Mulla läpsähti tänään oikein kunnolla päähän, että Siiri EI ole seurakoira. Ei ole, eikä siitä tule sellaista.
12 sukupolveen ei taida löytyä muita kun työ- ja kisakoiria, tiesi yhden sisarruksenomistava kertoa. Koko maailmaa Siirin ei tarvitse rakastaa, kunhan oppii sietämään.
Kyllähän minä tein pienenä sille kaikenmaailman sosiaalistumista edistäviä juttuja, mutta näköjään ne on valuneet kun vesi hanhen selästä. :)
Toisaalta, ei ne turhia olleet. Siirillä oli hauskaa juuri siinä hetkessä, mutta eipä niistä mitään hyötyä ole ollut näin vanhemmalla iällä. Ja minä kukkahattuna voin ajatella, että Siiri sai kivemman lapsuuden :)
Sitä ei niin kauheasti kiinnosta lauman ulkopuoliset tyypit, ei koirat tai ihmiset. Omat kaverit on sitten omia kavereita. Nyt kun ikää on kunnioitettavat kokonaista 8.5 kk, tämä alkaa pikkuhiljaa korostumaan. Varsinkin kun ensimmäinen juoksu on alkanut ja virallinen eka mörköikä, jolloin ihan KAIKKI on potentiaalisen epäilyttävää.
Irokeesi pystyssä käppäillään ja haukutaan vastaantulijat, koirat, lastenvaunut ja roskakatosten auki jääneet ovet.
Niitä sitten yksitellen käydään läpi, että EI. Roskista ei haukuta eikä naapurin karhuntaljasetää. Eikä vastaantulevia koiria, eikä paljon mitään muutakaan. Nyt ollaan päästy 75% varmuuteen haukkumattomuudesta. Ihan nokakkain tapahtuvat kohtaamiset on vielä ihan liikaa. Silloin rähistään.
Ai että on kärähtänyt käpyrauhanen kerran jos toistekin tuon koiruuden vetämisen kanssa. Samoin ajoittaiseen remmiräyhäämiseen. Mikään kielto,pölläyttely, maanittelu, leikkiminen ja huomion pois kääntäminen on ollut yhtä tyhjän kanssa.
Tänään sitten päätin, että nyt loppuu sikailu. Heti kun hihna kiristyi, vaihdoin randomisti suuntaa ja nykäisin hihnasta, enkä sanonut sanaakaan. Hetken aikaa vei, ennenkun neitokainen älysi seurata MINUN tekemisiä. Eli minä päätän suunnan ja hän läpsyttelee perässä.
Sain Siirin loppujen lopuksi kulkemaan 6 (!) vinttikoiran ohi haukahtamatta kertaakaan. (En kyllä KÄSITÄ miten se vinttikoiranainen sen tekee..Kaikki kulkee sievässä suuruusjärjestyksessä, eikä yksikään koira sanonut mitään Siirille, paitsi yksi vähän jupisi...)
Natsimeininki jatkui iltalenkillä. Heti kun kiristi, suunnan vaihdos. Heti kun korvat nousi turhan pystyyn, tiukka kielto ja kovasti kehuja kun mentiin eteenpäin.
Sillä seurauksella, että ohitettiin 2 dobberia ja niiden isäntää vähän kaartaen, mutta ilman haukkumista ja korvatkin alkoivat löytymään.
Treeneissä sain mukavaa palautetta mun ihkuista haalareista: kylmähuonepilkkihaalareista vuodelta 92, mallia Kesko. Arvuuteltiin, että onko ne Konnunsuon vankilan talkkarin työasu tms. :)
Juu ei. Ne palveli mua vuonna keppi ja kivi ja varmasti palvelee jatkossakin. Oli mulla silkkihuivi kaulassa antamassa mannermaista tyylikkyyttä! :D
Siiri toimi ihan hyvin kun treenattiin ekaa kertaa seuraamista. Eli istutaan jalan vierelle ja katsotaan silmiin. Jos joskus ottaa jonkun askeleen johonkin suuntaan, ei pitäisi mennä liike rikki. Eli seuraa tarkoittaa istumista tarkkaavaisesti mamman kintun vieressä tapahtui mitä tapahtui.
Toinen juttu koski palkkaamista. Anna motskari tai tennispallo. Sano "Tule!". Koiruus ei tule. Näyttää sulle keskivarvasta ja pitkää nenää. Kelaa liinasta lähelle ja ota kylkikarvoista kiinni ja sano painokkaasti:" Tule" ja paina jalkoja vasten. Meillä neitokainen teki sellaisen elokuvadraamallisen kohtauksen, että oksat pois :) Huuto ja mekkala oli kauhea, mutta alkoi kiinnostamaan luoksetulo.
Asutaan kuitenkin automäärältään Suomen suurimpien risteyksien kainalossa. Luoksetulo on OLTAVA ehdoton.
Koiruutta täytyy tietenkin kovasti rapsutella ja kehua, kun tekee oikein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti