torstai 29. marraskuuta 2012

Lumimyrsky ja ensimmäinen juoksu

Siiri on tehnyt juoksua jo kuukauden päivät. Kuukausi sitten Siiri tiputteli yhden päivän ja olen tehnyt itseni naurunalaiseksi treeniryhmässä, koska Siirin juoksut vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... Varsinainen koiranomistaja, joka ei juoksua tunne. Onko se vai ei? Kun ei voi tietää... :)

Maanantaina juoksuaika sitten oikeasti alkoi. Ja samalla aloitettiin myös 5 kertaa päivässä lattioiden hinkkailut. Ei pysy juoksupöksyt jalassa ei. Joten päätettiin säästellä kaikkien hermoja ja vaan kuurata lattoita monta kertaa päivässä. Matot menee eniveis pesuun siinä vaiheessa kun keksitään, mihin muutetaan. Asunnonetsintävaihe on vielä kiivaana päällä.
Siirin kaikki muut siskot, yhtä lukuunottamatta, aloittivat juoksun myös maanantaina :) Tuntuu ihan uskomattomalle! Kai se on jotenkin geeneihin kirjattu.

Luonteen muutoksesta juoksun vuoksi ei voi sanoa juuta eikä jaata, maanantaina treeneissä se oli ihan oma säpäkkä itsensä. Minä olin kolmella ylimääräisellä raajalla ja yhdellä ylimääräisellä aivolohkolla varustettu ihmisraasu, jolla on joskus lieviä vaikeuksia pysyä koiran perässä.. :)
Siiri esitti kuulema sen kaiken sähellyksen keskellä kuulema yhden vaikean jutun: hillitön taistelu motskarista, siitä samoin tein istumaan ja irroitus. Irroitti sylkäsemällä motskarin pois ja sitten istumalla kun Buddhan kuva odotti motskaria päästämättä ääntäkään.
Mä itsekseni mietin, että mitä tuossa nyt on niin outoa. 90-luvulla jossakin vaiheessa piti irroittaa nanosekunnissa, oli sitten korkeassa vietissä tai ei. Kai mä olen opettanut tuota kakaraa vähän vanhojen oppien mukaan.... Vahingossa...Silloin oltiin sitä mieltä, että "irti" on kans "IRTI!!!!" eikä mitään muuta. Oli tilanne kun tilanne. Ja kyllähän sitä irroittamista on kotioloissa treenattu kaikissa mahdollisissa olosuhteissa ja tilanteissa ja  välittömästi palkattu. Ja ei tuo ole tuntunut siitä kärsäänsä ottavan. Pitää kuulema vähän helpottaa jatkossa seisomalla vieressä ja kanavoimalla hetki.
Kotiläksyksi saatiin perusasentoa ja askel kerrallaan seuraamista. Siiri tuppaa paiskaamaan persauksensa vinoon heti kun ottaa askeleen ja se vinoutuminen pitäisi saada pois. Ohjeeksi tuli seurauttaa jotain matalaa aidan viertä tai jos pää kestää, niin seinän viertä.
Kokeilen parkkipaikan matalaa aitaa, jahka tää lumimyräkkä on ohi.. :)

Ensilumi siis satoi tänään oikein kunnolla. Yltyi ihan myrskyksi asti. Ensin sitä kovasti ihastelin, mutta 19 minuutin päästä aloin inhoamaan valkoista, taivaalta satavaa paskaa. Se tunkeutuu kauluksen sisään, sokeuttaa silmät, jäädyttää jalkapohjat ja otattaa aivoon. Tiet on yhtä pöperöä ja minulla on by the way maailman surkeimmat kitkarenkaat auton alla. Sen lisäksi koko pääkaupunkiseutu seisoo, kun sataa kolme hiutaletta. Menisi pelokkaimmat bussilla niin ei tarvitsisi jumittaa! 
Kiitos, mutta ei kiitos!
Kevääseen on piiitkä matka....

Mutta Siiri kyllä tykkäs lumesta. Aika paljon! Sitä piti haistella, maistella, heitellä ja juosta tuulta ja myräkkää päin aivan täysillä! Ei sitä voi nauramatta katsella! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti