Pitkä postaustauko ja mummin hautajaiset

Juu ei. Ei ole mikään hätänä. Koira on yhtenä kappaleena ja emäntäkin on suunnilleen kiikunkaakun ok.
Syy pitkään postaustaukoon on oletettavasti se, että Siiri alkaa olla suhteellisen täysipäinen nuori narttu ja että emäntä keksi alkaa lukemaan pääsykokeisiin tarkemmin kertomattomaan kohteeseen eli treenit on olleet tauolla

Tämä viikonlopuu kuitenkin oli hieman poikkeuksellinen muihin verrattuna. Lauantaina oli isoäitini hautajaiset keski-Suomessa, jonne lähdettiin koko perheen voimin perjantaina eli Siiri oli mukana kanssa.

Yleensä olen vienyt sen kasvattajan luo hoitoon, mutta hänellä oli esteitä, joten otettiin Siiri sitten mukaan.

Autoksi valittiin Siirimobiili, koska siellä oli valmiiksi Siirin häkki ja muut bisnekset. Muutenkin Hondalle teki hyvää pitempi reissu, koska kurvailen sen kanssa yleensä vaan 11 km työmatkaa ja se tukehtuu tukehtumistaan pikkuhiljaa.. Pitkä matka polttaa paskat putkista pois

Eka iso pällistelemisen aihe oli se, että koko mun lapsuudenperhe siippoineen ja lapsineen oli paikalla ja sehän oli Siirin mielestä superkivaa! Oli niin monta potentiaalista pallon heittäjää ja ulosviejää..
Toinen vielä isompi juttu liittyi nukkumiseen. Nukuttiin siipan kanssa lattialla patjoilla  Siirin vieressä ja sillä oli suuria vaikeuksia käsittää, miten se on mahdollista. Aukaisin mä silmät mihin aikaan vaan yöllä, Siiri oli hereillä ja seuraili tilannetta varppina Ei olla koskaan nukuttu samalla tasolla ja se ei vaan tuntunut menevän koiruuden päähän. Joten kai se reppana on vahtinut koko yön.

Kaksi kertaa herättiin haukkumiseen kun rakas veljeni ilmeisesti kävi viereisestä huoneesta tupakalla.
Haukun intensiteetistä päätellen olemme täysin turvassa, mikäli murtovaras keksii tulla kylään. Kukaan täysjärkinen ei jatka murtokeikkaa tuon mekkalan jälkeen.

Hautajaispäivänä lauantaina Siiri joutui viettämään  ensi 3,5 tuntia autossa hautajaisten ajan ja sitten vielä kotimatkan ajan. 
Kotiin ajeltiin heti tilaisuuden jälkeen. Matka kesti 6 tuntia parin pysäytyksen kanssa. Käytettiin sitä pissalla ja juomassa vuoronperää.

Nyt kotona neitokainen on täysin kaputt.
Ilmeisesti 24 h vahtivuoro on ottanut enemmänkin jaksamisen päälle.
Makaa täysin reporankana eteisessä älyämättä ympäristöstä mitään. Meitin rakas vahtikoira <3

Sirkustemppuja ja totista elämää

Näin keskitalvella ollaan oltu treenitauolla. Perjantaina alkaa taas hallikausi. Talvitauko ei ole tarkoittanut mitenkään laakereilla lepäämistä ja olenkin tauon aikan keskittynyt Siirin kanssa ulkomaailman ihmeellisyyksiin. Ollaan kävelty Soukassa ihmisten ilmoilla, bussipysäkillä kun tuli 20 ihmistä ulos autosta ja pulkkamäessa, missä on 30 kpl noin metrin mittaista kovaäänistä mukulaa. No problemos.
Sille vaan tarttee kertoa, miten missäkin tilanteessa ollaan ja ei saa jättää mitään itsetulkintoja vaihtoehdoksi. Mammeli kertoo, miten ollaan. Jos ei kerro ja hurtta menee puolustusmoodiin, saattaa sattua kipeästi. Eli hereillä pitää olla.

Isäntä oli yhden yön poissa ja sillä aikaa opeteltiin koiratanssin "kumarra"-liike. Jos ei koskaan päästä BH-kokeiden suomenmestaruuskisoihin, voidaan alkaa lentävästi tanssiharrastus :)

Siiri ja parhaalta kaverilta saatu siili:

Meillä kaikilla oli niin mukavaa...PIKKUJOULUT!!!!!

Vihdoin ja viimein päästiin lauantaina juhlimaan meidän treeniryhmän jälkipikkujoulua! :)
Todettiin tuossa ennen joulua, että kaikilla on niin paljon kissanristiäisiä juuri kyseiseen aikaan, joten parempi on pitää pikkujoulut tammikuussa. Silloin mahdollisimman moni pääsee mukaan.

Alkuillasta menimme hohtokeilaamaan Bowlcircukseen ja sitten syömään iki-ihanaan Cantina Westiin! :)

 http://www.bowlcircus.com/ruusula-esittely

Keilaaminen oli kivaa! En kyllä alkuun tajunnut siitä mitään ja mua lähinnä nauratti kaverin paidan läpi hohtavat rintsikat, mutta sitten skarppasin... :)
Ekan erän jumbosija vaihtui melkein täyskaatoihin seuraavalla rundilla. Silloin taas Siirin veljen emäntä oli vissiin sen verran känässä, että päätyi jumbosijalle. No samoja promilleja me kyllä hätyyteltiin.. :)
Meinattiin soittaa kasvattajalle ja haukkua se pystyyn, koska kyllähän jollakin logiikalla se on syyllinen siihen että keilarata on vino. Pallot meni aina vaan viime hetkellä ränniin, vaikka kuinka suoraan niitä todistettavasti paiskottiin.

http://www.cantinawest.net/alasivu.php?pageId=4

Cantinassa iski perinteinen ahneus.
Sain kaksi raasua houkuteltua syömään Fiesta-aterian mun kanssa. Eli kaikkea vähäsen ja lajeja kymmenittäin, niin ei tarvitse valita mitä syö :D
Sillä seurauksella, että maha oli käsittämättömän täynnä kun me vyöryttiin sieltä pois...Jokunen litra kaljaa ja saaterinmoinen sapuskakasa sai mun mahan rantapallon kokoiseksi ja sunnuntaikin meni ähistessä. Söin vasta maanantaina seuraavan kerran :)
Ainut miinus tuli siitä, ettei mun mahaan mahtunut mansikkamargerita, joka on oikeasti stadin paras!

Mutta mun treenikaverit on NIIN ihania ja NIIN rakkaita, että meistä on tullut sellainen epämääräinen sikinsokinuusioperhe. :D

Hyvin Tärkeä Tarina Kesyttämisestä

- Kuka sinä olet? pikku prinssi kysyi. Olet hyvin sievä…
- Minä olen kettu, sanoi kettu.
- Tule leikkimään kanssani, pikku prinssi ehdotti. Olen niin  surullinen…
- En voi leikkiä kanssasi, sillä minua ei ole kesytetty.
- Ai! Anteeksi, sanoi pikku prinssi. Mutta hetken mietittyään hän lisäsi:
- Mitä tarkoittaa ”kesytetty?”
- Kesytetty on sama kuin ”solmia siteitä..”
- Solmia siteitä?
- Aivan niin, sanoi kettu. Nyt sinä et ole minulle vielä muuta kuin aivan samanlainen pieni poika kuin satatuhatta muuta pikkupoikaa.. Enkä minä tarvitse sinua. Sen enempää kuin sinäkään tarvitset minua. Minä en ole sinulle kuin kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta jos sinä kesytät minut, niin me tarvitsemme toinen toisiamme. Sinusta tulee minulle ainoa maailmassa. Ja minusta tulee sinulle ainoa maailmassa…

- Ahaa, alan ymmärtää sanoi pikku prinssi. On eräs kukka… luulen, että se on kesyttänyt minut…
- Saattaa olla, kettu sanoi. Maan päällä sattuu kaikenlaista…
- Elämäni on yksitoikkoista. Ikävystyn vähitellen. Mutta jos sinä kesyttäisit minut, tulisi elämäni aurinkoiseksi. Oppisin tuntemaan äänen, joka olisi erilainen kuin kaikki muut. Muut askeleet saavat minut ryömimään maan sisään. Sinun askeleesi kutsuisivat kuopastani kuten ihana soitto. Ja katso! Näetkö tuolla vehnäpellot? Minä en syö leipää. Vehnä on minulle tarpeetonta. Ja se on murheellista. Mutta sinulla on kullankeltaiset hiukset. Olisi ihanaa kun kesyttäisit minut! Vehnä, joka on kullankeltaista, muistuttaisi minua sinusta. Ja rakastaisin tuulen suhinaa vehnäpellossa…

Kettu vaikeni, ja katseli kauan pikku prinssiä.
- Ole hyvä… kesytä minut! se sanoi.
- Kyllähän minä mielelläni, pikku prinssi vastasi, mutta minulla ei ole paljon aikaa. Minun täytyy löytää ystäviä ja oppia tuntemaan paljon asioita.
- Ei voi tuntea muuta kuin sen, minkä itse on kesyttänyt, kettu sanoi. Ihmisillä ei ole enää aikaa tuntea mitään. He ostavat kaupoista valmiiksi tehtyjä tavaroita. Mutta kun kaupoissa ei myydä ystäviä, niin ei ihmisillä enää niitä ole. Kesytä minut, jos kerran haluat ystävän!
- Mitä minun tulee tehdä? pikku prinssi kysyi

- Sinun täytyy olla hyvin kärsivällinen, kettu vastasi. Ensin istuudut ruohikkoon, noin, vähän etäälle minusta. Minä tarkastelen sinua, etkä sinä puhu mitään. Väärinkäsitykset johtuvat aina sanoista. Mutta päivä päivältä voit istuutua vähän lähemmäksi…

Pikku prinssi tuli takaisin seuraavana päivänä.
- Olisi ollut parempi palata samaan aikaan, sanoi kettu. Jos esimerkiksi tulet kello neljältä iltapäivällä, niin jo kolmelta alan olla onnellinen. Mitä pidemmälle kello ehtii, sitä onnellisemmaksi tulen. Kello neljän maissa alan jo hermostua ja olla levoton; saan oppia onnen hinnan! Mutta jos sinä saavut mihin aikaan hyvänsä, en voi milloinkaan tietää, koska minun pitäisi valmistaa sydämeni… täytyy olla perinteitä!
Niinpä Pikku prinssi siis kesytti ketun. Ja kun eron hetki lähestyi sanoi kettu:
- Voi…! Kuinka tulenkaan itkemään.
- Se on oma syysi sanoi pikku prinssi, en minä halunnut sinulle mitään pahaa, mutta itsehän pyysit, että kesyttäisin sinut…
- Aivan niin, kettu sanoi.
- Mutta nyt alat itkeä! pikku prinssi sanoi.
- Mutta silloinhan et voittanut mitään…

- Voitinpas, sanoi kettu, voitin vehnän kultaisen värin. Voi joutua itkemään vähän jos on antanut kesyttää itsensä.

Ja kettu lisäsi:
- Mene takaisin katsomaan ruusuja. Silloin ymmärrät, että omasi on aivan erilainen kuin kaikki muut maailmassa. Kun sitten tulet ottamaan minulta jäähyväisiä, niin lahjoitan sinulle erään salaisuuden.

