirikin on ymmärtänyt yskän ja nukkunut tosi pitkään. Aamulla se tosin rämpäyttää oman huoneensa oven kahvaa melko tasan klo 8.00. Silloin Siirin pitää päästä ulos ja saada evästä.

Syönnin jälkeen hetki tossupalloilua ja takaisin omaan huoneeseen nukkumaan.
Nyt tosin tein niin, että hinasin tyynyn ja peiton olohuoneen sohvalle ja painelin maate. Siiri sai ekaa kertaa jäädä ihan ittekseen hillumaan. Sillä seurauksella, että hetken kuluttua kuului rapinaa ja tömähdys ja pitkä huokaus... Neitokainen meni omaan punkkaansa nukkumaan. Kuvasta näkyy, että silmät on ristissä jo. Suurin valppaus on häipynyt höyhensaarille... :)

Siiri rakastaa nukkua niin, että koivet sojottaa ylöspäin. Niin se on nukkunut ihan pienestä pennusta asti. :)

Huomenna lähdetään keski-Suomeen muutamaksi päiväksi. Iskä heittää keppiä ja äitee leikkii tossupalloa loputtomiin. Siirin taivas! :)

Ihmettelin tässä päivänä yhtenä, että kaikki mun korvatulpat on häipynyt jonnekin teille tietämättömille.Sitä kyllä jäin myöskin hämmästelemään, että Siiri hiippas makuuhuoneeseen varsin määrätietoisesti ja hiippas sieltä pois samaa kyytiä. Silmät puoliummessa ja suu supulla ja parkkeras johonkin nurkkaan hyvin vähäeleisesti. Hmm...Jotain oli siis tekeillä... Julmurina menin koiran luokse ja pakotin kidan auki. Korvatulppahan se siellä. Sitä on niiiiiin mukava imeskellä. :)
 Pitihän lapselta pois se ottaa ja olla muodon vuoksi kiukkunen. Suureen mustaan kitaan on hävinnyt ainakin 10 tulppaa aikaisemminkin. Korvavaikun maun ihanuus jää kyllä mysteeriksi...

Siiri 10 kk. Maailman kaunein sakutyttö ja korvatulppavaras nr 1 :D

Joulunodotusta ja kyläilyä

Joululoma alkoi vihdoin ja viimein! Taitaa olla vielä ennätyksellisen pitkä: vain kolme talvilomapäivää käyttämällä sai ruhtinaallisen 11 päivän lomaputken. Ihanaa!

Viimeisestä postauksesta taitaa olla melkein kuukausi aikaa. Vajoan joka talvi jonkinlaiseen talvihorrokseen jotakuinkin marraskuun puolivälissä ja yritän vain selvitä hengissä tässä pimeydessä.

Sitä menee vain töihin, kauppaan ja kotiin ja illalla koirulin kanssa pitkälle metsälenkille otsalampun valossa umpihangessa kahlaten. Sitten sitä meneekin nukkumaan ja seuraavana päivänä kaikki alkaa taas alusta. Mitään ylimääräistä ei jaksa. Treeneissä ollaan käyty aina maanantaisin ja lenkkien yhteydessä tottisteltu. Edistymistä on tapahtunut kananaskelin, mutta kyllä tämä tästä taas!

Yleensä alan pikkuhiljaa virota eloon tuossa helmikuun puolenvälin jälkeen, joten pari kuukautta pitäisi vielä kärvistellä.

Ne Uralilta lähteneet esi-isät, jotka keksivät että täällä päin on varmaan hyvät metsästysmaat, pitäisi laittaa julkiseen jalkapuuhun näin jälkikäteen tai jotain. Ei ollut kaikki lepakot tapulissa kun jäivät vielä näille leveysasteille asumaan.

Pukkasivat vielä jälkeläisiä jotka tekivät saman tempun? Ja minäkin olen täällä vielä, vaikka tykkään Roomasta enemmän....

No mutta joo...Lopetan marisemisen ihan nyt justiinsa.

Siirillä tuli ja meni ensimmäinen juoksu. Se alkoi tuossa marraskuun 25. päivä ja tiputtelua kesti noin 2 viikkoa. Ei olekaan koskaan tullut pestyä huushollin lattioita yhtä ahkerasti, ainakin 5 kertaa päivässä tuli Sinipiikaa heiluteltua. Neitokainen kun ei ollut yhtään yhteistyöhaluinen juoksupöksyjen käyttäjä. Niistä tuli kertakäyttöiset selkää kääntämällä :D Totesin vaan, että halvemmaksi tulee lattioiden pesu, kun jatkuva pöksyjen osto.

Muutama päivä sitten tapasimme  Ramonan peltoumpihankijuoksun merkeissä ja totesimme, että tämä oli varmaan viimeinen kerta. Tytöt oli koko ajan tukkanuottasilla ja Siirissä heräsi kunnon sika. Joka mutkassa se oli ärhentelemässä Ramonalle ja yritti hieroa sitä lumihankeen. Ramonalla ei ollut YHTÄÄN kivaa ja raasu yritti pomppia välillä emännän syliin. En tiedä maksoiko Siiri potut pottuina, koska Rampe on AINA ollut se dominoivampi ja fyysisesti vahvempi tyyppi ja Siiri on saanut kuraa niskaan vai mistä nyt sitten mahtoikaan olla kysymys. Todettiin vaan, että näiden kahden yhteisulkoilut vapaana on ohi. Ikäeroa on ruhtinaalliset 2 viikkoa ja se on liian vähän.
Huokaisu... Surullista, mutta odotettavaa..... Kasvaa ne lapsukaiset pikkuhiljaa ja sille ei mitään voi...

Eilen olimme pitkästä aikaa kyläilemässä rakkaiden lapsuudenystävien luona. Jostakin syystä aika on mennyt ja hurahdellut siihen malliin, että edellinen kyläilykerta on ollut ennen Siirin tuloa. Mennessä minua lievästi sanottuna jännitti. Talossa on 10-vuotias poika, neljä hevosta, kissa ja bordercollieuros Kekku... saatoin sieluni silmin kuvitella, millainen cembalo tuosta reissusta tulee.... :P
Siiri ei oikeastaan ole tottunut mihinkään noista edellämainituista.

Kaksi hevosta oli loimitettuina tarhoissaan pihassa kun kurvasimme talon eteen. Siiri nosti ymmärrettävän älämölön. Pistin sen hihnaan ja otin autosta ulos. En ole koskaan aiemmin nähnyt  koiralla niin jumalattoman komeaa irokeesia: jokaikinen karva oli pystyssä niskasta hännänjuureen. Siiriä pelotti ihan hirveästi. Seisoskeltiin pihalla ystäväni kanssa, juteltiin ja läpistiin samalla Siirille ja kohta se jo rauhottuikin. Tosi nopeasti se pääsi pelostaan yli. Siitä olen tosi tyytyväinen!

Kekku oli laitettu yläkertaan arestiin kun pelättiin, että juoksutuoksut saattavat saada herran sekaisin. Sisälle Siiri meni heti ilman minkäänlaista epäröintiä ja meni suoraan nuuskimaan lattialla istuvaa Justus-poikaa naamasta. Sitten piti kiertää kämppä ja nuuskia nurkat huolella ja sitten tarkistaa ihmiset. Eikä minkäänlaista mörköilyä! Ai että olin tyytyväinen! Siiri käyttäytyi koko vierailun ajan TOSI hienosti ja olin kovasti ylpeä! :)

Antti Tuisku piipahti paikalla

No tuo edellinen postaus on kirjoitettu ennen kun Antti Tuisku tuli kylään. Antti jysäytti kertalaakista koko tienoon paksun lumivaipan alle kunnon myräkän kanssa. Edellinen päivä oli pikkupiiperointia ja ehdin siitäkin valittamaan... :P

Perjantai oli NIIN hurja, että mun mielikuvitus loppui kesken! Lunta satoi ylhäältä, alhaalta ja vaakasuoraan, tuuli puhalsi jättiläismäisenä jäisenä fööninä ja meinasi irrottaa vaatteet päältä väkisten. Mitään ei nähnyt ja puuskissa tuulen nopeus oli pahimmillaan 29 m/s. Pelotti ihan sikana lähteä töihin. Sieluni silmin näin 20 auton ketjukolareita, vääntynyttä peltiä ja vaikeroivia ihmisiä.
Tätähän se on pahimmillaan:

http://areena.yle.fi/tv/1437288

Vielä mitä!
Turun motarilla kaikki ajoivat siististi peräkanaa kunnon turvaväleillä molemmilla kaistoilla, liittymistä tuleville annettiin heti tilaa, keskinopeus näytti olevan 18 km/tunnissa (vaihtoehtona oli seistä kolareiden takia) ja pääsin töihin kokonaiset 10 minuuttia myöhemmin kun normaalina aamuna. Ei paha!

Ottaen huomioon, että normipäivinä  Turun motarilla ajaa 50 000- 100 000 ihmistä, jotka on menossa töihin, viemässä lapsia hoitoon tai kouluun, hoitelemassa muuten vaan asioita tai ihan töissä tien päällä. Se on oikeasti mieletön määrä trafiikkia!

Risoo, kun osa muualla Suomessa elelevistä ihmisistä on sitä mieltä, että on jotenkin "oikein" että etelä-Suomeen sataa perkeleesti lunta. Miksi? Miten niin oikein, että "meitä opetetaan ajamaan kunnolla" ja "etelän velliperseet saa nyt sit kunnolla isän kädestä" pari kommenttia toistaakseni. Siis mitä?
Täällä asuu reilusti yli miljoona ihmistä (1 072 925 ihmistä lokakuussa Wikipedian mukaan). Ihmiset käyvät töissä niinkun muuallakin maassa, niitten kakarat käy koulua ja tyypeillä on KOTI pääkaupunkiseudulla ja niillä on elämä täällä.
Miksi heitä pitää opettaa paskamaisilla myrskyillä, sähkökatkoksilla ja valtavalla lumentulolla? Häh?
Täällä on ollut muutama runsasluminen talvi takana ja se lumenperskele ei nyt vaan mahdu MIHINKÄÄN. Äijät kolaa ja auraa aamusta iltaan ja illasta yöhön tuota valkoista moskaa ja sitä yritetään viedä ties minne, koska täällä EI OLE peltoja, mihin sen voisi tuuppasta.
Toisin kun vaikka Tuupovaarassa.

Kuvaaja:Eero Liesmaa/Iltalehti

Ottaen huomioon, että viidesosa tämän maan asukkaista asuu 765 neliökilometrin alueella ja yrittää kestää toisiaan ja elää ihmisiksi, niin minusta on jotenkin urpoa toivoa heille mahdollisimman ikävää arkielämää.
Suurin osa tyypeistä on muualta muuttaneita: Juupajoelta, Vehmersalmelta tai Jysäskylästä tms. Ovat täällä, koska kotipaikka ei elätä tai kuviot on niin pienet, että ahdistaa. Joten seuraavan kerran kun kuulen, että on jotenkin oikein minulle ja minun naapureille ja työkavereille, että taivaalta sataa paskaa tuutin täydeltä ja kun tiedän, kuinka hankalaksi miljoonan ihmisen elämän se tekee, niin mä vedän lättyyn. Piste.
Sori hikeentyminen, mutta tämäkaltainen päänaukominen saisi loppua nyt. Sitä on nyt saannut kuulla talvi toisen jälkeen ja juttu alkaa olla niin vanha, että naftaliini haisee.
Tervetuloa kaikki jeesustelijat tänne yrittämään normaalia arkielämistä pahimpien myräköiden aikana. Voisi muuttua ääni kellossa.

Ja nyt kun on suurimmat keuhkoamiset on keuhkottu niin muutama sana myrskysurffari Siiristä :)
Mitä lujempaa tuulee, sitä kivempaa on! Keppi suuhun ja sata lasissa kohti puhuria! Mitä isompi hanki, sitä parempi! Voi tehdä mahaloikan suoraan ojaan ja humpsahtaa sinne korvia myöten. Sitten hurja ravistus ja tuulta päin! Tennispalloa voi kätevästi paiskoa hankeen ja hypätä päälle ja etsiä sitä intensiivisesti pää hangessa vaikka puoli tuntia.

Eli jos Siiriltä kysytään Antti Tuisku on parasta mitä se tietää. Liityi fanijoukkoihin justiinsa! :D

P.S Perusasento alkaa luonnistua ja persaus suoristua. Jippii!!!! Ja  muutama "seuraa"-askelkin luonnistuu ! :D

Lumimyrsky ja ensimmäinen juoksu

Siiri on tehnyt juoksua jo kuukauden päivät. Kuukausi sitten Siiri tiputteli yhden päivän ja olen tehnyt itseni naurunalaiseksi treeniryhmässä, koska Siirin juoksut vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... Varsinainen koiranomistaja, joka ei juoksua tunne. Onko se vai ei? Kun ei voi tietää... :)

Maanantaina juoksuaika sitten oikeasti alkoi. Ja samalla aloitettiin myös 5 kertaa päivässä lattioiden hinkkailut. Ei pysy juoksupöksyt jalassa ei. Joten päätettiin säästellä kaikkien hermoja ja vaan kuurata lattoita monta kertaa päivässä. Matot menee eniveis pesuun siinä vaiheessa kun keksitään, mihin muutetaan. Asunnonetsintävaihe on vielä kiivaana päällä.
Siirin kaikki muut siskot, yhtä lukuunottamatta, aloittivat juoksun myös maanantaina :) Tuntuu ihan uskomattomalle! Kai se on jotenkin geeneihin kirjattu.

Luonteen muutoksesta juoksun vuoksi ei voi sanoa juuta eikä jaata, maanantaina treeneissä se oli ihan oma säpäkkä itsensä. Minä olin kolmella ylimääräisellä raajalla ja yhdellä ylimääräisellä aivolohkolla varustettu ihmisraasu, jolla on joskus lieviä vaikeuksia pysyä koiran perässä.. :)
Siiri esitti kuulema sen kaiken sähellyksen keskellä kuulema yhden vaikean jutun: hillitön taistelu motskarista, siitä samoin tein istumaan ja irroitus. Irroitti sylkäsemällä motskarin pois ja sitten istumalla kun Buddhan kuva odotti motskaria päästämättä ääntäkään.
Mä itsekseni mietin, että mitä tuossa nyt on niin outoa. 90-luvulla jossakin vaiheessa piti irroittaa nanosekunnissa, oli sitten korkeassa vietissä tai ei. Kai mä olen opettanut tuota kakaraa vähän vanhojen oppien mukaan.... Vahingossa...Silloin oltiin sitä mieltä, että "irti" on kans "IRTI!!!!" eikä mitään muuta. Oli tilanne kun tilanne. Ja kyllähän sitä irroittamista on kotioloissa treenattu kaikissa mahdollisissa olosuhteissa ja tilanteissa ja  välittömästi palkattu. Ja ei tuo ole tuntunut siitä kärsäänsä ottavan. Pitää kuulema vähän helpottaa jatkossa seisomalla vieressä ja kanavoimalla hetki.
Kotiläksyksi saatiin perusasentoa ja askel kerrallaan seuraamista. Siiri tuppaa paiskaamaan persauksensa vinoon heti kun ottaa askeleen ja se vinoutuminen pitäisi saada pois. Ohjeeksi tuli seurauttaa jotain matalaa aidan viertä tai jos pää kestää, niin seinän viertä.
Kokeilen parkkipaikan matalaa aitaa, jahka tää lumimyräkkä on ohi.. :)

Ensilumi siis satoi tänään oikein kunnolla. Yltyi ihan myrskyksi asti. Ensin sitä kovasti ihastelin, mutta 19 minuutin päästä aloin inhoamaan valkoista, taivaalta satavaa paskaa. Se tunkeutuu kauluksen sisään, sokeuttaa silmät, jäädyttää jalkapohjat ja otattaa aivoon. Tiet on yhtä pöperöä ja minulla on by the way maailman surkeimmat kitkarenkaat auton alla. Sen lisäksi koko pääkaupunkiseutu seisoo, kun sataa kolme hiutaletta. Menisi pelokkaimmat bussilla niin ei tarvitsisi jumittaa! 
Kiitos, mutta ei kiitos!
Kevääseen on piiitkä matka....

Mutta Siiri kyllä tykkäs lumesta. Aika paljon! Sitä piti haistella, maistella, heitellä ja juosta tuulta ja myräkkää päin aivan täysillä! Ei sitä voi nauramatta katsella! :)

Pyykkäilyä ja kävelemistä

Ihanainen perjantai! Sain töiden jälkeen kunnolla siivottua ja luututtua lattiat, kävin Siirin ja Ramonan+omistajan kanssa tunnin kirmailulenkin golfkentällä (ei niin sallittua...mutta yritettiin liikkua incognito eli pimeinä, ilman otsalamppua :D ), pesin pyykit ja silitin petivaatteet ja kaiken kruunasi jäähdytetty valkoviinilasillinen :)

Olen oikeasti vieläkin superhyperhämmästynyt ja onnesta soikeana, että tuo "kävele!"-käsky toimii! Siiri kävelee koiven vieressä ihan niin kuin se olisi tehnyt sitä aina.
Naapurin pelottava ukko ei ollut mitään, kiljuva lapsilauma ohitettiin ilman sen kummempia seremonioita. Näyttäisi siltä, että kun Siiri on käskyn alla, sen ei tarvitse stressata ympäristöä millään lailla? Eli se antaa suosiolla ohjat minulle? No enivei..Oli syy mikä tahansa, alan kouluttamaan myös tuota ukkoa käyttämään sitä samalla lailla! I-H-A-N-A-A!!!! :D

Vetämisen estoa taas kerran

Hahaa!!! Mä kekkasin vihdoinkin ratkaisun tuohon vetämiseen! Se jeesaa sekä minua että koiraa.
Uusi käsky: "Kävele!"
Eli hihna on suht lyhkäisellä, vauhti reipas, motivaatiopatukka kainalossa, ketju lähellä korvia, mutta hihna löysällä ja käsky: "Kävele"
Kaikki nuuskimiset sun muut estetään ja kävellään reippaasti suuntaan x. Jossakin vaiheessa voi antaa käskyn:"Nuuski vaan" ja antaa koiran nuuskia. Sitten taas käskytetään kävele ja jatketaan reippaasti matkaa. Välillä palkitaan koira motskarilla ja kunnon taistelulla. Sitten otetaan motskari pois ja käskytetään uudestaan kävele.
Tällä konstilla ei vetämistä eikä rähinää, vaikka perässä kulki 2 koiraa. Homma sujui kun tanssi! Jepujee!!!!! :D
( Häpeäkseni tunnustan, että tämä konsti oli koirakuiskaaja Cesar Millanin ohjelmassa...ja toimii)

Motivointipatukka=motskari  www.elaintarvike.fi

Auton vaihtoa ja golffailua

Isäntä meinasi saada aivoverenvuodon viime treenien jälkeen kun siivosi auton. Olen monesti sanonut, ettei Sedan-mallinen Passatti ole oikeasti mikään fiksu koirankuljetusauto. Ennemmin tai myöhemmin sisustukselle käy ohraisesti. Vaikka tuo koiruus ei syö turvavöitä, niin kyllä se siellä kotterossa pomppii ikkunoita vasten. Oviverhoilu saa kiitettävästi osumaa ja ikkunoiden vieressä on syviä kynsien viiltojälkiä. Liisariautosta joutuu vielä pahimmillaan luovutusvaiheessa maksamaan mojovan laskun.

Omana autona on vielä epäkäytännöllisempi sporttikupee Mersu. Siiri on matkustanut siinä tasan yhden kerran. Vienosti kyselin jossakin vaiheessa, että voisikos sen vaihtaa johonkin järkevään farkkuun? Ilmeisesti sana "järkevä" pisti isännän kuupan nurin ja kieltäytyi ehdottomasti farmarista, koska ne on tyhmän näköisiä. Hmm. Jaa.
Mese vie kiitettävästi bensaa: 10 l/100 km näillä ruuhkilla on täysin tavallinen kulutuslukema, hiilidioksidia pukkaa kiitettävästi, joten autoverokin on tähtitieteellinen. Lisäksi jättimäiset huoltolaskut tyyliin:"Annamme kaikkiin paikkoin valohoitoa ja tarkistamme sulat. Hinta 400 euroa. Jos havaitsemme vikoja, jokainen osa maksaa erikseen (tukkuhinta x 5) ja asennustyö on 300 euroa tunti".
Vakuutukset ja muut kustannukset sitten vievätkin ne loput lantit.
Mutta onhan sillä kieltämättä kiva ajaa. Eihän siitä pääse mihinkään. :D Mutta ei siinä koiria kuskailla.
Meillä on vielä päällä tämä asunnon etsintäprojekti, joka näyttää siltä että kauemmaksi täytyy muuttaa, jotta saa elämänlaatua. Tarkoittaa siis sitä, että pitää saada bensalaskut pienemmiksi. Eli Mersu: Bye-bye.... Ja isäntä saa itkupotkuraivarin.

Ihanainen Ramona nähtiin tänään viereisellä golf-kentällä ja rouva Elli. Ai että Siirillä meinasi mennä kuuppa nurin pelkästä Ramonan äänen kuulemisesta. Saati sitten, että joutui kulkemaan 50 metriä Ramonan jälkeen ennen kentälle menoa. Vetäminen oli ihan jotain superjärkyttävää. Ei auttanut MIKÄÄN. Pakko tuolle asialle on NYT tehdä jotain, koska ei se ainakaan pienene iän myötä. Päinvastoin.
Vähän yli unnin kirmailun jälkeen otettiin parkkipaikalla vähän tottista.
Olipas oikein mukavaa!

Vetämisenestoa ja ohittelua

Mulla läpsähti tänään oikein kunnolla päähän, että Siiri EI ole seurakoira. Ei ole, eikä siitä tule sellaista.

12 sukupolveen ei taida löytyä muita kun työ- ja kisakoiria, tiesi yhden sisarruksenomistava kertoa. Koko maailmaa Siirin ei tarvitse rakastaa, kunhan oppii sietämään.

Kyllähän minä tein pienenä sille kaikenmaailman sosiaalistumista edistäviä juttuja, mutta näköjään ne on valuneet kun vesi hanhen selästä. :)
Toisaalta, ei ne turhia olleet. Siirillä oli hauskaa juuri siinä hetkessä, mutta eipä niistä mitään hyötyä ole ollut näin vanhemmalla iällä. Ja minä kukkahattuna voin ajatella, että Siiri sai kivemman lapsuuden :)

Sitä ei niin kauheasti kiinnosta lauman ulkopuoliset tyypit, ei koirat tai ihmiset. Omat kaverit on sitten omia kavereita. Nyt kun ikää on kunnioitettavat kokonaista 8.5 kk, tämä alkaa pikkuhiljaa korostumaan. Varsinkin kun  ensimmäinen juoksu on alkanut ja virallinen eka mörköikä, jolloin ihan KAIKKI on potentiaalisen epäilyttävää.
Irokeesi pystyssä käppäillään ja haukutaan vastaantulijat, koirat, lastenvaunut ja roskakatosten auki jääneet ovet.
Niitä sitten yksitellen käydään läpi, että EI. Roskista ei haukuta eikä naapurin karhuntaljasetää. Eikä vastaantulevia koiria, eikä paljon mitään muutakaan. Nyt ollaan päästy 75% varmuuteen haukkumattomuudesta. Ihan nokakkain tapahtuvat kohtaamiset on vielä ihan liikaa. Silloin rähistään.

Ai että on kärähtänyt käpyrauhanen kerran jos toistekin tuon koiruuden vetämisen kanssa. Samoin ajoittaiseen remmiräyhäämiseen.  Mikään kielto,pölläyttely, maanittelu, leikkiminen ja huomion pois kääntäminen on ollut yhtä tyhjän kanssa.
Tänään sitten päätin, että nyt loppuu sikailu. Heti kun hihna kiristyi, vaihdoin randomisti suuntaa ja nykäisin hihnasta, enkä sanonut sanaakaan. Hetken aikaa vei, ennenkun neitokainen älysi seurata MINUN tekemisiä. Eli minä päätän suunnan  ja hän läpsyttelee perässä.

Sain Siirin loppujen lopuksi kulkemaan 6 (!) vinttikoiran ohi haukahtamatta kertaakaan. (En kyllä KÄSITÄ miten se vinttikoiranainen sen tekee..Kaikki kulkee sievässä suuruusjärjestyksessä, eikä yksikään koira sanonut mitään Siirille, paitsi yksi vähän jupisi...)

Natsimeininki jatkui iltalenkillä. Heti kun kiristi, suunnan vaihdos. Heti kun korvat nousi turhan pystyyn, tiukka kielto ja kovasti kehuja kun mentiin eteenpäin.
Sillä seurauksella, että ohitettiin 2 dobberia ja niiden isäntää vähän kaartaen, mutta ilman haukkumista ja korvatkin alkoivat löytymään.

Treeneissä sain mukavaa palautetta mun ihkuista haalareista: kylmähuonepilkkihaalareista vuodelta 92, mallia Kesko. Arvuuteltiin, että onko ne Konnunsuon vankilan talkkarin työasu tms. :)
Juu ei. Ne palveli mua vuonna keppi ja kivi ja varmasti palvelee jatkossakin. Oli mulla silkkihuivi kaulassa antamassa mannermaista tyylikkyyttä! :D

Siiri toimi ihan hyvin kun treenattiin ekaa kertaa seuraamista. Eli istutaan jalan vierelle ja katsotaan silmiin. Jos joskus ottaa jonkun askeleen johonkin suuntaan, ei pitäisi mennä liike rikki. Eli seuraa tarkoittaa istumista tarkkaavaisesti mamman kintun vieressä tapahtui mitä tapahtui.

Toinen juttu koski palkkaamista. Anna motskari tai tennispallo. Sano "Tule!". Koiruus ei tule. Näyttää sulle keskivarvasta ja pitkää nenää. Kelaa liinasta lähelle ja ota kylkikarvoista kiinni ja sano painokkaasti:" Tule" ja paina jalkoja vasten. Meillä neitokainen teki sellaisen elokuvadraamallisen kohtauksen, että oksat pois :) Huuto ja mekkala oli kauhea, mutta alkoi kiinnostamaan luoksetulo.
 Asutaan kuitenkin automäärältään Suomen suurimpien risteyksien kainalossa. Luoksetulo on OLTAVA ehdoton.
Koiruutta täytyy tietenkin kovasti rapsutella ja kehua, kun tekee oikein.

AUUU, ekat purut eilen! Ja koiruus pimeässä päivän..

Jokaikinen muskeli on kun pesäpallomailalla hakattu ja alaselkään tuppaisee noidannuolta.
Juu, purut on maailman tehokkain airobix ikinä.

Maalimiehillä vasta onkin rautainen kunto: herrat vastaanottaa hihaan noin 10 enemmän tai vähemmän hyvää koiraa illassa. Lisätään koiran painoon ja liike-energiaan pelkästään hihan paino ja mulla loppuu käsityskyky jaksamisesta. Oikeesti. Olen itse täysin puolikuollut naatti pelkästä liinanpidosta...

Siiri tuli huoneestaan tänään kun NATO-ohjus ja veti viisi kertaa kämppää ympäri ennenkun tuli kunnolla morjestamaan töiden jälkeen. Ihmettelin kovasti moista reaktiota, mutta selvisihän se: Siirin huone oli ilman valoja koko päivän. Raasuparka... Onneksi oli löytänyt itselleen viihdykkeeksi pyöröpihdit!  Ne sillä oli suussa, kun päästin huoneesta pois. Ei mitään hajua, miksi sinne pyöröpihdit on jäänyt, enkä muista moisia itse käyttäneeni ihan vähään aikaan. Siippakin oli yhtä hämillään.
Mutta pyöröpihtien kahvoja ei eniveis enää ole. R.I.P.

Siirin velipoika on tällä hetkellä pumpattu täyteen paraffiiniöljyä, koska työpäivän aikana maistui välipalaksi puolikas T-paita. Mysteeriksi jää, miten se paita häkkiin päätyi. Napit oli siististi napsittu, kaulus syöty ja muutenkin se oli mallia napapaita.

Aateltiin nostaa joukkokanne Jamoa vastaan ja vaatia korvattavaksi kaikkea syötyä, järsittyä ja hajoitettua omaisuutta. Tultiin siihen tulokseen, ettei mahda kannattaa. Ei riitä mikään peritty metsikkö ja maatila korvausten maksamiseen...:D

Ekat PURUT! Jee!!!

No niin. Nyt olen vihdoin tarttunut härkää sarvista ja kävin Siirin kanssa alaosaston kentällä katsomassa, onko neitokaisesta suojelukoiraksi. Kyllä kuulema on ja se on hieno asia!

Kyllä minä  olen tätä päivää jännittänyt. Viime aikoina se on kovastikin mietityttänyt varsinkin ennen nukkumaanmenoa: ...mitä JOS se ei sitten kuitenkaan...mitä JOS minä olen sen jotenkin onnistunut pilaamaan..mitä JOS minä en enää muistakaan, mitä siellä pitää tehdä...entä JOS se tekee täyskäännöksen kun näkee molarin ja ampuu takas autoon.... Näitä jossitteluita riittää. Ja taas riittää. Varsinkin yön pimeinä tunteina.

Sitä mä en enää muistanut, kuinka raskasta on seistä liinanpäässä ja yrittää pysyä tolppana ja kuinka vaikeaa on pysyä pystyssä, kun toinen rempoo liinan päässä koko painollaan. Ja sintti on kuitenkin vasta 8-kuinen pentu! :D Käynti tahi kaksi punttisalilla tekisi varmaan terää tälle nikotiinin saastuttamalle ihmisrauniolle, jotta kunto kestäisi jatkossa. Siirin oma kuntosali (sohvanpaiskelu) on selkeästi vaikuttanut neitokaisen voimia kohottavasti.

Sain ystävälliseltä kanssatreenaajalta Gappayn pehmustetut valjaat lainaksi. Ne olikin PALJON paremmat kun Siirin leveä nahkapanta. Kuormitusta ei tullut niskaan ja sitä ei tarvinnut varoa. Huvitti vaan, että valjaiden pukeminen pimeässä on näköjään ihan niks naks-juttu. Mentiin autolle, otettiin Siiri ulos, kanssatreenaaja puki valjaat pimeässä, mustalle koiralle, mustan auton vieressä, kessu huulessa noin puolessa minuutissa. Siinä ajassa taisi valjaat vielä tulla säädetyiksi. Minä temppuilisin vielä varmaan tällä hetkelläkin niiden säätöjen kanssa, joten harjoitus tekee näköjään mestarin. Siirikin oli niin häkeltynyt toiminnan tehokkuudesta, ettei juurikaan älynnyt pistää vastaan :D Samalla tehokkuudella ne valjaat myös hävisi päältä treenien jälkeen. Vieläkin olen ihan h-moilasena koko jutun kanssa. Jos osaa niin osaa, eikä tartte paljoa mietiskellä! :D

Siiri veti tuhatta ja sataa kentälle kun otin sen autosta, hädin tuskin pystyssä pysyin. Kiroilin mielessäni ääliömäisiä pikkupoikia, jotka olivat särkeneet tuhkakuppina toimineen lasitölkin kentän kulmaan. Siinä oli ainut järkevä kulkutie kentälle, joka ei ole liukas. Kentälle pääsee myös parin ojan yli menevän rampin kautta, mutta niissä on mukavasti kuuraa, joten olin ihan satavarma että ensidebyytti kentälle tapahtuisi nenä kenttää kyntäen. Onneksi selvisin ihan hyvin rampista ja kauhuskenaario jäi väliin.

Molari heilui ja juoksenteli edestakaisin purutyyny käsissään. Siiri alkoi raivoisasti haukkumaan epäilyttävää nahkaessuista kaveria, ihan selkeästi pelkäsi hyypiötä. Molari tuli lähemmäksi ja nakkeli purutyynyä ja sai Siirin vihdoin kiinnostumaan siitä. Antoi purun kellistyen maahan. Siitä sitten kanavoitiin, potkittiin tyynyä ja taisteltiin. Seuraavaksi antoi purun polviltaan ja viimein seisten ihan kunnolla taistellen tyynystä. Siinä vaiheessa Siiriltä oli kaikki pelot hälvenneet ja toimi täysin puhtaasti saaliilla.

Ohjeeksi tuli antaa mahdollisimman paljon uusia kokemuksia ja paljon treeniä, koska on jonkinverran varauksellinen pentu. Mutta vietit löytyy ja pääsi tosi nopeasti pelostaan pois eli on ihan ok aloittaa treenit.
Mä melkein hyperventiloin onnesta :) Kyllä tämä vanha mopo käynnistyy vielä, kun tarpeeksi jaksaa polkea...

Oikosulku ja luun piilottamisen vaikeus

Nyt mä tiedän, miten koiran saa oikosulkuun. Antaa tennispallon suuhun ja laittaa toisen lattialle. Nytkin on mennyt 15 minuuttia lattialla olevaa palloa tuijotellessa.
Kauhea ongelma: 2 palloa, yksi suu.. :) Sitten selvisi sekin dilemma: aletaan pelata tossupalloa ilman tossua ja lykitään lattialla olevaa toisella pallolla kohti emännän jalkoja. Kauan tuon funtsaamiseen menikin. :)

Saalisleikit meni treeneissä ihan mukavasti pitkäpiuhaisellakin ja vieläkin pitää tuota irroitusta harjoitella kunnolla. Otettiin ekaa kertaa mukaan ihan tottisliikkeitä saalisleikin lomaan: istumista ja maahan menoa ja sitten taas hurjaa taistelua. Meni oikeastaan yllättävän hyvin. Olimme kehittyneet koirakkona kuulema ihan hirvittävän paljon ja Siiriltä voi kuulema alkaa vaatimaan asioita. Ei pelkästään pyytämään.
Vauhtia ja moottoria löytyy tekemiseen ja se on hurjan iloinen asia!

Tapasin treeneissä kauan kadoksissa olleen ihmisen, hän kävi aikoinaan samoissa puruissa minun ja Sepen kanssa. Olipas kiva tavata jälleen! Hänen kommenttinsa Sepestä oli hauska: älyttömän hyvä koira, joka oli käsittämättömän äänekäs. :D Jotenkin palaset alkaa pikkuhiljaa loksahdella kohdilleen.

Ainiin..neitokainen piilotti illalla luutansa pitkään ja hartaasti. Ainakin kymmenen minuuttia koiruus ravasi ympäri kämppää piipaten huolestuneella äänellä ja sai luunsa vihdoin ja viimein jemmaan.
10 pisteen kysymys: löydätkö sinä sen kuvasta? :D

Koirakieltä ja koulussa opittua

Ensinnäkin haluan esitellä koirasanaston, jonka JOKAINEN koiranomistaja pitäisi tuntea paremmin kun omat aluskalsarinsa:

Tämä koskee kaikkia kokomaailmannoutajia,maastonakkeja, vappuviuhkoja, mettäkoiria, ratakoiria,näyttelytähtiä, kisatykkejä, vetokoiria, laumanvartijoita  ja mamman puudeleita + lukuisia muita, jotka ei mahdu lueteltuihin alalajeihin. Koirakieli on universaali ja tämä mainio piirretty bostoninterrieri välittää loistavalla tavalla koirien peruskielenkäyttöä.:)

Jokaisen koiranomistajan velvollisuus on opetella nämä perusaakkoset. Maailmassa olisi niin paljon vähemmän väärinymmärrettyjä ja käytöshäiriöisiä koiraparkoja, jos jokainen koiranomistaja vaivautuisi alkeiskurssin verran opetella parhaimman kaverinsa kommunikointia.

Asiasta kukkaruukkuun:
Siirin kanssa oli ilo otsalamppuilla eilen illalla. Siiri löysi 3 metrin kepakon tai siis kaatunen näreen, sai sille megaraivareita ja juoksi tsiljoonaa kepakko suussa. Yhtäkkiä kuulu kauhea tuskanhuuto ja multa meinas sydän pysähtyä. Neitokainen vaan jatkoi riekkumistaan kiljumisen jälkeen. Kutsuin sen luo ja juoksin vähän karkuun. Siiri kepakon kanssa perässä. Otin alaleuan alta nätisti kiinni toisella kädellä ja toisella kupeesta ja juttelin nätisti ja rauhoitin sen siihen keppi suussa. Hetken kulutta se pudotti sen ihan itse. Silloin otin kaulapannasta kiinni ja laitoin hihnaan ja jatkettiin matkaa ilman keppiä ja se meni TOSI hyvin. :) Muutaman metrin päässä pysähdyin katsomaan, löytyykö pahempia vammoja, mutta päällisin puolin tuo oli ihan ok.
Ai että mä oon iloinen! Kentällä opittu rauhoituskonsti toimii myös IRL. Kun sain vammat tarkistettua, niin järkkäsin kunnon kekkereet koiralle! :)

Sen verran asiasta tietämättömille selvennys, että jos en olisi rauhoittanut koiraa, vaan ottanut siltä kepakon suoraan suusta tai komentamalla, seurauksena olisi ollut entistäkin taistelutahtoisempi ja kepin perään loikkivampi koira, jota olisi ollut pirun hankala tutkia. Nyt se sai tilanteen päässänsä vietyä loppuun, eikä hirveää hinkua kepin kimppuun enää ollut. Tässä siis karvahattuselitys, mutta saapi kelvata. :D
 

Saalisleikkejä

Olipa mukava tottistreeni eilen! Siirin kanssa tehtiin taas saalisleikkejä ja näköjään on siitä on ollut hyötyä, että ollaan riekuttu kotona ja lomalla. Sain positiivisia kommentteja siitä, että koiruus osaa rauhoittua motskari suussa, osaa kanavoida ja että meidän leikkiminen alkaa näyttää oikeaoppiselta!
Jepajee!
Hirveästi oppii muita seuraamalla. Tämän päivän TÄRKEÄT asiat ranskalaisilla viivoilla:

-esteiden yli hyppiminen ei saisi koskaan tapahtua saalilla eli palkkana ei koskaan pallo tai keppi tai motskari. Se on puhdas vietitön tottelevaisuusliike, jonka harjoittelu aloitetaan matalalta korkeudelta ja nostetaan pikkuhiljaa. Mulle uusi asia. Olisin opettanut pallolla ja olis menny mönkään..

-sivulle tulo: mene ensin itse sivulle, sano käsky ja palkkaa. Opeta siihen, että mamman koipi on maailman paras. Tarpeeksi kun hinkkaa oikeaoppisesti, voi alkaa seurauttamaan. Pikkuhiljaa... Itse olen seinää vierellä opettanut sivulle tuloa takaa kiertäen ja saanut aikaan melkein vinon koiran, kun seinää ei olekaan. Siis pakitetaan takaisin alkuun ja aloitetaan jalan vieressä istuskelua.

- Siirille pitää opettaa irroittaminen oikeaoppiseksi ensi viikkoon mennessä. Eli viereen, toinen käsi kupeelle, toinen leuan alle ja rauhoittavaa kehumista. Kun irroittaa, käsi pantaan, eikä pidä päästää koiraa patukalle. Pitää rauhallisesti ottaa patukka käteen ja jatkaa bileitä. Jos koiruus härkki patukkaa ennen aikojaan, pitää nipistää kupeesta. Teoriassa hyvin yksinkertaista, käytäntö ei niinkään. Tässä voi monta kohtaa mennä solmuun :D

-Noutoliike: ei sattumoisin listallani isolla kirjoitettuna... Eli puretaan suoritus pieniksi palikoiksi ja suoritetaan nurinniskoin...Ideana on se, että koira oppii että nouto-käsky tarkoittaa rauhallisesti istumista emännän edessä, kapula suussa ilman mäystämistä. Se kapulan varsinainen heitto ei ole kun pikku sivujuttu tässä liikkeessä.
Siinäpä nämä tärkeimmät väläykset asioista.

Sitä minä vaan hämmästelen, että miten ihmeessä nenästä alkaa aina valua tuplamäärä tavaraa juuri kun on kentällä?  Ja tietenkään ei ole mitään nenäliinoja käytössä.
Siinä kun roikkuu liinan päässä sateen piiskatessa, turpa täynnä räkää, polvillaan liejukossa voi ihan itse päässänsä miettiä, onko koiraurheilu juuri sinun lajisi...
Mun vastaus: ON! :D
Se ON sikakivaa!!!!

Pitkä viikonloppu landella

Ihanaa! Otettiin siipan kanssa molemmat talvilomapäivä perjantaina ja lähettiin kimpsut ja kampsut pakattuna kohti keski-Suomea torstaina töitten jälkeen. Koiruus koisasi koko 5, 5 tuntia auton takapenkillä. Piippas se kerran Jyväskylän kohdalla ja meni uudestaan nukkumaan. Pysähdyttiin pari kertaa pissitauolle matkan aikana.
Perillä olikin sitten kivaa, pääsi heti kirmailemaan pihalle. Onneksi mökkiin on asennettu sen verran tehokkaat valonheittäjät pihavaloiksi, ettei koira kadonnut kokonaan pimeyteen.

Eka yö oli mielenkiintoinen, kun koiruus ei oikein löytänyt paikkaa itselleen vaikka on peti oli mukana. Yö meni edestakaisin ravatessa ja aina aika ajoin on kiva herättää emäntä uusilla mielenkiintoisilla tyyleillä.
Tassun paiskaaminen naamaan ja hiuksista veto on vanha juttu. Uusi PAAAALJON tehokkaampi konsti on heittäytyä mahallaan emännän päälle ja nuolla/kaluta nenää. Se saikin aika paljon liikettä ja mekkalaa aikaiseksi.
Seuraavana päivänä kävinkin paikallisessa Agri-Marketissa katsomassa sitä perkuleen koirahäkkiä. Heillä ei valitettavasti ollut kun yhtä kokoa ja se olisi Siirille ollut liian pieni. Sen verran laiskuus iski, etten viitsinyt lähteä ajamaan sataa kilometriä häkin perään, vaan päätin yrittää keksiä konstin saada kunnon barrikaadi aikaiseksi seuraavana yönä.
Mutta häkki tuolle hommataan vielä, se on selvä.

Seuraavana yönä ratkaistiin tuo nukkumahomma niin, että peti oli siipan puolella nurkassa ja eteen oli kasattu kunnon esterata tuoleista ja matkalaukuista. Siiri on oppivainen tyttö: sängyn alta pääsee kätevästi ryömimällä. :D Tämä tapahtui kyllä vasta aamulla, kun temppurataa ei purettu riittävän nopeasti. Yö meni muuten aivan rauhallisesti.

Perjantaina vanhempani lähtivät aikaisin aamusta hautajaisiin Pohjanmaalle. Siippa lähti naapurin miesten kanssa aikaisin aamusta metsästämään. Minä pistin Siirille neonkeltaisen huomioliivin päälle päiväksi, ettei vaan käy mitään vahinkoa...Ei sillä, ettenkö luota ukkojen lajimääritystaitoihin..Ihan varmuuden vuoksi vain :D

Vettä tuli taivaalta aikaslailla tuutin täydeltä ja pihanurtsi oli löllömärkää. Kaikki ympäröivät pellot oli kynnetty savisiksi liejukoiksi, joten jäljentekemisestä ei tullut mitään. Tai varmaan olisi tullut, itse vaan olen niin urpo tuon jäljestyksen kanssa, että päättelin olosuhteiden olevan liian vaikeita tuolle sintille kun taukoa on ollut niin pitkälti. Joten me sitten treenailtiin tottista pihalla.

Kyllä se vaan on niin, ettei tuolla kannata opetteluvaiheessa nostaa viettiä pätkääkään pallolla tai millään muullakaan. Viisainta on edetä pelkällä ruokapalkalla. Kierrokset nousee nanosekunnissa sille tasolle, että kaikki menee hyppimiseksi ja täydeksi lööperiksi. Kävin siis kiltisti hakemassa makupaloja. Tehtiin sivulletuloja, seuraamista tutituksessa, pysähdyksiä, istumisia ja maahanmenoa.
Erityisesti kiinnitin huomiota istumiseen. Persauksen pitää todella olla ihan maassa asti, ennenkuin palkka tulee. Muuten se tekee kyllä tosi nopeasti, vauhtia on niin että heikompia hirvittää.
Välillä tuntuu, että käsissä on formula-auto ja itse on tottunut ajamaan pappa-Tunturilla :D
Kyllä sitä NIIN toivoo jeesausta tuon kanssa, en vaan itsekseni saa kun sähellystä aikaiseksi :D

Lauantaina lähdin äiteen kanssa shoppailemaan ja ukot lähti metsästämään. Saaliksi miehet sai ohiammuttuja sorsia ja jäniksenjälkiä, mutta raitis ulkoilma metsässä taisi ukoille olla se kaikkein tärkein juttu. Ja tietty makkaranpaisto ja nokipannukahvit. :D

Äidin kanssa saatiin paljon paremmat saaliit ja lompakkokin tyhjeni ihan mukavasti. Maailma on NIIN täynnä kaikkea tarpeellista tavaraa, jota ilman ei vaan voi olla :D Siirikin sai elämänsä ensimmäisen vinkulelun ulkoleikkejä varten. Jestas, että koira voi mennä sekaisin! Aina kun lelua puraisi, se piippasi, Siiri sai haukkuhepulin ja heitti sen niin pitkälle kun pippuri kasvoi. Sitten taas hampaat kiinni, raivari ja poisnakkaisu. Sitähän se jaksoi ulkona nakkella pari tuntia.

Otettiin äiteen kanssa Siiri shoppailun ajaksi autoon mukaan, en edes uskaltanut ajatella miten neitokainen olisi uudellenkalustanut mökkiä. Siellä se taas nukuskeli takapenkillä ihan tyytyväisenä puoli päivää.
Iltasella tuli sukulaisia saunomaan ja ihmetys oli kova, kuinka IIHANA Siiri on! Ja kuinka viisas ja kekseliäs ja kaunis jne... :D Ottaen huomioon, että kehut tuli ihmiseltä, joka on pelännyt sakemanneja ihan kuollakseen koko ikänsä, pitäisin tuota lausuntoa varsin painavana.
Siirihän näytti sata ja yksi tapaa pelata tossupalloa ja muutenkin kaikki hienot temput mitä se osaa. Ja oli kiltti kun enkeli.

Sunnuntaina ennen lähtöä Siiri jeesas isää ja äitiä puutarhanhoidossa. Isä oli leikannut tapansa mukaan mustaseljan juurta myöten poikki ja äiti haravoi pihaa. Siiri piti sitten kunniatehtävänään kiikuttaa joka ikisen katkaistun seljanoksan eri puolille tonttia:

Mitenhän tuolle sintille saisi opetettua käskyn: "pinoa!!!"

Siiri yksin kotona

Kyllä alkaa pikkuhiljaa oikeasti raivostuttamaan tuo kantapää! Pahimmillaan sitä on täysin jalaton! Onneksi fysioterapeutti teippasi jalan kunnon pakettiin ja onneksi mulla on yhdet syömättömät kopio-crocsit. Näillä eväillä on päässyt aika pitkälle.. On ainakin pystynyt töissä käymään...

Neitokaisen lenkitykset on olleet aika surullisen lyhkäiset ja sehän on tarkoittanut että virtaa kerääntyy kohtuullisen paljon....

Siippa lähti eilen aamulla klo 4.20 Varsovaan ja luojan kiitos tulee tänään kotiin! Yleensähän hän tekee etätöitä kotona ja käy satunnaisesti asiakaspalavereissa, joten koiruus joutuu suht harvoin olemaan täyttä päivää yksin.

Fiilikset oli tällaiset kun kotiudun töistä:

Kun näky oli tällainen:

Hetken aikaa pällistelin kaaosta ja hengittelin syvään ja eikun siivoushommiin.... :P

Pyysin rakasta Ramonaa paineenpurkaustalkoisiin ja tehtiin treffit kaupunginpuistoon. Neitokaiset juoksivat aivan täysiä tunnin verran, painivat ja melskasivat sydämen kyllyydestä ja kyykähtivät lopulta kaikkensa antaneena nurmikentälle. Siiri oli niin väsynyt, että tuskin jaksoi autoon hypätä.

Annoin seuraavana aamuna ennen töihin lähtöä Siirille tuoreen niskaluun kaluttavaksi ja onton namipallon, jota pyörittämällä tipahtaa herkku ja se oli ihan onnesta soikeana. Ei osannut edes valita kumpi oli kivempi juttu :D  Menin tyytyväisenä töihin ja ajattelin että koiruuden päivä menee nukkuessa.
Kun tulin kotiin, oli näky tällainen:

Siis vielä se jaksoi paiskia tuota sohvaa! Menee yli mun ymmärryksen!

