Joulurauhaa ja korvatulppien kummallista katoamista

Ihanaa joulurauhaa! Kerrankin on ollut riittävän pitkät lomat, on todella päässyt rentoutumaan!

Jotenkin Siirikin on ymmärtänyt yskän ja nukkunut tosi pitkään. Aamulla se tosin rämpäyttää oman huoneensa oven kahvaa melko tasan klo 8.00. Silloin Siirin pitää päästä ulos ja saada evästä.

Syönnin jälkeen hetki tossupalloilua ja takaisin omaan huoneeseen nukkumaan.
Nyt tosin tein niin, että hinasin tyynyn ja peiton olohuoneen sohvalle ja painelin maate. Siiri sai ekaa kertaa jäädä ihan ittekseen hillumaan. Sillä seurauksella, että hetken kuluttua kuului rapinaa ja tömähdys ja pitkä huokaus... Neitokainen meni omaan punkkaansa nukkumaan. Kuvasta näkyy, että silmät on ristissä jo. Suurin valppaus on häipynyt höyhensaarille... :)

Siiri rakastaa nukkua niin, että koivet sojottaa ylöspäin. Niin se on nukkunut ihan pienestä pennusta asti. :)

Huomenna lähdetään keski-Suomeen muutamaksi päiväksi. Iskä heittää keppiä ja äitee leikkii tossupalloa loputtomiin. Siirin taivas! :)

Ihmettelin tässä päivänä yhtenä, että kaikki mun korvatulpat on häipynyt jonnekin teille tietämättömille.Sitä kyllä jäin myöskin hämmästelemään, että Siiri hiippas makuuhuoneeseen varsin määrätietoisesti ja hiippas sieltä pois samaa kyytiä. Silmät puoliummessa ja suu supulla ja parkkeras johonkin nurkkaan hyvin vähäeleisesti. Hmm...Jotain oli siis tekeillä... Julmurina menin koiran luokse ja pakotin kidan auki. Korvatulppahan se siellä. Sitä on niiiiiin mukava imeskellä. :)
 Pitihän lapselta pois se ottaa ja olla muodon vuoksi kiukkunen. Suureen mustaan kitaan on hävinnyt ainakin 10 tulppaa aikaisemminkin. Korvavaikun maun ihanuus jää kyllä mysteeriksi...

Siiri 10 kk. Maailman kaunein sakutyttö ja korvatulppavaras nr 1 :D

Joulunodotusta ja kyläilyä

Joululoma alkoi vihdoin ja viimein! Taitaa olla vielä ennätyksellisen pitkä: vain kolme talvilomapäivää käyttämällä sai ruhtinaallisen 11 päivän lomaputken. Ihanaa!

Viimeisestä postauksesta taitaa olla melkein kuukausi aikaa. Vajoan joka talvi jonkinlaiseen talvihorrokseen jotakuinkin marraskuun puolivälissä ja yritän vain selvitä hengissä tässä pimeydessä.

Sitä menee vain töihin, kauppaan ja kotiin ja illalla koirulin kanssa pitkälle metsälenkille otsalampun valossa umpihangessa kahlaten. Sitten sitä meneekin nukkumaan ja seuraavana päivänä kaikki alkaa taas alusta. Mitään ylimääräistä ei jaksa. Treeneissä ollaan käyty aina maanantaisin ja lenkkien yhteydessä tottisteltu. Edistymistä on tapahtunut kananaskelin, mutta kyllä tämä tästä taas!

Yleensä alan pikkuhiljaa virota eloon tuossa helmikuun puolenvälin jälkeen, joten pari kuukautta pitäisi vielä kärvistellä.

Ne Uralilta lähteneet esi-isät, jotka keksivät että täällä päin on varmaan hyvät metsästysmaat, pitäisi laittaa julkiseen jalkapuuhun näin jälkikäteen tai jotain. Ei ollut kaikki lepakot tapulissa kun jäivät vielä näille leveysasteille asumaan.

Pukkasivat vielä jälkeläisiä jotka tekivät saman tempun? Ja minäkin olen täällä vielä, vaikka tykkään Roomasta enemmän....

No mutta joo...Lopetan marisemisen ihan nyt justiinsa.

Siirillä tuli ja meni ensimmäinen juoksu. Se alkoi tuossa marraskuun 25. päivä ja tiputtelua kesti noin 2 viikkoa. Ei olekaan koskaan tullut pestyä huushollin lattioita yhtä ahkerasti, ainakin 5 kertaa päivässä tuli Sinipiikaa heiluteltua. Neitokainen kun ei ollut yhtään yhteistyöhaluinen juoksupöksyjen käyttäjä. Niistä tuli kertakäyttöiset selkää kääntämällä :D Totesin vaan, että halvemmaksi tulee lattioiden pesu, kun jatkuva pöksyjen osto.

Muutama päivä sitten tapasimme  Ramonan peltoumpihankijuoksun merkeissä ja totesimme, että tämä oli varmaan viimeinen kerta. Tytöt oli koko ajan tukkanuottasilla ja Siirissä heräsi kunnon sika. Joka mutkassa se oli ärhentelemässä Ramonalle ja yritti hieroa sitä lumihankeen. Ramonalla ei ollut YHTÄÄN kivaa ja raasu yritti pomppia välillä emännän syliin. En tiedä maksoiko Siiri potut pottuina, koska Rampe on AINA ollut se dominoivampi ja fyysisesti vahvempi tyyppi ja Siiri on saanut kuraa niskaan vai mistä nyt sitten mahtoikaan olla kysymys. Todettiin vaan, että näiden kahden yhteisulkoilut vapaana on ohi. Ikäeroa on ruhtinaalliset 2 viikkoa ja se on liian vähän.
Huokaisu... Surullista, mutta odotettavaa..... Kasvaa ne lapsukaiset pikkuhiljaa ja sille ei mitään voi...

Eilen olimme pitkästä aikaa kyläilemässä rakkaiden lapsuudenystävien luona. Jostakin syystä aika on mennyt ja hurahdellut siihen malliin, että edellinen kyläilykerta on ollut ennen Siirin tuloa. Mennessä minua lievästi sanottuna jännitti. Talossa on 10-vuotias poika, neljä hevosta, kissa ja bordercollieuros Kekku... saatoin sieluni silmin kuvitella, millainen cembalo tuosta reissusta tulee.... :P
Siiri ei oikeastaan ole tottunut mihinkään noista edellämainituista.

Kaksi hevosta oli loimitettuina tarhoissaan pihassa kun kurvasimme talon eteen. Siiri nosti ymmärrettävän älämölön. Pistin sen hihnaan ja otin autosta ulos. En ole koskaan aiemmin nähnyt  koiralla niin jumalattoman komeaa irokeesia: jokaikinen karva oli pystyssä niskasta hännänjuureen. Siiriä pelotti ihan hirveästi. Seisoskeltiin pihalla ystäväni kanssa, juteltiin ja läpistiin samalla Siirille ja kohta se jo rauhottuikin. Tosi nopeasti se pääsi pelostaan yli. Siitä olen tosi tyytyväinen!

Kekku oli laitettu yläkertaan arestiin kun pelättiin, että juoksutuoksut saattavat saada herran sekaisin. Sisälle Siiri meni heti ilman minkäänlaista epäröintiä ja meni suoraan nuuskimaan lattialla istuvaa Justus-poikaa naamasta. Sitten piti kiertää kämppä ja nuuskia nurkat huolella ja sitten tarkistaa ihmiset. Eikä minkäänlaista mörköilyä! Ai että olin tyytyväinen! Siiri käyttäytyi koko vierailun ajan TOSI hienosti ja olin kovasti ylpeä! :)

Antti Tuisku piipahti paikalla

No tuo edellinen postaus on kirjoitettu ennen kun Antti Tuisku tuli kylään. Antti jysäytti kertalaakista koko tienoon paksun lumivaipan alle kunnon myräkän kanssa. Edellinen päivä oli pikkupiiperointia ja ehdin siitäkin valittamaan... :P

Perjantai oli NIIN hurja, että mun mielikuvitus loppui kesken! Lunta satoi ylhäältä, alhaalta ja vaakasuoraan, tuuli puhalsi jättiläismäisenä jäisenä fööninä ja meinasi irrottaa vaatteet päältä väkisten. Mitään ei nähnyt ja puuskissa tuulen nopeus oli pahimmillaan 29 m/s. Pelotti ihan sikana lähteä töihin. Sieluni silmin näin 20 auton ketjukolareita, vääntynyttä peltiä ja vaikeroivia ihmisiä.
Tätähän se on pahimmillaan:

http://areena.yle.fi/tv/1437288

Vielä mitä!
Turun motarilla kaikki ajoivat siististi peräkanaa kunnon turvaväleillä molemmilla kaistoilla, liittymistä tuleville annettiin heti tilaa, keskinopeus näytti olevan 18 km/tunnissa (vaihtoehtona oli seistä kolareiden takia) ja pääsin töihin kokonaiset 10 minuuttia myöhemmin kun normaalina aamuna. Ei paha!

Ottaen huomioon, että normipäivinä  Turun motarilla ajaa 50 000- 100 000 ihmistä, jotka on menossa töihin, viemässä lapsia hoitoon tai kouluun, hoitelemassa muuten vaan asioita tai ihan töissä tien päällä. Se on oikeasti mieletön määrä trafiikkia!

Risoo, kun osa muualla Suomessa elelevistä ihmisistä on sitä mieltä, että on jotenkin "oikein" että etelä-Suomeen sataa perkeleesti lunta. Miksi? Miten niin oikein, että "meitä opetetaan ajamaan kunnolla" ja "etelän velliperseet saa nyt sit kunnolla isän kädestä" pari kommenttia toistaakseni. Siis mitä?
Täällä asuu reilusti yli miljoona ihmistä (1 072 925 ihmistä lokakuussa Wikipedian mukaan). Ihmiset käyvät töissä niinkun muuallakin maassa, niitten kakarat käy koulua ja tyypeillä on KOTI pääkaupunkiseudulla ja niillä on elämä täällä.
Miksi heitä pitää opettaa paskamaisilla myrskyillä, sähkökatkoksilla ja valtavalla lumentulolla? Häh?
Täällä on ollut muutama runsasluminen talvi takana ja se lumenperskele ei nyt vaan mahdu MIHINKÄÄN. Äijät kolaa ja auraa aamusta iltaan ja illasta yöhön tuota valkoista moskaa ja sitä yritetään viedä ties minne, koska täällä EI OLE peltoja, mihin sen voisi tuuppasta.
Toisin kun vaikka Tuupovaarassa.

Kuvaaja:Eero Liesmaa/Iltalehti

Ottaen huomioon, että viidesosa tämän maan asukkaista asuu 765 neliökilometrin alueella ja yrittää kestää toisiaan ja elää ihmisiksi, niin minusta on jotenkin urpoa toivoa heille mahdollisimman ikävää arkielämää.
Suurin osa tyypeistä on muualta muuttaneita: Juupajoelta, Vehmersalmelta tai Jysäskylästä tms. Ovat täällä, koska kotipaikka ei elätä tai kuviot on niin pienet, että ahdistaa. Joten seuraavan kerran kun kuulen, että on jotenkin oikein minulle ja minun naapureille ja työkavereille, että taivaalta sataa paskaa tuutin täydeltä ja kun tiedän, kuinka hankalaksi miljoonan ihmisen elämän se tekee, niin mä vedän lättyyn. Piste.
Sori hikeentyminen, mutta tämäkaltainen päänaukominen saisi loppua nyt. Sitä on nyt saannut kuulla talvi toisen jälkeen ja juttu alkaa olla niin vanha, että naftaliini haisee.
Tervetuloa kaikki jeesustelijat tänne yrittämään normaalia arkielämistä pahimpien myräköiden aikana. Voisi muuttua ääni kellossa.

Ja nyt kun on suurimmat keuhkoamiset on keuhkottu niin muutama sana myrskysurffari Siiristä :)
Mitä lujempaa tuulee, sitä kivempaa on! Keppi suuhun ja sata lasissa kohti puhuria! Mitä isompi hanki, sitä parempi! Voi tehdä mahaloikan suoraan ojaan ja humpsahtaa sinne korvia myöten. Sitten hurja ravistus ja tuulta päin! Tennispalloa voi kätevästi paiskoa hankeen ja hypätä päälle ja etsiä sitä intensiivisesti pää hangessa vaikka puoli tuntia.

