Raivari

Sniff ja nyyh...!!! .Nyt se sitten tapahtui....Mamman pikku piiperopaapero alkaa olemaan Susi.

Käveleskeltiin tyynen rauhassa kauniissa syksyisessä säässä kiemurtelevaa metsäpolkua pitkin. Aurinko paistoi puiden latvojen lomasta, maa tuoksui märälle mullalle ja pakenevalle kesälle.
Siirillä oli puikulanokka maassa kiinni ja haisteli autuaasti maasta höyryäviä ihanaisia hajuja.
Täysin yllättäen polun mutkan takaa tupsahti eteen Aku, vanha kaveri, parivuotias tolleriuros.

Siiri leikki pienenä tyttelinä monet kerrat Akun kanssa. Tai no leikki ja leikki..Lähinnä niin, että Aku seisoi keskellä tietä ja Siiri juoksi miljoona kierrosta minuutissa Akun ympäri räksyttäen ja yrittäen saada Akua liikahtamaan :)

Siiri sai Akulle raivarin. Oikein megalomaanisen raivarin!
Tähän asti Siirin muille koirille haukkumista on ollut vähän sellaista virkamiesmäistä räksytän-koska-olen-koira -tyylistä, mutta nyt näytti siltä että neitokainen tikahtuu kiukkunsa.
Aku katsoi Siiriä silmät pyöreinä ja häntä pystyssä ja mää katsoin Siiriä silmät yhtä ymmyrkäisenä. Siis mitä hittoa?!!
Vihdoin sain toimintakykyni takaisin ja karjaisin "EI PÄRKKELE!!!" ja tartuin niska-ja persvilloista kiinni ja pyöräytin vähän. Samalla käskin sen menemään eteenpäin ja kehuin kun löytyi korvat.

Reaktio tuli tosiaan ihan puun takaa, koska tähän asti Siiri on ollut ihan kenen kanssa vaan kaveri.

Eilen illalla kun koiruus oli kanssani takapihalla keskellä yötä, pilkkopimeässä, se oli näkevinään jotain. Nanosekunnissa se oli aidan luona häntä ja korvat pystyssä, paino etujaloilla ja piti sellaista syvältä rintakehästä tulevaa, säännönmukaista  puolustushaukkua. Sitäkään en ole siltä aikaisemmin kuullut.

Ehkäpä Siiri taas nytkähti aavistuksen eteenpäin kohti aikuisuutta.
Ehkä ne murtovarkaat ei sittenkään lompsi meille sisään miten vaan. :D