Siiri hyppäsi eilen pienten koiranpentujen Mount Everestille: sohva on valloitettu! Ensin funtsailua keittiössä, kiihtyvää jömpsis-tumpsis-askellajia, tarkka tähtäys ja onnistunut mahalasku. Ikävä kyllä sieltä tupsahdettiin yhtä nopeasti alas. Ikävä emäntä kielsi moisen lystinpidon.
Tänään mentiin neitokaisen kanssa ekan kerran alaosaston treeneihin pällistelemään.
Tietty oltiin myöhässä tapamme mukaan, piti ajella kunniakierros pitkin kyliä kun suunta oli aavistuksen hukassa, mutta päästiin perille.
Sieltä löytyikin velipoika ja uusi megakiva kamu Ramona! Vettä satoi, mutta kivaa oli! :)
Mukava huomata, että Siiri osasi oikeasti leikkiä. Ei ole mennyt hukkaan pentutapaamiset.
Oli se hämmästyttävää, kuinka paljon sisarrukset muistuttivat toisiaan. Ilmeet, eleet, olemus, ääni ja temperamentti oli kun yhdestä puusta veistetty. Itseasiassa en osannut erottaa omaa hurttaani veljestä, jos joku seisoi kropan edessä. Päät ja naamat oli niin samanlaiset.
Siiri painaa nyt 8.8 kiloa ja veli 6.6 kiloa joten neitokainen on ollut ruoka-aikana kotona....
Pitää vissiin pistää hurtta kaloritarkkailulle :)
Ramonasta Siiri saa tosi kivan kaverin ja sain Ramonan emännän puhelinnumeron. Asutaan aika lähekkäin, joten päästään näpsäkkäästi kimpassa lenkeille ja leikkimään. Velipoika asuu taas sen verran etäällä, että tapaamiset ajoittuu lähinnä treeneihin. Mutta sekin on tosi mukava!
Minulla oli jo vähän huoli tuosta leikkitilanteesta, koska Siirillä alkaa olla sen verran luonnetta ja virtaa ettei sitä voi oikeasti päästää rääkkäämään esim. labbiksenpentua.
Siiriä kehuttiin kovasti, että siitä tulee tosi hyvä harrastuskoira ja se lämmitti kovasti sydäntä. Sen verran tuskainen kuukausi on takana. Sananmukaisesti :D
Nyt mulla on aika väsynyt susi kaluamassa luuta jalkojen päällä. Punkkitarkastus on tehty, eikä yhtään havaittu. Hyvä niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti