Putkiluusätky

Siiri söi tässä yhtenä päivänä varsin onnellisena  naudan raakaa putkiluuta.

Kuului sellaista tasaista jyrsimisen ääntä huoneen nurkassa, satunnaisia rouskaisuja ja rehellistä pureskelua.
Minä siinä touhulin omiani ja ajattelin sinisiä aatoksia, kunnes yhtäkkiä hätkähdin: hillitöntä rouskuttelua ja PURESKELUA! Pureskelu tarkoittaa myös nielaisuja! Viipotin pikavauhtia katsomaan, mitä se koira touhuaa. Luu oli tuhannen palasina lattialla ja siitä oli irronut ihan selviä luunsäleitä. Osa oli selvästi päätynyt mahaan asti.

Paraffiiniöljyä oli onneksi täysi pullollinen ja annoin sapuska kippoon reilun rannelorauksen.
Takavarikoin kaikki luunsäröt roskiin ja sitten alkoi tuskainen odottelu.
Tuleeko kakka, jääkö jumiin suolistoon ja kuoleeko se?

No kakki ei sitten tullut silloin kun piti. Nälkä koiralla kyllä oli ihan normaalisti ja annoin tavallisesti sapuskaa. Tunnit kuluivat hissukseen matelemalla..
Ei kakkia.
Lisää paraffiiniöljyä.
Koira oma pirteä itsensä vai oliko sittenkään? Selvästi näyttää jotenkin apaattiselta ja voipuneelta.
Paitsi että tossupallon peluu kyllä näytti maistuvan. Ehkä tuhkausaikaa ei tarvitse vielä varata...
Kaivelin Viikin pieneläinklinikan numeron esiin puhelimesta varmuuden vuoksi.

Lisää sapuskaa, ei kakkia.
Tässä vaiheessa stressikäyräkäppyrät hipoivat emännällä taivaissa ja verenpainelukemat kanssa.

Käytiin ulkona vähän pitemmällä vapaanaololenkillä. Ei kakkaa.

Voi jumantsuide. Tähänkö tämä nyt sitten päättyy!  11 kk syntymäpäivien kunniaksi päästään leikkaukseen tukkeuman takia. Tai sitten koira kuolee yöllä repeytyneen suolenseinämän vuoksi.

Päästiin kotipihalle ja kas vain! Siiri kyykistyi sievästi ja sieltähän tupsahti varsinmoinen läjä!
En varmasti ole ikinä aikasemmin tanssinut inkkaritanssia höyryävän kasan ympärillä, mutta niin siinä taisi tällä kertaa käydä!  :D

Ihan tuli mieleen laadukkaasta huumorista tunnetun Pahkasika-lehden sarjakuvastrippi "Miihkalin-kakka".  http://www.kolumbus.fi/leo.mirala/Salmilaisia_kuuluisuuksia/Miihkali.htm

Tämä kyseinen Siirin jyrsimä putkiluu oli aika pieni ja ohutseinäinen, joten Siirin puruvoima vaan sai sen palasiksi. Tähän asti luut on olleet tosi paljon isompia, joten se ei ole saanut niitä säpäleiksi. Siksipä en ole osannut niitä pahemmin varoa.

Jälkeenpäin kuulin, että tankoparsaa kannattaa antaa heti perään, jos epäilee, että koira on syönyt luunsäröjä. Parsa hajoaa mahassa spagettimaiseksi säikeeksi mahassa ja paketoi luunsärön sellaiseksi, ettei se pääse hajottamaan suolistoa.
Eli tankoparsa-säilykepurkki ilmestyy meidän ruokakaappiin heti paraffiiniöljyn viereen.

Syvä huokaus....  Viimeisen vuoden aikana olen saanut melkein-sydänkohtauksia enemmän kun koko nelikymmenvuotiaan elämäni aikana yhteensä tuon koiruuden takia.....Mutta on se NIIN rakas :)

Irtoripsi-Siiri

Hohhoijaa. Olen jo juhlinut siippani kanssa monesti, että on se kiva, ettei koiruus enää revi kaikkea ja on ihan sivistyneesti kotona, mutta kekkerit taisivat olla ennenaikaiset.
Siirille oli iskenyt turhamaisuuden puuska tänään ja oli päättäväisesti etsinyt esiin minun irtoripset.

Mysteeriksi jäi, mistä se oli ne esiin tonkinut, koska mikään laatikko tai kaapinovi ei ollut avoinna.
Onneksi liimaputilo löytyi SEN raadellun sohvan alta.
Hetken aikaa jo mietiskelin, kuinka paljon paraffiiniöljyä pitää tällä kertaa antaa. Liima on kuiteskin liimaa.
Eli kaikille sakemanninpentua harkitseville tiedoksi: varovaisten laskelmien mukaan Siiri on maksanut meille ostohinnan lisäksi noin 3000 euroa irtaimiston tuhoamista. Sen verran pitää vähintään massi kestää käyttölinjaisen sakunpennun omistamista. Eli miettikää nyt kuitenkin kahteen kertaan. :)

Pahaa ruokaa ja blogin 100. postaus!

Voi voi Siiri parkaa, kun sillä on niin lahopäinen emäntä, joka ei osaa laskea. Niinhän siinä kävi joulunpyhinä, että ruoka loppui kesken. Koiruus on koko ikänsä syönyt Barcaa ja sitä ei nyt vaan saa muualta kun kasvattajalta, maahantuoja JH Eläintarvikkeesta Lahdesta ja muutamasta jälleenmyyntipisteestä, jotka on kovin kaukana meistä.
Sapuskana se on ollut vallan loistavaa! Kasvu on ollut tasaista, turkki kiiltää, kynnet on hyvät ja näyttää vielä maistuvan elukalle. Etuna vielä se, että ruoka on pellettinä, eikä normi papana. Eli tämä ei turpoa, eikä sitä tarvitse turvottaa. Kastuessaan muodostaa muutamassa minuutissa sellaisen jähmeän tahnan. Eli ei niin paljon tarvitse pelätä vatsalaukun kiertymää kun normipapanan kanssa.

No sitten iski ihan paniikki, että mitäs nyt tilalle? No päädyin sitten ostamaan ABC:ltä Hau-hau Championin kana-riisi-pipanoita ihan vaan siksi, että tuo oli ainut mitä siinä tilanteessa sai. Piti saada jotain vehnätöntä. Vehnä ei kuulu koiran eikä oikeastaan ihmisenkään ruokavalioon. Ainakaan tässä muodossa, mitä sitä meille tällä hetkellä tarjoillaan. (Kuori pois jauhettuna ja kiillotettuna, pelkkä tärkkelys jäljellä)

Niitähän tuo koiruus ei sitten syönyt. Ei sitten mitenkään päin.

Sitten kun niitä Hau-haun pipanoita oli liottanut 3 tuntia piimässä ja pipanat oli sellaisia luttanoita ja märkiä ja mössö oli turvonnut kaksinkertaiseksi, Siiri kävi pitkin hampain lipomassa ne naamariin. Elekielestä näkyi kyrsimisen määrä.
Oli joulunpyhät ja asialle ei vaan voinut mitään. Jotenkin outoa nähdä maailman ahnein koira vapaaehtoisella paastolla.

Siippa sitten kävi työmatkan ohessa hakemassa kasvattajalta säkillisen herkkuruokaa, kun päästiin arkeen taas kiinni. Voi sitä autuutta! Neitokainen lipoi sapuskaa naamariin silmät puoliummessa ja ihan transsissa.  Kaikki hyvin taas! :D


Tämä on muuten tämän blogin 100. postaus!
Siiri on melko tarkkaan 11 kuukautta vanha ja en olisi ikikuuna päivänä uskonut, että tuosta karvakorvasta olisi niin paljon kirjoitettavaa! Varsinkin kun itse en ole koskaan ollut mikään kynäniekka ja äikäntunneilla taisin nukkua koulussa. Just siellä luokan takarivissä ja ikkunan vieressä verhoihin kietoutuneena. Siksipä pilkkusäännöt taisi jotenkin ohittaa mun aivojen muistikeskuksen ja muutenkin sanajärjestykset heittää häränpyllyä koko ajan.

Alunperin ja oikeastaan yhä edelleen halusin kirjoittaa itselleni päiväkirjaa tuon koiruuden elämästä ja myös vapauttaa naamakirjakaverini varsin yksitotisista postauksista: "Siiri teki kakan ulos ja nyt se puri mua käteen/jalkaan/naaamaan/nenään/ you name it ! Ihqu!!! :D"
Iso yllätys on ollut, että tähän blogiin on eksynyt aika paljon ihmisiä ja ilmeisesti minulla on ihan vakkarilukijoitakin. Alkuunsa siitä tuli hirveä ramppikuume, mutta näköjään kaikkeen tottuu.. :)

Kommentteja ja keskustelua ja parannusehdotuksia kaipailisin kovasti! Jokaikinen kommentti on aina lämmittänyt sydäntä. Itse kun pölisee pitkät pätkät yksinpuhelua bittiavaruuteen, on huikea tunne saada vastakaikua!

Tämä vuosi tuon koiruuden kanssa on ollut huikean opettavainen ja olen tutustunut isoon määrään tosi hienoihin ihmisiin. Olen saanut roppakaupalla neuvoja, ohjeita ja kommentteja, jotka toden totta on saanut aivonystyrät liikkeeseen ihan ylikuumenemiseen asti! :)

Tietyt koulutukselliset asiat ovat muuttuneet 90-luvulta ihan huikean paljon ja pelkkään hyvään suuntaan. Ei ole yhtään ikävä natsiaikaa.

Saalisvietin kanssa on tosi paljon mukavampi touhuta kuin pelkän pakon ja vietinnoston kanssa niin korkealle kun menee ja sitten katsotaan, toimiiko koira. Jos ei toimi, niin pistetään toimimaan.. Siksi olen mieluummin nykyään kukkahattu tiettyyn pisteeseen asti... Oikeasti rajansa kaikella. Minusta tuntuu, että mitä tahansa nykyään keksitään, se on lastenleikkiä verrattuna ysäritouhuihin.

Saksanpaimenkoira on aina saksanpaimenkoira: lojaalimpaa, hömelömpää, rakastettavampaa, kuuliaampaa, yksiniittisempää ja parempaa kaveria ei vaan ole.  :)
Olen NIIN tyytyväinen siitä että viime talvena jotakuinkin näihin aikoihin otin puhelimen, rimpautin Jamolle ja varasin pennun.
Ainut raivostuttava juttu tuon elikon kanssa on se, että se on pikimusta ja se, että se on äärettömän vaikea kuvata. 600 kuvaa ja 20 julkaisukelpoista....Hohhoijaa...Tai sitten kyllä voi kuvaajassakin olla jotain vikaa. Kamerakin on vaihtunut pariin otteeseen matkan varrella.

Joululoma ja Siirin ensimmäinen uusi vuosi

Lähdimme joulun jälkeisenä perjantaiaamuna kohti keski-Suomea. Auto oli pakattu kattoa myöten (?) muutaman päivän lomailua varten, mutta löytyi sieltä takapenkiltä paikka koiruudellekin. Siellä se veteli 6.5 tunnin nokoset. Piti välillä herättää pissille, mutta heti oli kiire takaisin autoon nukkumaan. Mökkitiellä se heräsi eloon ja alkoi vienosti ynisemään ja kun se pääsi autosta ulos alkoi hillittömät bileet!

Mökki ympäristöineen näytti ihan satumaisemalta: pakkasenpurema puuterilumi peitti puut ja tienoon ja lunta satoi hiljalleen. Pihassa oli ihanat koskemattomat nietokset ja äidin tekemät jääkynttilälyhdyt.

Ei ollut kauan.

Päästettiin Siiri autosta ulos ja idylli katosi kun pieru Saharaan.
Tontin joka neliömetriä koristi Siirin riemuhelikopteriloikinnan jäljet ja taisi siinä mennä yksi jäälyhtykin rikki. Koskemattomat hanget oli sekunnissa tipotiessään.

Neitokainen revitteli tuhatta ja sataa pitkin ja poikin tontin kulmasta toiseen ja piti kivaa. Eihän sitä voi nauramatta katsella! :D

Joulupukki oli lahjaksi jättänyt Siirille hienon pallo-narulelun. Meni 25 sekuntia ja se näytti tältä:

Kotiin tultiin uuden vuoden aattona ja täysin sippi koira maata rönötti takapenkillä: ei äännähdystäkään koko reissun aikana.

Pommit alkoivat paukkumaan pikkuhiljaa kun saavuimme kotiin. Siiri ei ollut moksiskaan. Se tuli kanssani takapihalle tupkille ja katsoi pää hämmästyksestä vinossa kun vastapäisen talon pihalla räjäyteltiin roomalaista kynttilää.
Myöhemmin illalla viereisestä talosta räjäyteltiin oikein isoja paukkuja. Niitä vastaan Siiri meni selkä irokeesilla ja syvällä haukulla. "Mitä hel*****iä tuutte mun reviirille meuhkaamaan. Menkää POIS!!!!"
Niin että paukkuarkuutta ei tarvitse pelätä.
Sitä ei ole.

Joulurauhaa ja korvatulppien kummallista katoamista

Ihanaa joulurauhaa! Kerrankin on ollut riittävän pitkät lomat, on todella päässyt rentoutumaan!

Jotenkin Siirikin on ymmärtänyt yskän ja nukkunut tosi pitkään. Aamulla se tosin rämpäyttää oman huoneensa oven kahvaa melko tasan klo 8.00. Silloin Siirin pitää päästä ulos ja saada evästä.

Syönnin jälkeen hetki tossupalloilua ja takaisin omaan huoneeseen nukkumaan.
Nyt tosin tein niin, että hinasin tyynyn ja peiton olohuoneen sohvalle ja painelin maate. Siiri sai ekaa kertaa jäädä ihan ittekseen hillumaan. Sillä seurauksella, että hetken kuluttua kuului rapinaa ja tömähdys ja pitkä huokaus... Neitokainen meni omaan punkkaansa nukkumaan. Kuvasta näkyy, että silmät on ristissä jo. Suurin valppaus on häipynyt höyhensaarille... :)

Siiri rakastaa nukkua niin, että koivet sojottaa ylöspäin. Niin se on nukkunut ihan pienestä pennusta asti. :)

Huomenna lähdetään keski-Suomeen muutamaksi päiväksi. Iskä heittää keppiä ja äitee leikkii tossupalloa loputtomiin. Siirin taivas! :)

Ihmettelin tässä päivänä yhtenä, että kaikki mun korvatulpat on häipynyt jonnekin teille tietämättömille.Sitä kyllä jäin myöskin hämmästelemään, että Siiri hiippas makuuhuoneeseen varsin määrätietoisesti ja hiippas sieltä pois samaa kyytiä. Silmät puoliummessa ja suu supulla ja parkkeras johonkin nurkkaan hyvin vähäeleisesti. Hmm...Jotain oli siis tekeillä... Julmurina menin koiran luokse ja pakotin kidan auki. Korvatulppahan se siellä. Sitä on niiiiiin mukava imeskellä. :)
 Pitihän lapselta pois se ottaa ja olla muodon vuoksi kiukkunen. Suureen mustaan kitaan on hävinnyt ainakin 10 tulppaa aikaisemminkin. Korvavaikun maun ihanuus jää kyllä mysteeriksi...

Siiri 10 kk. Maailman kaunein sakutyttö ja korvatulppavaras nr 1 :D

Joulunodotusta ja kyläilyä

Joululoma alkoi vihdoin ja viimein! Taitaa olla vielä ennätyksellisen pitkä: vain kolme talvilomapäivää käyttämällä sai ruhtinaallisen 11 päivän lomaputken. Ihanaa!

Viimeisestä postauksesta taitaa olla melkein kuukausi aikaa. Vajoan joka talvi jonkinlaiseen talvihorrokseen jotakuinkin marraskuun puolivälissä ja yritän vain selvitä hengissä tässä pimeydessä.

Sitä menee vain töihin, kauppaan ja kotiin ja illalla koirulin kanssa pitkälle metsälenkille otsalampun valossa umpihangessa kahlaten. Sitten sitä meneekin nukkumaan ja seuraavana päivänä kaikki alkaa taas alusta. Mitään ylimääräistä ei jaksa. Treeneissä ollaan käyty aina maanantaisin ja lenkkien yhteydessä tottisteltu. Edistymistä on tapahtunut kananaskelin, mutta kyllä tämä tästä taas!

Yleensä alan pikkuhiljaa virota eloon tuossa helmikuun puolenvälin jälkeen, joten pari kuukautta pitäisi vielä kärvistellä.

Ne Uralilta lähteneet esi-isät, jotka keksivät että täällä päin on varmaan hyvät metsästysmaat, pitäisi laittaa julkiseen jalkapuuhun näin jälkikäteen tai jotain. Ei ollut kaikki lepakot tapulissa kun jäivät vielä näille leveysasteille asumaan.

Pukkasivat vielä jälkeläisiä jotka tekivät saman tempun? Ja minäkin olen täällä vielä, vaikka tykkään Roomasta enemmän....

No mutta joo...Lopetan marisemisen ihan nyt justiinsa.

Siirillä tuli ja meni ensimmäinen juoksu. Se alkoi tuossa marraskuun 25. päivä ja tiputtelua kesti noin 2 viikkoa. Ei olekaan koskaan tullut pestyä huushollin lattioita yhtä ahkerasti, ainakin 5 kertaa päivässä tuli Sinipiikaa heiluteltua. Neitokainen kun ei ollut yhtään yhteistyöhaluinen juoksupöksyjen käyttäjä. Niistä tuli kertakäyttöiset selkää kääntämällä :D Totesin vaan, että halvemmaksi tulee lattioiden pesu, kun jatkuva pöksyjen osto.

Muutama päivä sitten tapasimme  Ramonan peltoumpihankijuoksun merkeissä ja totesimme, että tämä oli varmaan viimeinen kerta. Tytöt oli koko ajan tukkanuottasilla ja Siirissä heräsi kunnon sika. Joka mutkassa se oli ärhentelemässä Ramonalle ja yritti hieroa sitä lumihankeen. Ramonalla ei ollut YHTÄÄN kivaa ja raasu yritti pomppia välillä emännän syliin. En tiedä maksoiko Siiri potut pottuina, koska Rampe on AINA ollut se dominoivampi ja fyysisesti vahvempi tyyppi ja Siiri on saanut kuraa niskaan vai mistä nyt sitten mahtoikaan olla kysymys. Todettiin vaan, että näiden kahden yhteisulkoilut vapaana on ohi. Ikäeroa on ruhtinaalliset 2 viikkoa ja se on liian vähän.
Huokaisu... Surullista, mutta odotettavaa..... Kasvaa ne lapsukaiset pikkuhiljaa ja sille ei mitään voi...

Eilen olimme pitkästä aikaa kyläilemässä rakkaiden lapsuudenystävien luona. Jostakin syystä aika on mennyt ja hurahdellut siihen malliin, että edellinen kyläilykerta on ollut ennen Siirin tuloa. Mennessä minua lievästi sanottuna jännitti. Talossa on 10-vuotias poika, neljä hevosta, kissa ja bordercollieuros Kekku... saatoin sieluni silmin kuvitella, millainen cembalo tuosta reissusta tulee.... :P
Siiri ei oikeastaan ole tottunut mihinkään noista edellämainituista.

Kaksi hevosta oli loimitettuina tarhoissaan pihassa kun kurvasimme talon eteen. Siiri nosti ymmärrettävän älämölön. Pistin sen hihnaan ja otin autosta ulos. En ole koskaan aiemmin nähnyt  koiralla niin jumalattoman komeaa irokeesia: jokaikinen karva oli pystyssä niskasta hännänjuureen. Siiriä pelotti ihan hirveästi. Seisoskeltiin pihalla ystäväni kanssa, juteltiin ja läpistiin samalla Siirille ja kohta se jo rauhottuikin. Tosi nopeasti se pääsi pelostaan yli. Siitä olen tosi tyytyväinen!