Eli jos Siiriltä kysytään Antti Tuisku on parasta mitä se tietää. Liityi fanijoukkoihin justiinsa! :D

P.S Perusasento alkaa luonnistua ja persaus suoristua. Jippii!!!! Ja  muutama "seuraa"-askelkin luonnistuu ! :D

Lumimyrsky ja ensimmäinen juoksu

Siiri on tehnyt juoksua jo kuukauden päivät. Kuukausi sitten Siiri tiputteli yhden päivän ja olen tehnyt itseni naurunalaiseksi treeniryhmässä, koska Siirin juoksut vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... Varsinainen koiranomistaja, joka ei juoksua tunne. Onko se vai ei? Kun ei voi tietää... :)

Maanantaina juoksuaika sitten oikeasti alkoi. Ja samalla aloitettiin myös 5 kertaa päivässä lattioiden hinkkailut. Ei pysy juoksupöksyt jalassa ei. Joten päätettiin säästellä kaikkien hermoja ja vaan kuurata lattoita monta kertaa päivässä. Matot menee eniveis pesuun siinä vaiheessa kun keksitään, mihin muutetaan. Asunnonetsintävaihe on vielä kiivaana päällä.
Siirin kaikki muut siskot, yhtä lukuunottamatta, aloittivat juoksun myös maanantaina :) Tuntuu ihan uskomattomalle! Kai se on jotenkin geeneihin kirjattu.

Luonteen muutoksesta juoksun vuoksi ei voi sanoa juuta eikä jaata, maanantaina treeneissä se oli ihan oma säpäkkä itsensä. Minä olin kolmella ylimääräisellä raajalla ja yhdellä ylimääräisellä aivolohkolla varustettu ihmisraasu, jolla on joskus lieviä vaikeuksia pysyä koiran perässä.. :)
Siiri esitti kuulema sen kaiken sähellyksen keskellä kuulema yhden vaikean jutun: hillitön taistelu motskarista, siitä samoin tein istumaan ja irroitus. Irroitti sylkäsemällä motskarin pois ja sitten istumalla kun Buddhan kuva odotti motskaria päästämättä ääntäkään.
Mä itsekseni mietin, että mitä tuossa nyt on niin outoa. 90-luvulla jossakin vaiheessa piti irroittaa nanosekunnissa, oli sitten korkeassa vietissä tai ei. Kai mä olen opettanut tuota kakaraa vähän vanhojen oppien mukaan.... Vahingossa...Silloin oltiin sitä mieltä, että "irti" on kans "IRTI!!!!" eikä mitään muuta. Oli tilanne kun tilanne. Ja kyllähän sitä irroittamista on kotioloissa treenattu kaikissa mahdollisissa olosuhteissa ja tilanteissa ja  välittömästi palkattu. Ja ei tuo ole tuntunut siitä kärsäänsä ottavan. Pitää kuulema vähän helpottaa jatkossa seisomalla vieressä ja kanavoimalla hetki.
Kotiläksyksi saatiin perusasentoa ja askel kerrallaan seuraamista. Siiri tuppaa paiskaamaan persauksensa vinoon heti kun ottaa askeleen ja se vinoutuminen pitäisi saada pois. Ohjeeksi tuli seurauttaa jotain matalaa aidan viertä tai jos pää kestää, niin seinän viertä.
Kokeilen parkkipaikan matalaa aitaa, jahka tää lumimyräkkä on ohi.. :)

Ensilumi siis satoi tänään oikein kunnolla. Yltyi ihan myrskyksi asti. Ensin sitä kovasti ihastelin, mutta 19 minuutin päästä aloin inhoamaan valkoista, taivaalta satavaa paskaa. Se tunkeutuu kauluksen sisään, sokeuttaa silmät, jäädyttää jalkapohjat ja otattaa aivoon. Tiet on yhtä pöperöä ja minulla on by the way maailman surkeimmat kitkarenkaat auton alla. Sen lisäksi koko pääkaupunkiseutu seisoo, kun sataa kolme hiutaletta. Menisi pelokkaimmat bussilla niin ei tarvitsisi jumittaa! 
Kiitos, mutta ei kiitos!
Kevääseen on piiitkä matka....