Onneksi Ramona oli taas valmiina leikkiseuraksi ja mentiin Oittaalle Bodom-järven rannalle. Siellä aukeni onni ja autuus: Ramona ja vettä silmänkantamattomiin! Siiri ei osannut päättää, onko kivointa yrittää juoda lätäkkö tyhjäksi, jyrätä Ramona veden alle, läiskiä ja polskia niin paljon kun sielu sietää vai kaikkea yhtä aikaa... Kauhea dilemma...!
Tuloksena oli enivei täysin rättipoikkipuhki oleva koira, joka heti kotiin palattua halusi leikkiä tossupalloa. :D

Olin julmuri ja iltaruokaa ei ole tippunut. Ainoastaan ruiskullinen parafiiniöljyä. Epäilen, että sillä on sisuskalut täynnä vaahtomuovia ja sohvanmujetta. Saa luvan paskoa ne pois ennen oikeaa ruokaa..
Tuo sohvanräpyskä lähtee välittömästi Ämmänsuolle kun saadaan paku tai peräkärry lainaksi.

Extreme-koiranpissitystä

Voi jeskamandeeraa...!!!!  Ei voi muuta sanoa. Lähdin Siirin kanssa köpöttelemään vielä iltalenkkiä koipi teipattuna. (Plantaarifaskiitti + tulehtunut luupiikki vasemmassa jalassa).
Perinteiseen tapaan minulla oli otsalamppu ja Siirillä keltainen huomioliivi ja olin tavoistani poiketen myös laittanut sellaisen "Chrysler"-merkkisen huomioliivin päälle.
Käppäiltiin aivan rauhassa kuntopolkua pitkin aivan pilkkopimeässä. Yhtäkkiä olin jossakin valokiilassani näkevinäni ihmisen hahmon. Otin tietysti kiiruusti koiruuden kiinni ja mitä kohtasinkaan: tolleriuros Akun, jolle Siiri jo kertaalleen muutama aika sitten sai megaisot siepit ja Akua kuskaavan nuoren miehen.
Nuorimies käveli Akun kanssa säkkipimeässä! Hänellä oli korvakuulokkeet korvissa ja ihan elämäänsä tyytyväisen oloinen hän oli, mutta SÄKKIPIMEÄSSÄ!!!! Täytyy luottaa koiraansa ihan 100%, jos sen varassa kuljeskelee.
Siiri räyhähti muutaman kerran ja itsekin olin IHAN puulla päähän lyötynä: miten ihminen pärjää klo 22 ilman MITÄÄN valonlähdettä keskellä metsää? Nyt on kuitenkin jo lokakuu. Huvikseni sammutin otsalampun päästä hetken kuluttua, eikä ympärille nähnyt mitään. Ei vaikka hetkisen aikaa totutteli.
Tuota mä kutsuisin jo extreme-lenkittämiseksi.

Saalisleikkejä ja palaverointeja

Tein tuossa blogitekstien kamalien kirjoitusvirheiden poisto- urakkaa  ja niitähän riittää... Kunhan edes pahimmat ja silmäänpistävimmät häippäs pois.. Pilkkusäännöistä olen yhä edelleen ihan pihalla. Koittakaa vain kestää! :)

Siirillä oli maanantaina taas saalisleikkitreenit ja nyt minäkin pääsin jyvälle. Pikkuhiljaa alkaa lihasmuistista löytyä ne oikeat liikkeet ja meillä meni oikein hyvin! Siirillä on huisi saalisvietti ja taistelutahtoa löytyy pienen gallialaisen kylän verran. Nimi pitäisi olla Jamosch Cirix
On tainnut  pienenä pudota taikapataan :D
Ekan kenttäkierroksen jälkeen Siiri oli tietty autossa, niinkuin muutkin koirat ja kävin hakemassa sitä autosta pois tokaa kierrosta varten. Yhtäkkiä tajusin, ettei sitä näkynyt missään ja säikähdin kauheasti että,  hitto se on karannut! Kun menin kotteron viereen näin, että se veteli hirsiä takapenkillä täysin tyytyväisenä. Kun näytin sille liinaa, se sai kauhean siepin: "Jee kentälle! Missä kenttä?! Mitä pitää tehdä? Tahtoo sinne!"
Täytyy kyllä sanoa, että harvassa on ne koirat jotka nukkuu vuoronsa välillä treenikentällä. Enpä ole tainnut tavata toista samanlaista koiraa.

Siippa päätti yhtenä päivänä ottaa koirulin mukaan palaveriin. Siiri sai kyllä nukkua autossa Keilaniemessä palaverin ajan, mutta parempi ja kivempi mukana kun kotona sohvaa paiskomassa. Todettiin, että siipan firma pitäisi maksaa koiranraksut, koska tuohan edesauttaa myyntihommeleita tosi paljon: "Jos et allekirjoita sopimusta niin käydäänhän vähän autolla neuvottelemassa..." Paska puoli on se, että Siirin kiltteys huokuu parin kilometrin päähän :D Kukaan ei voi tuollaisia uhkauksia ottaa tosissaan...

Remmiräyhäämisen poistoa ja vesikirmailuja

Vettä on vaan satanut ja satanut ja satanu...Kyllä se nyt on syksy....
Siitä huolimatta ollaan kävelty pitkiä lenkkejä metsässä, vaikka mun luupiikki kantapäässä on ajoittain tehnyt käppäilystä tuskaa. Jäljenteko ei vaan kertakaikkia onnistu vielä tuon kintun kanssa, toivottavasti se paranee ennen lumien tuloa. Olisi kiva saada tehtyä ainakin muutama jälki vielä tänä vuonna.

Pari kertaa ollaan käyty ihan kentällä treenailemassa niitä saalisleikkejä ja irroituksia ja mä olen vaan hidas. AIVAN liian hidas... Aina tahtoo jäädä näpit väliin, vaikka on pitkä naru ihan oikeaoppisen motskaripatukan päässä. Siiri saa aina purun ennen aikojaan. Perskule!
Mä en vaan saa syöksyttyä patukan kimppuun ennen sitä. Eikä auta vaikka pidän pannasta kiinni. Se on OIKEASTI nanosekunninnopea! Sen verran päätin, että käyn investoimassa kunnon nahkahanskoihin, viimeksi liina oli ihan veressä kun sormet otti vähän osumaa. :P
Kyllä noi treenit vastaa rasittavuudeltaan  "Annen kanssa aerojumppaa"-kasettia. :D

Tänää käytiin taas Ramonan kanssa iltakuraleikkimössöjuoksemassa kaupunginpuutarhassa.
Ihan huippuhyvä homma oli alussa ohitustilanteiden harjoittelua kunnianarvoisan Mocca-rouvan kanssa. Hän ei pahemmin vastaantulijoista piittaa ja tuollainen räyhäävä pikkusintti on rouvan silmissä pelkkää ilmaa. Eli paras mahdollinen harjoittelukaveri!

Mocca ja emäntä meni alussa puskan taakse piiloon ja ilmestyivät nokan eteen vähän yllättäen.
Siirihän vähän räyskähti ja minä karjasin että: " Ei perskele" ja tarrasin niskatukasta kiinni. Heti kun hiljeni, kehuin kauhean kovasti koiruuttaa iloisella äänellä ja mentiin ohi. Toistettiin 6-7 kertaa ja lopulta meni ihan mallikkaasti. Tuli tosi iloinen olo.
Lopulta seistiin muuten vaan juttelemassa. Mocca oli emännän luona ja Siiri siinä nuuskiskeli maata, muttei erityisemmin yrittänyt toisen koiran luo. Olin oikeastaan aika hämmästynyt. Mutta tietysti äärettömän iloinen!
Pitää vaan olla riittävän jämäkkä ja mennä reippaasti vastaan ja sillä hyvä. Olen huomannut, että sitä vaistomaisesti kiristää hihnaa ja hidastaa vauhtia ja ääni muuttuu hermostuneeksi ja sitä alkaa pälättää "Ei nyt saa, ei, älä mene, ei saa räyhätä pälä pälä pälä..." No nuo signaalit kertoo koiralle satavarmasti, että jotain on hätänä, tähän pitää reagoida ja hihnan päässä oleva tyyppi ei hallitse hommaa ollenkaan.
Ja sitten sinulla on remmirähjä hihnan toisessa päässä.

Ramonan kanssa käveltiin ensin hihnassa parisataa metriä ja sitten kun kummatkin käyttäytyivät kunnolla, päästettiin irti.
Voi sitä autuutta ja onnea! Tilaa oli jalkapallokentällinen juosta ja reunassa oli megaisoLÄTÄKKÖ!!! Jeeee!!!
Hillitöntä kirmailua ja taklausta ja roiskimista ja vedessä kieriskelyä. Ihanaa!!!

Kuhmuja päässä ja sielussa

Ai perkule, että Siirillä oli tänään vaikea päivä.
Siirin suurinta huviahan on ollut paiskoa 100 kiloa painavaa vuodesohvaa huonetta ympäri silloin kun on yksinään kotona. Koskaan sitä ei ole saatu itse teossa kiinni eli asiaan ei ole voinut hirveästi puuttua. Tänään käry kävi kolme kertaa.
Jouduttiin vähän huutamaan, pyöräyttelemään ja komentamaan omaan koppaan makaamaan.
Kaiken tuon lisäksi emännälle iski laiskanpulskeuskohtaus ja hän halusi maata sohvalla yhden tunnin töistä pääsyn jälkeen (kohtausta ei ole tullut Siirin tulon jälkeen, koska ei vaan ole voinut)
Siirin mielestä TÄYSIN käsittämätöntä toimintaa. Siitäkin piti neuvotella, että onko tassuilla lätkiminen sopivaa. Kukkana kruunussa oli takapihan tupakointihetken jälkeinen sisääntulo... Raasuparka sai parvekkeenovesta suoraan päin pläsiä ihan vahingossa ja taisi tulla kuhmu päähän.
Ei ole helppoa sudenpennun elämä.

Kynsienleikkuuta ja isäntä kotiin maailmalta

Voi että Siiri oli iloinen tänään! Käytiin kimpassa hakemassa siippa lentokentältä ja koiruus ei meinannut pysyä pöksyissään! Ihanaa! :)
Heitin koiran ja siipan kotiin ja kävin kaupassa. Sillä välin Siiri oli väkisin tunkenut siipan syliin rapsuteltavaksi ja se ei todellakaan ole mitään normaalia. Siiri haluaa kyllä silityksiä, mutta mitään omaehtoista liiveihin uimista se ei yleensä harrasta.
Kun tuli kotiin kauppareissulta, minua kohti loikki kummallista vasikkaloikkaa hyppivää, elämäänsä täysin tyytyvänen saksanpaimenkoira :D Minua alkoi jo tuulikaapissa naurattamaan niin paljon, että hyvä kun sain kengät jalasta.

Eilen oli aika pitkä päivä. Siippa oli Venäjällä ja minulla pitkä työpäivä tehtaalla. Päätin kuitenkin päivän päätteeksi lähteä Siirin siskohilmaa morjestamaan kasvattajan luokse. Tulivat kuitenkin susirajan takaa ihmisten ilmoille välikuvia ottamaan :D .. Jotka sivumennen sanoen oli tismalleen samat kun Siirillä: A/A, 0/0 .  Hienoa!
Oli tosi kiva nähdä! Sisar oli oikein kaunis..Samannäköinen kun Siiri alapuoli peitettynä, mutta aavistuksen verran leveämpi ja katu-uskottavampi nokka. Siskolla on siis rukeat jalat.

Tänään otin taas koirasta kunnon painiotteen ja yllättäen kynsien leikkuu sujui ihan ok. Takajalkojen kohdalla meinas tehdä pakin, mutta kiedoin omat kinttuni koiruuden ympärille eli tahtoo sanoa, ettei siitä asennosta lähde kukaan eikä mitään....Ja kynnet siis leikattiin. Ihan kaikki. Palkaksi puolikas kuivattu kananfilepalanen ja siitäkös neitokainen riemastui.

Lähdettiin vielä otsalampun valossa ulkoilemaan metsään. Ohitettiin Mikan tennarin kokoinen koira ilman välikohtausta ja perässä hiihtelevä huppariheebokin sai kävellä rauhassa ilman metakkaa. Ihan hieno päivä.

Otsalampun kanssa metsässä ja Siiri kurassa...yllättävää

Me ollaan Siirin kanssa keksitt, että sateisella kelillä kermapersaukset pysyy kotona. Eli silloin voi vetää miljoonaa metsässä. Sillä edellytyksellä, että mamilla on otsalamppu ja täydet sadevermeet ja siirillä on Clas Ohlssonilta ostettu 4 euron huomioliivi. Se sai muuten parhaat arvosanan jostakin heijastinliivivertailussa :) Yritin etsiä linkkiä, mutta en löytänyt/jaksanut/viittinyt tehdä asialle enempää.
On oikeasti ihanaa olla pimeässä metsässä! Mulle ei ole tullut mieleenkään että pitäisi pelätä. Jos joku tappajaraasu istuu siellä ja oikein nähnyt vaivaa random-uhrinsa odotteluun hirveessä vesisateessa ja pimeässä metsässä ja saa vielä tehtyä jotain kun koira pyörii jaloissa, olisin kovin hämmästynyt...
Siiri tykkää miljoonaa ja pomppii joka jumalan kuralätäkön sydämensä kyllyydestä. Mikään määrä kieltoja ei riittänyt...

Siirin ensimmäinen koulupäivä

Siirillä alkoi nyt totinen koulutie. Tänään menimme ensimmäistä kertaa alaosaston treeneihin, vaikka vettä tuli kun aisaa ja tuuli meinasi puhaltaa koko porukan Espoonlahteen.
Ihan ikuri ekaksi koiruus keksi karata autosta, venkoilla itsensä pannasta irti ja juosta parin auton päähän 4-vuotiaan juuri autosta pois otetun saku-uroksen luokse.
Näytti sille keskaria ja alkoi ärhentelemään... Siiristä meinasi tulla rukkaset ennenkuin meidän loistelias ura edes alkoikaan... :P  Sain sen onneksi kiinni ja tuupattua takaisin autoon. 

Kentällä neitokainen leikki tuhatta ja sataa, mutta emännän koordinaatiokyky meinasi loppua kesken. Neljän raajan hallitseminen+koira+juuttisolmu+liina osoittautui käsittämättömän vaikeaksi yhdistelmäksi. Vettä tuli miljoona litraa sekunnissa taivaalta ja tuuli meinas puhaltaa koko sakin mereen. Mutta kaikesta huolimatta, koin muutaman valaistumisen hetken... :D Kouluttajat oli superhyperhyviä!!!! Siiri on nopea, vahva, taistelutahtoinen ja ilmeisen kehityskelpoinen narttu. Kun saisi vielä ohjaajan samoille linjoille! :D

Kotiharjoituksena saimme rauhoittamisia, saalisleikkejä (patukka pitää olla pehmeämpi ja siinä pitää olla kunnon naru) ja yritystä siihen, ettei saa ihan heti purua. Mun ote juuttisolmussa on sellainen, että se väkisinkin lyö hampaat sormiin ja se vaikeuttaa mun treenaamista...Irroituksessa ei saisi yhtään vetää, vaan pitää koiran alaleuassa tukea nätisti ja samoin tein irroittaa ote kun patukka putoaa käskyllä "irti". Vetämään ei MISSÄÄN tapauksessa tuossa tilanteessa saa alkaa. Mä en varmaan nuku viikkoon näiden juttujen takia... Huoh.. 

Team Puikulanokat

Nyt viikonloppuna oli saksanpaimenkoirien Suomenmestaruuskisat suojelussa ja ihan tässä vieressä Vantaalla. Kasvattaja Jarikin osallistui Lara-koiransa kanssa ja häntä lähdimme porukalla kannustamaan.

Aika moni Wolken C-pentueen omistaja pääsi paikalle: Sari (Sele), Veksi (Urkki), Jukka (Kassu), Caro (Chaos) ja minä Päivi(Siiri). Porukasta puuttuivat Mira (Cäsar) ja Sari (Papu). Juhlavasti nimesimme porukan team Puikulanokiksi :D Mira ja Sari olivat järjestämässä tätä huippuhienoa kisaa, eikä heillä riittänyt aika tapaamiseen. Aika ymmärrettävää...jos on herännyt aamulla klo 4 jälkipellolle ei halua päivän päätteksi muuta kun kotiin suihkuun, syömään ja nukkumaan.  Paula (Karma) taas oli niin pohjoisessa, että tänne tuleminen oli täysin mahdotonta. Mutta kyllä me kaikki tavataan vielä!!

Tämä on ollut niiin ihana viikonloppu!
Ensinnäkin nämä oli ekat kisat 15 vuoteen ja tämä maailma on just niin ihana kun se on!!!..Ihan kun olisi kotiinsa tullut! Toisekseen Team Puikulanokkien tapaaminen ylitti kaikki odotukset mennen tullen!
Toivon kyllä kovasti sellaista tilaisuutta, että kaikki pääsisi paikan päälle!  Kaikki pälätti yhteen ääneen pentunsa ominaisuuksia ja välittömästi sai palautetta, että eipä ole yksin :) Tehtiin pieni sight-seeing-keikaus eli porukat ensin Sarin kyytiin Seleä katsomaan ja sitten mun kyytiin  Siiriä morjestamaan.
Sele haukahti kaksi kertaa ja pomppi sen jälkeen kaikkia vasten, Siiri haukahteli ensin, sai raksuja ja taputuksia ja pikkuhiljaa alkoi sulattelemaan eteiseen ilmestyneet kyykyssä olevat ihmiset, jotka kaikki tuijottavat kohti... Viimein relasi ja haki pallon ja räsyn ja oli valmis leikkimään tossupalloa kaikkien kanssa. :D
Ehdittin me kisoissa katsoa Jarin tottis. Se meni tosi hienosti, Lara vaan käytti omia aivoja välillä ja meni ihan itte eteenmenossa makaamaan ilman eri käskyä. Tulos silti 91 pistettä. Jäljeltä pisteitä tippui 88. Puruissa hitsas ikävä kyllä hihaan kiinni pitkässä liikkeessä ja hylsyhän siitä tuli. Pöh. Mutta tuo aikataulu millä Jarin valmisteli Laran kisoihin oli varmaan maailmanennätys. Parissa kuukaudessa schH 3 ja siitä kuukausi SM-kisoihin. Ei pöllömpää! Käytännössä mies on elänyt ja suunnilleen nukkunut treenikentällä koko kesän.

Mutta megamukava viikonloppu! Kiitos kaikille!

Vielä linkki liitteeksi SM-tuloksista:
http://spl.fi/SM2012/tulokset/

Raivari

Sniff ja nyyh...!!! .Nyt se sitten tapahtui....Mamman pikku piiperopaapero alkaa olemaan Susi.

Käveleskeltiin tyynen rauhassa kauniissa syksyisessä säässä kiemurtelevaa metsäpolkua pitkin. Aurinko paistoi puiden latvojen lomasta, maa tuoksui märälle mullalle ja pakenevalle kesälle.
Siirillä oli puikulanokka maassa kiinni ja haisteli autuaasti maasta höyryäviä ihanaisia hajuja.
Täysin yllättäen polun mutkan takaa tupsahti eteen Aku, vanha kaveri, parivuotias tolleriuros.

Siiri leikki pienenä tyttelinä monet kerrat Akun kanssa. Tai no leikki ja leikki..Lähinnä niin, että Aku seisoi keskellä tietä ja Siiri juoksi miljoona kierrosta minuutissa Akun ympäri räksyttäen ja yrittäen saada Akua liikahtamaan :)

Siiri sai Akulle raivarin. Oikein megalomaanisen raivarin!
Tähän asti Siirin muille koirille haukkumista on ollut vähän sellaista virkamiesmäistä räksytän-koska-olen-koira -tyylistä, mutta nyt näytti siltä että neitokainen tikahtuu kiukkunsa.
Aku katsoi Siiriä silmät pyöreinä ja häntä pystyssä ja mää katsoin Siiriä silmät yhtä ymmyrkäisenä. Siis mitä hittoa?!!
Vihdoin sain toimintakykyni takaisin ja karjaisin "EI PÄRKKELE!!!" ja tartuin niska-ja persvilloista kiinni ja pyöräytin vähän. Samalla käskin sen menemään eteenpäin ja kehuin kun löytyi korvat.

Reaktio tuli tosiaan ihan puun takaa, koska tähän asti Siiri on ollut ihan kenen kanssa vaan kaveri.

Eilen illalla kun koiruus oli kanssani takapihalla keskellä yötä, pilkkopimeässä, se oli näkevinään jotain. Nanosekunnissa se oli aidan luona häntä ja korvat pystyssä, paino etujaloilla ja piti sellaista syvältä rintakehästä tulevaa, säännönmukaista  puolustushaukkua. Sitäkään en ole siltä aikaisemmin kuullut.

Ehkäpä Siiri taas nytkähti aavistuksen eteenpäin kohti aikuisuutta.
Ehkä ne murtovarkaat ei sittenkään lompsi meille sisään miten vaan. :D

Suojuoksua parhaimman kaverin kanssa

Siirillä oli tänään taas tärskyt rakkaan Ramonan kanssa. Suolla.
Kaksi salamaa spurttaili miljoonaa upottavassa ja märässä karhunsammalikossa, tekivät syöksyjä avoimiin turveliejulätäköihin ja hieroivat vuoron perään toisiaan suopursujen sekaan. Ihanaa!!! Siiri ei selvästikään oikein edes käsittänyt kohdalle osunutta onnenpotkua: kaksi suurinta ja parasta asiaa oli yhdistetty: Ramona ja kura!!
Tunnin verran pennelit melskasivat Mika Myllylä-henkeen ja sitten alkoi vauhti hiipua pikkuhiljaa.
Lopputuloksena oli kaksi pohjavilloja myöten märkiä ja käsittämättömän pahalle haisevia koiruleita. Mutta äärettömän onnellisia. Se kai se kaikkein tärkeintä on :)

Itse tietysti unohdin kumisaappaat auton persaukseen ja minun molemmissa lenkkareissa oli litra vettä. Vesi hölskyi mukavasti varpaiden välissä ja oli ihan lystikästä heilutella varpaita välillä.. :) Hulluilla on halvat huvit, idiooteilla ilmaiset.

Erittäin loisteliasta kuvamateriaalia jälleen kerran... :)
*Muoks*
Pakko lisätä vielä edustava otos Siirin rakkaimmasta kamusta :D

Ramona hoitaa kauneuttaan mutakylvyllä, niinkuin naiset ovat tehneet jo vuosisatojen ajan...:D

Poliisihelikopteri ja Interfloran mies

Kait tuo penikka pitää julistaa hyvähermoiseksi. Tänään asuinalueemme yllä leijailli poliisihelikopteri aika matalalla. Siippa kutsui Siirin katsomaan häkkyrää lähemmin. Siirihän tuli. Katsoi siippaa ja katsoi kopteria. Kun siippa ei reagoinut mitenkään niin hurttakin iski takaliston penkkiin ja vain katsoi. Eikä ääntäkään. Siinä sitten ihailivat yhdessä 20 minuuttia ilmahäkkyrää.
Säksätys oli tosi kova ja ilmavirtaukset myös, sen verran matalalla kopteri teki työtänsä.

Muutamaa tuntia myöhemmin ovikello soi pari kertaa. Siippa pisti Siirin koiraportin taakse, laahusti ovelle ja avasi sen. Siellä seisoa tökötti Interfloran parrakas mies kukkapuketti kainalossa.
Oli tuomassa kukkia kämpän edelliselle asukkaalle.

Siirillä ei ilmekään värähtänyt ja oli taas hipihiljaa. Katsoi ukkelia kyllä, mutta ilmeisesti luotti siihen, että siippa häätää tunkeilijan pois, joten ei vaivautunut päästämään ääntäkään.

Tässä tulee mieleen pari skenaariota: murtomiehet tulee, hurtta pitää suunsa kiinni, antaa putsata kämpän ja heiluttaa häntäänsä hei-heiksi. Tai sitten perinteisemmin päästää kyllä äänettömästi sisään, muttei päästäkään ulos. Kannattaisin jälkimmäistä suhtautumistapaa...