Kekku oli laitettu yläkertaan arestiin kun pelättiin, että juoksutuoksut saattavat saada herran sekaisin. Sisälle Siiri meni heti ilman minkäänlaista epäröintiä ja meni suoraan nuuskimaan lattialla istuvaa Justus-poikaa naamasta. Sitten piti kiertää kämppä ja nuuskia nurkat huolella ja sitten tarkistaa ihmiset. Eikä minkäänlaista mörköilyä! Ai että olin tyytyväinen! Siiri käyttäytyi koko vierailun ajan TOSI hienosti ja olin kovasti ylpeä! :)

Antti Tuisku piipahti paikalla

No tuo edellinen postaus on kirjoitettu ennen kun Antti Tuisku tuli kylään. Antti jysäytti kertalaakista koko tienoon paksun lumivaipan alle kunnon myräkän kanssa. Edellinen päivä oli pikkupiiperointia ja ehdin siitäkin valittamaan... :P

Perjantai oli NIIN hurja, että mun mielikuvitus loppui kesken! Lunta satoi ylhäältä, alhaalta ja vaakasuoraan, tuuli puhalsi jättiläismäisenä jäisenä fööninä ja meinasi irrottaa vaatteet päältä väkisten. Mitään ei nähnyt ja puuskissa tuulen nopeus oli pahimmillaan 29 m/s. Pelotti ihan sikana lähteä töihin. Sieluni silmin näin 20 auton ketjukolareita, vääntynyttä peltiä ja vaikeroivia ihmisiä.
Tätähän se on pahimmillaan:

http://areena.yle.fi/tv/1437288

Vielä mitä!
Turun motarilla kaikki ajoivat siististi peräkanaa kunnon turvaväleillä molemmilla kaistoilla, liittymistä tuleville annettiin heti tilaa, keskinopeus näytti olevan 18 km/tunnissa (vaihtoehtona oli seistä kolareiden takia) ja pääsin töihin kokonaiset 10 minuuttia myöhemmin kun normaalina aamuna. Ei paha!

Ottaen huomioon, että normipäivinä  Turun motarilla ajaa 50 000- 100 000 ihmistä, jotka on menossa töihin, viemässä lapsia hoitoon tai kouluun, hoitelemassa muuten vaan asioita tai ihan töissä tien päällä. Se on oikeasti mieletön määrä trafiikkia!

Risoo, kun osa muualla Suomessa elelevistä ihmisistä on sitä mieltä, että on jotenkin "oikein" että etelä-Suomeen sataa perkeleesti lunta. Miksi? Miten niin oikein, että "meitä opetetaan ajamaan kunnolla" ja "etelän velliperseet saa nyt sit kunnolla isän kädestä" pari kommenttia toistaakseni. Siis mitä?
Täällä asuu reilusti yli miljoona ihmistä (1 072 925 ihmistä lokakuussa Wikipedian mukaan). Ihmiset käyvät töissä niinkun muuallakin maassa, niitten kakarat käy koulua ja tyypeillä on KOTI pääkaupunkiseudulla ja niillä on elämä täällä.
Miksi heitä pitää opettaa paskamaisilla myrskyillä, sähkökatkoksilla ja valtavalla lumentulolla? Häh?
Täällä on ollut muutama runsasluminen talvi takana ja se lumenperskele ei nyt vaan mahdu MIHINKÄÄN. Äijät kolaa ja auraa aamusta iltaan ja illasta yöhön tuota valkoista moskaa ja sitä yritetään viedä ties minne, koska täällä EI OLE peltoja, mihin sen voisi tuuppasta.
Toisin kun vaikka Tuupovaarassa.