Mutta Siiri kyllä tykkäs lumesta. Aika paljon! Sitä piti haistella, maistella, heitellä ja juosta tuulta ja myräkkää päin aivan täysillä! Ei sitä voi nauramatta katsella! :)

Pyykkäilyä ja kävelemistä

Ihanainen perjantai! Sain töiden jälkeen kunnolla siivottua ja luututtua lattiat, kävin Siirin ja Ramonan+omistajan kanssa tunnin kirmailulenkin golfkentällä (ei niin sallittua...mutta yritettiin liikkua incognito eli pimeinä, ilman otsalamppua :D ), pesin pyykit ja silitin petivaatteet ja kaiken kruunasi jäähdytetty valkoviinilasillinen :)

Olen oikeasti vieläkin superhyperhämmästynyt ja onnesta soikeana, että tuo "kävele!"-käsky toimii! Siiri kävelee koiven vieressä ihan niin kuin se olisi tehnyt sitä aina.
Naapurin pelottava ukko ei ollut mitään, kiljuva lapsilauma ohitettiin ilman sen kummempia seremonioita. Näyttäisi siltä, että kun Siiri on käskyn alla, sen ei tarvitse stressata ympäristöä millään lailla? Eli se antaa suosiolla ohjat minulle? No enivei..Oli syy mikä tahansa, alan kouluttamaan myös tuota ukkoa käyttämään sitä samalla lailla! I-H-A-N-A-A!!!! :D

Vetämisen estoa taas kerran

Hahaa!!! Mä kekkasin vihdoinkin ratkaisun tuohon vetämiseen! Se jeesaa sekä minua että koiraa.
Uusi käsky: "Kävele!"
Eli hihna on suht lyhkäisellä, vauhti reipas, motivaatiopatukka kainalossa, ketju lähellä korvia, mutta hihna löysällä ja käsky: "Kävele"
Kaikki nuuskimiset sun muut estetään ja kävellään reippaasti suuntaan x. Jossakin vaiheessa voi antaa käskyn:"Nuuski vaan" ja antaa koiran nuuskia. Sitten taas käskytetään kävele ja jatketaan reippaasti matkaa. Välillä palkitaan koira motskarilla ja kunnon taistelulla. Sitten otetaan motskari pois ja käskytetään uudestaan kävele.
Tällä konstilla ei vetämistä eikä rähinää, vaikka perässä kulki 2 koiraa. Homma sujui kun tanssi! Jepujee!!!!! :D
( Häpeäkseni tunnustan, että tämä konsti oli koirakuiskaaja Cesar Millanin ohjelmassa...ja toimii)

Motivointipatukka=motskari  www.elaintarvike.fi

Auton vaihtoa ja golffailua

Isäntä meinasi saada aivoverenvuodon viime treenien jälkeen kun siivosi auton. Olen monesti sanonut, ettei Sedan-mallinen Passatti ole oikeasti mikään fiksu koirankuljetusauto. Ennemmin tai myöhemmin sisustukselle käy ohraisesti. Vaikka tuo koiruus ei syö turvavöitä, niin kyllä se siellä kotterossa pomppii ikkunoita vasten. Oviverhoilu saa kiitettävästi osumaa ja ikkunoiden vieressä on syviä kynsien viiltojälkiä. Liisariautosta joutuu vielä pahimmillaan luovutusvaiheessa maksamaan mojovan laskun.

Omana autona on vielä epäkäytännöllisempi sporttikupee Mersu. Siiri on matkustanut siinä tasan yhden kerran. Vienosti kyselin jossakin vaiheessa, että voisikos sen vaihtaa johonkin järkevään farkkuun? Ilmeisesti sana "järkevä" pisti isännän kuupan nurin ja kieltäytyi ehdottomasti farmarista, koska ne on tyhmän näköisiä. Hmm. Jaa.
Mese vie kiitettävästi bensaa: 10 l/100 km näillä ruuhkilla on täysin tavallinen kulutuslukema, hiilidioksidia pukkaa kiitettävästi, joten autoverokin on tähtitieteellinen. Lisäksi jättimäiset huoltolaskut tyyliin:"Annamme kaikkiin paikkoin valohoitoa ja tarkistamme sulat. Hinta 400 euroa. Jos havaitsemme vikoja, jokainen osa maksaa erikseen (tukkuhinta x 5) ja asennustyö on 300 euroa tunti".
Vakuutukset ja muut kustannukset sitten vievätkin ne loput lantit.
Mutta onhan sillä kieltämättä kiva ajaa. Eihän siitä pääse mihinkään. :D Mutta ei siinä koiria kuskailla.
Meillä on vielä päällä tämä asunnon etsintäprojekti, joka näyttää siltä että kauemmaksi täytyy muuttaa, jotta saa elämänlaatua. Tarkoittaa siis sitä, että pitää saada bensalaskut pienemmiksi. Eli Mersu: Bye-bye.... Ja isäntä saa itkupotkuraivarin.

Ihanainen Ramona nähtiin tänään viereisellä golf-kentällä ja rouva Elli. Ai että Siirillä meinasi mennä kuuppa nurin pelkästä Ramonan äänen kuulemisesta. Saati sitten, että joutui kulkemaan 50 metriä Ramonan jälkeen ennen kentälle menoa. Vetäminen oli ihan jotain superjärkyttävää. Ei auttanut MIKÄÄN. Pakko tuolle asialle on NYT tehdä jotain, koska ei se ainakaan pienene iän myötä. Päinvastoin.
Vähän yli unnin kirmailun jälkeen otettiin parkkipaikalla vähän tottista.
Olipas oikein mukavaa!

Vetämisenestoa ja ohittelua

Mulla läpsähti tänään oikein kunnolla päähän, että Siiri EI ole seurakoira. Ei ole, eikä siitä tule sellaista.

12 sukupolveen ei taida löytyä muita kun työ- ja kisakoiria, tiesi yhden sisarruksenomistava kertoa. Koko maailmaa Siirin ei tarvitse rakastaa, kunhan oppii sietämään.

Kyllähän minä tein pienenä sille kaikenmaailman sosiaalistumista edistäviä juttuja, mutta näköjään ne on valuneet kun vesi hanhen selästä. :)
Toisaalta, ei ne turhia olleet. Siirillä oli hauskaa juuri siinä hetkessä, mutta eipä niistä mitään hyötyä ole ollut näin vanhemmalla iällä. Ja minä kukkahattuna voin ajatella, että Siiri sai kivemman lapsuuden :)

Sitä ei niin kauheasti kiinnosta lauman ulkopuoliset tyypit, ei koirat tai ihmiset. Omat kaverit on sitten omia kavereita. Nyt kun ikää on kunnioitettavat kokonaista 8.5 kk, tämä alkaa pikkuhiljaa korostumaan. Varsinkin kun  ensimmäinen juoksu on alkanut ja virallinen eka mörköikä, jolloin ihan KAIKKI on potentiaalisen epäilyttävää.
Irokeesi pystyssä käppäillään ja haukutaan vastaantulijat, koirat, lastenvaunut ja roskakatosten auki jääneet ovet.
Niitä sitten yksitellen käydään läpi, että EI. Roskista ei haukuta eikä naapurin karhuntaljasetää. Eikä vastaantulevia koiria, eikä paljon mitään muutakaan. Nyt ollaan päästy 75% varmuuteen haukkumattomuudesta. Ihan nokakkain tapahtuvat kohtaamiset on vielä ihan liikaa. Silloin rähistään.

Ai että on kärähtänyt käpyrauhanen kerran jos toistekin tuon koiruuden vetämisen kanssa. Samoin ajoittaiseen remmiräyhäämiseen.  Mikään kielto,pölläyttely, maanittelu, leikkiminen ja huomion pois kääntäminen on ollut yhtä tyhjän kanssa.
Tänään sitten päätin, että nyt loppuu sikailu. Heti kun hihna kiristyi, vaihdoin randomisti suuntaa ja nykäisin hihnasta, enkä sanonut sanaakaan. Hetken aikaa vei, ennenkun neitokainen älysi seurata MINUN tekemisiä. Eli minä päätän suunnan  ja hän läpsyttelee perässä.

Sain Siirin loppujen lopuksi kulkemaan 6 (!) vinttikoiran ohi haukahtamatta kertaakaan. (En kyllä KÄSITÄ miten se vinttikoiranainen sen tekee..Kaikki kulkee sievässä suuruusjärjestyksessä, eikä yksikään koira sanonut mitään Siirille, paitsi yksi vähän jupisi...)