Känninen susi ja ulossulkemisia

Siiri meni maanantaina sukukokoukseen isän, veljen ja levykkeellä olevan siskon kanssa. Suomalaiskansalliseen tapaan ensin huudettiin ja pidettiin mekkalaa, sitten meni taju kankaalle ja lopulta podettiin krapulaa aika pitkälle. :) Vähän niin kuin juhannus:)
Kyse oli siis välikuvauksista, johon isi-Cäsarkin ja velipoika Cäsar Jr. raahattiin. Sisko Sele oli tietokonelevykkeen  muodossa.
Siirin lonkat oli A/A ja kyynärät 0/0. Sisaruksetkin oli terveitä ja isi-Cäsarin lonkat oli A/A ja kyynärät ok. Riemu repesi!!! Ainut ikävä juttu oli Siirin 8. selkänikama, koirilla on yleensä 7. Todennäköisesti ei aiheuta ongelmia, mutta saattaa olla kohonnut spondyloosiriski. Mutta joo..Elämä on täynnä riskejä...

Vein päivää ennen kuvauksia Siirin kasvattajalle, joka vei koiruuden kuvauksiin. Siinä ei ollut mitään ongelmia, Siiri oli viettäny siellä jo kesälomaviikon. Ja tosi kiva, että kasvattaja vei: meillä ei ollut MITÄÄN mahdollisuuksia kuskata hurttaa mihinkään keskellä päivää.

Olihan se jotenkin liikuttava, kun hain sen huoltsikan pihalta pakettiautosta. Isipappa makoili silmät kiharassa viereisessä boksissa ja Siiri katseli katse tyhjänä minua. Oikein näki kun ajatukset uiskentelivat käsipohjaa päässä... sitten kolahti kaksi hernettä yhteen ja se selkeästi mietti että: "Haistan hämärästi jotain....Sen pitäisi ollaa jotenkin minuun liittyvä juttu...Hmmm..." Voi sitä toikkaroivaa iloa kun tajusi, että emäntähän siinä :)

Siiri onnistui myös tässä päivänä yhtenä sulkemaan mut kämpästä ulos. Isäntä lähti autonpesuun ja minä piipahdin takapihalle, minne hurttakin halusi. Onnistui sitten pomppaisemaan toista takaovea vasten niin, että kahva meni kiinni-asentoon. Aika monta kertaa kiersin talon: hermo ei kestänyt kuunnella piippaamista ja Siirin ihka ensimmäistä vapaata koko kämpässä... Onneksi siippa tuli ihan tunnissa paikalle ja tuhottuja juttuja ei ollut yhtään..

Peuhaamista ja irtokoiria

Siirillä on ollut ihan vaihderikas viikko. Sunnuntaina pääsi remuamaan Salsan ja Celen kanssa koirapuistoon. Salsa on suursnautserityttö ja Cele siskohilma. Kivaa oli! Vauhtia ja vaarallisia tilanteita oli runsaasti, mutta niistä selvittiin. :)

Tiistai-iltana käytiin käveleskelemässä talon viereltä menevää valaistua kuntopolkua pitkin. Ilta alkoi sopivasti hämärtää ja ajattelin, ettei kukaan muu hullu ole liikenteessä enää tähän aikaan ja päästin koiruuden irti. Siiri nuuskutteli omiaan ja sai yhtäkkiä siepin ja lähti täysillä juoksemaan polun mutkaa kohti. Huusin iloisesti tänne ja se vaihtoi suuntaa ilmalennosta ja tuli eteen istumaan (loistosuoritus!!!!). Päästin toisen kerran menemään ja sama juttu. Sitten minua alkoi kovasti epäilyttämään moinen sinkoilu ja pistin neitokaisen remmiin. Jotain siellä mutkassa kiinnosti turhan paljon.
Mutkan jälkeen alkaa lehvistöholvi, jossa on tosi pimeää.
Käännyttiin sinne ja yhtäkkiä näin ison, mustan hahmon josta lähti syvä, matala murina.
Siiri seisoi oikean jalkani takana ihan hiljaa. Hetken aikaa löi päässä tyhjää ja yritin pikavauhtia miettiä eri vaihtoehtoja, jotka kaikki oli järjestään kaikki yhtä huonoja.
Päätin sitten huutaa rauhallisesti kovalla äänellä, että "Onko tällä irtokoiralla omistaja lähellä? Kutsu koirasi luokse NYT!" Ensin ei tapahtunut mitään, mutta sitten karjaisin toisen kerran kovempaa.
Silloin kuulin kun jostain kaukaisuudesta kuului ääni: "Nappe, tule tänne.." Muutaman iäisyyden kestävän sekunnin jälkeen hurtta paineli tiehensä.

Meidän naapuritalon koira tappoi vastapäisen talon koiran muutama viikko sitten ja tämä sesse on vielä omistajallaan. Tosi ulkoiluttaa narttua kuonokoppa päässä, mutta silti.
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/119167-tappajakoira-raateli-pennun-henkihieveriin
Kyllä tuosta tapauksesta pieni pelko jäi. Siiri on kasvanut kyllä joo, mutta on vielä lapsi. Sillä ei ole mitään mahdollisuuksia, jos aikuinen koira käy päälle tosissaan.

Mutta summa summarum: Siiri tuli luokse superhienosti, ei pelännyt, mutta ei myöskään hölmöillyt, piti suunsa kiinni oikeassa kohti, minä onnistuin pysymään coolina ja hermostumatta ja selvisimme säikähdyksellä :)

Tilanteen jälkeen tupakinsytyttämisestä ei oiken meinannut tulla mitään... Sen verran jalat ja kädet vatkasi jännityksen purkauduttua. :)

Muutamia jälkiä olen tehnyt ja tulos on vielä aika kaaosta..Jäljestää kyllä, mutta missä rauha ja harmonia? :D

Ilme on lähinnä tallainen:

 

Vielä lopuksi mahdottoman hieno biisi, vaikken räpistä mitään ymmärrä (Topi Sorsakoski ja Agents on paras!) :

Haukkuuko tuo teidän koira koskaan?

Mies lähti käyttämään Siiriä postilaatikolla ja pienellä lenkillä. Naapurinrouva tuli vastaan ja kysyi hyvin hämmästyneenä, että osaako se teidän koira haukkua? Kun hän ei ole kuullut koskaan minkäänlaista ääntä meiltä ja sentään seinänaapureina ollaan. Vaikka hän on yhtäaikaa Siirin kanssa takapihalla, meidän puolelta ei ikinä tule mitään ääntä. Hän oli jo ajatellut, että onko koirassa joku vika tai jotain, joka estää haukkumisen?

Naapurinrouva on yöhoitajana läheisessä sairaalassa ja on kotona päivät ja olinkin alkuun tosi huolestunut siitä, että penikka toivottavasti osaa olla hiljaa kotona päivisin silloin kun olemme poissa.
Näköjään huoli oli turha. Naapuri kehui sitä kuinka hyvin olimme kouluttaneet koiran.
Ukkoni minun oli ihan hämillään kehuista kun hän tuli sisään:" Eihän me olla koulutettu tätä mitenkään!"

No ei suoranaisesti olla, mutta ollaan kuitenkin.

Alusta lähtien ihan ekasta päivästä lähtien, kuljimme kaikista asunnon ovista. Ovia avattiin, pistettiin kiinni ja avattiin ja seuraavalle ovelle. Missään vaiheessa pennulle ei sanottu juuta eikä jaata.
Ei kehuttu tai rapsuteltu. Tottakai se yritti tulla perässä ja surkeana piippas kun jäi oven taakse.  Ovi aukeni 3 sekunnin kuluttua silloin kun pentu oli hiljaa.
Kun Siiri kasvoi, jätimme AINA jotain kivaa järsittävää poissaolojen ajaksi. Siirin huoneen ovi kiinni ja radio soimaan, niin ei kuuntele turhia kopinoita.  Ennen lähtöä ensin radio auki, sitten megaherkku purulelu asemiin omaan huoneeseen, komennus sinne, ovi kiinni ja kämpästä poistuminen. Kun tultiin takaisin, kuuntelimme oven takana, että on täysin hiljaista. Sitten sisälle, Siirin huoneelle, ovi auki ja päästämään sintti pissalle. Ei mitään ylimääräisiä lässytyksiä tai rapsutuksia.
Eli tuleminen ja meneminen on täysin tavallinen, jokapäiväinen juttu.

Autossa emme ole antaneet minkäänlaista huomiota alusta lähtien. Ei hyvää eikä huonoa. Autossa ei keskustella ja sillä siisti. Eli koiruus menee takapenkille, vinkuu kolme kertaa ja alkaa nukkumaan. :)

Välillä on ihan aavemaista, kuinka voi olla noin hiljaista. Edesmennyt Sepe piti  jeesuksenmoista metakkaa kotona, autossa, kentällä, no ihan missä vaan. Saattoipa olla, että herran hermorakenne ei ollut paras mahdollinen. Ihme ettei ole lopun iän tinnitusta tullut. Sepe huusi, ujelsi, piippas, vinkui, mökelsi, mekkaloi, örisi ja vihelsi. Hiljaista oli ainoastaan silloin kun se nukkui. Melkein. Silloin se kuorsasi.
Mikä tahansa huomio nosti metelin 10 potenssiin 4.

On Siiri nyt keksinyt sen, että muita koiria pitää haukkua hihnassa ja lapsia kanssa. Sekin alkaa olla pikkuhiljaa hanskassa. Olen ottanut julman niska-persausotteen ja kieltänyt jämäkkäästi. Heti ollaan jatkettu matkaa iloisesti tennispallon kanssa kun äänensävy on muuttunut.

Ja vielä lisäykseksi, että jokapäivä ollaan jälkiä tehty, vaikka ekan "virallisen" jäljen jälkeen ajattelin, että tämä homma oli nyt tässä... :)

Pari kuvaa neitokaisesta kirsikkapuun juurella:

Siirin ensimmäinen oikeilla ohjeilla tehty jälkitreeni.

Siiri tapasi taas eilen Ramonan piiiitkästä aikaa ja lystiä oli! Kirmailujen jälkeen pistettiin koirat autoon ja Ramonan ihanainen omistaja neuvoi oikeaoppisen jäljenteon.
Ensin tehtiin jälki Ramonalle ja sitten Siirille. Ramonan omistaja demonstroi jäljen ajamista Ramonalla ja Siirin ollessa vuorossa käveli vieressä ja opetti kädestä pitäen, millä kireydellä liinaa pidellään ja miten sitä löysätään.
Hetken aikaa oli valaistunut olo! Sitten seurasi pitkä ja syvä helpottunut huokaisu, etten ollut sittenkään saanut pilattua tuota elikon nenänkäyttöä ihan täysin..

Intoa puhkuen totesin uuden ajan koittavan ja että nyt aletaan jälkeä ajamaan oikein tosissaan! Moni hakusessa oleva asia selveni ja kirkastui mielessä. Koko illan puhua pajatin siipparaasulle, kuinka mitäkin kuuluu tehdä missäkin ja kuinka helppoa asiat vaan on kun ne osaa.
Jotenkin siipan katse lasittui siinä kolmannen tunnin kohdalla ja katsoin paremmaksi lopettaa höyryämisen.

Tänään  löysin Sepen jäämistöstä ketjupannan ja kävin ostamassa kunnon jälkiliinan ja koiranmakkaraa. Aloituspaalua en löytänyt mistään ( pitkä metallitikku, jonka päässä nököttää kyltinnäköinen lätkä, hässäkkä työnnetään maahan jäljen aloitusmerkiksi) joten ostin sitten Honkkarista makkaratikku-setin. 4 kpl hinta 4.95 euroa. Saa kelvata.

Hirveellä huurulla päätin käyttää loppulomani jäljentekoon: tänään iltasella yksi ja jatkossa aamulla ja illalla ennen ruuan antamista.
Siispä tuumasta toimeen.

Eilisestä opittua teoriaa:

Jäljen tallaaminen:

Osta jotain tummaa, tiivistä, murenematonta ja suhteellisen hajutonta koiranmakkaraa (esim. Pedigree kana-riisi). Pilppua sentti kertaa sentin palasiksi. Tallaa jälkipaalun oikealle puolelle  sellainen parin askelluksen verran sinne ja tänne oleva neliönmuotoinen alkukohta ja laita siihen koiranmakkarapaloja. Lähde kulkemaan suht normaalia askellusta, mutta niin että isket päkiät maahan ensi ja vähän hieraiset maata. Askeleen kohdalle sitten makkarapala. Alkuunsa joka askeleelta pitäisi löytyä makkara. Jäljen pituus alkuunsa noin 80 askellusta. Jäljen lopuksi laita isompi kasa koiranmakkaraa, jotta hurtta saa oikean palkinnon ja joutuu (=saa) ihan syödäkseen.