Kuvaaja:Eero Liesmaa/Iltalehti

Ottaen huomioon, että viidesosa tämän maan asukkaista asuu 765 neliökilometrin alueella ja yrittää kestää toisiaan ja elää ihmisiksi, niin minusta on jotenkin urpoa toivoa heille mahdollisimman ikävää arkielämää.
Suurin osa tyypeistä on muualta muuttaneita: Juupajoelta, Vehmersalmelta tai Jysäskylästä tms. Ovat täällä, koska kotipaikka ei elätä tai kuviot on niin pienet, että ahdistaa. Joten seuraavan kerran kun kuulen, että on jotenkin oikein minulle ja minun naapureille ja työkavereille, että taivaalta sataa paskaa tuutin täydeltä ja kun tiedän, kuinka hankalaksi miljoonan ihmisen elämän se tekee, niin mä vedän lättyyn. Piste.
Sori hikeentyminen, mutta tämäkaltainen päänaukominen saisi loppua nyt. Sitä on nyt saannut kuulla talvi toisen jälkeen ja juttu alkaa olla niin vanha, että naftaliini haisee.
Tervetuloa kaikki jeesustelijat tänne yrittämään normaalia arkielämistä pahimpien myräköiden aikana. Voisi muuttua ääni kellossa.

Ja nyt kun on suurimmat keuhkoamiset on keuhkottu niin muutama sana myrskysurffari Siiristä :)
Mitä lujempaa tuulee, sitä kivempaa on! Keppi suuhun ja sata lasissa kohti puhuria! Mitä isompi hanki, sitä parempi! Voi tehdä mahaloikan suoraan ojaan ja humpsahtaa sinne korvia myöten. Sitten hurja ravistus ja tuulta päin! Tennispalloa voi kätevästi paiskoa hankeen ja hypätä päälle ja etsiä sitä intensiivisesti pää hangessa vaikka puoli tuntia.

Eli jos Siiriltä kysytään Antti Tuisku on parasta mitä se tietää. Liityi fanijoukkoihin justiinsa! :D

P.S Perusasento alkaa luonnistua ja persaus suoristua. Jippii!!!! Ja  muutama "seuraa"-askelkin luonnistuu ! :D

Lumimyrsky ja ensimmäinen juoksu

Siiri on tehnyt juoksua jo kuukauden päivät. Kuukausi sitten Siiri tiputteli yhden päivän ja olen tehnyt itseni naurunalaiseksi treeniryhmässä, koska Siirin juoksut vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... Varsinainen koiranomistaja, joka ei juoksua tunne. Onko se vai ei? Kun ei voi tietää... :)

Maanantaina juoksuaika sitten oikeasti alkoi. Ja samalla aloitettiin myös 5 kertaa päivässä lattioiden hinkkailut. Ei pysy juoksupöksyt jalassa ei. Joten päätettiin säästellä kaikkien hermoja ja vaan kuurata lattoita monta kertaa päivässä. Matot menee eniveis pesuun siinä vaiheessa kun keksitään, mihin muutetaan. Asunnonetsintävaihe on vielä kiivaana päällä.
Siirin kaikki muut siskot, yhtä lukuunottamatta, aloittivat juoksun myös maanantaina :) Tuntuu ihan uskomattomalle! Kai se on jotenkin geeneihin kirjattu.

Luonteen muutoksesta juoksun vuoksi ei voi sanoa juuta eikä jaata, maanantaina treeneissä se oli ihan oma säpäkkä itsensä. Minä olin kolmella ylimääräisellä raajalla ja yhdellä ylimääräisellä aivolohkolla varustettu ihmisraasu, jolla on joskus lieviä vaikeuksia pysyä koiran perässä.. :)
Siiri esitti kuulema sen kaiken sähellyksen keskellä kuulema yhden vaikean jutun: hillitön taistelu motskarista, siitä samoin tein istumaan ja irroitus. Irroitti sylkäsemällä motskarin pois ja sitten istumalla kun Buddhan kuva odotti motskaria päästämättä ääntäkään.
Mä itsekseni mietin, että mitä tuossa nyt on niin outoa. 90-luvulla jossakin vaiheessa piti irroittaa nanosekunnissa, oli sitten korkeassa vietissä tai ei. Kai mä olen opettanut tuota kakaraa vähän vanhojen oppien mukaan.... Vahingossa...Silloin oltiin sitä mieltä, että "irti" on kans "IRTI!!!!" eikä mitään muuta. Oli tilanne kun tilanne. Ja kyllähän sitä irroittamista on kotioloissa treenattu kaikissa mahdollisissa olosuhteissa ja tilanteissa ja  välittömästi palkattu. Ja ei tuo ole tuntunut siitä kärsäänsä ottavan. Pitää kuulema vähän helpottaa jatkossa seisomalla vieressä ja kanavoimalla hetki.
Kotiläksyksi saatiin perusasentoa ja askel kerrallaan seuraamista. Siiri tuppaa paiskaamaan persauksensa vinoon heti kun ottaa askeleen ja se vinoutuminen pitäisi saada pois. Ohjeeksi tuli seurauttaa jotain matalaa aidan viertä tai jos pää kestää, niin seinän viertä.
Kokeilen parkkipaikan matalaa aitaa, jahka tää lumimyräkkä on ohi.. :)

