Kinttuvammaa emännällä, rokotuksia ja merenrantaoleilua

Emäntää on vaivannut polvi jo muutaman viikon ja kipu on ollut aika sietämätöntä 3 viikkoa eli treenaaminen on ollut jotakuinkin jäissä. Raahasin vihdoin kortisonipiikkikammoiset luuni ortopedille, joka kertoi mikä kintussa on vikana:
Molemmin puolin polvea oli limapussin tulehdus ja reisilihaksen vieressä/sisällä/jossain kulkee jänne joka oli kiristynyt, paksuuntunut ja tulehtunut. Eli sainpas sitten 6 (!!!) kortisonipiikkiä:  2 kipaletta molemmin puolen polvea ja 4 sarjassa reittä pitkin. ***KELE ***TANA, että oli muuten kivuliain lääkärikäynti IKINÄ!!!!

Jotenkin ottaa aivoon ihan suunnattomasti: syksyllä vaivasi plantaarifaskiitti ja nyt tuo perskutarallaan polvi. Olenko oikeasti NÄIN romu? Eihän tästä tule hevon kukkaruukkua, jos aina menee joku paikka sököksi kun pitäisi alkaa hommiin?
Tosi pikkuhiljaa tässä on huomannut, että kipu laantuu pikkuhiljaa..Ja jalka jopa alkaa taipumaan! Ihanaa!

Sakemanniliiton kesäleiri lähenee uhkaavasti ja kyllä siellä haluaisi kirmailla suhteellisen vapautuneesti. Päästiin vielä omien molareiden ryhmään ja saatiin Siirin kanssa puolentoista tunnin sitkeällä soittelulla solukämppä opiston alueella.
Hui pelottaa! Viimeksi on tullut leireiltyä noin 30 vuotta sitten! :) Toivottavasti kämppäkaveri on kiva. Takaporttina kyllä on mökkilomailu 8 kilsan päässä Siirin siskon luona, jos kämppiksen kanssa ei kemiat  kohtaa. :D

Siirin yksivuotisrokotus oli vähän aikaa sitten. Otti pikkasen pattiin siipan työmatka, joka osui samaan aikaan eli koiruus piti viedä Mersulla elukkalääkäriin ilman omaa kuljetuskoppaa. Ei huolta, Siiri istua napotti kun Buddhan kuva takapenkillä ja katseli maisemia.

Sitten kun se kyllästyi ruuhkiin, heittäytyi nukkumaan. Kuorsasi eläinlääkärin pihaan asti.

Rouva Hapankorppu oli yhtä suoraluontoinen kun aina: "Kylkiluut pitäisi tuntua paremmin. Tarkkaile ruokamäärää, painoa tulee lihaksien kehityksen takia lisää, joten kylkiluutuntuma on paras mittari." Sanoi siis suomeksi, että Siiri on vähän paksu.

Hmmm..saattaa pitää paikkansa.... Vaihdoin sen ruokinnan muutama viikko sitten sellaiseksi, että puolet Barcaa, puolet lihaa. On vähän vaikea tasapainoilla oikean määrän kanssa aluksi ja voi olla, että se on vähän lihonnut... Ehkä..Toisaalta sillä voi olla isot luut ja hidas aineenvaihdunta, niinkun emännälläkin. Voihan se sillälaillakin periytyä :)

Liiasta proteiinista ei ole muuta haittaa kuulema kun liiallisesti erittyvä korvavaha ja rasvapatit nahan alla. Eli jos niitä alkaa esiintymään, pitää vähentää lihan määrää. Munuaiset ei kuulema ehdi koiran elinaikana kärsiä liiasta proteiinin saannista.

Siiri antoi nostaa itsensä pöydälle, tutkia hampaat ja korvat ja kuunnella sydänäänet täysin mallikelpoisesti ilman turhia piippailuja. Että olin tyytyväinen! Rouva Hapankorppukin sanoi, että näkee että on työkoira: kun hän alkoi tutkimaan koiraa, koiran ryhti parani ja olemus muuttui. :)
Kun istuskelin odottamassa kirjallisten töiden tekemistä, koiruus tutki paikkoja hetken, työnsi päänsä roskikseen, huokaisi syvään ja painui maate. :)

Eilen käytiin rakkaan työkaverin merenrantaparatiisimökissä. Saatiin kahvittelukutsu hänen loman aikana ja erikseen pyysi myös Siiriä käymään. Olenhan viimeisen vuoden aikana ehtinyt raportoida työkaveriraukalle suunnilleen joka kakkakikkareen, jonka koiruus tekee. Ehkä se oli ihan reilua käydä näyttämässä hälle mistä puhun :)
Rakkaus oli molemminpuoleista: Siiri sai itselleen uskollisen pallonheittäjän ja työkaveri sai itsellen a friend forever. Win-win tilanne puhtaimmillaan!

Taas jälleen koiruus oli mallikelpoinen joka suhteessa. Oikein ihmetyttää, mihin se mitään kuuntelematon tihulainen on hävinnyt? :D

Varvashässäkkää ja mustekalasuhmurointia

Paketoin auton hienosti ennen viime puruja avaruuspeittoon. Homma oli lievästi sanottuna haastellista erittäin tuulisen päivän vuoksi.
Hirveän ähellyksen ja sähellyksen jälkeen auto oli paketissa, mutta hoksasin etten saa koiraa ulos sieltä ja että ikkunat pitäisi laskea alas..... Lisää ähellystä ja sähellystä....

Pääsin viimein kentänreunalle ja sieltä ilmoitettiin ystävällisesti ja jalosti, että yhdessä Transportterissa on ylimääräinen häkki ja että Siiri pääsee sinne, jos haluaa.
Mä olin niin iloinen! Tottakai otin tarjouksen vastaan!
Purin peittohässäkän ja sain kun sainkin koiran pois sieltä naarmuttamatta siipan kotteroa.

Kävin purujen välissä katsomassa, kuinka juoksuisen neitokaisen elo sujui kahden herrasmiehen kanssa. Ihan hyvin muuten, mutta kun lähestyin autoa alkoi kuulumaan paniikin- ja kivunsekainen huuto. Syöksyin Siirin häkkiin ja totesin, että neitokainen oli hyppinyt päin häkin seinämää ja jäänyt roikkumaan jumiin yhden varpaan anturan varaan aika korkealle. Otin Siirin puoliksi syliin, nostin ja irroitin kovaonnisen anturan häkinseinästä. Välitömästi kun laskin otuksen lattialle se sai kauheat raivarit viereisille häkkikavereille. Jotenkin se oli sitä mieltä, että se oli totaalisesti näiden herrasmiesten syy, että häntä sattui....Aika universaalia toimintaa... :) Varpaat oli kuitenkin onneksi kaikki kunnossa.

Purut pidettiin pöydällä ja ne meni ihan hyvin, Siiri lopetti puolelta toiselle seilaamisen. Mälväsi jonkin verran hihaa, mutta se johtui luultavasti ihan vaan oudosta pöydästä.

Vein koiran omaan autoon ja oltiin jo lähdössä pois kun vastakkaiseen suuntaan ajava molari huitoi pysähtymään. No mulla oli perskutarallaa jäänyt yksi mustekala kiinni toisen eturenkaan vanteeseen. Siellä se iloisesti pyöriskeli ja läpsytteli pyörän pyörimisen tahdissa.  Eikä hävettänyt yhtäään... Taas jälleen kerran.... :P

Autonvaihtoprojekti on taas nytkähtänyt aavistuksen eteenpäin. :)
Kävin Biltemasta hakemassa avaruuspeiton ja kasan mustekaloja. Paketoin Passatin aika mielenkiintoisen, hirvittävän näköiseen pakettiin ja näytin siipalle, että tällaisen virityksen joutuu jatkossa tekemään joka treeneihin. Muuten meillä ei ole koiraa, koska se on kuollut lämpöhalvaukseen, sydäriin tai johonkin muuhun kauheaan.

Seuraavana päivänä töistä tullessani isäntä makas sohvanpohjalla lätty kädessä ja kysyi, että eikös tällainen olisi aika hyvä koirankuljetusauto ja näytti farmari-Passattia :D  Nyt hän sitten vihdoin ja viimein käsitti, kuinka välttämätöntä on saada farkku tähän huusholliin!
Ennenkun se auto oikeasti ilmaantuu tänne saattaa mennä päiviä poikineen, mutta onpahan ainakin autonvaihtoprojekti lyöty tulille. Se tässä on kaikkein tärkeintä! Jipii!

Viime treeneissä tuli sellainen olo, että voisin istua aasinhattu päässä nurkassa naama seinään päin vaikka maailman tappiin asti.

Ennen puruja otettiin vähän tottista. Ekaan kertaan Siirin elämässä kenttä oli muita koiria, ihmisiä ja sieltä täältä tupsahtelevia maaliehiä täynnä. Raasu meni ihan sekaisin ja oli himppasen haasteellista saada se kuuntelemaan minua. Räyhäämistä ja möyhyämistä joka suuntaan, Siiri oli selkeästi puruihin menossa ja kierrokset meni katosta läpi. Piti ihan tosissaan tehdä töitä, että sille löytyi korvat. Kyllä otti aivoon ihan huolella...
Kaikki muut tepastelee sotilaallisessa järjestyksessä ja osaa kaiken ja meidän hurtta on raivohullu sekopää. Tosi kiva.

© Richard Pasley - Doctor Stock/Science Faction/Corbis

Sitten tuli purujen vuoro ja eka tolppatreeni pitkässä pikalukollisessa liinassa. Kaikki meni muuten alkuun hienosti, mutta rauhavaiheessa kun piti pitää vaan nätisti kättä purutyynyn alla, niin minä melkein kuristin koiraparan. Mulla oli järjestelmällisesti käsi kaulalla, vaikka piti olla leuan alla. Alkaahan se häiritsemään hapenottokykyä... :P

Suurempi emämoka tuli siinä kun mun piti hivuttautua liinaa pitkin koiraa päin. Sormi hipaisi pikalukkoa ja PAM! Siiri lähti kun Nato-ohjus liinasta irti ja kohti molaria.
Sydän pysähtyi, jalat meni veteläksi ja aivot tyhjeni täysin. Katsoin vaan kauhusta täysin hyytyneenä kun koira kirmasi veskarin päälle täysin valtoimenaan.

Noin ei vaan tehdä! Ei ikinä, ei missään tilanteessa! Koira on pidettävä kiinni maksoi mitä maksoi ja sillä selvä!
Onneksi tuossa ei käynyt kuinkaan, Siiri ampasi tietysti suoraan purutyynyyn, mutta lähinnä tuo periaatteellinen puoli otti huolella aivoon. Noin ei vaan saa tapahtua. Piste.
Eikä se helpottanut asiaa, että siinä oli noin 15-päinen yleisö katselemassa ja kuulin sen kauhistuneen kohahduksen kun lukko napsahti irti...

Veskari otti Siirin tyynen rauhallisesti vastaan ja hivutti sen minulle ja sain sen takaisin liinaan kiinni, mutta minulta meni kyllä loppupuruissa täysin pasmat sekaisin. Onneksi sain liinanhallintaan apuja ja sain koiran vihdoin autoon.

Teki mieli itkeä ja hakata puupäätä seinään ja ketutus hipoi katonrajaa. Siis ihan KAIKKI meni päin prinkkalaa omien hölmöilyiden takia. Me ei IKINÄ selvitä tästä mihinkään suuntaan... BYÄÄH!!!!

(http://littleonehealthy.com/laugh-vs-crying/)

Sitten loppukevennykseksi toinen puoli Siiristä. Siippa istui sohvalla ja ynisi huvikseen koiralle. Siirillä meni korvat länään ja se alkoi kovasti etsiä jotain olkkarin pöydän alta. Sieltä löytyi rakas musta räsy, jota se tuputti väen vängällä siipan naamaa ja suuta kohti ja pudotti siihen. Sitten se nuoli poskea ja samalla heilutti häntäänsä korvat länässä. Ihan kun se olisi sanonut: "Älä ole surullinen, tässä maailman paras räsy, pure sitä, se on kiva!" :)

Huh hellettä! Purut ja vanha kämppä vihdoin paketissa!

Oli aika monivaiheinen päivä. Saatiin vihdoin ja viimein vanhan huushollin ulko-ovi painettua viimeistä kertaa kiinni ja enää sinne ei tarvitse mennä. *Iso huokaisu*
Äkkiä lähdettiin sieltä tekemään sapuskaa kotiin ja kotoa lennosta puruihin. Auton lämpömittari näytti +24.5 C!

Pikkasen minua huoletti mustan suden pärjääminen mustassa autossa suht ahtaassa lentokopassa ja ottihan se koville. Pistin kaikki autonovet auki ja pyyhkeen auringonpuoleisen ikkunan eteen, ettei se päässyt suoraan paistamaan koppaan. Onneksi kävi tuulenvire ja kävin juottamassa ja kävelyttämässä koiruutta vähän väliä.
Ostoslistalla on siis avaruuspeite auton päälle ja kunnon koppatuuletin. Auton vaihto ei vaan vielä ole ajankohtaista.. :P

Sen verran Siiri ehti meuhkata toisille koirille, että kun vein sen kentälle sillä oli jotakuinkin takki tyhjä jo valmiiksi. Eli meidän purut ei kauaa kestäneet.

Haukku kuitenkin irtosi ihan kivasti ja irroituksetkin oli suht ok. Eli kehitystä edelliseen oli taas tapahtunut. Edellisellä kerralla molari joutui tekemään haukun irtoamiseen enemmän töitä.

Minäkin pysyin pystyssä jo huomattavasti paremmin ja alkoi jo olla käsitystä, mihin käsi menee seuraavaksi ja minkälainen hihnaote kannattaa pitää.
Kentältä pois päin juostessa Siiri sylkäsi purutyynyn pois suusta esteiden takana ja nykäs ihan huolella, jolloin lensin komeasti polvilleni. Kanssatreenailija oli ottanut kaksi urostansa autosta pois ja ne putkahti nokan eteen puun takaa. Siiri teki sellaisen kunnon loikan niitä kohti, mutta ei haukkunut tai räyhännyt. Mä sain karjastua sille maahan ja se kyllä maastoutui ihan nanosekunnissa. Kaiken arvokkuuteni kooten nousin ylös ja vein sen autolle juomaan.

Jotain hyvää polvien saamasta tällistä: viikkoja kestänyt vasemman puoleisen polven kipu ja jomotus on nyt poissa! Rysäys ilmeisesti pisti jonkun palikan kohdilleen. :)
Hyvä niin.

Illalla oli ihan pakko käppäillä lähiterassille juomaan tuoppi olutta. Kesähän on siis täällä.
Vihdoin ja viimein!

Toka juoksu alkoi ja tokat viralliset purut

No niin...Tulihan ne sieltä ne puolukkapäivät melkein päivälleen 6 kuukauden välein. Koira vaan nuuskii ja nuuskii, on älyttömän hellyydenkipeä ja tunkee syliin ja ruoka ei maistu. Barca-nappulat joutuu puolittelemaan ja lihan määrää lisäämään, jotta kuppi tyhjenisi.
Rasittavaa.

Ei ne juoksut kuitenkaan estä puruihin osallistumista. Joten treenit oli eilen. Nyt mä olin varustautunut: tukka oli kunnolla kiinni, käsissä hanskat ja liina oli vaihtunut nylon-liinasta puuvillaiseen. Lisäksi olin pidellyt viikolla liinan päässä satakiloista siippaani, joka riuhtoili sitä parhaansa mukaan.. Töminä oli aika juhlavaa!  :D Mitähän uudet naapurit on meistä ajatellut? Yhtenä iltana helvetillinen töminä ja seuraavana iltana siirrettiin vanhasta kämpästä akvaario uuteen ja lutrattiin noin 1000 litraa vettä erinäisten sattumusten jälkeen... :P Äänimaailma meidän kerrostalohuoneistossa on ollut aika erikoinen.

Purut meni ihan mallikkaasti kun kaikki itseaiheutetut häiriötekijät oli siivottu pois. Siirilläkin oli kaksi hernettä avaruudessa kolahtanut yhteen ja se taisi älytä, mitä siltä haetaan.

Minä pysyin pystyssä kunnolla ja pystyin vihdoinkin kuuntelemaan vierihoitoa tekevän kakkosmolarin puhetta ja ohjeita kunnolla.  Ja jopa muka siitä jotain ymmärsinkin.

Tämä kahden molarin systeemi on ihan huippuhyvä! Toinen keskittyy koiraan ja toinen hermoraunio-ohjaajaan. On paljon helpompi yrittää pysyä patarauhallisena kun toinen koko ajan puhuu  rauhallisella äänellä, mihin käsi pistetään seuraavaksi, miten liinaa pidetään kiinni ja miten koira päästetään taas riekkumaan.
Mä olisin pihalla kun lumiukko jos joutuisin itsekseni pähkimään noita kaikkia juttuja.

Samaan aikaan toinen molari opettaa koiraa koko ajan ilman että sen tarvitsee yhtään keskittyä minun mahdolliseen tunarointiin.

Kuulema sekä koira että emäntä oli edistynyt huomattavasti edellisviikkoon verrattuna ja  Siiri on hyvä koira, jolla päästään mahdollisesti etenemään suhteellisen vauhdikkaasti. Hällä ei kuulema ole puutteita millään osa-alueella, joita jouduttaisiin erityisesti työstämään.

Sen verran tuo metamorfoosi sohvapotusta varjeluskoiraksi ottaa koville, että tänään tuo koira on lähinnä makoillut x-asennossa lattialla ja nukkunut. Ja nähnyt hurjia unia: tassut käy välillä tuhatta ja sataa. :)
Huvittavaa lähinnä on se, ettei se oikeistaan muuten näe unia kun vasta purujen jälkeen.
Kai se normielämä on sen verran tylsää ettei se oikein riitä hyvien unien aineksiksi. :)

Treenikauden aukipoksautus!

Jiihaa!!! Vihdoin ja viimein ollaan päästy tositoimiin treenaamisessa! Alaosaston tottikset alkoivat pyörimään säännöllisesti, päästiin pururyhmään ja eilen korkattiin ensimmäinen jälki tälle vuodelle! Kyllä se tästä lähtee!
Koira ja emäntä on tasan yhtä väsyneitä äkilliseen liikunnan lisääntymiseen ja happimyrkytykseen :)

Tottistelua olen harrastellut enemmän ja vähemmän ihan alusta lähtien ja käytiinkin syksyllä treeniryhmässä, missä saatiin huisin hyviä ohjeita ja vinkkejä!

Niitä olin sitten omasta mielestäni noudatellut silmät kierossa vaan todetakseni, että ekassa kevään treenissä meidät taidettiin paiskata esikouluun opettelemaan perusasentoa. Olin sitten onnistunut opettamaan koiran poikittamaan edessä seuraamisessa, mikä on kyllä kisakoirahommeleihin halajavalle aika iso moka. No ollaan nyt koko viikon opeteltu oikeaa sivussa istumista ja puolen askeleen seuraamista. Onneksi Siri on sisimmiltään kärsivällinen luonne, eikä ole pahemmin ottanut kärsäänsä asiasta. Nyt se vihdoin istua tököttää siinä missä kuuluukin eikä lähde seurailemaan käskyn kuullessaan, vaan silloin kun oikeasti lähdetään liikkeelle.
Ollaan vielä ihan erikseen käyneet opettelemassa A-estettä ja hyppimistä kentällä ihan ruokapalkalla, toisen huomattavan paljon edistyneemmän kanssatreenarin kanssa. Menihän se esteiden yli ja takaisin ihan nameillakin :)
Toka tottis meni huti. Siiri oli syönyt jotain moskaa ulkona ja oksenteli ja ripuloi eli tuli huilipäivä.

Kauden ensimmäinen jälki hermostutti turkasen paljon. En ehtinyt tehdä kun kymmenisen katastrofijälkeä viime kesän ja syksyn lopussa, ennen kun plantaarifaskiitti esti kokonaan kävelyn, saati sitten jäljentallailun.

Onneksi sain tällä kertaa apuja Siirin veljen omistajattarelta, jonka kanssa värkättiin kevään ekat jäljet kaupunginpuutarhan hienoon nurmikkoon.
Pahaksi onneksi Herra Varis bongas meidät ja kiinnostui siitä mitä me teemme. Herra Varis kutsui sitten muutkin sukulaiset koivun nokkaan pällistelemään touhujamme.

(Piirros: Seppo Leinonen, www.seppo.net)

 

Kun ensimmäinen jälki oli valmis ja odoteltiin sen vanhenemista, koko varisklaani kävi mutustelemassa sen antimia. Sillä seurauksella, että jäljessä oli aika paljon tyhjiä kohtia.

Samoin kävi Siirin jäljen kanssa.

Kummallekin koiruudelle täytyy nostaa hattua siitä, että kumpikin rauhottui jäljelle, ajoi sen tyhjistä kohdista huolimatta enemmän tai vähemmän häkeltyen ja pääsivät maaliin asti. Harmitti Siirin puolesta että varisklaani oli vedellyt naamariinsa sen hienon loppupalkkakasan ruokaa ja jäljen pää oli tyhjä. Elekielestä näki, että nyt hämmästytti ja vähän kyrsi :P
Hetken aikaa pyöriteltiin ajatusta ilmakivääristä, ihan vaan pelottelutarkoituksessa tietty... :)

No sittenpä päästään ekoihin oikeisiin purutreeneihin. Kopsaus Naamakirjasta:

"Olin toissailtana vihdoin ja viimein ekoissa oikeissa puruissa Siirin kanssa. Joo..On mennyt vähän pitkäksi tämä alkamisajankohta, mutta kai se ohjaajasta huolimatta meni ihan ok. Kertoisin mielelläni miten meni, mutta kun en muista siitä mitään muuta kun että räkä valu nenästä ja en nähnyt mitään kun tukka oli huonosti kiinni. :D Ai miten niin olin kauhusta kankeana :P Juu..ja olisin kyntänyt turvallani ympäri kenttää ellei toinen molari olisi yhdellä ( :P ) kädellä pidellyt liinanpäästä kiinni... On ollut joskus arvokkaimpiakin hetkiä elämässä :D"

Ei muuta sanottavaa.

Muuttamista ja muuttamista

Hui kauhistus! Luin viimeinkin edellisiä postauksiani ja huomasin, että siellä on pelkkää tuhoa, hävitystä, vangitsemista ja vankilanrakentelujuttuja.
Totuus ei kuitenkaan ole noin synkkä!!!  :)

Me olemme tehneet muuttoa jo aika pitkään ja se on vienyt kaikki voimat kirjoittaa hyvistä asioista: pitkistä metsälenkeistä vapaana, tottisteluista, jotka pikkuhiljaa alkaa muotoutumaan, luitten kaluamisesta, hyvistä fiiliksistä ja uuden kodin olemassa oloon tottumisesta :)

Siiri sai uuden hienon xxxxl-kokoa olevan näyttelyhäkin uuteen kotiin. Naapurin rekkamies Eero auttoi häkin raahaamisesta autosta vanhaan kotiin kun siippa oli muutaman päivän itärajan takana työasioissa ja totesin, etten perskeleessä saa sitä valtavaa pakettia raahattua mitenkään päin auton peräkontista. Sitten älysin, että on aivan turha kasailla sitä vanhaan kotiin, koska toivottavasti kaikki kamat on siirtyneet seuraavan viikonlopun aikana uuteen paikkaan. Joten uusi raahaus autoon, kun siippa vihdoin saapui matkaltaan.

Siiriä hämmensi mattojen häviäminen tosi paljon: kuinka ihmeessä syödä muruluu sapuskan jälkeen kun ei ollut enää sinistä mattoa, jonka päällä se on aina syöty? Vähän aikaa se toikkaroi eksyneen näköisenä ympäri kämppää ja hoksasi, että oma häkki on paras paikka jyrsiä jälkiruoka. Yleisesti ottaen se kyllä sopeutui pikavauhtia uuteen kotiin. Oikein hämmästyin iloisesti :)

Kaikin puolin neitokaisesta on kehkeytynyt ihana ja herttainen tapaus kotioloissa! :D  Satunnaiset pikku irtaimiston syömisäksidentit on ihan vahinkoja...

Päätettiin alunperin siipan kanssa, että kerrankin on aikaa muuttamiselle ja saa kaikki asiat tehdä rauhassa, koska vanhassa kämpässä on 3 kuukauden irtisanomisaika ja aikaa on loputtomasti loppusiivota ja siirrellä akvaariota ja viedä kamoja...

Ekat kaksi viikkoa se olikin ihan jees.
Sitten alkoi palaa käpyrauhanen.
Romut ei lopu IKINÄ!!!!

GRRRR........


Koiruus ravasi ympyrää stressaantuneena ja oli aina liikuttavan iloinen kun mentiin vanhalle kämpälle, mutta ilo loppui siinä vaiheessa kun siellä ei sitten ollutkaan enää oikein mitään sitä kiinnostavaa. Turkki hilseili ja karvanlähtöaika oli muutenkin pahimmillaan.

Nyt tämä muuttourakka alkaa pikkuhiljaa olla ohi ja aikaa on kulunut noin 6 viikkoa.

Kuusi helvatan pitkää viikkoa....

Sillä seurauksena, että siipalla selkä sökönä, akvaario on vielä muuttamatta ja puolet loppusiivouksesta tekemättä.
Vanha kämppä vaan ottaa ihan hirveästi kupoliin ja se ei häviä, vaikka kuinka yrittää olla sitä aktiivisesti ajattelematta.

Ainut positiivinen asia tapahtui sillä hetkellä kun muuttoa avustava pitkäpartainen ja punapitkähiuksinen työkaverinretku astui ensimmäistä kertaa asuntoomme sisään...Nurkasta alkoi kuulumaan tsasaista moottorisahan hyrinää.... Jopa mulla nousi karvat pystyyn! Ei Siiri koskaan ennen ole moista äännellyt... Minä kun olin kuvitellut, ettei koiruus osaa vahtia ollenkaan ja  että se päästää kaikki mahdolliset Jehovan todistajat, huoltomiehet ja rosvot sisään silmää räpäyttämättä.

Väärässä olin.

Jos olisin roisto ja se kammottava murina kuuluisi sisätiloista, jonne olen menossa, läväyttäisin murretun oven kiinni ja jatkaisin matkaa. Sen verran hiuksia nostattava ääni tuo oli.
Hyvä ja syvä helpotuksen huokaus... Kyllä se sittenkin vahtii!

Kaiken kaikkiaan ne vanhan kansan päivän katastrofimuutot on kuitenkin ne kaikkein parhaimmat! Hetken aikaa kaikki itkevät verikyyneleitä, mutta sitten se on nopeasti loppu!

Sisustusvinkkejä ja tuotemainontaa

Siirin yhdistetyt karkaus-ja sisustusvinkit osa 7653: (P.S. Älä näytä tätä omalle koirallesi) 

Avaa hienon tee-se-itsehäkin säppilukko sillä aikaa kun omistajat piipahtaa kaupassa. Venkuloi itsesi käsittämättömän pienestä reiästä Houdinimaisesti ulos. Tipauta pöydältä täysi rasiallinen hienointa Diorin jauhepuuteria lattialle ja ota häkin takaosan päältä musta lakana ja pyörittele huolellisesti puuterissa. Sen jälkeen juokse raivokkaasti lakana hampaissa ympäri huonetta. Pudota pöydältä ohimennen vahingossa siihen jäänyt kuivakukka-asetelma ja silppua kaikki käsittämättömäksi mössöksi. Levitä se puuterin kanssa ympäri lattiaa. Sitten makoilet (musta koira) viattomasti lattialla "minä en ole tehnyt mitään"-ilmeellä ja ota coolisti omistajat vastaan.

Musta koira puuterin kuorruttamana ja kukkien terälehtiä päässään on aika unohtumaton näky... menin itse niin sekaisin, etten tajunnut ottaa kuvaa. Yritin miettiä että pitäiskös hyperventiloida, pissiä housuihinsa vai vaan kiljua. Näky oli vaan hervoton! :D

Ja sitten ihan toiseen asiaan, mikä on talvisaikaan maailman paras luiden katkoontumisestojuttu: kunnolliset liukuesteet kengissä!

Juu.. Olen haaveillut Icebugeista, mutta siinä vaiheessa kun olin ollut 147. kerran turvallani jäisellä tiellä ja massissa sattui olemaan se 150 e ylimääräistä, muutkin oli älynneet käydä ostamassa kaikki järkevät mallit loppuun kaupoista.

Piti siis ottaa vaihtoehto B käyttöön ennen kun rikon luuni lopullisesti ja makaan ikuisessa x-asennossa.

Päätin ostaa ihan tuiki tavalliset liukuesteet kenkiini. Kävelin 3 paria halpismalleja sököksi noin kuukaudessa ja sitten paloi käämit.
 Tilasin siis varuste.netistä vähän järeämmät värkit, Icers Vibramit:

Näitä suosittelen lämpimästi! Kunnolliset tarranauhakiinnitykset ja KUNNOLLISET vaihdettavat nastat. Jokainen näkyvä nasta on käytännössä kaksipäinen eli pohjassa on päkiän alla 11 nastaa, joita todellisuudessa on 22 ja kannassa 6 eli oikeasti 12. Ne ei mene solmuun satunnaisesta asvalttikävelystä ja kunnon pohja eristää kylmää tehokkaasti.

Ollaan Siirin kanssa rämmitty kallioilla, umpihangessa, sössöteillä, lähes pystysuorissa mäissä ja ties missä, mutta ikinä ei ole ote livennyt! Ainoastaan täysin peilikirkkaalla jäällä pitää askeltaa hieman raskaammin. Tosi helppo laittaa kenkiin ja ottaa pois. Kannattaa huomioida, että nuo rei'ittää tehokkasti kaikki muovimatot ja pehmeät pinnat.

Vielä toinen kuva varuste.netistä:

Ehkä mitään jääkiipeilyä ihan harrastuksenaan pitävän ei noita kannata käyttää, mutta tällaisella semijuuserilla toimii paremmin kun hyvin. Nastat eivät ole kuluneet yhtään, vaikka olen kävellyt tosi paljon ihan hiekan peittämillä asvalttiteillä viime päivinä.
Ostin myös yhden ruokatunnin aikana samanlaiset työkaverille, joka on onnistunut kolme kertaa kaatumaan tosi pahasti talven aikana. Ja hän on ollut enemmän kun tyytyväinen :)

On niin paljon mukavampi olo kun tietää pysyvänsä pystyssä, oli tilanne mikä tahansa! :)
Näitä käyttää Kanadan pelastusviranomaiset ihan jokapäiväisesti talvisaikaan, joten eivät ole turhia leluja. Hinta on n. 50 euroa, mutta ovat joka pennin arvoiset!

Kirjallisuusharrastuksen rajoittamista

No minulla paloi rehellisesti ottaen totaalisesti päreet tässä päivänä yhtenä kun tulin kotiin ja huomasin rakkaan raamattuni "Farmakologian ja toksikologian" tuhannen peeen päreenä Siirin huoneessa. En edes tiennyt, että se on siellä! Itku ja parku oli kamala!!!

Muistan syöneeni opiskeluaikoina kaksi kuukautta kaurapuuroa, että sain tuon kirjan ostettua. Hinta oli suunnilleen 450 markkaa, mikä oli tähtitieteellinen summa noihin aikoihin (v.1991). Kävin iltatöissä ja viikonlopputöissä, opiskelin päivisin ja aloin lukemaan tentteihin klo 24 kun muut meni nukkumaan.
Aamulla raahauduin yliopistolle klo 8 ja aloitin labraharjoittelut. Klo 16 päivä oli ohi ja minulla oli tunnin siirtymäaika duunipaikkaan. Siellä vuoro loppui klo 22 ja sitten pääsi tunnin bussimatkan jälkeen kotiin. Sitten alkoikin tentteihin luku. Lopetin yleensä siinä klo 5 ja aloin nukkumaan. Kello soi siinä 6.30.  En hirveästi muista tuosta ajanjaksosta juuri mitään muuta kun tuon mustakantisen, kultapainatuksilla olevan 500-sivuisen farmasian raamatun.

Se tentittiin ensin kolmessa osassa ja sitten oli lopputentti. Pänttäsin sitä päähäni kaikki mahdolliset vapaahetket ja olin ihan loppu kun sitten vihdoin ja viimein sain lopputentin suoritettua.
Kirja oli tietyn ajanjakson symboli. Silloin oli valmis menemään läpi harmaan kiven ja valmis tekemään töitä vaikka kuinka ja paljon, jotta saisi elämäänsä paremmaksi.

Ja sitten tuo perskeleen musta, kävelevä melkein karvakinnaspari veti juuri SEN opuksen naamariinsa.
Että otti pattiin.
Ihan huolella.

Päätin kirvelevin sydämin, että nyt loppu kaikki hilluminen, järsiminen ja muu sikailu kotosalla silloin kun ollaan poissa. Ajelin Biltemaan, hommasin pari pakettia lehtikompostikehikkopakettia ja kasan nippusiteitä ja väsäsin sille oman nurkkauksen.

Alkuperäinen lehtikomposti:

Paketissa on siis neljä irrallista seinämää ja jousen näköiset hässäkät, jolla osat kiinnitetään toisiinsa. Siitä tulee aika löyhä liitos, joten päätin käyttää vanhaa kunnon nippusidettä. Jouset käytin saranoiksi. Yhden paketin hinta oli siis 9,99 euroa.

Ylläolevan valokuvan mukaisen tsydeemin hinnaksi tuli kokonaiset 20 euroa. Tosin rehellisyyden nimessä täytyy sanoa, että jouduin hommaamaan vielä kattoon ja lattiaan lisäpalat eli kävin hakemassa vielä yhden paketin lisää. Tuo hässäkkä on tosi iso, kuva vääristää jonkun verran. Lisäsin vielä pari peittoa häkin päälle tuonne takareunaan.  Siiri käy makoilemassa siellä vähän väliä ja se tykkää siellä olla. Makuualustoja kävin ostamassa vielä lisää Ikeasta, yhden peiton hinta oli 3,99.

Siiri on nyt perehtynyt lääketieteelliseen kirjallisuuteen enemmän kun valelääkäri Laiho, joten sen pitäisikin varmaan avata oma vastaanotto. Tienaisi omat luu- ja pöperörahansa. Eikä olisi pahitteksi, että pikkuhiljaa korvaisi aiheuttamansa vahingot :)

Siiri on ilmeisesti ihan viihtynyt buduaarissaan. Jos tulee pitempi yksinoloaika, annan sille yleensä naudan putkiluun kaluttavaksi. Tänään oli ensimmäisen kerran vähän pitempi päivä yksin kotoa: neitokaisen katse oli kihara ja Siiri haukotteli syvästi ja hartaasti kun availin sille ovia ja oli ihan juuri heränneen näköinen.
Ilta onkin mennyt ulkoillessa ja tossupalloa pelatessa. Mitään ei ole tuhottu, särjetty tai pureskeltu. Jee!!!! Luu oli syöty ja koira vaikutti ihan elämäänsä tyytyväiseltä.

Isäntähän tekee etätöitä kotona, joten harvemmin koiruudelle tulee yksinoloaikaa enemmän kun 2-3 tuntia. Eli aivan turha soitella eläinsuojelutarkastajia paikalle.

Tästä kuvasta pääsenkin kätevällä aasinsillalla tulossa olevaan muuttoon... :) Kuvassa näkyvä sohvanräpyskä lähti tänään yhden hyllykön kanssa Ämmässuolle vihdoin ja viimein! Sortti-aseman miehet kävivät aamutuimin hakemassa ne kyytiinsä pientä korvausta vastaan.

Ukkoja oli kovasti naurattanut sohvan räjähtänyt ilme... Siiri haukahti pari kertaa kun kuuli, että jotain tapahtuu. Toinen miehistä tokas siihen, ettei mahda sohvan "omistaja" oikein tykätä, että sohvaan kajotaan.  :) Toinen oli hämmästellyt, että minkäkokoinen saksihammas saa näin pahaa jälkeä aikaiseksi? Isäntä tuumas, että pikkainen 6 kk vanha sakemannityttö. Molemmat ukot oli silmät ymmyrkäisenä hämmästelleet koiruliinin voimia, varsinkin kun kuulivat että sohvaa oli paiskottu pitkin ja poikin huonetta. Se on oikeasti painava :)

Uusi koti ja kirjallisuusharrastusta

Tämä alkutalvi on mennyt lähinnä uuden asunnon etsimisessä. Oltiin käyty ainakin sadassa näytössä Lohja-Kirkkonummi-Vihti-akselilla katsomassa 3-4h 75-85 neliön rivareita, kunnes mulla yhtäkkiä läpsähti päähän, että EI!
En TODELLAKAAN halua tikanpönttöön ja miksi helvatassa huoneiden pitää olla kanakopin suuruisia?!  Ja miksi muka meillä pitäisi sellaisia olla? Ei tarvita muuta privattitilaa kun makuuhuone, muu voi olla minkälaista tilaa vaan, kunhan on tilaa hengittää!

Laitoin täysin uuden haun etuovi.comiin: 2 h+k+s , yli 70 neliötä ja tadaa! Sieltä se meitin uusi koti löytyi! :) Vain kymmenen kilsaa töistä, 6 kilsaa treenikentältä ja puoli kilometriä meren rannasta. Ihanaa!! :)Siirillä tulee tossupallotilat lisääntymään kymmenenkertaisesti kun ei ole tylsiä seiniä edessä.:D

Toisaalta sellainen 3 metrin huonekorkeus ja keittö+olkkari on aakeeta laakeeta, saattaa muuttaa meidän huonekalut entistäkin pienemmiksi, kolhuisimmiksi ja vanhemmiksi...(Siis kuvassa olevat ei todellakaan ole meidän huonekaluja)
Voi voi. Joutuu ihan huonekalukauppaan. Vielä kerran voi voi!!!!  :)
Isännän mielestä noi nykyiset on ollut ihan hyvät tähän asti. Voipi muuttua ääni kellossa. Elää toivossa hän....  :)

Käytiin uuden huushollin yhtiökokouksessa ja kävi ilmi, että hallituksen puheenjohtaja on samassa puulaakissa töissä kun minä. No ei se mitään. Siinä vaiheessa kun katsottiin kokouksen jälkeen meitin autohallipaikkaa, veri hyytyi jäseniin... Kävi ilmi, että hallituksen puheenjohtaja on yhteisen yrityksemme toimitusjohtajan chafööri ja että toimitusjohtajan Audi A8-sarjan lippulaiva on VIEREISESSÄ parkkiruudussa! (Karvahattuversion ovh n. 124 000 euroa. Juu..Luit aivan oikein.. :P) Ja halli on aika ahdas... Ja autoni ovet aukeaa aika laajalle....  :P Ja ei puhettakaan, että koiruutta voi päästää puolta kilometrä lähemmäksi tuota Vähän Fiinimpää Kotteroa.
En ole nukkunut kunnollisia yöunia tuon jälkeen.
Kyllä tämä maailma on pieni paikka.

Siirin kanssa ollaan touhuttu tottistelua lähinnä iltalenkeillä ja hävyttömän vähän muuta.
Se on lähinnä keskittynyt sivistämään itseään. Ensimmäisellä kirjallisuuspiirikerrallaan hän luki perusteellisesti sentin silpuksi "Ihmisen fysiologia ja anatomia"-kirjan: 1000-sivuisen eepoksen, jota vihasin opiskeluaikoina.
Toissapäivänä hän syventyi hieman useampaan eri aihepiiriin, koska unohdin lukita yhden kaapin eli silloin ahmaistiin:  Lääkärin käsikirja v.96 , kaksi Suuren Käsityön vuosikertaa, lastenkirja: "Kapu Karvakorva -koira jota kukaan ei määräillyt" (!), muutama Mercurin myyntikurssikansio ja pari johtamisfilosofiakurssia.

Eli  täysin oppinut lääketieteeseen painottunut yrityskonsultti. Sellaisen saisi nyt halvalla. Vähän Sarasvuolle kilpailua :)