Natsimeininki jatkui iltalenkillä. Heti kun kiristi, suunnan vaihdos. Heti kun korvat nousi turhan pystyyn, tiukka kielto ja kovasti kehuja kun mentiin eteenpäin.
Sillä seurauksella, että ohitettiin 2 dobberia ja niiden isäntää vähän kaartaen, mutta ilman haukkumista ja korvatkin alkoivat löytymään.

Treeneissä sain mukavaa palautetta mun ihkuista haalareista: kylmähuonepilkkihaalareista vuodelta 92, mallia Kesko. Arvuuteltiin, että onko ne Konnunsuon vankilan talkkarin työasu tms. :)
Juu ei. Ne palveli mua vuonna keppi ja kivi ja varmasti palvelee jatkossakin. Oli mulla silkkihuivi kaulassa antamassa mannermaista tyylikkyyttä! :D

Siiri toimi ihan hyvin kun treenattiin ekaa kertaa seuraamista. Eli istutaan jalan vierelle ja katsotaan silmiin. Jos joskus ottaa jonkun askeleen johonkin suuntaan, ei pitäisi mennä liike rikki. Eli seuraa tarkoittaa istumista tarkkaavaisesti mamman kintun vieressä tapahtui mitä tapahtui.

Toinen juttu koski palkkaamista. Anna motskari tai tennispallo. Sano "Tule!". Koiruus ei tule. Näyttää sulle keskivarvasta ja pitkää nenää. Kelaa liinasta lähelle ja ota kylkikarvoista kiinni ja sano painokkaasti:" Tule" ja paina jalkoja vasten. Meillä neitokainen teki sellaisen elokuvadraamallisen kohtauksen, että oksat pois :) Huuto ja mekkala oli kauhea, mutta alkoi kiinnostamaan luoksetulo.
 Asutaan kuitenkin automäärältään Suomen suurimpien risteyksien kainalossa. Luoksetulo on OLTAVA ehdoton.
Koiruutta täytyy tietenkin kovasti rapsutella ja kehua, kun tekee oikein.

AUUU, ekat purut eilen! Ja koiruus pimeässä päivän..

Jokaikinen muskeli on kun pesäpallomailalla hakattu ja alaselkään tuppaisee noidannuolta.
Juu, purut on maailman tehokkain airobix ikinä.

Maalimiehillä vasta onkin rautainen kunto: herrat vastaanottaa hihaan noin 10 enemmän tai vähemmän hyvää koiraa illassa. Lisätään koiran painoon ja liike-energiaan pelkästään hihan paino ja mulla loppuu käsityskyky jaksamisesta. Oikeesti. Olen itse täysin puolikuollut naatti pelkästä liinanpidosta...

Siiri tuli huoneestaan tänään kun NATO-ohjus ja veti viisi kertaa kämppää ympäri ennenkun tuli kunnolla morjestamaan töiden jälkeen. Ihmettelin kovasti moista reaktiota, mutta selvisihän se: Siirin huone oli ilman valoja koko päivän. Raasuparka... Onneksi oli löytänyt itselleen viihdykkeeksi pyöröpihdit!  Ne sillä oli suussa, kun päästin huoneesta pois. Ei mitään hajua, miksi sinne pyöröpihdit on jäänyt, enkä muista moisia itse käyttäneeni ihan vähään aikaan. Siippakin oli yhtä hämillään.
Mutta pyöröpihtien kahvoja ei eniveis enää ole. R.I.P.

Siirin velipoika on tällä hetkellä pumpattu täyteen paraffiiniöljyä, koska työpäivän aikana maistui välipalaksi puolikas T-paita. Mysteeriksi jää, miten se paita häkkiin päätyi. Napit oli siististi napsittu, kaulus syöty ja muutenkin se oli mallia napapaita.

Aateltiin nostaa joukkokanne Jamoa vastaan ja vaatia korvattavaksi kaikkea syötyä, järsittyä ja hajoitettua omaisuutta. Tultiin siihen tulokseen, ettei mahda kannattaa. Ei riitä mikään peritty metsikkö ja maatila korvausten maksamiseen...:D

Ekat PURUT! Jee!!!

No niin. Nyt olen vihdoin tarttunut härkää sarvista ja kävin Siirin kanssa alaosaston kentällä katsomassa, onko neitokaisesta suojelukoiraksi. Kyllä kuulema on ja se on hieno asia!