Ensilumi siis satoi tänään oikein kunnolla. Yltyi ihan myrskyksi asti. Ensin sitä kovasti ihastelin, mutta 19 minuutin päästä aloin inhoamaan valkoista, taivaalta satavaa paskaa. Se tunkeutuu kauluksen sisään, sokeuttaa silmät, jäädyttää jalkapohjat ja otattaa aivoon. Tiet on yhtä pöperöä ja minulla on by the way maailman surkeimmat kitkarenkaat auton alla. Sen lisäksi koko pääkaupunkiseutu seisoo, kun sataa kolme hiutaletta. Menisi pelokkaimmat bussilla niin ei tarvitsisi jumittaa! 
Kiitos, mutta ei kiitos!
Kevääseen on piiitkä matka....

Mutta Siiri kyllä tykkäs lumesta. Aika paljon! Sitä piti haistella, maistella, heitellä ja juosta tuulta ja myräkkää päin aivan täysillä! Ei sitä voi nauramatta katsella! :)

Pyykkäilyä ja kävelemistä

Ihanainen perjantai! Sain töiden jälkeen kunnolla siivottua ja luututtua lattiat, kävin Siirin ja Ramonan+omistajan kanssa tunnin kirmailulenkin golfkentällä (ei niin sallittua...mutta yritettiin liikkua incognito eli pimeinä, ilman otsalamppua :D ), pesin pyykit ja silitin petivaatteet ja kaiken kruunasi jäähdytetty valkoviinilasillinen :)

Olen oikeasti vieläkin superhyperhämmästynyt ja onnesta soikeana, että tuo "kävele!"-käsky toimii! Siiri kävelee koiven vieressä ihan niin kuin se olisi tehnyt sitä aina.
Naapurin pelottava ukko ei ollut mitään, kiljuva lapsilauma ohitettiin ilman sen kummempia seremonioita. Näyttäisi siltä, että kun Siiri on käskyn alla, sen ei tarvitse stressata ympäristöä millään lailla? Eli se antaa suosiolla ohjat minulle? No enivei..Oli syy mikä tahansa, alan kouluttamaan myös tuota ukkoa käyttämään sitä samalla lailla! I-H-A-N-A-A!!!! :D

Vetämisen estoa taas kerran

Hahaa!!! Mä kekkasin vihdoinkin ratkaisun tuohon vetämiseen! Se jeesaa sekä minua että koiraa.
Uusi käsky: "Kävele!"
Eli hihna on suht lyhkäisellä, vauhti reipas, motivaatiopatukka kainalossa, ketju lähellä korvia, mutta hihna löysällä ja käsky: "Kävele"
Kaikki nuuskimiset sun muut estetään ja kävellään reippaasti suuntaan x. Jossakin vaiheessa voi antaa käskyn:"Nuuski vaan" ja antaa koiran nuuskia. Sitten taas käskytetään kävele ja jatketaan reippaasti matkaa. Välillä palkitaan koira motskarilla ja kunnon taistelulla. Sitten otetaan motskari pois ja käskytetään uudestaan kävele.
Tällä konstilla ei vetämistä eikä rähinää, vaikka perässä kulki 2 koiraa. Homma sujui kun tanssi! Jepujee!!!!! :D
( Häpeäkseni tunnustan, että tämä konsti oli koirakuiskaaja Cesar Millanin ohjelmassa...ja toimii)

Motivointipatukka=motskari  www.elaintarvike.fi