Pikku prinssi meni takaisin katsomaan ruusuja.
- Ette te ole ollenkaan samanlaisia kuin minun ruusuni, te ette ole vielä mitään, hän sanoi niille. Kukaan ei ole kesyttänyt teitä, ettekä te ole kesyttänyt ketään. Te olette samanlaisia kuin minun kettuni aluksi. Se oli vain aivan tavallinen kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta minä tein siitä ystäväni, ja nyt se on ainutlaatuinen maailmassa.
Ja ruusut olivat hyvin noloja.

- Te olette kauniita, mutta te olette tyhjiä, hän sanoi vielä. Ei teidän puolestanne voi kuolla. Tietenkin joku tavallinen ohikulkija voisi luulla, että minun ruusuni on samanlainen kuin te. Mutta se yksinään on teitä kaikkia tärkeämpi, koska minä olen juuri sitä kastellut. Koska juuri sille tein tuulensuojan. Koska juuri sen lehdiltä tapoin toukat (paitsi niitä paria kolmea, jotka jätin sitä varten, että kukka saisi nähdä perhosia). Koska juuri sen olen kuullut valittelevan tai kehuskelevan itseään tai joskus vaikenevankin. Koska juuri se on minun ruusuni.
Ja hän tuli taas ketun luo.
- Jää hyvästi…

- Hyvästi, kettu sanoi. Nyt saat salaisuuteni. Se on hyvin yksinkertainen: Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.

- Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä, pikku prinssi toisti paremmin muistaakseen.
- Aika, jonka olet tuhlannut ruusullesi, tekee siitä niin tärkeän sinulle.
- Aika, jonka olen tuhlannut ruusulleni… pikku prinssi toisti paremmin muistaakseen.
- Ihmiset ovat unohtaneet tämän totuuden, sanoi kettu. Mutta älä sinä unohda sitä. Sinun on vastattava aina siitä, mitä olet kesyttänyt. Olet vastuussa ruusustasi…
- Olen vastuussa ruusustani… pikku prinssi toisti paremmin muistaakseen.

Antoine de Saint-Exupéry – Pikku prinssi.
Maailman ihanin tarina! Sopii myös pienille susikoiranpennuille  :)

Siirin joulu

Siirin joululomailu on ollut varsin kiireistä.

Ensin mentiin tuhatta ja sataa kasvattajalle heti perjantaina hoitoon, kun emäntä ja isäntä keksi lähteä yönylireissulle Tallinnaan.

Ikävää kun Tallinnassa ei ollut lunta.. :P Pelkkää pimeää vesisadetta ja vähän myrskyntynkää.. Tuuli meinasi välillä viedä vaatteet päältä. Syötiin hyvin  Ravintola Peppersackissa ja nukuttiin 20.kerroksessa Hotelli Olympiassa :) Ihanaa päästä "ulkomaille" ekaa kertaa tuon ötökän meille kotiutumisen jälkeen :D Erityisesti jäi mieleen Peppersackin alkupalat: vähän makeahkoa ruisleipää, uppopaistettu oliiviöljyssä, jossa runsaasti valkosipulia ja dippikastikkeena kermaviiliä, valkosipulia ja hunajaa? Slurps!

Koiruus pääsi kasvattajalla ulkosaunamajoitukseen juoksun vuoksi. Tontilla oli kuitenkin kaksi koiraherraa hoidossa, jotka hyvinkin ymmärsivät juoksuisten narttujen päälle. Onneksi ei tainut olla vielä ihan tärppipäivät, koska pojat malttoivat nukkuakin välillä.

Maanantaina matka jatkui kotiin. Yön nukuttua matka jatkui Tampereelle joululounaalle ja sieltä Pihtiputaalle muutamaksi päiväksi.
Siellä joka valveillaolohetki meni potentiaalisen kepinheittelyn tsuumaamiseen ja vieraiden ihmettelyyn. Tosin täytyy kyllä sanoa, että on tuo rauhoittunut vuodessa ihan hurjasti. Meno ei ollenkaan ollut enää niin hysteeristä kun vuosi sitten.

Joulupukki toi Siirille oikein hienon possun lahjaksi. Se ei kyllä kovin montaa minuuttia valitettavasti kestänyt :( Mutta koko olemassaoloajan se tuotti kyllä suunnattomasti iloa lahjan saajalle  :)

 

Kun vihdoin ja viimein tulimme kotiin ja kasattiin Siirin häkki, Siiri marssi häkin peränurkkaan asti sen näköisenä, ettei saa häiritä. 

Ja jos olisi voinut, olisi vetänyt häkinoven kiinni kaikkien nokan edestä ja laittanut "Ei saa häiritä"-lapun oveen kiinni. :) 

Uni maistui kiitettävästi kaiken reissaamisen jälkeen.

Kystä kyllä ja terapiakoirailua

Meidän hallikausitreenit jäi vähän tyngäksi, ehdittiin/päästiin tasan kerran treenaaman lämpimässä ja sitten neitokaiselle tulikin juoksu ja juoksuinen narttu on ehdoton nou-nou kyseisellä hallilla.
Mutta olihan se kertakin taas ihan oma pyörremyrskynsä :P
Hirveän säätämisen jälkeen päästiin viimein tottistelemaan ja hetken hapenvetämisen jälkeen puruihin. Kyllä se siitä. :D
Oli aika liukasta ulkona kun lunta oli satanut jonkin verran ja alkoi pikkuhiljaa sulamaan pois ja sitten alkoi aavistuksen pakastamaan.

Ihan vihoviimeinen hallitreeni piti juhlistaa vähän pipareilla ja glögeillä. Ja ehkä kahvilla ja tortulla.

Meinasin pökrätä kun astelin sisään!
Pikkasen oli taas lähtenyt meidän porukalta mopo käsistä..
Pöytä notkui joulutorttuja, karjalanpiirakoita js munavoita, keksejä, piparkakkuja, pullaa, konvehteja ja sokerina pohjalla valtavankokoinen, suklainen ja superhyvä jouluhalko (EI siis megakokoinen kääretorttu :) )! Nam ja slurps!
Siiri oli juoksun vuoksi kotona, joten pystyin keskittymään pelkkään herkkujen mättämiseen. :D

Kun mutusteli ihan kaikkea olisi voinut hyvin jäädä mahan vierelle köllölleen ja ottaa pikku nokkaunet. :)
  Kuva Mia Emilia http://peikkokukkulalla.blogspot.fi

Lauantaina toimin Siirin autokuskina kun hän kävi kylässä hyvän ystävänsä luona syömässä lelusiiliä ja opettelemassa huonoille tavoille, niinkun esim. sohville hyppimistä..

Siirillä oli niin mahdottoman kivaa ja varmastikin jatkossa saa tuolta oikein hyvän hoitopaikan, jos on tarvetta sellaiselle :) Se on iso ilo ja oikeastaan se on paljon suurempi ilo, että tietää Siirin tekevän yhden ihmisen iloiseksi ja onnelliseksi läsnäolollaan.
Vähän niinkun terapiakoira :)

Saksan Sosiaalidemokraattinen Paimenkoira

Pitää olla varovainen siitä, mitä toivoo, koska toive saattaa toteutua moninkertaisena!

Vuosien ajan toivoin hyvää harrastekoiraa. 
Nyt mulla on sellainen ja mun oma hermorakenne, temperamentti ja vauhti ei vaan tahdo riittää.
Mä hoksasin, että mun aivojen hermonpäätteiden välinen tiedonkulku on vähän niinkun auringonpaisteinen mutkainen kylätie, missä ruosteinen, kampiakseliviallinen Ooppeli yrittää kuskailla takapaksissa tietoa toiselle hermonpäätteelle.