Jäljen ajaminen:

Rauhoita koira autoon ja laita ketjupanta kaulaan oman pannan lisäksi. Laita jälkiliina kiinni omaan pantaan ja kuljeta koira noin metrin päähän jälkipaalusta. Kytke jälkiliina ketjupantaan niin, ettei se kurista.  Laita jälkiliina kulkemaan etu- ja takajalkojen välistä ja ota koira jalkojesi väliin. Näytä kädelläsi jälkeä ja sano napakkaasi: "jälki". Koiran jäljestäessä anna liinan olla löysällä, jos se epäröi ja yrittää pyöriä tai mennä takajäljelle, estä sitä tiukalla liinalla.
Anna koiran itse ratkaista ongelmakohdat ja kehu sitä onnistumisesta. Jäljen loputtua ja koiran syödessä irroita liina ja lähde jäljeltä pois.

Tämänpäiväinen käytäntö:

Jäljen tallaaminen:


Osta jotain tummaa, tiivistä, murenematonta ja suhteellisen hajutonta koiranmakkaraa (esim. Pedigree kana-riisi).
  Kävin lähiPrismassa, Ei siellä ollut tuollaisia herkkuja. Ostin sitten Hau-Hau Championia pötkön. Oli ihan halpaakin.

Pilppua sentti kertaa sentin palasiksi.
 No ei perkeles saa mitään sentti kertaa sentin pilppua. Tämä halpamoska on pelkkää riisiä ja tahmeaa kun mikä ja sotki minut, leikkulaudan ja keittiön ihan shaisseksi.
 
Tallaa jälkipaalun oikealle puolelle  sellainen parin askelluksen verran sinne ja tänne oleva neliönmuotoinen alkukohta ja laita siihen koiranmakkarapaloja.
 Juu laittaisin, mutta tuo moska ei lähde irti sormista.

Lähde kulkemaan suht normaalia askellusta, mutta niin että isket päkiät maahan ensi ja vähän hieraiset maata. Askeleen kohdalle sitten makkarapala. Alkuunsa joka askeleelta pitäisi löytyä makkara.
 Mutta kun ei löydy! Yhä edelleen tuo tahmea paska juuttuu kengänpohjaan kiinni ja on mahdoton irroittaa sieltä kun on muutenkin huono ja kummallinen asento ja reidet huuttaa maitohappohelvetissä hoosiannaa!

Jäljen pituus alkuunsa noin 80 askellusta.
 Ei ollut. 60 askellusta ja kylvin hiestä märkänä ja pumppu meinas tulla rinnasta ulos. Mun jälki loppui siihen.

Jäljen lopuksi laita isompi kasa koiranmakkaraa, jotta hurtta saa oikean palkinnon ja joutuu (=saa)
ihan syödäkseen.
 Juu. Näytti maistuvan.

Jäljen ajaminen:

Rauhoita koira autoon ja laita ketjupanta kaulaan oman pannan lisäksi.
Jep.

Laita jälkiliina kiinni omaan pantaan ja kuljeta koira noin metrin päähän jälkipaalusta.
Koira huijasi.Oli muka ihan iisi kun menin autolle. Rapsuttelin ja sillä ei huolta huomisesta. 
Ei se ollut yhtään rauhallinen ja lähti kun Nato-ohjus autosta. En ollut tottunut 5 metrin liinan ja poltti kämmeniinaika kivat palorakkulat ja koira ehti aika kauas.

Kytke jälkiliina ketjupantaan niin, ettei se kurista. 
Kytkisin, jos saisin tuon kiinni. Kelattuani koko helavatan liinan, tuo pentele on nenän edessä  ja pomppii kun arojänis ja hyvällä tsäkällä sain sen kiinni oikeaoppisesti. Operaation aikana olen käynyt mahallani, lässyttänyt, kironnut ja toivonut että viereisen leikkipuiston uteliaat mukulat ja niiden kohtuuttoman kiinnostuneet ja epäuskoiset vanhemmat voisi ampua kuuta kiertävälle radalle.

Laita jälkiliina kulkemaan etu- ja takajalkojen välistä ja ota koira jalkojesi väliin.
Niih. Tarvitseeko kertoa, että helpommin sanottu kun tehty. Se oli hetken siellä ja totesin, että jäljestää voi ihan normiotteessakin. Kunhan se perskule menee eteenpäin. Vaikka päällään.

Näytä kädelläsi jälkeä ja sano napakkaasi: "jälki".
Tän mä sain sille kuiskattua.

Koiran jäljestäessä anna liinan olla löysällä, jos se epäröi ja yrittää pyöriä tai mennä takajäljelle, estä sitä tiukalla liinalla.
 No tämä meni tsäkällä niinkuin oppikirjassa.

Anna koiran itse ratkaista ongelmakohdat ja kehu sitä onnistumisesta.
No mä olin NIIIIN onskuna siitä, että hurtan nokka oli lopulta oikeaan suuntaan ja se alkoi alkusähellyksen jälkeen toimimaan, että kehuin sitä varmuuden vuoksi. Seurauksena, että heti jäi 5 makkaraa välistä, kun otti minusta häiriötä. Pitäisi oppia pitämään turpa kiinni.

Jäljen loputtua ja koiran syödessä irroita liina ja lähde jäljeltä pois.
Kuten sanottu: näytti maistuvan ja mentiin pois. Se meni niinkuin piti.

Tämän perusteella me saadaan Siirin kanssa SchH 1 tunnus noin 45,5 vuoden päästä. Sillä edellytyksellä että maalimiehet ja tuomarit säilyy samoina (dementia iskee ja ne antaa kaikille koulutustunnuksen, jolla on runko ja neljä sen alla roikkuvaa kohtaa: koirat, autot, kissat) ja koirille keksitään kuolemattomaksi tekevä lääke.  Eipä masenna juuri yhtään.

Rakas sisko ja blogikikkailua

Tänään Siiri tapasi siskonsa vihdoin ja viimein! Onneksi sisko Selen taannoisessa valkokärpässieniäksidentissä ei käynnyt kuinkaan ja tapauksesta selvittiin pelkällä säikähdyksellä.

Ensin vähän pöhistiin puolin ja toisin, mutta sitten löytyi yhteisymmärrys ja ilmeisesti vieläpä muistivat toisensa! Eihän siitä ole kun kuukausi kun ne edellisen kerran leikkivät keskenään, silloin Sele oli vielä kasvattajan luona.
Kummallakin tyttösellä oli pinkki panta, samat ilmeet ja eleet, pikimusta väri ja valkeat läntit rinnassa. Siirillä taisi olla pikkaisen isompi. Oli ihan aavemaista nähdä oma koira kahtena kappaleena! :D

Ja taas oli pikku valokuvauksellinen ongelma: kaksi pikimustaa koiraa ja vauhtia tsiljoona kilometriä tunnissa.. Selen emäntä yritti parhaansa ja minulla ei ollut edes kameraa mukana.
Mutta kyllä ne toisistaan tykkäsivät!
Kyllä oli koiruus suhteellisen poikki kun tultiin kotiin. Takajalat sojotti seinää vasten ylöspäin ja muu kroppa kyljellään ja unta palloon. Lempiasento :D

Iltasella ajattelin tehdä blogista jotenkin paremman näköisen. Kikkailin ulkoasuilla ja kirjasimilla ja ties millä, mutta päädyin sittenkin tähän vanhaan hyvään formaattiin. :D

Puun takaa tullut Ronja ja lomailua kasvattajan luona

Haimme eilen Siirin kotiin. Se on ollut viikonpäivät kasvattajan luona hoidossa, kun itse olimme pohjoisessa sukuloimassa ja hummamassa.
Kuvittelin nukkuvani reissussa joka aamu nautinnollisesti puolillepäivin, mutta paskat. Silmät aukesi kello 6 ja olin singahtamassa päästämään koiruus ulos pissalle.
Sitten heräilin hetken ja totesin, että päästän korkeintaan itseni ulos tupakalle, joten väärä hälytys.

Olihan tuo elämä jotenkin luonnottoman helppoa, ei siitä osannut oikeastaan edes nauttia kauheesti.
Piti oikein itseään suitsia, että en syyllistynyt järkyttävään puhelinhäiriköintiin jatkuvalla kyselyllä miten kultamussukalla menee.
Ehkä mies, joka kisaa sakemannien suomenmestaruustasolla suojelussa, pärjää meitin moppi ö-tason hanipupuselle....Ehkä....Ei voi olla varma, koska juuri meidän Siiri on NIIN ainutlaatuinen... :D

Kyllä mulla oli sitä sinttiä välillä niin ikävä. Teki mieli soittaa Jarille ja sanoa, että anna luuri Siirille, haluan jutella vähän. :)
Se kyllä nauroi aika p****sesti kun kerroin tuon. Tuumasi vaan, että olis ollut luurissa aika hiljaista :)
Eikä se onneton ollut leikkinyt Siirin kanssa edes tossupalloa, vaikka erikseen pyysin... Oli kyllä vienyt kentälle  ja leikkinyt sen kanssa riepotteluleikkejä. :D
Tosin nätisti kun hampaat on lähtemässä.

Reissu teki Siirille oikein hyvää: meille tuli takaisin korkeampi, sähäkkäämpi ja virtaviivaisempi hurtta. Oli nähnyt äiteensä ja jopa leikkinyt sen kanssa, oli antanut köniin velipojallensa, nähnyt kissoja ja 5 viikoisia sakunpentuja, nähnyt traktoreita ja muita vanhempia koiria ja mennyt laumana iltalenkille. Kuulostaa siis koiruuden laatulomalle!!!
Kasvattajan luona Siiri oli sitten pistetty kaloritarkkailulle. Kun tarttis vähän kiinteytyä..
Hmmm...Kröhöm... Pitäähän sille antaa nami, kun sen noin vetoavasti pyytää... Ai eikö? :D

Siiri oli taas liikuttavan iloinen kun tuli kotiin: jokaista lelua tervehdittiin korvat rusetilla ja häntä heiluen. Jokaikinen nurkka piti nuuskia huolella ja sitten lösähtää keskelle eteisen käytävää, mistä on mainiot näkymät joka suuntaan.

Tänään käytiin Siirin kanssa hilputtelemassa iltalenkki. Olin tietoisesti lähtenyt vähän myöhemmin liikkeelle,  haluan pitää tuota kakaraa mahdollisimman paljon vapaana. Juuri kun olimme lopettelemassa viimeistä peltopätkää ja oli laittanut koiruuden kiinni, huomasin metsänrajasta ilmestyvän mustan koiran, joka erehdyttämättömästi muistutti sakemannia. Ja sehän se oli! Musta käyttölinjainen narttu Ronja, 9.5 vuotias vanhempi rouvashenkilö. Mahdottoman kiltti tapaus.

Käännyimme takaisin tulosuuntaan koirat vapaana ja voi jestas sitä kirmailemisen määrää! :D
Koirat puhuivat välittömästi samaa kieltä ja Siiri oli Ronjan komennuksen jälkeen asiaankuuluvan kunnioittava. Molempien piti jokainen kuralätäkkö piti koluta. Pohjamutia myöten. Olipa yllättävää...  Ja niitä oli viimepäivien vesisateiden jälkeen paljon. Tosi paljon.
Kulkeekohan tuo itsensä sottaaminen mustassa värigeenissä?

Mulla oli valecrocsit (uudet, entiset syöty) jalassa ja koivet oli harmaan savikerroksen peittämät kun tulin kotiin.
Yllättävän pitkä pinna Ronjalla oli tuon sintin kanssa ja voisin jopa väittää, että silläkin oli kivaa!
Kotiutin suohirviön ja tyydyin vaan pyyhkimään koko koiruuden puhtaaksi.
Vessan lattialla oli tekeytymässä minulle tehty villatakki pyyhkeiden sisällä ja sattuneesta syystä en halua  mitään ylimääräisiä jalkoja sitä tallomaan.
Onneksi karvakasa ei nuku samassa huoneessa :D Haju on hirveä.