Kyllä minä  olen tätä päivää jännittänyt. Viime aikoina se on kovastikin mietityttänyt varsinkin ennen nukkumaanmenoa: ...mitä JOS se ei sitten kuitenkaan...mitä JOS minä olen sen jotenkin onnistunut pilaamaan..mitä JOS minä en enää muistakaan, mitä siellä pitää tehdä...entä JOS se tekee täyskäännöksen kun näkee molarin ja ampuu takas autoon.... Näitä jossitteluita riittää. Ja taas riittää. Varsinkin yön pimeinä tunteina.

Sitä mä en enää muistanut, kuinka raskasta on seistä liinanpäässä ja yrittää pysyä tolppana ja kuinka vaikeaa on pysyä pystyssä, kun toinen rempoo liinan päässä koko painollaan. Ja sintti on kuitenkin vasta 8-kuinen pentu! :D Käynti tahi kaksi punttisalilla tekisi varmaan terää tälle nikotiinin saastuttamalle ihmisrauniolle, jotta kunto kestäisi jatkossa. Siirin oma kuntosali (sohvanpaiskelu) on selkeästi vaikuttanut neitokaisen voimia kohottavasti.

Sain ystävälliseltä kanssatreenaajalta Gappayn pehmustetut valjaat lainaksi. Ne olikin PALJON paremmat kun Siirin leveä nahkapanta. Kuormitusta ei tullut niskaan ja sitä ei tarvinnut varoa. Huvitti vaan, että valjaiden pukeminen pimeässä on näköjään ihan niks naks-juttu. Mentiin autolle, otettiin Siiri ulos, kanssatreenaaja puki valjaat pimeässä, mustalle koiralle, mustan auton vieressä, kessu huulessa noin puolessa minuutissa. Siinä ajassa taisi valjaat vielä tulla säädetyiksi. Minä temppuilisin vielä varmaan tällä hetkelläkin niiden säätöjen kanssa, joten harjoitus tekee näköjään mestarin. Siirikin oli niin häkeltynyt toiminnan tehokkuudesta, ettei juurikaan älynnyt pistää vastaan :D Samalla tehokkuudella ne valjaat myös hävisi päältä treenien jälkeen. Vieläkin olen ihan h-moilasena koko jutun kanssa. Jos osaa niin osaa, eikä tartte paljoa mietiskellä! :D

Siiri veti tuhatta ja sataa kentälle kun otin sen autosta, hädin tuskin pystyssä pysyin. Kiroilin mielessäni ääliömäisiä pikkupoikia, jotka olivat särkeneet tuhkakuppina toimineen lasitölkin kentän kulmaan. Siinä oli ainut järkevä kulkutie kentälle, joka ei ole liukas. Kentälle pääsee myös parin ojan yli menevän rampin kautta, mutta niissä on mukavasti kuuraa, joten olin ihan satavarma että ensidebyytti kentälle tapahtuisi nenä kenttää kyntäen. Onneksi selvisin ihan hyvin rampista ja kauhuskenaario jäi väliin.

Molari heilui ja juoksenteli edestakaisin purutyyny käsissään. Siiri alkoi raivoisasti haukkumaan epäilyttävää nahkaessuista kaveria, ihan selkeästi pelkäsi hyypiötä. Molari tuli lähemmäksi ja nakkeli purutyynyä ja sai Siirin vihdoin kiinnostumaan siitä. Antoi purun kellistyen maahan. Siitä sitten kanavoitiin, potkittiin tyynyä ja taisteltiin. Seuraavaksi antoi purun polviltaan ja viimein seisten ihan kunnolla taistellen tyynystä. Siinä vaiheessa Siiriltä oli kaikki pelot hälvenneet ja toimi täysin puhtaasti saaliilla.

Ohjeeksi tuli antaa mahdollisimman paljon uusia kokemuksia ja paljon treeniä, koska on jonkinverran varauksellinen pentu. Mutta vietit löytyy ja pääsi tosi nopeasti pelostaan pois eli on ihan ok aloittaa treenit.
Mä melkein hyperventiloin onnesta :) Kyllä tämä vanha mopo käynnistyy vielä, kun tarpeeksi jaksaa polkea...