Tarvetta olisi ratakireälle Bugatti Veyron Super Sportille. Mielellään mahdollisimman isolla takakontilla ja suorapainotteiselle radalle :D

Laitoin kasvattajallekin naamakirjaan itkupotkuraivariviestiä siitä, kuinka jumalattoman monta toistoa tarvitaan, että ohjaaja oppii? "Satoja" oli lakoninen vastaus :)

Meitin maalimies sanoi, ettei ole vuosikausiin törmännyt noin tolkuttoman saalisviettiseen koiraan. Sen lisäksi Siiri huomaa ja noteeraa putoavan lehdenkin kentällä.
Ei kuulema ole maailman helpoin ensikoira; ei mikään ihme, että kuski putoaa välillä kyydistä :D

Pitää vaan keskittyä sen kanssa hallintaan. Mä olen ollut sen kanssa liian löpperö. Jatkossa puruissa tarvitaan sitä muutenkin entistä suuremmissa määrin, joten tuo hallintahommeli on ollut kovasti työn alla viime päivinä. Siiri osaa teknisesti asiat jo ja siltä pitää vaatia asioita. 

Jos kerran se ei ota kärsäänsä vaadittuja asioita, niin miksi minulla on vaikeuksia käskeä ja vaatia? Kukkahattu mikä kukkahattu..

Tottista ollaan tehty kaatosateessa ja myrskyssä rapapellolla ja viereisen urheilukentän peltihallin luona, jossa lauma pikkumiehiä nakkeli kiviä hallin seinään. Vastaantulijoina sauvakävelijöitä, pyöräilijöitä ja hölkkääjiä. Ja pieniä koiria. Ja homma kyllä toimi kun muisti vaan vaatia! 

Ainut pikku probleemos oli koiruuden palloon hitsaaminen. En sitten palikkapäänä älynnyt ottaa toista palloa mukaan irroituksiin. 

Viime purutreeneissä Siiri sitten suuttui ja melkein mustaksi muuttui ja antoi molarin essulle kyytiä. Hetken aikaa pelkäsin jopa molarin sukukalleuksien puolesta... Samalla minulta melkein amputoitui 5 sormea, ne kun oli väärässä paikassa väärään aikaan. Sillä sitä nopeutta emännälle täällä haikaillaan.... :)

Siirin touhuilun kontrasti on aika iso: kotona kun herran enkeli ja kentällä raivoava piru. 
On ihan mahdotonta selittää kentällä käymättömälle siipalle, millainen Siiri on tosi toimissa.

Siipan mielestä Siiri on yhä edelleen Saksan Sosiaalidemokraattinen paimenkoira, joka vain tossupalloilisi aamusta iltaan. 

No juu.. Onhan se yksi totuus :)

Metsälenkkilöytö

Ihanaa löytää sellainen metsälenkkipätkä, jossa saa aivan rauhassa paahtaa vapaana niin paljon kun huvittaa! Meillä oli mukana sienienpoimintavehkeet, mutta ainuttakaan tunnistettavaa sientä ei tupsahtanut nokan eteen. :P Johtuen varmaan siitä, ettei kovinkaan montaa sientä kuulu tunnistettavien listaan ;)

Tässä neljän viikon takaisia kuvia Siirin lempparipaikasta:

 

Niin se vaan on uskomatonta kuinka nopeasti kelit vaihtelee... Nyt on kaikki lehdet pudonneet puista ja vettä vaan sataa lähes tauottomasti kaiken nielevässä mustuudessa. 

Oikein odottaa niitä ensilumia. Saisi vähän valoa tähän pimeyteen.

Suojelususi ja muu elämä

Niin.
Otsikko on sikäli virheellinen, koska muuta elämää ei oikeastaan enää ole :)
En oikein tiedä, missä vaiheessa näin pääsi käymään.
Jotenkin olen viimeiseen asti roikkunut kaikilla neljällä raajalla jokaiseen suuntaan: aviomies, kaverit, koira ja treenit ja yrittänyt hiki hatussa pitää nämä osa-alueet balanssissa.

Pikkuhiljaa ote on livennyt. Nykyään minua ympäröi pikkuruinen mikrokosmos johon sisältyy (luojan kiitos) vielä aviomies, treenit ja treeneissä saadut ystävät. Mikrokosmoksen ytimenä häärää musta, nelijalkainen häntäänsä heiluttava otus :D

Ajattelumaailmani on muuttunut totaalisen oudoksi ja olen tartuttanut sen ilmeisesti myös rakkaaseen mieheeni. Olimme harvana vapaailtana Bauhausissa katselemassa porakoneita. Mua alkoi jo haukotuttaa ja kyllästyttää loputon hyllyjen kiertäminen ja ilmoitin, että lähden kohta autolle.
Minun täysin koirahommista pihalla oleva siippani tokaisi: "Alkaa emännän viettikestävyys ja toimintakyky näköjään loppumaan."
Silloin mä ajattelin, että NYT me uidaan tosi syvissä vesissä.... :)

Tämä ei ole mikään valitusvirsi, ei sinne päinkään, vaan lähinnä hämmennys siitä, miten elämä voi muuttua!
Rakkaita vanhoja kavereitani näen harvemmin, mutta ei se yhteydenpito nyt kuitenkaan ole ihan loppu. Mieheni on tyytyväinen, kun koiruus tekee mitä pyytää pissilenkillä, eikä syö naapurin koiraa. Ja salaa pullistelee ylpeydestä aina silloin ja tällöin, kun kuulee, että joku asia on vihdoin ja viimein mennyt hienosti.

Treeniporukasta alkaa tulla kakkosperhe, koska ne ihmiset on niitä, mitä eniten näkee. Ja ne on oikeasti ihania!

Se vaan on jännää, että mullakin on oikeasti ollut hurjan laaja seuraelämä aikaisemmin ja olin aina suuna päänä syöksymässä ihan mihin vaan.

Nykyään on purut tiistaina, perjantaina ja sunnuntaina. Ohjattu tottis maanantaisin. Kaikkeen menee aikaa ainakin 3 tuntia. Sitten pitää käydä vielä jälkeä treenaamassa. Siis käytännössä keskiviikkona tai torstaina. Lauantain haluan pitää vapaana. Paitsi sekin muuttuu. Lauantaina saatiin jälkivuoro pelloille.

Eli se ainut teoreettinen vapaapäivä viikossa on kämpän siivouspäivä, isännän lepyttelypäivä ja yritystä rentoutua vähän niinkun ne muutkin ihmiset :)
No rehellisyyden nimessä: saahan sitä vapaapäivän sillä, että vaan ilmoittaa ettei tule treeneihin. Mutta siitä tulee järkyttävän huono omatunto....

Sitten vielä lopuksi Siirin uusi lystinpitoleikki. Bongattiin iltalenkillä eilen jäähallin vieressä oikein iso lumikasa!
Ja voi sitä riemua kun pääsi loikkimaan ylös, alas, sinne ja tänne lumipallojen perään :D
Oli vähän utopistinen olo kun lämpötila oli kuitenkin reilusti plussan puolella ja lumikasa oli iso!
No eipä taida kauan kestää kun saadaan ihan oikeaa lunta taivaan täydeltä.

X-asento ja savuporonluut

No pitihän tämäkin päivä kokea: pyörtyä kupsahdin  x-asentoon treenikentän tantereeseen kesken purujen niin että pöllähdys kävi!  Silmät muljahti päässä ja poistuin sekunniksi tältä planeetalta.

Onneksi herrasmiesmäiset molarit hoiti asian hienosti! Toinen otti hurtan kiinni hihaan mallikelpoisesti ja mun apparimolari nappasi liinasta kiinni kun minusta vedettiin töpseli irti. Onneksi virkosin siinä vaiheessa kun selkä tömähti maahan ja onneksi kentän nurmi oli paksu ja pehmeä :)

Tunne oli karmaiseva kun taju alkoi palata: älysin heti, että mulla on purumoodissa oleva koira irti jossain ja ei hajuakaan missä...
Minulle kyllä kerrottiin ihan heti, että homma on hanskassa.
Ja niinhän se olikin: Siiri sai normitreeniä sillä välin kun vedin happea ihan huolella ja yskin paskaa keuhkoista ulos. Rakas koirani ei edes huomannut, että pilotti putosi kyydistä :)
Sitten kun elvyin riittävästi, jatkettiin treeniä normaalisti ja vein lopuksi koiran autoon.

Seuraavana päivän kävin tohtorilla ja syykin pökertymiseen selvisi: mulla oli pitkäaikainen, paha astmakohtaus+ kunnon keuhkoputkentulehdus + kentälle menemisen jännitys eli hengittämisen unohdus aiheutti akuutin happikadon ja pyörtymisen.

Eli oikeasti ei kannata pelleillä sairauksien kanssa... Mä kuvittelin olevani ihan kunnossa 2 viikon sairastelun jälkeen, kroppa vaan oli tottunut pikkuhiljaa tulemaan toimeen minimihapen kanssa ja
sitten kun lähti riekkumaan, happi ei sitten riittänytkään.

Tuo astmakin on tosi jännä juttu... Minulla on se ollut jo vuositolkulla ja kuvittelin tietäväni, miten se käyttäytyy. Todellisuudessa mulla ei ollut harmainta aavistustakaan, kuinka pahassa jamassa keuhkoni olivat.
Elimistö on käsittämättömän sopeutuvainen ja vaan alistuu pikkuhiljaa alhaiseen hapen määrään niin, ettei sitä itse tajua. Parin viikon sairastelun aikana keuhkoputkien haarakkeet olivat hissun kissun supistuneet ihan pieniksi pilleiksi ja ne olivat keränneet itseensä aika paljon irtoamatonta tavaraa, joka ei tavallisella yskimisellä lähtenyt pois. Keuhkoventilaatio oli jotakuinkin minimin alarajoilla.

Loppu hyvin, kaikki hyvin!
Saikkua tuli tämä viikko ja ehdoton treenikielto.
Minulle riitti kyllä tuo tipahtaminen ekaksi ja vikaksi kerraksi, se säikäytti kyllä pahanpäiväisesti.
Onneksi pojat hoiti homman himaan! :) Aloin vihdoin ja viimein miettimään tupakanpolton lopettamista; tätä menoa päädyn vainaaksi aika nopeasti.

Annoin eilen Siirille paahdettuja poronluita, joita siippa oli pohjoisen reissultaan kiikuttanut tuliaiseksi. Kuunneltiin rouskutusääniä kopasta ja sitten kummallista äheltämistä. Sippa kutsui koiran luokseen ja huomasi, että hampaiden väliin oli jäänyt tosi iso, neulanterävä ja kova luunsäle. Kuinkahan paljon vastaavanlaisia luunsäröjä se oli ehtinytkään niellä jo?
Lähdin tuhatta ja sataa lähikauppaan hakemaan tankoparsaa ja syötettiin sitä sitten puoli purkillista höystettynä paraffiiniöljyllä.

Tankoparsa muodostuu pitkistä, kovista kuiduista, jotka ei liukene kunnolla koiran mahassa. Ne tekee sellaisen spagettimaisen sotkun vierasesineiden ympärille, eli terävät sirut pitäisi tulla turvallisemmin mahasta pois. Paraffiiniöljy liukastaa paketin ulostuloa sopivasti.

Hämmästelen vaan syvästi, että kuinka tuollaisia luita voidaan edes markkinoida koirille? Luunsirut olivat tosi järkyttävän isoja ja teräviä. Älkää ikinä ostako omille koirillenne!

Jatkossa Siiri syö tasan tarkkaan pelkästään pakastettuja naudan ydinluita.