Haukkuuko tuo teidän koira koskaan?

Mies lähti käyttämään Siiriä postilaatikolla ja pienellä lenkillä. Naapurinrouva tuli vastaan ja kysyi hyvin hämmästyneenä, että osaako se teidän koira haukkua? Kun hän ei ole kuullut koskaan minkäänlaista ääntä meiltä ja sentään seinänaapureina ollaan. Vaikka hän on yhtäaikaa Siirin kanssa takapihalla, meidän puolelta ei ikinä tule mitään ääntä. Hän oli jo ajatellut, että onko koirassa joku vika tai jotain, joka estää haukkumisen?

Naapurinrouva on yöhoitajana läheisessä sairaalassa ja on kotona päivät ja olinkin alkuun tosi huolestunut siitä, että penikka toivottavasti osaa olla hiljaa kotona päivisin silloin kun olemme poissa.
Näköjään huoli oli turha. Naapuri kehui sitä kuinka hyvin olimme kouluttaneet koiran.
Ukkoni minun oli ihan hämillään kehuista kun hän tuli sisään:" Eihän me olla koulutettu tätä mitenkään!"

No ei suoranaisesti olla, mutta ollaan kuitenkin.

Alusta lähtien ihan ekasta päivästä lähtien, kuljimme kaikista asunnon ovista. Ovia avattiin, pistettiin kiinni ja avattiin ja seuraavalle ovelle. Missään vaiheessa pennulle ei sanottu juuta eikä jaata.
Ei kehuttu tai rapsuteltu. Tottakai se yritti tulla perässä ja surkeana piippas kun jäi oven taakse.  Ovi aukeni 3 sekunnin kuluttua silloin kun pentu oli hiljaa.
Kun Siiri kasvoi, jätimme AINA jotain kivaa järsittävää poissaolojen ajaksi. Siirin huoneen ovi kiinni ja radio soimaan, niin ei kuuntele turhia kopinoita.  Ennen lähtöä ensin radio auki, sitten megaherkku purulelu asemiin omaan huoneeseen, komennus sinne, ovi kiinni ja kämpästä poistuminen. Kun tultiin takaisin, kuuntelimme oven takana, että on täysin hiljaista. Sitten sisälle, Siirin huoneelle, ovi auki ja päästämään sintti pissalle. Ei mitään ylimääräisiä lässytyksiä tai rapsutuksia.
Eli tuleminen ja meneminen on täysin tavallinen, jokapäiväinen juttu.

Autossa emme ole antaneet minkäänlaista huomiota alusta lähtien. Ei hyvää eikä huonoa. Autossa ei keskustella ja sillä siisti. Eli koiruus menee takapenkille, vinkuu kolme kertaa ja alkaa nukkumaan. :)

Välillä on ihan aavemaista, kuinka voi olla noin hiljaista. Edesmennyt Sepe piti  jeesuksenmoista metakkaa kotona, autossa, kentällä, no ihan missä vaan. Saattoipa olla, että herran hermorakenne ei ollut paras mahdollinen. Ihme ettei ole lopun iän tinnitusta tullut. Sepe huusi, ujelsi, piippas, vinkui, mökelsi, mekkaloi, örisi ja vihelsi. Hiljaista oli ainoastaan silloin kun se nukkui. Melkein. Silloin se kuorsasi.
Mikä tahansa huomio nosti metelin 10 potenssiin 4.

On Siiri nyt keksinyt sen, että muita koiria pitää haukkua hihnassa ja lapsia kanssa. Sekin alkaa olla pikkuhiljaa hanskassa. Olen ottanut julman niska-persausotteen ja kieltänyt jämäkkäästi. Heti ollaan jatkettu matkaa iloisesti tennispallon kanssa kun äänensävy on muuttunut.

Ja vielä lisäykseksi, että jokapäivä ollaan jälkiä tehty, vaikka ekan "virallisen" jäljen jälkeen ajattelin, että tämä homma oli nyt tässä... :)

Pari kuvaa neitokaisesta kirsikkapuun juurella: